Ero - miten ottaa se viimeinen, ratkaiseva askel suhteesta lähtemiseen?
Kuinka kauan mietitte eroa ylipäänsä ja miten saitte tehtyä sen viimeisen, ratkaisevan päätöksen? Olen ollut parisuhteessa viimeiset 5,5 vuotta ja vaikka tavallaan välitän miehestä eikä tästä olisi mikään pakko lähteä, niin kyllä se vaan nyt on eron aika. En voi tuhlata enää meidän molempien aikaa, kun sisimmässäni tiedän, että tämä ei ole minulle se suhde, jossa näen itseni vielä vanhana eikä tämä mies ole se, jonka näkisin lasteni isänä.
Täytän tänä vuonna 30, joten ei minulla ole enää ihan hirveästi aikaa etsiä kumppania, jonka kanssa perustaa mahdollinen perhe.
Kaikista pahinta tulee olemaan toisen jättäminen ja hänen satuttaminen. Mietin tietysti myös sitä, kuinka itse tulen pärjäämään.
Miten te saitte tehtyä sen eropäätöksen, tuliko jossain kohtaa joku "valaistus", josta tiesitte eron olevan oikea päätös? Kaduitteko? Miten saitte elämänne rullaamaan eron jälkeen? Mietteitä, tuntemuksia, kokemuksia?
Kommentit (54)
Ero on oikea vaihtoehto kun on jäljellä enää yksi vaihtoehto, kyllä sen sitten tietää kun on pakko lähteä. Eroaminen on hirveää, jos vielä pohdit, asialle on tehtävissä jotain. Uuden puolison löytäminen on todella vaikeaa. Siis oikeasti todella todella vaikeaa. Mietin vielä mikä on vialla ja voisiko sille tehdä jotain. Jos ei, on aika lähteä. Hommaa oma asunto ja ota asia esille.
Mistäs ap sinä tiedät, löydäkö sellaisen kumppanin, jonka kanssa voit vääntää sen lapsen tai lapsia maailmaan.
Ei siihen ole mitään takeita olemassa. Ei sinulla ole mitään vakuutusta, joka takaa sinulle kunnon miehen jonka kanssa saat lapsen ja perheen sun muut.
Varaudu siihenkin, että vietät loppuelämäsi sinkkuna. Ei sun ikäiselle välttämättä enää vapaata miestä löydy.
Ja provolta tämä vaikuttaa erittäin paksusti.
En minä ainakaan kyselisi av palsatalta omasta erostani. Sikäli kun olen täältä noita erojuttuja lukenut, niin perseestä on ollut kaikkien ero.
Vain muutama järkevä vastaus ollut.
Itse se pitää päätökset tehdä, ja myös tietää se milloin lähtee suhteesta käppäseen.
Enhän minä tiedäkään, löydänkö ketään uutta. Mutta silloin en ainakaan löydä jos jään tähän. Kirjoitin myös MAHDOLLISESTA perheen perustamisesta. En ole edes varma haluanko ylipäänsä lapsia kenenkään kanssa koskaan.
Ap
Se vaan tulee sellainen varmuus.
Itse olen huono kertomaan miten erota niin ettei satuta toista - mutta ap on hienon rehellinen tunteilleen, just noin!
Anna kumppanille kuitenkin reilusti vinkkejä, ettei ihan yllärinä tule.
En osaa vastata kysymykseesi, koska olen melkein samassa tilanteessa... Neljä vuotta suhdetta takana, viimeisimmät 3,5 vuotta olen miettinyt että pitäisikö erota vai ei. Tiedän, kuulostaa naurettavalta. En oikein tiedä, mitä rakkaus on ja voisinko mitään tämän enempää kenenkään muunkaan kanssa kokea. Alkuhuuma siis oli ihana ja olemme hyviä ystäviä, en vain oikein tiedä muusta. Ehkä minua ei ole luotu pitkiin suhteisiin. Kyllästyn elämässä ylipäänsä kaikkeen hyvin nopeasti. Olen saman ikäinen kuin sinä enkä halua lapsia ollenkaan, joten sikäli ei ole kiire mihinkään ja siksi puolittain pelkään että jään tähän ja kymmenen vuoden päästä eroan sitten kuitenkin ja olen loppuelämäni yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs ap sinä tiedät, löydäkö sellaisen kumppanin, jonka kanssa voit vääntää sen lapsen tai lapsia maailmaan.
Ei siihen ole mitään takeita olemassa. Ei sinulla ole mitään vakuutusta, joka takaa sinulle kunnon miehen jonka kanssa saat lapsen ja perheen sun muut.
Varaudu siihenkin, että vietät loppuelämäsi sinkkuna. Ei sun ikäiselle välttämättä enää vapaata miestä löydy.
Ja provolta tämä vaikuttaa erittäin paksusti.
En minä ainakaan kyselisi av palsatalta omasta erostani. Sikäli kun olen täältä noita erojuttuja lukenut, niin perseestä on ollut kaikkien ero.
Vain muutama järkevä vastaus ollut.
Itse se pitää päätökset tehdä, ja myös tietää se milloin lähtee suhteesta käppäseen.
No jos asenne on tuo niin ei varmana löydä ketään :D kyllä minulla ainakin on tuttavapiirissä kaiken ikäisiä, jotka ovat löytäneet uuden kumppanin.
Varmasti muutto erilleen pian kannattaa, muu on sanoja vain, jos toinen jää roikkumaan kuin höyhen tervassa. Vaikka kumpikin huomaisi että on "väärän" kanssa. Ei kadu. Elämä muuttuu paremmaksi. Valaistus tulee mikä ratkaisu on oikea. Jos olisit "se oikean" kanssa, sen huomaisi kyllä. Se toinen voi saada raivokohtauksia ja suuttumusta erosta (surun lisäksi), turhaan sitä pahoittelet etukäteen (itsekin olen sellainen), vaikka haluaa tunteita kaikin tavoin ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs ap sinä tiedät, löydäkö sellaisen kumppanin, jonka kanssa voit vääntää sen lapsen tai lapsia maailmaan.
Ei siihen ole mitään takeita olemassa. Ei sinulla ole mitään vakuutusta, joka takaa sinulle kunnon miehen jonka kanssa saat lapsen ja perheen sun muut.
Varaudu siihenkin, että vietät loppuelämäsi sinkkuna. Ei sun ikäiselle välttämättä enää vapaata miestä löydy.
Ja provolta tämä vaikuttaa erittäin paksusti.
En minä ainakaan kyselisi av palsatalta omasta erostani. Sikäli kun olen täältä noita erojuttuja lukenut, niin perseestä on ollut kaikkien ero.
Vain muutama järkevä vastaus ollut.
Itse se pitää päätökset tehdä, ja myös tietää se milloin lähtee suhteesta käppäseen.
Mikäs sua vaivaa? Todellakin elämä voi muuttua paljon kun uskaltaa kuunnella sydäntään. Tyytyminen johonkin rakkausasioissa on elämänhukkaa. Sen sijaan se et uskaltaa, energisoi valtavasti ja parantaa myös mahdollisuuksia et vetää puoleensa samanhenkisiä ihmisiä. Eihän aamulla kannata nousta sängystään edes tuolka sun logiikalla, hädintuskin elääkään. Masentava maailmankatsomus sulla.
Nostelen. Haluaisin kuulla vielä kokemuksia, miten selvisit erosta.
Itsehän olen jo kahdesta erosta selvinnyt ennen - ensirakkauteni jätti minut joten se ei ollut minun päätettävissäni ja toka suhde oli sellainen on-off, joten senkin päättämiseen oli sellainen "selkeä syy."
Ap
Sait kuitenkin miehestä revittyä kaiken taloudellisen hyödyn irti? Mies maksoi elämisenne kun sinä ikiopiskelit?
Eikö vaan?
Älä mieti enää päivääkään. Minä mietin ja jahkailin 33-vuotiaaksi, eikä vapaana ollut enää yhtään täysjärkistä, työssäkäyvää lapsetonta miestä, joka haluaa lapsia. Löysin onneksi helmen miehen, mutta jäin lapsettomaksi.
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Ollaan kyllä puhuttu myös erosta ja eriävistä tulevaisuudenhaaveista, puhuttu mikä suhteessa mättää ja mitä pitäisi muuttaa. Riiteleminen on aina ollut itseasiassa ihan hyväksi - asiat ovat muuttuneet tyyliin pariksi päiväksi ja sen jälkeen kaikki onkin sitten taas ennallaan. Nyt en jaksa enää edes riidellä, koska olen luovuttamassa. Mieshän varmaan luulee, että kaikki on hyvin, kun ei enää (edes) riidellä, mutta se ei sitten enää ole minun vikani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Ollaan kyllä puhuttu myös erosta ja eriävistä tulevaisuudenhaaveista, puhuttu mikä suhteessa mättää ja mitä pitäisi muuttaa. Riiteleminen on aina ollut itseasiassa ihan hyväksi - asiat ovat muuttuneet tyyliin pariksi päiväksi ja sen jälkeen kaikki onkin sitten taas ennallaan. Nyt en jaksa enää edes riidellä, koska olen luovuttamassa. Mieshän varmaan luulee, että kaikki on hyvin, kun ei enää (edes) riidellä, mutta se ei sitten enää ole minun vikani.
Ap
Reilua on pitää mies kartalla näistä ajatuksistasi. "Ukkokulta, oletko huomannut, että emme enää riitele? Sinä ehkä luulet, että se tarkoittaa, että kaikki on hyvin, mutta todellisuudessa en jaksa enää yrittää. Olen luovuttamassa, mietin eroa vakavasti ihan lähitulevaisuudessa. Mitä ajattelet tästä?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Ollaan kyllä puhuttu myös erosta ja eriävistä tulevaisuudenhaaveista, puhuttu mikä suhteessa mättää ja mitä pitäisi muuttaa. Riiteleminen on aina ollut itseasiassa ihan hyväksi - asiat ovat muuttuneet tyyliin pariksi päiväksi ja sen jälkeen kaikki onkin sitten taas ennallaan. Nyt en jaksa enää edes riidellä, koska olen luovuttamassa. Mieshän varmaan luulee, että kaikki on hyvin, kun ei enää (edes) riidellä, mutta se ei sitten enää ole minun vikani.
Ap
Reilua on pitää mies kartalla näistä ajatuksistasi. "Ukkokulta, oletko huomannut, että emme enää riitele? Sinä ehkä luulet, että se tarkoittaa, että kaikki on hyvin, mutta todellisuudessa en jaksa enää yrittää. Olen luovuttamassa, mietin eroa vakavasti ihan lähitulevaisuudessa. Mitä ajattelet tästä?"
Juuri näin olen ajatellutkin avata keskustelua.
Ap
Minäkin kituuttelin jonkin aikaa ihan hyvässä suhteessa, mutta niitä "pikkuvikoja" vaan alkoi kertymään puhumisesta huolimatta. Eroa ajatellessa kirjoitin "erokirjeen", johon listasin kaikki suhteen sen hetken hyvät puolet ja ongelmakohdat, myös ne missä itse olin huono kumppani. Sitä huonoa listaa olisi voinut jatkaa melkein loputtomiin niistä pikkujutuista. Se oli sen verran silmiä avaavaa, joten päätin erota.
Omat eroni ovat aina menneet niin, että irroittautuminen on tapahtunut vähitellen. Se on helpottanut asioiden käsittelyä silloin, kun rakkautta on ollut vielä jäljellä (kummassakin kokemassani tapauksessa erolle on kyllä ollut muuten todella painavat syyt). Käytännössä näissä tilanteissa on ensin sovittu, että otetaan vähän tilaa, muutetaan erilleen ja hengitetään hetki vapaammin, "mietitään rauhassa ja katsotaan, mitä tapahtuu". Erilleen muuton jälkeen oli molemmissa tapauksissa ajanjakso, kun vielä vietimme aikaa yhdessä, keskustelimme ja yritimme saada suhteen ikuisuusongelmia ratkottua. Oman elämän rakentaminen ja oman tilan saaminen kuitenkin helpotti lopullista irti päästämistä ja pehmensi iskua - kummassakin tapauksessa se lopullinen eron se hetki tuli vastaan jotenkin luonnollisemmin.
Minulle tällainen ratkaisu oli näissä tilanteissa ainoa mahdollisuus, en olisi ikimaailmassa pystynyt kävelemään rakkaan ihmisen elämästä ulos kertarysäyksellä; yhteisestä sängystä ja kodista täyteen yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen. Mutta kaikkeen tottuu vähän kerrallaan.
Herätys oli se, kun mietin että mitä jos olen tässä suhteessa loppuelämäni. Ensimmäinen ajatus oli, että toivottavasti jompi kumpi meistä kuolee nuorena. Tajusin, ettei parisuhteen todellakaan kuulu tuntua tältä.