Lue keskustelun säännöt.
Tyytyväiset yksineläjät
08.01.2021 |
Löytyykö täältä ihmisiä jotka haluavat elää yksin ja ovat tyytyväisiä elämäänsä? Kun yleinen uskomus on että parisuhde on tavoiteltava tila ja sitä kohti pitää väsymättä pyrkiä, muuten ei voi olla onnellinen.
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mielelläni yksin, mutta se tarkoittaisi tässä iässä lapsettomuutta. Jatkan siis ihan ok parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Olisin mielelläni yksin, mutta se tarkoittaisi tässä iässä lapsettomuutta. Jatkan siis ihan ok parisuhteessa.
Eli mies on vain siitoskone ja lompakko, kuten aina suominaisilla.
Yksinolossa on puolensa. Varsinkin nyt kun talousasiat ovat kunnossa. Huonoista suhteista on myös kokemusta. Hyvä suhde kelpaisi mutta en jaksa tukka putkellä etsiä. Tulee jos tulee. Yksinolossa on niin paljon hyviä puolia että rima suhteeseen nousee.
Keväällä pyörähtää päälle kolmas vuosikymmen sinkkuna. Välillä sitä kaipais seuraa seksuaalisessa mielessä, mutta yksin elämisessä on niin paljon hyviä puolia joista en ole valmis luopumaan.
Voin sen myöntää rehellisesti, että en kaipaa naista muuhun kuin läheisyyteen & seksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi. Ikä lähentelee 40 enkä ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä, lukuisista suhteista huolimatta. Yritin ennen elää oletusten mukaisesti, eli että parisuhde on oltava ja jossain vaiheessa pitää olla lapset yms. Suhteet eivät toimineet, ihmistä ei voi pakottaa elämään tavalla jolla ei halua elää. Niinpä olen antautunut kulkemaan omia polkujani yksin, seuraamatta muita tai oletuksia. Sillä on erittäin hyvät puolensa, mutta samalla myös erittäin huonot puolensa. Huom. erittäin. Joskus on todella yksinäinen olo, joskus tekee ankarasti mieli tiedättehän mitä, kun taas usein olen maailman onnellisin ihminen juuri näin. Onneksi huomattavasti enemmän jälkimmäistä. Vapaus on ihanaa. Terv. M-lähesnelkyt.
Itseä kiinnostaisi kuulla miten olette tottuneet olemaan yksin vai oletteko aina halunneetkin olla? Itse olen yrittänyt 5v etsiä enemmän ja vähemmän parisuhdetta, mutta nyt alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa luopua koko hommasta, oma sydän aina riekaleina loppujen lopuksi niin ei tätä enää jaksaisi.
Ainut vaan, että läheisyyden kaipuu ja yksinäisyys hiipii väkisin mieleen varsinkin viikonloppuisin ja silloin kun ei ole mitään mielekästä tekemistä. Osaisikin päästää irti.
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 46 v enkä ole aikuisiällä koskaan asunut kenenkään kanssa, enkä haluaisi asua. Nuorempana tuli välillä oltua 1-4 vuoden viikonloppuseurustelu-tyyppisissä parisuhteissa, mutta viimeisestä sellaisesta (kuten myös viimeisestä seksikerrasta) on jo 13 vuotta aikaa, enkä usko että enää haluan miehiä enää koskaan elämääni millään tapaa. Eikä siksi että mulle olisi sattunut kusipäitä miehiä tms vaan en vaan kaipaa heiltä mitään -seksinkin olen jo käytännössä unohtanut- ja olen nykyään niin erakkoluonne että viihdyn parhaiten yksin.
Minä olen elänyt yksin koko aikuisikäni, ja nyt lähentelen kuuttakymmentä. En ole koskaan halunnut parisuhdetta, minulle on ollut teini-iästä lähtien selvää, että elän elämäni yksin. Rakastan yksinäistä elämääni. Koskaan ei ole tuntunut yksinäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseä kiinnostaisi kuulla miten olette tottuneet olemaan yksin vai oletteko aina halunneetkin olla? Itse olen yrittänyt 5v etsiä enemmän ja vähemmän parisuhdetta, mutta nyt alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa luopua koko hommasta, oma sydän aina riekaleina loppujen lopuksi niin ei tätä enää jaksaisi.
Ainut vaan, että läheisyyden kaipuu ja yksinäisyys hiipii väkisin mieleen varsinkin viikonloppuisin ja silloin kun ei ole mitään mielekästä tekemistä. Osaisikin päästää irti.
M38
Olen tottunut ajan kanssa.
Kun aikanaan muutin ekaa kertaa pois vanhempien kodista, tuntui suorastaan että tulen hulluksi yksin siellä kerrostalokaksion seinien sisällä. Oli pakko mennä, harrastaa, ja joo, hakea niitä seurustelukumppaneitakin ettei olisi ollut se levoton ja tyhjä olo mikä tuli yksin. Tai sitten voi juoda alkoholia, sekin auttoi. Tiesin aina, etten halua naimisiin enkä lapsia, mutta ei tuntunut mukavalta olla aina yksinkään. Toisaalta erakkoa oli jo minussa silloin sen verran, että viikonlopputapailua enempää en toista jaksanut, ja jos mies yritti tunkea elämääni muulloinkin, etäännyin ja häivyin.
Vähitellen yksinolo tuli vain tylsäksi, ei enää ahdistavaksi. Silloinkn ajoittain olin jonkun miesten kanssa lähinnä seksin takia tai koska niin oli tapana. Ollakseni normaali. Ja olihan niistä seuraa matkoilla, mökillä jne asioissa joita oli vaikea kuvitella ihan yksin.
Mutta kun 33-vuotiaana meni sitten viimeinen 4 vuoden suhde poikki, miehen vaihtaessa nuorempaan, totesin etten vaan enää halua ketään. Yksin oli mukava olla. Opettelin myös tekemään asioita yksin, joihin ennen olin tarvinnut olevinaan seuraa: mökit, elokuvat, konsertit, ulkomaanmatkat.
Mutta olen tuostakin vielä erakoitunut ajan myötä, nimittäin enää en kaipaa mitään noista menoista ja tekemisistä. Olen onnellinen kuin pieni sika tekemättä yhtään mitään, vain sohvalla löhöten tai ruokaa laittaen, luonnossa kävellen. Pienistä arjen nautinnoista joihin ei kaipaa ketään toista.
- 9
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mielelläni yksin, mutta se tarkoittaisi tässä iässä lapsettomuutta. Jatkan siis ihan ok parisuhteessa.
Eli mies on vain siitoskone ja lompakko, kuten aina suominaisilla.
Kyllä juurikin näin. Miehet ei välitä naisen rakkaudesta pskaakaan,eikä luottamuksesta/mistäänb muustakaan.Vaan palveltavana oleminen passaa ja seksi.Sekä se,että eukko hoitaa kaiken,lapset,kodin,siivouksen ja oman työnsä.Järjestelee matkat ja ostaa lasten vaatteet,huolehtii joululahjat,synttärit ym.Pesut ja ulkoilut.Mies vaan maksaa(jos maksaa,oletushan tietysti on,että eukko maksaa kaiken,kun kerran suunnittelikin,koska ukko haluaa omilla rahoillaan HARRASTAA,ja viettää poikamiehen elämää) ja Pan ee. Sekä vielä PA nee hotellissa vieraita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoa en kaipaa enkä etsi. Mutta ystäviä haluaisin lisää elämään.
Omat vanhat ystävät on yksi kerrallaan löytäneet miehen ja perustaneet perheen ja aina olemmassaoloni tuntuu unohtuvan tuossa perheenhankinnan yhteydessä, vaikka aiemmin oltaisiin oltu kuinka tiiviisti yhdessä.
Varsinkin viime vuosi koronakaranteeneinään on ollut ihan järjettömän yksinäinen. Olen alkanut miettiä, että pitäisikö kuitenkin alkaa etsiä parisuhdetta ihan vaan, että olisi joku läheinen jota näkee säännöllisesti. Mutta olen sitten todennut, ettei ehkä paras lähtökohta parisuhteelle.
Tarvisin Tinderin, jossa etsitään ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä kiinnostaisi kuulla miten olette tottuneet olemaan yksin vai oletteko aina halunneetkin olla? Itse olen yrittänyt 5v etsiä enemmän ja vähemmän parisuhdetta, mutta nyt alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa luopua koko hommasta, oma sydän aina riekaleina loppujen lopuksi niin ei tätä enää jaksaisi.
Ainut vaan, että läheisyyden kaipuu ja yksinäisyys hiipii väkisin mieleen varsinkin viikonloppuisin ja silloin kun ei ole mitään mielekästä tekemistä. Osaisikin päästää irti.
M38
Olen tottunut ajan kanssa.
Kun aikanaan muutin ekaa kertaa pois vanhempien kodista, tuntui suorastaan että tulen hulluksi yksin siellä kerrostalokaksion seinien sisällä. Oli pakko mennä, harrastaa, ja joo, hakea niitä seurustelukumppaneitakin ettei olisi ollut se levoton ja tyhjä olo mikä tuli yksin. Tai sitten voi juoda alkoholia, sekin auttoi. Tiesin aina, etten halua naimisiin enkä lapsia, mutta ei tuntunut mukavalta olla aina yksinkään. Toisaalta erakkoa oli jo minussa silloin sen verran, että viikonlopputapailua enempää en toista jaksanut, ja jos mies yritti tunkea elämääni muulloinkin, etäännyin ja häivyin.
Vähitellen yksinolo tuli vain tylsäksi, ei enää ahdistavaksi. Silloinkn ajoittain olin jonkun miesten kanssa lähinnä seksin takia tai koska niin oli tapana. Ollakseni normaali. Ja olihan niistä seuraa matkoilla, mökillä jne asioissa joita oli vaikea kuvitella ihan yksin.
Mutta kun 33-vuotiaana meni sitten viimeinen 4 vuoden suhde poikki, miehen vaihtaessa nuorempaan, totesin etten vaan enää halua ketään. Yksin oli mukava olla. Opettelin myös tekemään asioita yksin, joihin ennen olin tarvinnut olevinaan seuraa: mökit, elokuvat, konsertit, ulkomaanmatkat.
Mutta olen tuostakin vielä erakoitunut ajan myötä, nimittäin enää en kaipaa mitään noista menoista ja tekemisistä. Olen onnellinen kuin pieni sika tekemättä yhtään mitään, vain sohvalla löhöten tai ruokaa laittaen, luonnossa kävellen. Pienistä arjen nautinnoista joihin ei kaipaa ketään toista.
- 9
Kiitos kokemuksen jakamisesta, jospa sitä itsekin tässä pikkuhiljaa tottuu tähän.
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisoa en kaipaa enkä etsi. Mutta ystäviä haluaisin lisää elämään.
Omat vanhat ystävät on yksi kerrallaan löytäneet miehen ja perustaneet perheen ja aina olemmassaoloni tuntuu unohtuvan tuossa perheenhankinnan yhteydessä, vaikka aiemmin oltaisiin oltu kuinka tiiviisti yhdessä.Varsinkin viime vuosi koronakaranteeneinään on ollut ihan järjettömän yksinäinen. Olen alkanut miettiä, että pitäisikö kuitenkin alkaa etsiä parisuhdetta ihan vaan, että olisi joku läheinen jota näkee säännöllisesti. Mutta olen sitten todennut, ettei ehkä paras lähtökohta parisuhteelle.
Tarvisin Tinderin, jossa etsitään ystäviä.
Olen tämän saman huomannut kun omat kaverit on perheellistyneet.
M38
Se, mikä harmittaa eniten, on että sitä jakaisi mielellään asumiskulut jonkun kanssa. Ja välillä tekis kyllä mieli parisuhdetta mutta pitää muistaa, että siitäkin on paljon vaivaa ja se vaatii kompromisseja ja aikaa, mihin en välttämättä ole kovin valmis ainakaan tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
...suhde poikki, miehen vaihtaessa nuorempaan, totesin etten vaan enää halua ketään. Yksin oli mukava olla...
Sama. Nyt kun surullisuus on helpottonut, niin olen huomannut, että yksin on sittenkin mukavaa asua.
Vierailija kirjoitti:
Opettelin myös tekemään asioita yksin, joihin ennen olin tarvinnut olevinaan seuraa: mökit, elokuvat, konsertit, ulkomaanmatkat.
Leffassa käynti onnistuu kyllä, mutta muihin on vielä korkea kynnys, etenkin matkailuun yksin.
En jotenkin osaa ajatella matkailevani itsekseni, niin elämänpiirini on supistunut todella pieneksi.
Pizzalla olen käynyt yksin kerran.
Pitäisi ottaa varmaan ihan asiaksi lähteä silloin tällöin kahvilaan tai ravintolaan yksin, niin "tottuisi".
Vierailija kirjoitti:
Olen onnellinen kuin pieni sika tekemättä yhtään mitään, vain sohvalla löhöten tai ruokaa laittaen, luonnossa kävellen. Pienistä arjen nautinnoista joihin ei kaipaa ketään toista.
Kyllä, tälläkään hetkellä en tee mitään hyödyllistä, vaan makoilen omassa rauhassani sängyssä läppäri sylissä lueskelemassa (ja kirjoittelemassa).
Ihan mukavaa.
:)
Minä. 7 vuotta olen elänyt yksin, enkä voisi olla tyytyväisempi. Täydellinen vapaus.