erilleen muuttaminen kun on lapsia
Miten ihmiset ovat tehneet, kun olette eronneet ja on lapsia.
Esikoinen on esikoulussa ja nuorimmainen vielä muutaman vuoden päiväkodissa. Asumme miehen isän lähellä, jolta on saanut tarvittaessa apuja lasten hakemisten kanssa. Mies tekee satunnaisesti reissuhommia, tosin nyt koronasta johtuen ei reissuja ole ollut.
Miehen äiti asuu n. 25km päässä toisessa kaupungissa ja omat vanhempani n. 200km:n päässä nykyisestä asuinpaikasta. Oma työpaikkani on n. 25km päästä nykyisestä osoitteesta, tosin olen tehnyt etänä kohta jo vuoden töitä.
Minulla ei ole autoa käytössä, bussit kulkee suht ok. En periaatteessa välttämättä haluaisi muuttaa pois nykyiseltä paikkakunnalta, lähinnä esikoisen alkavan koulun vuoksi ja sen vuoksi, että tiedän kyseisen koulun olevan parempi kuin esim. ne koulut, mitkä ovat lähinnä työpaikkaani. Mutta jos nyt eroaisimme niin multa tippuisi turvaverkko kokonaan, tai en ainakaan kovin herkästi kehtaisi miehen vanhemmilta apuja pyydellä. Enkä esim tiedä miten pärjäisin lasten esikouluun ja päiväkotiin viemisten kanssa, koska en omista autoa eikä minulla siihen olisi varaakaan. Nykytilanteessa lapsi pääsee aamuisin taksikyydillä esikouluun, mutta jos me muutetaan miehen kanssa kumpikin täysin toiseen osoitteeseen niin taksikyydityskin varmaan lähtee pois.
En ole puolisolleni vielä sanonut, että haluan muuttaa erilleen. Toki siitä olen tässä vuosien saatossa aina välillä väläytellyt, että ei asia hänelle yllätyksenä tulisi. Luulen että lapset tulisivat olemaan aikalailla 50/50 ajasta molempien luona.
Pää tuntuu olevan niin sekaisin, että ajattelin jos saisin täältä jotain ideioita ja vinkkejä miten olette tehneet asuinpäätöksiä eroissa.
Kommentit (2)
Kannattaa muuttaa toisiaan lähelle, jolloin lapset voivat itse kulkea välimatkat kodista toiseen, mikä helpottaa, lasten ei välttämättä tarvitse olla yksin kotona töiden jälkeen. Jos joukkoliikenne kulkee ei 25 km ole pitkä työmatka. Aina parempi jos koulu ja kaverit pysyy ennallaan.
Miksi et pyytäisi apuja? Lapset ovat myös miehen, hänen kuuluukin auttaa. Miehen vanhemmat varmasti haluavat tarjota apua vaikka ero tulisi, ei lapsenlapsista ole syytä luopua.