Miten opettaa itsensä vihaaman jotakin/jotakuta
Tää nyt epätoivoinen yritys saada apua, kun tuntuu että en voi tästä kellekään puhua. Eikä täälläkään oikein varmaan kukaan osaa auttaa mutta tuleepaha jaettua.
Oon tehny nyt vapaaehtoistyötä tosi kivassa paikassa, mutta viime kuukauset se on syöny liikaa mun aikaa ja oon huomannu koukuttuneeni koko hommaan eikä se ole tervettä, vaikka tuntuu kivalta. En siis tee mitään muuta elämässäni kuin oikeaa työtäni ja sitten tuota vapaaehtoistyötä, lisäksi nukun jonkin verran, käyn kaupassa ja teen ruokaa/syön valmisruokaa.
Lisöksi olen loputtoman ihastunut yhteen kaveriin, joka on tuossa vapaaehtoisten porukassa. Kyseinen tyyppi alkanut oikeestaan jo ärsyttämään, koska hän kohtelee mua epäkohteliaasti/välinpitämättömästi 70 prosenttia ajasta ja muulloin on mukava ja hauska. Kyseinen ihminen varattu, kuulin tuon hänen kaverinsa kautta, mulle hän puhuu aina "minä" muodossa, on jopa kertonut eronneensa lapsiensa äidistä, mutta kätevästi jättänyt mainitsematta olevansa uudesssa suhteessa...
Yhteenvetona: vaikka kuinka janoaisinkin lisää nykyistä tilannettani, tajuan kuitenkin loppupeleissä että tää on jo ihan sairasta, joten päätin lopettaa touhun tän kuun lopussa, mutta oon itkemy jo joka ilta, kun luopuminen tekee niin kipeää. Kuinka ihmeessä saisin kaiken tän muutettua negativiiseks asiaks, jotta ois helpompi lopettaa?
Ala vaan kirjoittelemaan enemmän täällä palstalla, ja kohta et enää jouda mihinkään vapaaehtoishommiin.