Jotain ennustajia tmv, jotka osaisivat sanoa mistä on kyse???
Jos oot skeptikko nii älä tuu ulisee.
Aiheeseen pakko sanoa etukäteen, että mulla ei ole skitsofreniaa tmv mt-ongelmia. Oon jo nuorena ollut herkkä, ja kokenut näitä paranormaaleja ilmiöitä ja kaikenlaisia tuntemuksia.
Kuitenkin oon nyt viimeisen vuoden aika ns. Kuullut ääniä.(kohta joku tulee sanomaan hulluksi, mutta pliis, lue sitä ennen tämä loppuun!)
Mä kuulen mun nimen.
Siis eräs tilanne oli tosi stressaava, ja itkin töissä vessassa. Ennen kuin olin poistumassa, niin kuulin kuinka jokin ääni sanoo vähän sellasella säälivällä äänellä mun nimen. Poistuin _äkkiä_ vessasta, koska se kuulosti siltä, kuin joku seisoisi oven takana. Siellä ei ollut ketään lähimaillakaan.
Eräs taas liittyi, kun olin kaupungilla ostoksilla. Voi olla, että kuulin väärin mutta taas kuulin (kas kumma, sama ääni) mun nimen. 2 kertaan. Ensin vaikutti tulevan takaa, sitten edestäpäin hetken päästä. En nähnyt ketään vaikka koitin vaivihkaa vilkuilla tavoittelisiko jossain päin joku tuttava. Ei mitään.
Vielä yksi. Olin kotonani, kuuntelin musiikkia rauhassa.
Yhtäkkiä kuulosti kuin ikkunaan olisi lentänyt jokin kova juttu. Esim. Käpy, mutta kun puita ei oo ikkunan vieressä, ei satanut, tuullut eikä lasissakaan sen paremmin näkynyt mitään ajattelin, että mitä ihmettä.
Taas kuulin saman äänen, mutta nyt selkeämpänä. Sama ääni, mutta itsevarmempana. Naisen ääni.
Muistan kuinka olin pieni, ja yhtäkkiä tuli ihmeellinen olo. Hyvällä tavalla. Iha kuin olisin itse jonkinlainen lämmin, pehmeä ja kevyt pilvi.. Muistan sen tunteen todella hyvin. Tuntui kuin jokin pitäisi käsillään hyvällä muttei liian kovalla otteella olkapäistä kiinni. Jokin miesääni sanoi jotain, että minun ei tarvitse pelätä tmv. Kun tunne lakkasin, olin näemmä kuulema pyörtynyt.
Olin ihmeissäni, ja kysyin "kuulitteko tekin?", vanhemmat ihmettelivät, että mitä. "No tota ääntä joka just puhui?!". Eivät olleet, ja olivat pari päivää hyvin hiljaisia vaikka yrittivätkin käyttäytyä "normaalisti".
Voisiko olla kyseessä jokin suojelusenkeli tmv, joka kulkee mun mukana ja puhumalla "pääni sisällä" ohjaamaan, ja opastaa varmuudenvuoksi tarkkailemaan ympäristöä?
Kommentit (28)
Asian sivusta mutta olen myös nähnyt enkeleitä.
Kerran näin enkelin ikkunan lähellä.
Tiesin heti että tätini lähtö on lähellä.
Ja niin kävi.
Juu, dissossa on ääniä. Mut niin se menee.
En tarkoita nyt ap:ta.
Itse olen ajatellut että ne hyvät äänet ovat niitä jotka ohjaavat oikeaan suuntaan. Huonot äänet taas ihmisten negatiivisuuden ilmapiiri jonka aistit, sulje se, älä anna sen vaikuttaa ja keskity hyvään, positiiviseen energiaan.
Isäukkoni kuuli kanssa ääniä mm. mikrouunista. Hänellä oli tuolloin ikää 100 vuotta ja heikko verenkierto aivoissa. Palonko Sinulla on ikää? Milloin olet käynyt viimeksi laajassa terveystarkastuksessa?
Vierailija kirjoitti:

16. Miten te muutamat osaatte noin hyvin kääntää nämä asiat terveyteen? Kävin viimeksi tarkastuksessa (laaja), ja tulos oli: voin hyvin, _ja_ siltä minusta tuntuukin. Oletko vain kateellinen, että joku kaltaiseni herkkä ihminen pystyy väistämään asioita ja jopa ihan henkioppaaltakin saa viestejä?
Mun mielestä on todella typerää väittää internetin perusteella kenellä on millainen kun diagnoosi, ja aina kysellä "milloin kävit viimeksi laajassa terveystarkastuksessa?". Se miten sinun 100v isä silloin joskus muinoin käyttäytyi, ei tarkoita, että kaikilla on samanlaista. Sama kuin meediolta kysyisit "mikä häiriö sinulla oikein on?". Se ei ole häiriö, vaan hänellä on "kanava" tuonpuoleiseen, josta hän saa viestejä ja voi halutessaan viedä ne viestit kuultavaksi läheisille jos henki sitä pyytää.
Tarkoitukseni ei todellakaan ole mitenkään sinua loukata, mutta on kyllä aika loukkaavaa tulla kyselemään ja varsinkaan kommentoimaan kenenkään terveyttä.
Se, että saat viestejä henkioppailta ja enkeleitä, koet paranormaaleja ilmiöitä... Ei se ole mikään häiriö, eikä ihminen sille voi mitään.
Toki skitsofreniasta ja AHDHsta kärsivillä on erilaisia oireita, joihin lukeutuu äänten kuuleminen, mutta silloin jos pelkän äänten kuulemisten perusteella jompikumpi diagnoosi tehtäisiin niin voin luvata että lähes 70% pallon ihmisistä on sitten mielenvikaisia teidän mielestänne.

*vaistoamaan ei väistämään, sori
Mulle kävi samantapainen n. 23-vuotiaana kun olin opiskelemassa. Makasin sängyllä ja luin kirjaa. Jostain syystä aivan yllättäen yhtäkkiä tuli erittäin voimakas lämmin, rakastava tunne. Sellainen, että joku todella tuli lähelle, otti halaukseen ja antoi ymmärtää että kaikki on hyvin ja ettei mulla ole mitään pelättävää.
Se oli hämmentävää.
Kerroin tästä poikaystävälleni (nykyinen ex-mies), joka ei osannut suhtautua siihen oikein mitenkään. En itsekään tietenkään tiedä mistä oli kyse.
Mitään vastaavaa ei ole sen jälkeen tapahtunut. Siitä jäi vaan todella, todella hyvä tunne.
Ääni pelasti läheiseni. Se kehotti hyppäämään sivuun useammasti ja niin olisi käynyt että läheiseni olisi muutoin kuollut.
Tämä liittyi työtehtäviin.
Minulla myös kerran ääni puhui keskellä yötä ja kertoi yhden asian.
Se ei ole vielä " tuottanut tulosta", mutta henkisesti olen varautunut ikäviinkin tapahtumiin.