Äitini tarvii monta kertaa viikossa apua, miten joku tolkku tähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun verenpaine nousee kun ihmiset, jotka on hoidattaneet omia lapsiaan vanhemmillaan ja saaneet kenties vielä taloudellista tukea heiltä, alkavat ruikuttaa siitä, miten rasittavaa mummoa on auttaa.

Työkaverini muistisairas mummo nääntyi nälkään raadettuaan vuosikaudet perheen eteen.

Jos ihminen on niin huonossa kunnossa että kuolee nälkään kotonaan, niin hänen paikkansa on hoitokodissa tai sairaalassa, ei kotona.n

Niinpä, ja työkaverini perheineen ei vaivautunut edes järjestämään mummoa sinne.

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin omatoiminen, että kaupassa käy niin ei tarvi sitten edes viikottain olla auttamassa pikku asioissa. Äidilläsi on vain tapa pyytää apua. Tulee lisääntyy pyynnöt, kun hyysäät liikaa.

Kaupassakäynti voi hyvällä tuurilla onnistua vaikka muistisairaus olisi pitkälläkin. Tai saattaa vain näyttää siltä että se sujuu.

Lääkäriin vienti täytyy jotenkin vain saada menemään läpi.

OLikin menny paskalle. Istunu housut jalassa vaatekomerossa jakkaralla ja vääntäny isot tortut housuun. Juurikin silloin,kun tultiin kylään. Ukko nyrpisteli kitkerässä paskan hajussa nokkaansa ja oli että hoitoon se on saatava!! Itselle ei maalaistalon ja navetan hajun tuntevana ollut mikään iso juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun verenpaine nousee kun ihmiset, jotka on hoidattaneet omia lapsiaan vanhemmillaan ja saaneet kenties vielä taloudellista tukea heiltä, alkavat ruikuttaa siitä, miten rasittavaa mummoa on auttaa.

Työkaverini muistisairas mummo nääntyi nälkään raadettuaan vuosikaudet perheen eteen.

Ai sitäkö ne vanhemmat aikoinaan tekivät, kun pyytelivät pyytelemistään lapsia käymään? Olen kyllä muutaman vuoden jo hoitanut vanhempien asioita, vanhemmat eivät pääse edes kauppaan.

Nuo ruikuttavat lapset ovat jo 50-60-vuotiaita ja monella itsellään on lapsenlapset hoidettavina ja terveydessäkin voi olla ongelmia. En usko sitäkään, että sinä tiedät noin tarkkaan toisten elämiset.

Monen vasta kolme-nelikymppisen vanhemmat tarvitsevat jo apua. Esim. meillä tilanne muuttui nopeasti siitä, että isovanhemmat satunnaisesti auttoivat lastenhoidossa ja remonteissa siihen, että apu suuntautuukin nyt meiltä heille. En näe tässä mitään ongelmaa. Käymme itse vuorotöissä ja lapsemme ovat päiväkoti-iässä. Moni ikäiseni ruikuttaa tässä samassa tilanteessa unohtaen viettävänsä lomat ilmaiseksi mummon mökillä, ajavansa mummon tuella hankitulla autolla ja saaneensa rajatonta lapsenvahtiapua vielä hetki sitten. Ihmissaastoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun verenpaine nousee kun ihmiset, jotka on hoidattaneet omia lapsiaan vanhemmillaan ja saaneet kenties vielä taloudellista tukea heiltä, alkavat ruikuttaa siitä, miten rasittavaa mummoa on auttaa.

Työkaverini muistisairas mummo nääntyi nälkään raadettuaan vuosikaudet perheen eteen.

Jos ihminen on niin huonossa kunnossa että kuolee nälkään kotonaan, niin hänen paikkansa on hoitokodissa tai sairaalassa, ei kotona.n

Niinpä, ja työkaverini perheineen ei vaivautunut edes järjestämään mummoa sinne.

Ei se hoitokotiin järjestäminen ole mikään järjestelyjuttu. Sinne on jonossa terveyskeskusten vuodeosastoilla sellaisia, joita eivät enää ilkeä lähettää kotiin, koska kaatuvat jo seuraavana yönä.

Aika pitkään pitää huonokuntoiset kotihoidon ja omsiten avulla pärjätä, ja monet ovatkin siihen tyytyväisiä. Silloin ainakin lääkkeet tulisi otettua ja se on tärkeää, jos sairauksia on.

Meitä oli 2 sisarusta, jotka hoidimme pitkään muistisairaan äidin kauppaostokset, laskujen maksun ym asiat. Kotihoito kävi päivittäin aluksi kerran, siten useammin. Suostui kyllä siivoojan ottamaan jossain vaiheessa, tai oikeastan ei enää tuntenut, ketä ne vieraat naiset olivat, jotka siellä kävivät. On hyvä kun asui turvallisella alueella. Hän olisi kyllä jokaisen kävijän laskenut sisään tutkimaan paikkoja.

Hänkään ei kovin positiivinen ihminen ollut, aina oli valittamassa jostain. Sitten sairaus eteni, eikä enää osannut soittaa puhelimella. Ja kun alkoi kaatuilla, niin lopulta pääsi hoitolaitosjonoon.

Luonnollista poistumaa pitäisi tukea enemmän. Kun ihminen ei enää osaa, pysty eikä pärjää on aika mennä.

Tuo on kyllä hankala vaihe. Voin sanoa, että se pahenee vaan ennen kuin loppuu kokonaan. Kun aivot alkavat rapistua, niin tulee juuri tuota toisten juoksuttamista ihan pikkuasioista. Vaikka lapsilla olisi omat perheet ja työt, niin se ei paljon heitä haittaa, kun joku lappu on tullut postista ja pitäisi saada siitä selkoa välittömästi. Tuota vaihetta voi kestää kymmenenkin vuotta ennen kuin menee niin huonoon kuntoon, että ottavat mihinkään laitokseen. Sitä ennen käy kotisairaanhoito, mutta siitä ei ole sinulle apua, työt ainostaan lisääntyvät, koska sekin vaatii omaisilta mukana oloa ja järjestelyä, eikä siihen tietenkään sisälly mikään käytännön apu tai amppelikukkien katselu. Ovat yleensä vielä jääräpäisiä, eivätkä pysty luopumaan yhtään mistään, vaikka eivät enää itse kykene toimittamaan. Sitten tulee se kapeanäköisyys, ihan kuin koko maailmassa ei olisi mitään muuta kuin se laatikko, mikä pitää viedä mökille juuri sillä hetkellä, kun se tulee mieleen. Kohta huomaa, että viikon ainoana vapaan hetkenä poimii viinimarjoja, joita kukaan ei syö ja etsii jotain ihan turhaa pöytäliinaa hänelle, kun juuri se on hänelle tärkeää. Lapsena joutuu vetämään rajaa siihen, miten paljon viimeisiä vuosiaan elävän ihmisen apuna haluaa olla. Samalla miettii, miten hän on sinun vuoksesi uhrannut elämästään joskus kymmeniä vuosia. Se on raskasta aikaa. Juuri kun on saanut omat lapset omilleen, niin ei mene kauan kun tulee omat vanhemmat hoidettavaksi. Sellaista se on. Voimia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus. Jotain tuettua asumismuotoa kannattaa alkaa miettimään kunhan olet vienyt äitisi lääkäriin.

Aikuista ihmistä on lähes mahdoton saada lääkäriin vastoin tämän omaa tahtoa. Jos joku on onnistunut, niin minäkin kuulisin mielelläni vinkkejä.

Kun anoppi meni muistihoitajan eka vastaanotolle, kerroimme, että se kuuluu osana parin vuoden välein tehtäviin kontrollikäynteihin (verenpaine ym.) mikäli hän vain haluaa koko paketin. Hän sai siis ehkä hieman näennäisesti päättää ja toki hän halusi nimenomaan "koko paketin". Ei ongelmia, paljastui hyvin alkuvaiheessa oleva muistisairaus. Ikävä kyllä samalla käynnillä myös vakavaa, johon hän menehtyi sitten hyvin nopeasti. :( Minulla oli oikein miellyttävä ex-anoppi, RIP.

Ehdotan, että yritätte varata hänelle normaalin kontrollikäynnin ja verikokeet sekä tuon muistihoitajan, mikäli onnistuu...

Tämä on erittäin hyvä neuvo. "Saa vähän extraa." Täytyy muistaa käyttää tätä jekkua tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun verenpaine nousee kun ihmiset, jotka on hoidattaneet omia lapsiaan vanhemmillaan ja saaneet kenties vielä taloudellista tukea heiltä, alkavat ruikuttaa siitä, miten rasittavaa mummoa on auttaa.

Työkaverini muistisairas mummo nääntyi nälkään raadettuaan vuosikaudet perheen eteen.

Ai sitäkö ne vanhemmat aikoinaan tekivät, kun pyytelivät pyytelemistään lapsia käymään? Olen kyllä muutaman vuoden jo hoitanut vanhempien asioita, vanhemmat eivät pääse edes kauppaan.

Nuo ruikuttavat lapset ovat jo 50-60-vuotiaita ja monella itsellään on lapsenlapset hoidettavina ja terveydessäkin voi olla ongelmia. En usko sitäkään, että sinä tiedät noin tarkkaan toisten elämiset.

Monen vasta kolme-nelikymppisen vanhemmat tarvitsevat jo apua. Esim. meillä tilanne muuttui nopeasti siitä, että isovanhemmat satunnaisesti auttoivat lastenhoidossa ja remonteissa siihen, että apu suuntautuukin nyt meiltä heille. En näe tässä mitään ongelmaa. Käymme itse vuorotöissä ja lapsemme ovat päiväkoti-iässä. Moni ikäiseni ruikuttaa tässä samassa tilanteessa unohtaen viettävänsä lomat ilmaiseksi mummon mökillä, ajavansa mummon tuella hankitulla autolla ja saaneensa rajatonta lapsenvahtiapua vielä hetki sitten. Ihmissaastoja.

Moni taas ei vietä lomia mummon mökillä, ostaa itse autonsa ja hoitaa itse lapsensa. Eikä mummo itse välttämättä ole hoitanut omia vanhempiaan, vaan sen on tehnyt joku muu sisaruksista tai miniä.