Miten kongressirakennuksen suojelu voi olla noin luokatonta?
Kommentit (14)
Koska sinä et ole siellä turvallisuuspäällikkönä.
Kyllä tuo olisi onnistunut täälläkin. Veikkaan, että asiantilan korjaamiseen tullaan kiinnittämään lähiaikoina paljon huomiota.
No mitenkähän olisi? Ketkähän ne valitti poliisien liioista oikeuksista tukahduttaa mielenosoituksia kun bml mellakat riehui ympäri maata? No nyt ne pysyi pois tieltä. Eikö se hyvä olekkaan?
Noissakin ammuskeluissa kuoli populaa ja paikkoja rikottiin sekä vahinkoa tekivät huomattavasti enemmän.
Vanha "vitsi" on siinä että poliisilla kesti pitkään päästä paikalle koska niiden piti ensin mennä mellakkapaikalta takaisin kotiinsa vaihtamaan työvaatteet päälle. Totta toinen puoli eli näissä trumppiuhoajissa on turhankin paljon poliiseja ja muita turvaorganisaatiohörhöjä mukana.
Niinpä esim. blm mellakoissa ammutaan ensin, kysellään sitten, mutta näissä trumpin hom.. siis proud pojat kannatusjoukkojen riehuessa on yllättävänkin vähän pidätyksiä tai muutakaan vastaavaa.
Joukkovoimalla sisään. Riehaantuneen kansanjoukon voima on vaarallinen.
Poliiseja on käsketty rauhallisuuteen.
Onhan tuo pelottavaa. Ihmisiä kuollut.
Ei oikein pysty tajuamaan, kun hommassa
ei ole järkeä. Trump menettää loputkin maineestaan.
Eihän se ole mahdollista muutoin kuin Trump on laskenut turvatoimet alas kaikessa hiljaisuudessa. Kuolleet ovat menehtyneet siviilipoliisien luoteihin. Yhden kuolleen henkilöllisyyttä ei ole kerrottu (omaisia ei tavoitettu). Ettei vaan olisi rep.senaattori tai musta nainen, siitä se vasta meteli syntyisi.
Vierailija kirjoitti:
Joukkovoimalla sisään. Riehaantuneen kansanjoukon voima on vaarallinen.
Poliiseja on käsketty rauhallisuuteen.Onhan tuo pelottavaa. Ihmisiä kuollut.
Ei oikein pysty tajuamaan, kun hommassa
ei ole järkeä. Trump menettää loputkin maineestaan.
Saksassa 3 poliisia piti vastaavassa tilanteessa väkijoukon parlamentin ulkopuolella. Amerikassa nää avasi itse portit ja aidat ja otti selfieitä mellakoitsijoiden kanssa. Kummassa maassa vartiointitehtävää tekevät poliisit teki sen mitä piti?
Odotan että kohtalaisen moni huomaa hommiensa loppuvan noissa vartiointihommissa.
Haiskahtaa vähän siltä, kuin ei olisi oikein haluttu puuttua kunnolla. Ihan tuttu kaava esimerkiksi vaikkapa 30-luvun diktatuuriin luiskahtavissa valtioissa. Suomessakin jotakin Lapuan liikkeen sekoilua katsottiin viranomaisten ja oikeuden toimesta tosi pehmein keinoin - siitä syystä että olivat itsekin siihen suuntaan kallellaan. Onneksi järki sentään voitti. Toivottavasti voittaa tuollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vanha "vitsi" on siinä että poliisilla kesti pitkään päästä paikalle koska niiden piti ensin mennä mellakkapaikalta takaisin kotiinsa vaihtamaan työvaatteet päälle. Totta toinen puoli eli näissä trumppiuhoajissa on turhankin paljon poliiseja ja muita turvaorganisaatiohörhöjä mukana.
Niinpä esim. blm mellakoissa ammutaan ensin, kysellään sitten, mutta näissä trumpin hom.. siis proud pojat kannatusjoukkojen riehuessa on yllättävänkin vähän pidätyksiä tai muutakaan vastaavaa.
BLM-mellakoijien annettiin riehua ja ryöstellä väkivaltaisesti jotakuinkin vapaasti kuukausien ajan.
Se on yhtä vetelää, kuin rokotettaisiin kumineulalla.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko lopettaa tämän paskalankojenne spämmäämisen? Ymmärrän että vihervajakkihuorilla on taas kiima päällä, mutta jotain rajaa tähän paskaspämmiin
Sinun hengenheimolaisesi menivät sekoilemaan Capitol Hillille. Ja hävisivät. Nyt he menevät pitkäksi aikaa linnaan, kuten sinä vielä menet pitkäksi aikaa psykiatriseen hoitoon.
Kaikkien maiden hörhöt yhdistykää - lukkojen takana.
Poliisit laski ne läpi.
Linkissä videopätkää, poliisit vaan astuu syrjään ja päästää mielenosoittajat läpi.
https://www.reddit.com/r/gifs/comments/ks0bu1/police_letting_trump_riot…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko lopettaa tämän paskalankojenne spämmäämisen? Ymmärrän että vihervajakkihuorilla on taas kiima päällä, mutta jotain rajaa tähän paskaspämmiin
Sinun hengenheimolaisesi menivät sekoilemaan Capitol Hillille. Ja hävisivät. Nyt he menevät pitkäksi aikaa linnaan, kuten sinä vielä menet pitkäksi aikaa psykiatriseen hoitoon.
Kaikkien maiden hörhöt yhdistykää - lukkojen takana.
Jos tässä jollakin on mielenterveys mennyt, niin öyhötyksestäsi päätellen sinulta. Olettaen, että olet koskaan edes etäisesti terve ollutkaan.
Koska ne ”suojelijat” on Trumpin kannattajia. Hipeistä ei ole sellaisiin tehtäviin.