Kysymys Nexplanonin käyttäjille!
Itselläni on siis sellainen tilanne, että kapseli on ollut nyt kädessä kaksi ja puoli vuotta. Heti siinä kahden vuoden käytön jälkeen alkoi menkat ja siitä lähtien on ollut lähes joka kuukausi, vaikka kahtena ensimmäisenä vuotena niitä ei tullut kertaakaan. Voiko olla niin, että kapselin ehkäisyteho on tänä viimeisenä vuotena heikentynyt ja menkat tulevat sen vuoksi? Onko kellään ollut samanlaista tilannetta?
Olen kyllä lukenut pakkausselosteen ja mielestäni siellä luki vain, että vuotojen poisjääminen on normaalia, muttei mitään tilanteesta, jossa vuodot jäävät ensin pois kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen alkavat uudelleen.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi muistaakseni noihin aikoihin myös tulemaan kuukautiset suhteellisen säännöllisesti. Ajattelin, että olisi liittynyt siihen, että teho alkaa vähetä mutta, kun vaihdoin uuden, niin kierto säilyi. En siis usko, että sillä oli mitään merkitystä ehkäisytehoon.
Toisen kapselin kohdalla joskus 2,5 vuoden käytön jälkeen kierto sitten lyheni niin, että vuoto tuli parin viikon välein mutta kesto oli vain pari päivää. Oltiin tuossa vaiheessa tehty päätös ehkäisyn poisjätöstä heti häiden jälkeen, niin ei tullut selvitettyä tuota enemmän, vaan odotin sen puolisen vuotta ja poistin sitten kapselin. Poiston jälkeen kierto oli 24 päivää ja kuudennesta kierrosta tärppäsi.
Kiitos vastauksestasi! Itselläni on myös nyt toinen kapseli menossa, mutta muistelisin, että sama "ongelma" tuli myös silloin kahden vuoden käytön jälkeen. Olisi kyllä kiva tietää, voiko teho heiketä, koska meillä ei ole perheen perustaminen ajankohtaista. -ap

Voihan sitä kysyä, niin ei tarvitse murehtia. Kun nyt varasin aikaa poistoon, niin minulle sanottiin, että teho kestäisi 4 vuotta, vaikka silloin laitettaessa oli 3 vuoden teho. Jostain myös luin, että teho voisi heiketä, jos painoa on yli 75 kg mutta tästä ei kukaan ole koskaan maininnut kapselia laitettaessa.

Olen myös kuullut jostain saman asian, että teho voisi heiketä, mikäli painoa on yli 75 kg. Itselläni ei pitäisi kuitenkaan olla siitä kyse. Luulisi myös, että kapselissa olisi vähän "ekstra-aikaa", ettei teho lopu kuin seinään kolmen vuoden kohdalla vaan teho alkaisi vasta sen jälkeen heikkenemään.. -ap
Eikö kellään muulla ole kokemusta/tietoa asiasta?