Raskaus vai kuvittelenko?
Moikka! Tilanne on siis tällainen:
Ollaan oltu mieheni kanssa ilman ehkäisyä jo pidemmän aika, mutta ei olla aktiivisesti yritetty enkä ole ottanut asiasta paineita (aiemmin tosin otin ja tajusin sen, niin lopetin ovisten seuraamisen jne).
Nyt kuitenkin sattumalta harrastettiin seksiä oletetun ovulaation aikaan, ja nyt kuukautiseni on 5 päivää myöhässä, ja näiden päivien aikana on tuntunut kuukautiskipujen tuntuisi kipuja, mutta vuotoa ei näy eikä kuulu. Kiertoni on normaalisti tosi säännöllinen, korkeintaan 1-2 päivällä heittää. Rinnat tuli eilen araksi ja luulin että kuukautiset alkavat, noh, eivät alkaneet. Emättimeni on myös ollut erilainen aiempaan verrattuna. Normaalisti kuivun ennen kuukautisia, mutta nyt olen pysynyt yllättävän kosteana koko ajan.
Olen tehnyt testejä jotka näyttää negaa, tosin eilen ja nyt aamulla olin näkevinäni testissä todella, todella hailakan viivan mitä ei ole aiemmin näkynyt. Mieheni ei osannut sanoa oliko se viiva vai herjasiko vain silmäni. Se tosin voi olla myös testipaikan viiva?
No, kuitenkin, nyt minua etoo ja oksettaa. Olen alkanut kyseenalaistamaan omia tunteitani, kun testit näyttää negaa mutta minulla on semmoinen erikoinen tunne, että voisin hyvinkin olla raskaana ja oloni ei ole mitenkään normaali. Ja kyllä, olen jättänyt soittopyynnön lääkäriin, mutta he tuskin ottavat minua sen kummempiin tutkimuksiin, koska testit näyttää negaa?
Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä.
Kommentit (4)
Voi jeesus, täällä ei voida kuin arvailla, oletko raskaana vai et. Mitäpä jos nyt vaan malttaisit mielesi viikon ja teet testin uudelleen. Miksi asiaan täytyy saada selvyys heti nyt? Viikon päästäkin on yllinkyllin aikaa selvitellä jatkokuvioita.
Ap jatkaa:
Unohdin mainita tekstissä että heti oletetun ovulaation jälkeen minulla oli menkkojen oletettuun alkamisajankohtaan asti kovaa päänsärkyä ja huonoa oloa, eli minulle puhkesi taas migreenikohtaukset päälle. Ihmettelin myös sitä, koska sitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus, täällä ei voida kuin arvailla, oletko raskaana vai et. Mitäpä jos nyt vaan malttaisit mielesi viikon ja teet testin uudelleen. Miksi asiaan täytyy saada selvyys heti nyt? Viikon päästäkin on yllinkyllin aikaa selvitellä jatkokuvioita.
En olettanutkaan että täältä saisin vastauksia, halusin vain purkaa mieltäni, ja ehkä mahdollisesti kuulla muikta ihmisiltä vastaavia kokemuksia.
-Ap
Ennenpitkää huumaat kyllä jos olet raskaana