En jaksa enää

Olrn 38 vuotias mies. Jos tutustuttaisiin....?

Olen pahoillani että sinulla on tuollainen olo. Olen ollut siinä joskus itsekkin. Mutta sitten ajattelin että muutos lähtee minusta itsestäni ja rupesin käymään kävelemässä (vaikka en alkuun siitä tykännyt yhtään), kiinnitin myös syömisiini enemmän huomiota, aloin itse tekemään ruuat. Sain myös pari uutta ystävää, kun rohkaisin mieleni ja menin juttelemaan. Vaihdevuodet painaa päälle, mutta itsetuntoni on parantunut ja tällä hetkellä ihan siedettävä fiilis. Miestä en niin kaipakkaan elämääni, vaikka en mikään ruma olekkaan ja tarjokkaitakin olisi. Tsemppiä sinulle.

Kuulostaa kurjalta. Mietin lukiessani että mikä sinua kiinnostaa? Onko niin että lapsen kasvattaminen yksin on kaventanut omia kiinnostuksiasi ja et ole päässyt keskittymään siihen mitä haluat elämältä? Olisiko sinun mahdollista alkaa pohtimaan tätä hieman enemmän? Onko jokin haave mikä sinua nuorempana innosti tai asia mitä halusit kokeilla mutta se jäi, ja olisiko keinoa kokeilla sitä nyt? Tutustuisit itseesi uudelleen ja ehkä löytyisi lisää sisältöä työn oheen - työ kun ei riitä elämän merkitykseksi vaikka onkin plussaa jos työstä tykkää.

Some kannattaa jättää vähemmälle, ihan tutkitusti se saa ihmiset inhoamaan elämäänsä ja vertailemaan liikaa muihin.

Toivon sinulle kaikkea hyvää alkavalle vuodelle! Olen itsekin totaaliyh ja tiedän miten hankalaa on ylläpitää omaa elämää ja hyvinvointia kun pitää priorisoida lapset.

Aika kornia sanoa, tiedän, mutta itsesääliin rypeäminen on pahin virhe mitä koettelujen jälkeen voi tehdä.

Tiiän ihan omasta kokemuksestani, vaikkakin eri syistä kuin sinulla.

Pääsin ylös niin sanotusti "omille jaloilleni", kun avauduin asioista eräälle läheiselle.

Tuntui, että kaikki kaatuu, ja sulla on ihan sika raskas painolasti jota et millään jaksaisi enää kauaa kantaa.

Yritin sitä pahinta keinoa, itsaria.

En onnistunut, onneksi, sillä tällä hetkellä arvostan elämää, ja kun tulee vastoinkäymisiä niin se itsari ei ole mikään vaihtoehto. Tajusin, että millaiseksi itse teen itseni jos jatkan näin. Kuinka paljon satut taisin läheisiäni, kavereitani.

Mutta silti olen tässä. Sanottu on, että vahvin on se joka pääsee yli vaikeimmistakin olosuhteita. Jotenkin tolleen.

Tiiätkö mitä? Se on totta. Se kehittää sun kykyä kestää, ja päästää menneistä irti.

Oot paljon valoisampi ihminen, vaikka et samalla tavalla enää kykenisi luottamaan kehenkään.

Mullakin kestää todella kauan, ennenkuin uudelle tuottavuudelle avaudun ja ylipäätään, että luottaisin häneen.

Mulla kestää jopa monta viikkoa, kenties kuukaudenkin ennenkuin tiedän haluaako se oikeasti olla mun best friend.

Sä osaat kuitenkin jatkossa blokata ihmisiä oikealla tavalla. Tarkkailla paremmin tilanteita, kuin ennen.

Jos joku ihminen tulee vastaan, tarkkaile hetki millainen hän on. Jos tuntuu väärältä, blokkaa hänet. Jos tuntuu oikealta, anna hänelle mahdollisuus.

Kiitos myötätunnosta ja vinkeistä. Ihan jäljillä olette, hyviä vinkkejä, joita tässä enemmän tai vähemmän on tullut tehtyäkin. Tunteitaan ei kuitenkaan tahdo päästä pakoon oikein millään tavalla ja tämä korona-aika rajoittaa ihan hitokseen kaikkea. Kevät meni vielä ihan hyvin, mutta tämä syksy yksin lusittuna synttäreineen, jouluineen, valmistumisineen ja uusine vuosimenot on ollut yksinkertaisesti liikaa. Vuosien varrella on tullut monenlaisissa liemissä kiehuttua ja räpiköityä, mutta nyt on ehkä ekaa kertaa sellainen olo, että yksinkertaisesti ei vaan enää jaksa. En jaksa enää taistella. En jaksa enää yrittää.

Yksin, ehkä aina kirjoitti:

Kiitos myötätunnosta ja vinkeistä. Ihan jäljillä olette, hyviä vinkkejä, joita tässä enemmän tai vähemmän on tullut tehtyäkin. Tunteitaan ei kuitenkaan tahdo päästä pakoon oikein millään tavalla ja tämä korona-aika rajoittaa ihan hitokseen kaikkea. Kevät meni vielä ihan hyvin, mutta tämä syksy yksin lusittuna synttäreineen, jouluineen, valmistumisineen ja uusine vuosimenot on ollut yksinkertaisesti liikaa. Vuosien varrella on tullut monenlaisissa liemissä kiehuttua ja räpiköityä, mutta nyt on ehkä ekaa kertaa sellainen olo, että yksinkertaisesti ei vaan enää jaksa. En jaksa enää taistella. En jaksa enää yrittää.

Nro2 kysyy vielä että oletko harkinnut puhumista jonkuu ammatti-auttajan kanssa? Ajattelin vaan että jos nyt teet itsellesi jotain, niin miltä läheisistäsi mahtaa tuntua ja varsinkin lapsestasi. Hän on siinä iässä että se jättäisi häneen ikuiset jäljet. Vaikka tunnetkin itsesi tällä hetkellä tarpeettomaksi muille, niin mitäs jos olisitkin tarpeellinen vain itsellesi.

Enhän mä itselleni mitään oikeasti tee. Mut tuurillani jäisin henkiin, mutta menettäisi kykyni liikuttaa yhtäkään raajaa.

Minä karsin pois ns vähänkin huonoa fiilistä tuovat ihmiset.

Esim yksi tuttu haukkuu muita ihmisiä - aluksi ajattelin, että kuuntelen häntä. Sitten aloin itsekin haukkua muita ihmisiä (otin oppia) huono juttu.

Nykyään en ole tekemisissä. Ilen mielummin yksin kuin huonossa seurassa.

Sulla lienee kriisiaika. Niin mullakin.

Tuntuu että on tullut tyhjiötä mitä ei ennen ollut kun lapsi oli pienempi.

Haluaisin uutta elämää.

Mitään ei tapahdu.

Moni on passiivinen, heistä jotka tunnen.