Lapsettomuus on muuri minun ja äitini välillä.

18 vuotias tyttö täällä hei. Vielä muutama vuosi sitten olin äitini kanssa hyvissä väleissä. Vähitellen asiat muuttuivat kun kerroin, etten ikinä halua lapsia. Vielä nytkin olen sitä mieltä. Syynä päätökseeni on yksinkertainen, "en halua lapsia". Se ei kuulemma ollut mikään syy. Joko olen lesbo ( mitä en kyllä ole) tai sitten vihaan lapsia ja olen itsekäs, ylimielinen ja keskenkasvuinen ääliö.

Hän ei voi ymmärtää, että ei koskaan tule saamaan minun osalta lapsenlapsia. Kaksi siskoani ihmettelevät myös miksi en halua lapsia. Isäni ymmärtää ja jää ainoaksi henkilöksi joka tukee minua päätöksessäni. En koe että lapset pilaisivat elämäni. Miksi pilaisivat? Tulevaisuudessa pystyisin kasvattamaan lapseni vaikka yksin. Pystyisin jättämään villin elämäni taakse ilman että siihen haluaisin palata.

"Kyllä sun mieli vielä muuttuu".

Mitä? Miksi muuttuisi. Olen päättänyt olla hankkimatta lapsia, olen aina tiennyt että minusta ei ole äidiksi. Eikö ole parempi olla hankkimatta lapsia vain pinttyneen tavan vuoksi, kuin hankkia jotain, josta en välittäisi. Taustallani ei ole perheongelmia yms. Perheeni on minulle tärkeä ja niin minäkin heille. Kysymykseni siis kuuluu, miten selittäisin lapsettomuuden? Miksi lapsettomuutta ei hyväksytä?