¤¤¤HELMET Tiistai-Torstai päiviin¤¤¤
Aloitanpa minä kerrankin pinon :)
VAIPOISTA on ollut puhetta joten siis vastailen tähän -meillä käytössä Pampersin Active Fit . Kehua saa elikäs käytin jo esikolla ja olen todennut hyväksi -kallis vaippa mutta loistava. ei vaippaihottumaa ei vuotoja joustaa jne. -mieskin osaa ne pukea oikein !
Vaipan istuvuus tns ylitsevuotavuus ongelmat paikkaantuu yleensä oikealla koolla eli meillä ainakin käytetään isommille kiloille tarkoitettuja vaippoja. Oskari on nyt 6700 g -voisin hyvin käyttää niitä alle 7 kilon mutta nuo alle 9 kilon on parempia -pysyy ainakin tavara sisällä ja saa kireälle sivuista !
Mainospuhe :) :)
Viime yö otettiin sitten takapakkia -oli turhan levoton ilta , meillä oli vieraita ja suunniteltiin häitä tuonne yli ysin niin Oskari oli niin väsynyt ettei malttanut syödä ja se tietty kostautu yötissittelyllä. Pitäisi vaan osata aina rauhottaa näitä iltahetkiä .
Väsymyksestä kärsineenä pitäis lähteä sovittaa häämekkoa -olin siis sittenkin laihtunut ja sitä pitää pienentää. Samoin servietit on tullu painosta -ihanat :)
Kukas se nyt olikaan töissä jo ? Kuinkas aloitus on sujunut ? Mulla miettietä myös mennä aikaisemmin töihin ennekuin äippäloma loppuu !
Minkki ja Oskari 5kk1vko+
Hauskaa tiistaita kaikille
Kommentit (44)
... meillä raastetaan nyt päärynää, menee vielä paremmin jos soseuttaa. Vadelmat menee suoraan puskasta, banaani lusikalla raaputtamalla.
Ukkonen otti ja pisti koneemme mustaksi, joten pitkään aikaan en ole päässyt vertaistukiryhmäämme! Nyt olen Oulussa veljellä kylässä ja kirjoittelen nopeasti kuulumisia.
Hertta alkoi syömään 5.5-kuisena luomuporkkanaa ja nyt sekaan on otettu pottukin. Syö tosi hyvin sosetta kerran päivässä, aamulla huonommin. Lähdemme tänään kotiin lomalta ja ajattelin lisätä listalle kesäkurpitsan jota tulee omasta pellosta ja vadelmat nekin puskasta. Lihaa meillä ei syö kukaan ja vauvakin saa jatkaa kasvislinjalla. Kala sitten jossain vaiheessa mukaan kuvioihin. Yöt menee yhä tissitellessä, liekö muutosta tulossa?
Haluaisin mukaan sinne perjantain miitinkiin. Jos saan isännän lämmiteltyä mukaan isompien lasten kanssa niin tulen mukaan. Jos tapaaminen perutaan niin voisiko kaalilaatikko vaikka viestata uuden ajankohdan. Minä olen nettipimennossa.
Kaikkea hyvää ihanien puolivuotiaiden kanssa. Vauvat ovat nyt ihanassa iässä. Kohta niiden perässä ei pysy millään!
Noora ja Herttuli kohta puolvuat
Esikko aloitti oksentaa / ripuloimaan viime yönä -tänään mikään ei pysyny sisällä. kuivumisen merkkejä ja sitten oksenti sellaisen niikui twix patukan mutta valkoisen ja pehmeän. eiku lääkäriin -kaikki pällisteli sitä eikä kukaan tiedä mikä :(
Esikko jäi miehen kanssa sairaalaan tiputukseen. Minä täällä sydänsyrjällä onko joku tarttuva ja miten käy jos meillä huomenna oksennus jatkuu -lähinnä Oskarin suhteen.
Esikoinen oli niin reppana että ihan kyyneleet valu mulla kun läksin sairaalasta. Onneksi mies jaksoi jäädä.
aha poika huutelee
minkki kera katraan
Toivottavasti ei ole tarttuvaa juu.
Meillä oli tänään veljen perheen kanssa muumimaailmapäivä. Mä ja Elsa päästiin veljen perheen mukaan, koska olivat saaneet yhden ylimääräisen lipun. Meitä oli kolme aikuista ja 2v sekä kaksi vauvaa molemmat 5kk. JA ei hyvänen aika... kaikilla kolmella rattaat ja todettiin että ei muumimaailmaan vaunuilla! Mihinkään ei sisään pääse vaunuilla ja sit joku oli aina vaunuvahdissa jne. Ja polut kapeita vaunuilla. Eli mä meen meitin Elsan kans seuraavan kerran vasta sit sinne kun se on niin iso, et jaksaa kävellä itse ja uskaltaa hiukan olla jossain niin, ettei tarvi koko ajan äitiä tai iskää viereen. Siis eli uskalletaan päästää. Tuo veljen 2v oli ihan intona vaan siitä että sai halia muumipapppaa ja maamma ja peikkoa, mut muuten ei sit viel oikein jaksanut keskittyä askarteluun yms. Joten jos joku haluaa kuulla suosituksia niin ottakaa vauvalle mukaan kantoliina tms. ja jättäkää vaunut kotiin/autoon.. jos siis vauvan kans menette... mun mielelstä paikka sopii siinä 4-5v parhaiten. Ruuhka oli kans muutenhirmuinen vaikka ei kuulemma ole heidän ruuhkakuukausi tämä elokuu. .
Mut sit toinen uutinen: Elsan suusta löytyy eilen illalla HAMMAS! onhan se neiti kuolannu jne, mut en nyt joka hetki ole sinne suuhun sormiani työntänyt. Mutta eilen illalla neiti oli tulikuuma ja ajattelin, että eilinen neuvolassa annettu rokotus sen teki. Ja varmaan tekikin, mut kuitenkin laitoin sormeni sit jostain syystä neidin suuhun ja siellä se oli. Ei siis aiheuttanut sen kummempia kitinöitä tai vaikeuksia, mistä olisin moista ounastellut. Kuolaa vaan paljon ja kaikki menee suuhun. MUTTA on mennyt jo toukokuun puolesta välistä asti. Varmaan pian tulee sit jo toinen hammaskin, kun kuulemma puhkeavat yleensä pareittain. Tämä siis tuli alas etuhampaaksi ja on nyt juuri ja juuri läpi ikenestä. Oikein sahalaitainen pieni taltta!
Semmonen juttu meille. On tänään sit juostu ympäri turkua ja naantalia ja nyt ilta rauhotuttu. Ja niin otin nyt sit vaunuista kovan kopan pois, että neiti saa hiukan katsella jo ympärilleenkin. Olis sinne kyllä vielä mahtunut, mut ei kuitenkaan enää kun aletaan pukeutua lämpimämin, niin saapa sit totutella. Millos muut on siirtynyt pelkkään ratasosaan? =)
Terkkuja Turusta Minnalta ja Elsalta!
Pikaisesti kun mies erehtyi nostamaan takapuolensa koneen äärestä...
Tulen myös perjantaina miittiin jos semmoinen järjestetään. Esikoisenkin joudun ottamaan mukaan, mutta paikan ei väliä. Oliskohan jossain muussa puistossa vähän paremmin istumapaikkoja? Tai sitten kuitenkin joku kahvila?
Siiri harjoittelee ahkerasti ryömimistä, pungertaa ahkerasti jalkoja alleen ja yrittää eteenpäin. Sain myös vihdoinkin sen huolimaan tuttipulloa, jee! Vapaus! :D. Tekisi mieli ratsastamaan tai elokuviin, mutta kun tuo söisi edelleen vähintään tunnin välein.
FannyK
Tuossa jo aloittelin hetki sitten tekstiä, mutta Eetupa päätti toisin, siis tissi tainnutus välillä ja nyt sitten kirjoitan...
On muuten kiva kirjoittaa, kun toinen koiristamme KUORSAA tuossa tuolin vieressä, on jo monta tukkia saanut katki!
Meillä oli lauantaina mun veljen kolkytvuotispippalot. Ja tarkoitus oli että Eetu on hoidossa mun vanhemmilla ja he nukuttavat hänet... Toisin kävi! Kymmenen aikoihin kun soittelin, taustalta kuului hirveä huuto ja totesin että käyn hakemassa Eetun!!! No, poikapa sitten nukahti ja nukkui reilun tunnin kaukalossaan tyytyväisenä. Joten meidän viihteelle lähtö meni sitten siinä... Saa nähä koska uskallan jättää Eetun yksin miehen kanssa iltasella että pääsisin vähän ite kavereiden kanssa viihteelle, mutta toisaalta Eetu kun on vielä niin kiinni mussa (tisseissäni!) niin vaikuttaa aikas kaukaiselta mun lähtö minnekään!!! Onkos muita jotka EIVÄT ole vielä käyneet viihteellä???
Jaahas, nyt tarvitaan taas tissiä, jatkan myöh!!!
Napero ja Eetu, kohta 6kk
tuosta viihteelläkäynnistä... En mä siis ole aikaisemminkaan ollut mikään bilehile, enkä kyllä muutenkaan kaipaa ravintoloita, liikaa kännisiä ja se tupakansavu/haju, YÖK! Mä en voi sitä sietää, kun tarttee käydä aina suihkussa ravintolakäynnin jälkeen, tai muuten haisee ihan hirveälle. Mutta silti olis kiva käydä katsastamassa muistaako sitä enää miten tanssittiin... Mutta ehkä sitten viimeistään vuodenvaihteen jälkeen, tai sit kun Eetu on 18vee!!!
Ja ennenkuin unohdan. Minkille voimia!!! Voi, että tuollatteet on aina niin inhottavia juttuja!!!
Vaipoista oli puhetta, meillä on käytetty Muumeja, Liberoja ja Pampersseja, eniten Muumeja kun saatiin miehen työporukalta sellatteet 14 pakettia muumivaippoja!!! Joka kokoa (kai) kaksi pakettia. Mutta ollaan ostettu kyllä itekin vaippoja, kun on loppunut sopivankokoiset vaipat muumeista, ja nuo muumien pienimmät vaipat oli olevinaan TOSI ison kokoisia sillon alussa... Meillä muutaman kerran falskasi (varmaan kaikki!!!) mutta syykin sitten löytyi. Oli tuo pippeli jäänyt laittamatta alaspäin :=) Nyt ollaan tykästytty liberoihin, ja nyt menossa koko 5-8kg (kai?, en jaksa nousta tarkistamaan) ja pojalla siis kiloja kohta 8. Ajattelin seuraavaksi kokeilla josko nuo muumien seuraava koko, joka muistaakseni oli 7-14 (?) olis sopiva, viimeksi kun kokeiltiin niin vaippa riitti kainaloihin saakka, aikaa noin kk.
Soseista... Mä tein pari päivää sitten ekan kerran lihasosetta... siis naudanlihaa ja porkkanaa ja sauvasekoittimella muusiksi ja jääpalalokeroihin pakkaseen, mutta tänään kun yritin syöttää Eetulle sitä sekoitettuna kasvissoseeseen, niin eipä herralle maittanut!!! Sylki vaan koko ajan, tai no kaippa mä sain sinne uppoamaan sellatteen 2/3 osa purkkia, mutta kun ennen on menny koko purkki... no, huomenna uudestaan. *ja mähän en anna periksi!* Muuten meillä kyllä syödään ihan hyvin sekä itetehtyjä että kaupansoseita.
Meillä Eetu kyllä viihtyy ihan hyvin lattialla, kunhan on ite seurana, joten meillä ei juuri enää ole käytössä sohvat =) Ja muutenkin kyllä tykkää köllötellä esim sängyllä ja jutustella siinä. Viime viikolla miehillä oli " oma juttu" , ne meni kahdestaan sängylle, mies katto töllöö ja Eetu jutteli leluille, kunnes nukahti, ja voi että oli ukkokulta onnessaan kun sai Eetun nukkumaan!
Hämeenlinnalaisten tapaaminen... Sopiiko ensi ti 8.8 klo 13, ja paikka meillä?
Oli jotain muutakin mitä piti kommentoida, mutten enää muista (ja diili alko ;)
taasen Napero ja Eetu kohta 6kk
Kävimme tänään Hämeenlinnan kesäteatterissa. Meillä oli Joona mukana, kun täysimetyksellä mennään ja hyvin poika jaksoi koko esityksen ajan. Ensimmäisen puoliajan poika kuunteli esitystä mun sylissä ihan keskittyneenä, väliajalla kävin autossa imettämässä pojan ja nukutin sitten vaunuihin. Vähän ennen näytöksen loppua Joona heräsi, annoin tissiä ja taas poika jatkoi esityksen katselua loppuun asti inahtamatta kertaakaan. Ihmiset naureskelivat Joonan ilmeilylle ja hekotukselle ja kävivät poikaa näytöksen jälkeen katsomassa=)
Minä en ole Joonan syntymän jälkeen käynyt viihteellä tai muuallakaan ilman tuota tissitakiaista, mutta syksyllä olen ainakin menossa pari kertaa teatteriin ilman lapsukaisia. Viihteelle ei tee edes mieli, no ehkä joskus voisi Suvi-laivalla sidukan hörppäistä...
Minkille jaksamista, toivottavasti teidän esikoinen paranee pian ja pysytte muut terveenä!
Siirryn sänkyyn lukemaan muutaman sivun ja sitten nukkumaan.
nonnu78 ja pojat
Yritin aamulla soitella sairaalaan -ei vastausta . Pika suihku ja poika kainaloon ja menoksi ..
Senverran mies tuossa illalla soitti että edelleenkään tiputuksesta huolimatta mikään ei pysy sisällä -lakamoita siellä kuulemma jo vaihdeltiin.
Surku ja surkeus :(
Osku nukku melkein koko yön -heräs vasta 05.30 syömään -tais antaaa äidin levätä viime yön jäljiltä mutta tulen kertoilee kuulumisia ..
Minkki
Minkki: Voimia ja pikaista paranemista sinne pikkuselle! Meillä oli poika kans huonossa jamassa sillon kk vanhana ku oli rs-virus ja osastolla viikon. Sairaala on niin inhottava paikka, vaikka siellähän sitä apua saa...
Meillä taas poika nukkumassa. Tänä aamuna Konsta antoi mun nukkua yli yhdeksään!! Sit se oli niinku enkeli, ihanan lämmin ja pehmee ku se tuli mun kainaloon:) ja hymyili vaan! Viimeset paripäivää on meinaan ollu vähä kitinää.. Jospa ne hampaat sieltä kohta tulisivat...
Mulla tulee vieläki maitoa rinnoista vaikka poika ei oo imeny kahteenviikkoon. Tänään sit yritin taas antaa sille nii eipä suostu ottaan.. Kyl se kovasti maiskutti ku puristin sille vähän makutippoja suuhun mut imemään ei alkanu. *haikeana muistelee imetystä*
Nyt on kuitenki ollu semmonen " vapaa" olo ilman imetystä. On voinu lähtee kauppaan ilman että ajattelee pitääkö ensin syöttää. En minäkään oo missään viihteellä käyny, muutamana iltana oon jonku kaverin luona käyny kahvilla (vielä silloinki ku imetin) ja kyllä se ihmeesti piristää!!
Se on jännä kuinka korvaamattomaksi luulee ittensä.. eilenki ku kävin kaupassa ja konsta oli mummulassa hoidossa 2h niin ajattelin kokoajan että " pärjääköhän ne siellä" :) ja poika ei ollut tuntevinaan ku menin takas... että pärjäähän ne isovanhemmat :D
ai niin vielä semmosta, Mulla oli raskausdiabetes jota hoidettiin ruokavaliolla. Kaivoin ne kaikki laput ja ohjeet illalla esille ja tänä aamuna alkoi dietti. Se oli tosi tehokas ku loppuraskaudessa paino vaan putos... :D Ideana vähä hiilihydraattinen ruoka.Nyt katotaan lähteekö noi muutama ylimääräinen kilo sillä pois!
Helmi on ekoilla päiväunille ja mies esikoisen kanssa tossa pihalla (anoppilassa siis ollaan), joten mä tulin hetkeksi koneelle. Helmi on nyt kahtena viime yönä herännyt vain 2 kertaa syömään, mutta sen lisäksi useaan otteeseen möyrimään pitkin sänkyä. En edes tiedä, onko silloin unessa vai hereillä, mutta herättää joka tapauksessa mut, kun menee ympäri sänkyä (joko omaansa tai meidän). Parasta ois, että Helmi nukkuis eri huoenessa, mutta meillä se ei ole mahdollista ja vaikka olisi, en tiedä, jaksaisinko nousta edes tota 2 kertaa yössä hakemaan tyttöä syömään. Ja olen ihan 100 % varma, että näitä yöllisiä liikkumisia harrastetaan nyt sitten ainakin siihen asti, kun opitaan kävelemään. Huokaus!
Kokeiltiin laittaa Helmi eilen ekan kerran syöttötuoliin (täällä anoppilassa, kotona syöttötuoli on vielä ullakolla, eikä jakseta sitä hakea sieltä). Laitettiin selän taakse tyyny ja Helmi sitten istua rötkötti siinä pää melkein navan korkeudella. Eli ihan vielä ei ole meidän neidillä syöttötuolin aika! Annettiin eilen Helmille ekan kerran kurkkua imeskeltäväksi (kun me muut syötiin), mutta ei tajunnut, että siitä voi itse pitää kiinni. Mies sitten laittoi kurkunpalan ympärille narun, ettei tipu maahan (syötiin ulkona), mutta Helmiä ei kurkku juuri kiinnostanut. Laitettiin epähuomioissa Helmi esikoisen viereen ruokapöydässä ja esikoinen sitten salaman nopeasti antoi omalla lusikallaan Helmille savusiikaa kermaviilikastikkeella! Sain suurimman osan Helmin suusta pois, eikä Helmi vissiin ehtinyt kovin paljon niellä. En todellakaan halua, että Helmi syö tässä iässä kalaa tai maitotuotteita, kun allergiariski on kuitenkin ihottuman(kin) takia olemassa. Ja olen kuullut juttuja (monelta taholta), että ihan pienikin määrä esim. jotain maitotuotetta voi saada vauvan mahan kipeäksi =(
MINKKI: Voimia teille! Meidän esikoinen oli silloin tammikuussa 3 yötä sairaalassa, joista mä olin 2 yötä kotona ja mies pojan kanssa sairaalassa ja oli se surkeaa jättää oma rakas pikku-potilas sairaalaan, vaikka isänsä olikin siellä. Toivottavasti teidän esikoinen paranee pian, eikä tauti tartu teihin muihin!
VILJAA: Täällä on kohtalotoveri noiden öiden suhteen! Helmi nukkui kyllä viime yönä ekan pätkän klo 22-01.40, mutta mä en saanut unta ja nukahdin vasta joskus 00.30 (vaikka olin kerrankin mennyt jo klo 23 jälkeen sänkyyn). Ehdin nukkua siis reilun tunnin, ennen ekaa herätystä. Annoin tissiä ja seuraavan kerran Helmi heräsi klo 03.15. Silloin vain möyri ympäri sänkyä. Sitten heräsi joskus klo 05 aikaan ja taas möyri. Klo 6.30 aikaan annoin tissiä ja seuraavan kerran heräsikin sitten onneksi vasta 8.30 eli sain tossa välissä nukkua sentään pari tuntia putkeen. Mä en muuetn kattois öisin kelloa, mutta en halua joka kerta antaa tissiä, joten vähän kellosta katson, että annanko vai yritänkö saada tytön ilman tissiä nukkumaan. Mutta parempi olisi, kun ei katsoisi kelloa, eikä laskisi heräämiskertoja. Jos oltais oltu sunnuntaina kotona, olisin tullut teitä kirppikselle moikkaamaan. Yritän käydä siellä aina sunnuntaisin, jos ei olla mihinkään muualle menossa. Ostan suurimman osan vauvan vaatteista kirppikseltä. Esikoiselle en sieltä enää juuri koskaan mitään vaatteita löydä (pikkuautoja sitäkin enemmän).
MIINA1980: Meillä on ollut koko ajan käytössä kuomurattaat ja niissä Helmi nukkui toukokuuhun asti pehmeässä kantokassissa ja kun ilmat lämpni, otettiin kantokassi pois ja laitettiin alle makuupussi, kun tuntui niin kovalta se selkänoja (vaikka onkin pehmustettu). Helmi oli muistaakseni 4,5 kk, kun nostettiin selkänojaa puoli-istuvaan asentoon. Unien jälkeen pidän niin kauan selkänoja makuuasennossa, kun viihtyy niin ja kun alkaa kitinä, nostan selkänojaa. Meidän rattaissa on vaan niin huonout valjaat, että Helmi rötköttää " istuessaan" aika huonosti. Makullaan ei kuitenkaan juuri enää viihdy ja ollaan joka päivä moneen kertaan ulkona rattaiden kanssa, joten saa sitten " istuskella" osan ajasta.
NAPERO79: Mä olen käynyt kerran helmin syntymän jälkeen viihteellä, kun olin kavereiden kanssa pari tuntia terassilla. Helmi ei ollut sinä aikana millään meinannut suostua syömään tuttipullosta, vaan oli saanut hillittömän raivarin. sama juttu, kun olin tikkauttamassa sormeani pari viikkoa sitten ja mies yritti antaa Helmille iltamaidot pullosta, niin ei ollut silloin huolinut. Me oltiin miehen kanssa suunniteltu, että oltais menty joku ilta ravintolaan tanssimaan (tykätään molemmat kamalasti tanssia), mutta ei kyllä voida mennä, koska pullo ei kelpaa ja iltaisin Helmi saattaa huutaa vaikka 2 h, jos ei halua nukkua, vaikka on väsynyt, niin ei tuntuisi kivalta olla itse viihteellä, kun Helmi huutaisi kotona. Mä voisin tietenkin joku ilta lähteä sen jälkeen, kun olisin syöttänyt Helmin, mutta mun kaverit tykkää niin erilaisesta musasta kuin minä, ettei edes huvittaisi lähteä heidän kanssa tanssimaan. Ja se tupakansavu ja känniset örveltäjät =( Ne ei myöskään kiinnosta.
PERUNAN KEITOSTA vielä: Kun oli juttua siitä, miten ihmiset valmistavat itse kiinteää ruokaa vauvoille. Mä en jaksa ikinä keittää vaan yhtä perunaa, joten laitan esikoisenkin perunan (jos syö lounaalla perunaa, mä en syö silloin lämmintä ruokaa) aina mikrossa. Laitan perunan johonkin kuppiin. Kuppiin vettä. Perunaan haarukalla vähän reikiä ja mikrokupu päälle. Täydellä teholla pari minuuttia, jonka jälkeen käännän perunan ympäri ja teen reiät) ja uudestaan mikroon pariksi minuutiksi. Noin saan keitetyn perunan 5 minuutissa ja ihan samanlainen on kuin liedellä keitetty. Muuten teen vauvan soseet aika samalla tavalla kuin Viljaakin.
Oho, lupasin esikoiselle mennä ulos ihan kohta ja tässä vierähti puoli tuntia... Täytyy siis mennä.
T:Fassiloora ja Helmi (5,5 kk)
Tosi kamalaa Minkki! Teillä kyllä nyt vastustaa ihan kamalasti! Olisikohan se teidän taapero niellyt jotain... paperia tai jotain? Minkäikänen sun esikoinen olikaan?
Fassiloora: minä yritin kerran tuota mikrossa keittämistä, vaan siitä tuli ihan kamala kuiva köppyrä. Pitää joskus kokeilla tuolla sun ohjeella uudestaan. Minäkään en syö lounaalla lämmintä ruokaa, ja keitän esikoisen perunat samalla kun kuopuksenkin, mutta liedellä. Semmosen kikan oon keksiny siihen, että pistän ne ensin ihan täysille että alkaa kiehumaan ja melko pian laitan levyn kokonaan pois päältä, varsinkin jos on kohtuu pieniä perunoita. Ei tartte vahtia koko ajan vaan voi lähtä vaikka hiekkalaatikolle, ne kypsyy kyllä loppuun siinä lämpimässä vedessä.
Meillä sama juttu tuon kellon kanssa. Pakko kattoa kun on päätetty että kerran vaan sitä tissiä annetaan yöllä ja sitä ei sitten ilikiä ennen kahta ainakaan antaa. Aamuyöstä katotaan kelloa kun meillä on niin pimeet makkarit ettei tiedä jos on jo vaikka aamu. Kerranhan me nukuttiin Aaron kanssa yhteentoista kun mies ja esikoinen oli pois. Olin lentää pyllylleni kun menin keittiön kelloa kattomaan.
Meidän esikoinen on kerenny melkein juottaa omasta nokkamukista maitoa vauvalle. Ihanan huomaavaisia lapsia kun ottavat pienempänsä huomioon ja huolehtivat että saavat ruokaa ja juomaa :)
Syöttötuolissa istuminen on meillä kans samanlaista kun kuvailit, Fassiloora. Mulla on sellanen pehmuste ja sillä saa poitsun hyvin tuettua, mutta kun pitää pureskella pöydänreunaa. Jätkä on ihan kippurassa. Ja sitteri alkaa olla taas ihan perunassa. huokaus.
Aaro kattoo muuten hievahtamatta Huvituttia. Sillä saan joskus aika sujuvasti syötettyä ilman huitomisia. Katsooko teidän muiden pikkuset vielä lastenohjelmia? Esikoinen katto aika pienenä jo Uppo-Nallea, siinä on paljon kans lauluja.
Mä en oo käyny vielä viihteellä. Mieli kyllä tekis. Oon yrittäny houkutella jotain kavereita, mutta kukaan ei oo vielä lähteny. Tai sanotaanko että tarpeet ei oo kohdannu. Esikoisen kummitäti pyysi kerran Kaivohuoneelle, mutten jaksa kyllä semmosta piikkikorkokengät-huulikiilto-meininkiä enää. Yks kaveri lähtis, mutta kun asuu niin kaukana ettei se tahdo oikein käytännössä ikinä onnistua. Pari kaveria on raskaana ja osa semmosia jotka kiertää illan aikana kaikki baarit läpi, ei jaksa semmostakaan. Ois kiva vaan istua jossain pubissa ja parantaa maailmaa. Miehen kanssa ruukattiin istua siinä Hietsun Hemingwayssa aikana ennen lapsia joskus viikonloppusin, pelata Trivial Pursuit -konetta ja juoda viskiä. Siellä istuu muuten Ulla Tapaninenkin. (sivuhuomautuksena: meidän alakerran ruokakaupassa kävi Anna-Leena Härkönen. Teillä asuu Fassiloora varmaan kans julkkiksia siinä lähistöllä? ). Saatiin pari enkkaakin tehtyä ja mitä pidemmälle ilta eteni, sitä hauskempaa oli. :) Pari kertaa ne taisi meidät heittää ulos sieltä kun kaikki muut oli jo lähteny.
Meillä muuten sataa vettä! Vihdoin! Koko kesänä on tullu vaan ehkä kaks kertaa! Ihanaa!
Mukavaa sadepäivää!
tyttö on nukkunut suht' hyvin kaks yötä. ihanku oltais lomalla ;))))))
Mä tänään kans asensin hyppykiikun ja riemu oli katossa. Nimittäin tyttö kiipii joka tuolin jalassa ja alkaa nousta SEISOMAAN. ei tuu mitäänn!!!! ja eilen lensi pää edellä lattiaan, kuulu kiva kopsaus mut yks byää ja sit taas mentiin. pitänee kaivaa se kypärä kehiin.
meillä juttelu on nykyään pärinää,räkäpalloja tai mam-mam-mam, äp-pä,pa-pa ja jotain sekalaista.
Jaksamista minkin perheelle.
kuumetta ja tyttö
soitin kaverilleni sinne sairaalaan,tyttö syntyi eilen rv28+5 ja olosuhteisiin nähden voi hyvin.
Minkki75, kovasti jaksamista teille!
Tamperelaiset, mites se huominen miitti? Pikku Kakkosen puisto klo 12?
KL.
Niitä täällä mennytkin, tultiin sairaalasta
-tyttö laitettiin uudestaan tippaan kun ei ruoka / juoma maita
Mies jäi sinne ja me Oskun kaa tultiin iltapuuhiin.
Kovin laihalta tuo " jo" 5v näytti -huonoon kuntoon veti aikas nopeasti. siis 14h ripulin ja oksentelun jälkeen tarvittiin tippa jo . Rotaviruksen mahdollisuutta epäili lekuri. siinähän on pitkä itämisaika ja jos se Oskuun tarttuu niin tässähän saa hääjuhlat jäädä.
Poikahan on tänään kakannu jo 10 x joten kauhulla odotan -varmaan valvon ens yönä ja mietin millon alkaa :( lekuri kyllä tossa sanoi että voi olla että on se äidinsuoja vielä hmmmm
Kuumetta : sun ystävälle ja vauvalle lähetän suojelusenkeleitä
mutta nyt vaipan vaihtoon taas
minkki
Aaro meni veteläksi useita kertoja alkuillasta. Olin ihan hysteerinen ja pyysin naapuria apuun. Hän on terveydenhoitoalalla ja käski heti soittaa ambulanssin. No, ne katsoivat pojan ja tutkivat täällä meillä kotona eikä mitään ollu vialla. Veikkasivat että joko on syöny ittensä tainnoksiin tai sitten on jääny kurkkuun joku pikku pala joka salpas hengityksen kun näin pienellä on sellanen joku refleksi (sama kun sillon ku kaadetaan vettä päähän). Minä menin heti semmoseen shokkiin kun se meni veteläksi etten oikeestaan edes kattonu hengittääkö se vai ei. Se söi ihan kamalasti päärynää ja banaania, oikein ahmi. Ne ambulanssin tyypit sanoivat että kun vauva ahmii tuolla tavalla niin tämmöstä voi sattua. Mulla kun ei oo kokemusta kun esikoiselle on saanu aina tapella joka ikisen lusikallisen alas. No, se jää varmaan arvoitukseksi mikä oli, mutta voi itku, että täällä säikähdettiin! Ajattelin heti kirjottaa tämän tänne niin tiedätte te muutkin, että vauva voi ilmeisesti sitten syödä itsensä tainnoksiin. Tarkemmin en kyllä kehtaa kertoa tapahtumia, sen verran nolottaa tämän äipän hysteerisyys ja täysin järjetön käyttäytyminen. Voi hyvä isä sentään mihin tilaan sitä voi ihminen joutua kun omasta lapsesta on kyse. Mä en oo koskaan ennen semmosta kokenu ku vasta näiden lasten kanssa. Esikoinen on pari kertaa itkeny niin kovasti raivoonsa että sillä on meinannu mennä taju. Sillon oon kans menny samanlaiseen shokkiin.
Taitaa mennä ens yö Aaron sängyn vierssä istuessa....
Pidän peukkuja Minkki ettei teillä ole sitä rotaa.
että kaikki mitä Aarolle annoin oli sauvasekoittimella vedetty ihan pirtelöksi, mitään oikeita paloja sillä ei oo voinu mennä kurkkuun.
Minä voisin sinne puistoon porhaltaa rllri mitään maata kaatavaa estettä tule. Tuo klo. 12 sopii mainiosti. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan :)
Birdy ja Rinkeli
Tultiin juuri neuvolasta. Oli se kasvukontrollikäynti. Nyt pituutta oli onneksi tullut taas hyvin lisää, painoa niukasti, mutta vähän kuitenkin... Emma kyllä syö siihen tahtiin, että ihme, ettei painoa enempää tule. Hän on kyllä myös kova menijä, nyt on keksinyt, että pyörimällä pääsee liikkeelle. Ja pää sen kun kolisee, kun neiti pyörii ympäri taloa...
Vaipoista: Meillä käytellään eri merkkejä vähän vaihdellen. Nyt käytössä Lidlin vaipat, joihin olen ihan tyytyväinen. Eniten tykkään liberoista, mutta myös Pirkan vaippoja käytetään.
Soseet oon ajatellut tehdä lähinnä itse. Toistaiseksi se on tosi helppoa, kun syödään vain kasviksia. Oon muussannut kasvikset ihan vaan haarukalla, ja hyvin menevät alas. Pakastimeen oon sitten tehnyt sauvasekoittimella soseita kiireisten päivien varalle. Hedelmäsoseita taidetaan ainakin aluksi ottaa purkista!
Emmasta on tullut oikea sylivauva. Onko muilla vastaavaa? Eli siis lattialla viihtyy aika vähän (kenties tämä uusi pyörimiskeksintö taas tuo mielekkyyttä lattialla oloon), sitterissä pikkuisen. Sylissä olisi kivaa, kunhan ei kauaa olla paikallaan. Vaunuissa viihtyy vain nukkuessaan, rattaissa vähän paremmin. (Austen taisi kirjoittaa vastaavasta.) Ennen kävin Emman kanssa kauppareissut kävellen, mutta nyt se alkaa olla mahdotonta. Emma nukahtaa kyllä menomatkalla, mutta herää sitten kaupassa. Viimeistään puolivälissä kotimatkaa alkaa huuto, syliin pitäisi päästä... Ja enpä jaksa kantaa neitiä ja työntää rattaita kauppakasseineen kauhean kauaa. Ja Emma on oppinut ottamaan lakin päästään ja heitttämään sen pois. Kivaa! Tarvitaan nauhallinen lakki!
Tamperelaisten tapaamisesta vielä: Itse olin tuon perjanatain kannalla, mutta tulikin vähän muutoksia suunnitelmiin. Tulen kuitenkin puistoon, jos vain ennätän.