Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kannattaisiko meidän kieltäytyä kokonaan hoitoavusta vai mitä tehdä?

Vierailija
31.05.2014 |

Juttu siis niin, että mieheni on normaalissa päivätyössä ja minä käyn iltakoulua. Olemme suunnitelleet tämän niin, että ehdimme ilman hoitoapua vaihtamaan lapset ns lennosta, eli vien yhdellä bussilla lapset kouluuni, syödään välipalat siellä, lapset tykkäävät tästä (3krt viikossa) ja lasten isä sitten nappaa autolla lapset kotiin.

 

Kuitenkin todella usein lasten toisen puolen isovanhemmat PYYTÄVÄT itse, että saisivat tulla siksi aikaa tähän meille, että isä ehtii kotiin kun olen jo lähtenyt.

 

Kuitenkin narisevat tästä asiasta, aikaisemmin vähän eopäsuoremmin jota jo ihmettelin ja nyt juhlissa ihan suoraan mummo marttyyrimaisesti kertoi kaikille kuinka hänestä tuntuu kuin olisi ihan töissä.

 

Kommentilla mielestäni aikalailla nolasi meidät. Olemme aika harvoin tosiaan pyytäneet heitä hoitoavuksi, ehkä kerran kuukaudessa jos on ollut jokin erikoinen juttu. Pyysin kaksi viimeistä kertaa kaveriani katsomaan jonka kanssa joskus vuorotellaan hoitamisissa. Olin jo sopinut hänen kanssa kun soitto tulikin isovanhemmilta, että lapset viedään sinne mieluummin siksi aikaa. Okei, käyhän se meille.

 

Eli ilmeisesti he kokevat, että heidän on pakko hoitaa lapsiamma kun pyytävät itse heitä usein?! Eikö minun tulisi suostua tähän?

 

Olen moneen otteeseen ihan ystävällisesti muistutellut kun on ollut vihjailua, että a)jos joskus kysymme, saa kieltäytyä, meidän lapset ja jos ei jonnekin päästä niin se on meidän murhe b)lapsia ei kannata pyytää hoidettavaksi jos ei halua, emme oleta kenenkään hoitavan lapsiamme kun aloitin juuri siksi iltapuolella koulun ja vielä sen verran aikaisin, etten tarhaan halua vielä viedä. 

 

Mitä sinä tekisit? Kannattaako vain kieltäytyä kun pyytävät hoitoon lapsia vai mitä? 

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja siis kouluun vien vain vilkkaaseen ja yleiseen kahvilapuoleen, en tietenkään mihinkään lukuapaikoille häiritsemään! :D

 

ap

Vierailija
2/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siitä kommentista sai sellaisen kuvan, kuin olisimme aivan avuttomia emmekä pärjäisi ilman heidän apuaan. Tai että jotenkin heidän ON PAKKO KOKO AJAN hoitaa lapsiamme jotta saan kouluni käytyä. Siksi se tuntui tosi nololta se hetki. 

 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensi kerralla kun pyytävät niin vetoa tuohon mitä sanoivat. Että kun kerran ovat sitä mieltä että ovat kuin töissä niin pitäköön nyt sitten pitkän loman.

Vierailija
4/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensi kerralla kun pyytävät niin vetoa tuohon mitä sanoivat. Että kun kerran ovat sitä mieltä että ovat kuin töissä niin pitäköön nyt sitten pitkän loman.

Vierailija
5/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 17:40"]

Ensi kerralla kun pyytävät niin vetoa tuohon mitä sanoivat. Että kun kerran ovat sitä mieltä että ovat kuin töissä niin pitäköön nyt sitten pitkän loman.

[/quote]

Hehee :D

 

ap

 

Vierailija
6/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on ehkä vaan tuon sukupolven tapa. Itse suoritin vuoden aikana yhtä kurssia. Anoppi oli kehottanut siihen ja tarjoutunut hoitamaan lapsia siihen aikaan. Yritin hoitaa homman mahdollisimman vähällä vaivalla hänelle. Joskus kuulin hänen myös puhuvan siskolleen asiasta ja siitä sai sen kuvan kuin hän olisi meillä tosi usein ja tosi pitkään jne. olen tosi kiitollinen avusta ja ymmärrän, että onhan se joka tapauksessa aina rankkaa, mutta hän tarjoutui (ja käytin välillä muitakin apuna), itse halusi. Samoin hänen tyttärensä puhuu asiasta, kuin äitinsä olisi koko ajan meillä. Vuoden aikana päiviä kertyi kuitenkin ehkä 50, yleensä 5-6 tuntia, joskus vähemmän. 

 

Ehkä se on vain joidenkin tapa puhua ja korostaa omaa merkitystään. Ärsyttävää, mutta minkäs sille voit. Itsekin kyllä päätin, että nyt ei pitkään aikaan pyydetä hoitamaa lapsia minkään syyn takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä anoppi tekee aivan samaa. Jos ei olla käyty hetkeen hänen luonaan, valittelee kuinka on niin ikävä ja kyllä hän mielellään vahtii lasta. Sitten kun lapsi on hänellä hoidossa (aina max 1.5h miehen treenien ajan), alkaa jo yhden kerran jälkeen valittelut kuinka on niin raskasta kun lapsenlapset on jatkuvasti hänellä hoidossa. Mä olen yrittänyt sitten aina viimeiseen asti välttää lapsen viemistä hänelle, vaikka lapsenvahdille olisikin ollut tarvetta. Kaikkialle minne mahdollista, on menty lapsen kanssa, ja muut menemiset jätetty välistä. Mies itse ei välitä tuosta äitinsä marmatuksesta, reenit kun hänelle on ns. pyhä lehmä... En osaa siis valitettavasti neuvoa muuta kuin, että joes koet valituksen hoitamisesta raskaana, älä vie hoitoon pyynnöistä huolimatta ellei ole aivan pakko.

Vierailija
8/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 17:49"]

Meillä anoppi tekee aivan samaa. Jos ei olla käyty hetkeen hänen luonaan, valittelee kuinka on niin ikävä ja kyllä hän mielellään vahtii lasta. Sitten kun lapsi on hänellä hoidossa (aina max 1.5h miehen treenien ajan), alkaa jo yhden kerran jälkeen valittelut kuinka on niin raskasta kun lapsenlapset on jatkuvasti hänellä hoidossa. Mä olen yrittänyt sitten aina viimeiseen asti välttää lapsen viemistä hänelle, vaikka lapsenvahdille olisikin ollut tarvetta. Kaikkialle minne mahdollista, on menty lapsen kanssa, ja muut menemiset jätetty välistä. Mies itse ei välitä tuosta äitinsä marmatuksesta, reenit kun hänelle on ns. pyhä lehmä... En osaa siis valitettavasti neuvoa muuta kuin, että joes koet valituksen hoitamisesta raskaana, älä vie hoitoon pyynnöistä huolimatta ellei ole aivan pakko.

[/quote]

 

No se varsinkin tuntuu ikävältä kun sitten puhutaan muille tuommoisia. Eli parempi vaan kieltäytyä tästälähin.

 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun appivanhemmat asuu vähän kauempana ja muutaman kerran vuodessa PYYTÄVÄT lapsia sinne pariksi päiväksi-viikoksi. Sit kuitenkin valittavat miten on raskasta.

Vituttaa tollanen, en oo heidän apuaan pyytänyt ja jos olisi vain minusta kiinni niin ei lapset sinne menisi lainkaan.

Vierailija
10/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua hämmentävät nämä juhlat, joissa aina anopit ja äidit kertovat, miten joutuvat hoitamaan lapsenlapsia tai miten ovat niin läheisiä lastenlasten kanssa ja aina äidit kuulevat ja aina äidit vetävät herneen nenään.

 

Minä olin tänään anopin kanssa samoissa yo-juhlissa, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä hän siellä jutteli. Saattoi kertoa kirkkokuoron retkestä Pärnuun tai uusimmasta vibraattoristaan tai siitä, miten ruokkii lapsenlapsia rotanmyrkyllä. Ihan sama minulle, jos en ole kuulemassa tai vaikka kuulenkin. Hän on hän, minä olen minä. Puheet ei tee haittaa, ellei kuulija päätä suuttua. Turhasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 17:43"]

Vuoden aikana päiviä kertyi kuitenkin ehkä 50, yleensä 5-6 tuntia, joskus vähemmän. 

[/quote]

Jestas. Rajansa kaikella.

Vierailija
12/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ovat eläkkeellä, niin saattaa oikeasti olla että kokevat sen kevyen hoitamisen ns. raskaana. Moni virkeä ja hyväkuntoinen tuttu on kertonut, että eläkkeelle kun on jäänyt on elämä "hidastunut", enää ei saa samalla tavalla aikaan mitä ennen, ja pikkuhommien "suuruus" on kasvanut.

 

Johtunee siitä että kaikki on niin "suhteellista", siinä missä samainen henkilö on aikanaan leiponut aamulla leivän perheelle, ja sitten tehnyt voileivät pöytään valmiiksi isolle perheelle "tuosta noin vaan", niin yhtäkkiä valmisleivän ottaminen paketista, sen voitelu ja juuston siivuttaminen päälle yhdelle lapselle onkin "iso operaatio".

 

Samoin vaikka imurointi tai kaupassa käyminen mitkä ennen sujuivät pikapikaa töiden jälkeen, ovat nykyään "isoja hankkeita" joiden valmisteluun ja toteuttamiseen menee koko päivä.

 

Kumpikaan ei siis ole oikeassa/väärässä, mummojen elämäntapa on muuttunut ja siinä missä lasten äiti/isä omien sivussa hoitaa naapurinkin lapset "huomaamatta" isovanhemmille sen yhdenkin lapsen tunnin vahtiminen voi tuntua isolta/raskaalta asialta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

He varmaan tuntevat olevansa velvollisia hoitamaan lapsia ja siksi pyytävät lapset teille, koska haluavat olla avuksi, vaikka se samalla tuntuukin pakolta. Minusta on kyllä aika paljon, jos joka kuukausi hoitavat.

Vierailija
14/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 18:23"]

He varmaan tuntevat olevansa velvollisia hoitamaan lapsia ja siksi pyytävät lapset teille, koska haluavat olla avuksi, vaikka se samalla tuntuukin pakolta. Minusta on kyllä aika paljon, jos joka kuukausi hoitavat.

[/quote]

 

No mitä hittoa he niitä ottavat jos se on niin rankkaa ja ikävää? Minusta taas ei ole paljoa, jos kysytään siis KYSYTÄÄN voivatko ottaa kerran kuukaudessa pariksi tunniksi. Tämäkin tietenkin vapaaehtoista. En kysy sitäkään, kieltäydyn tästälähin joka kerta kun haluavat lapset sinne hoitoon ettei vaan tule heille tunnetta hoitamisen pakollisuudesta.

Yöhoitoa olemme kysyneet vuoden (siis kokonaisen vuoden aikana) kolmesti ja kaksi näistäkin kerroista vain toinen lapsi mennyt. Kiitollinen olen ollut, mutta ei tuokaan nyt mielestäni ihan kauheasti ole. Onneksi toinen puoli isovanhemmista ei koe niin kamalaksi pakkopullaksi vaan on oikein sanonut, että enemmän pitäisi saada hoitoon lapsia. Onko täällä muutamasta kommentoijasta tulossa samanlaisia marttyyreita kun hyväksyvät tuollaiset puheet täysin vapaaehtoisesta ja itse halutusta hoitamisesta? Edelleen muistutan, että lähes kaikki tapaukset ovat heidän itse vaatimia, jopa toisen hoitajan ylitse kun olen jo sopinut heille ystäväni jonka kanssa vuorotellaan lapsiemme hoitoa joskus. 

 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti on siis aika yleistäkin tietyllä sukupolvella. Omassa suvussa ei ole muita tuollaisia niin olen ajatellut, että varmaan tosi harva on noin hölmöjä. :D

Kiitollinen olen todellakin ollut, mutta vähän kuolee se kiitollisuuskin kun aletaan valittamaan kuinka heidän on suurinoiirtein pakko hoitaa koko ajan lapsia. Olisi sitten keskustellut meidän kanssa jos näin kokevat, jotenkin lapsellista selittää tuollaisia meidän perheen asioita juhlissa muiden kuullen. Olen tästä vielä erikseen keskustellut heidän kanssa ja ilmeisesti se ei tuota tulosta niin pakko heittäytyä "lapset ei tule hoitoon vaikka pyydätte" -asenteelle sitten. Tylsää että tämä menee näin.

 

ap

Vierailija
16/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 18:20"]

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 17:43"]

Vuoden aikana päiviä kertyi kuitenkin ehkä 50, yleensä 5-6 tuntia, joskus vähemmän. 

[/quote]

Jestas. Rajansa kaikella.

[/quote]

 

Huom, hän halusi, hän kannusti minua hakemaan tuohon koulutukseen, sanoi, että mene nyt, hän hoitaa lapset. Minä en missään vaiheessa pyytänyt vaan suunnittelin meneväni tuohon koulutukseen sitten kun nuorimmainenkin on koulussa, jolloin hänen apuaan ei olisi tarvittu lainkaan. Hänen lapsen vahtimisensa oli yhden 5-vuotiaan kanssa leikkimistä. Ruuat tein aluksi valmiiksi, mutta lopetin, kun hän toi kuitenkin omat ruokansa mukana, joita minun lapseni piti syödä tai jos hän antoi tekemääni ruokaa lapselle, niin ei ainakaan itse sitä syönyt vaan söi eväitään. En halunnut heittää aina ruokaa roskiin, joten lopetin ruuan tekemisen joka päiväksi. Hänen "työnsä" oli helppo, vain läsnäoloa. Kun isommat tulivat koulusta, he hoitivat pienimmän kanssa leikkimisen. Kannustin häntä lukemaan esim. kirjoja, lehtiä jne, mutta ei, hän väen vängällä halusi esim. imuroida tai olisi halunnut silittää... Kielsin häntä tekemästä näitä asioita, mutta hän silti teki, koska "pakkohan minun on tehdä kun teillä on niin kiireistä" (kun todellisuudessa ne hiekanjyvät ei siinä eteisen lattialla häiritse meitä sen päivän ajan, jos olen huomenna imuroimassa) tai koska "minun poikani ei ryppyisissä paidoissa kulje" - en silitä miehen paitoja, vaan saa sen tehdä itse ja useammin jättää tekemättä kuin silittää... Mielestäni en ollut kohtuuton hyväksyessäni hänen halunsa tulla hoitamaan lapsia hänen ollessa tietoinen kuinka paljon aikaa se tarkoittaa (itse asiassa luuli, että häntä tarvittaisiin vielä useammin). Oletan, että jos ilmoittaa, että haluaa ja lähes painostaa mua lähtemään opiskelemaan, niin silloin on halukas sen tekemään.

 

Vierailija
17/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ominaista tietylle ihmistyypille. Anoppini on samanlainen ruikuttaja. Lapsiamme hän on hoitanut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran hän "hoiti" nukkuvaa esikoista puolen tunnin ajan ja toisen kerran yhden illan. Noiden kertojen jälkeen emme ole pyytäneet lastenhoitoapua, koska joudumme edelleen kuuntelemaan kuinka raskasta lasten vahtiminen on. Viimeisimmästä kerrasta on yli kaksi vuotta aikaa. Kaiken lisäksi hän selittää ympäri kyliä miten on raskasta järjestää lastenlasten synttäreitä/ristiäisiä/ mitä tahansa juhlia vaikkei hänen tarvitse tehdä muuta kuin ilmestyä paikalle vieraan ominaisuudessa. Ulkopuolisesta nuo anopin jutut kuulostavat siltä, että hän suunnilleen järjestää yksin kaikki tapahtumat. En viitsi olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä, kun hän rasittuu niin kovasti.

 

Vierailija
18/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 18:31"]

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 18:23"]

He varmaan tuntevat olevansa velvollisia hoitamaan lapsia ja siksi pyytävät lapset teille, koska haluavat olla avuksi, vaikka se samalla tuntuukin pakolta. Minusta on kyllä aika paljon, jos joka kuukausi hoitavat.

[/quote]

 

No mitä hittoa he niitä ottavat jos se on niin rankkaa ja ikävää? Minusta taas ei ole paljoa, jos kysytään siis KYSYTÄÄN voivatko ottaa kerran kuukaudessa pariksi tunniksi. Tämäkin tietenkin vapaaehtoista.

 

Yöhoitoa olemme kysyneet vuoden (siis kokonaisen vuoden aikana) kolmesti ja kaksi näistäkin kerroista vain toinen lapsi mennyt.

ap

 

[/quote]

Isovanhemmat huolehtivat lapsistanne velvollisuudentunnosta. Se ei tarkoita, etteivätkö he rakastaisi lapsenlapsiaan. Mutta he ovat kuitenkin jo vanhoja ihmisiä, joiden tehtävänä ei ole hoitaa pieniä lapsia. He ovat osansa jo tehneet.

 

Yöhoitoon vieminen on vielä raskaampaa. Pitää olla koko ajan läsnä pienille, kyllä sinä itsekin sen tiedät. Useita kertoja vuoden aikana pienten lasten kanssa yöhoidossa on minusta paljon.

 

Yritäpä elää tämä seuraava vuosi niin, että käytte vain vierailulla siellä isovanhempien luona.Jos tarvitsette hoitajaa, palkkaa sellainen.

 

Totta kai he kohteliaisuudesta ja velvollisuudesta ottavat lapsia hoitoon, kun te kerran kysytte, oli rankkaa tai ei. Se ikäpolvi ei sano ei, toisin kuin nykynuoret ja -vanhemmat. He sanovat sen kiertäen, juuri tällä tavalla juhlissa, koska eivät kykene sanomaan sitä sinulle suoraan.

Vierailija
19/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heillä on tarve kokea itsensä tarpeelliseksi. Teet niin tai näin niin se on aina väärin, mieluummin siis kannattaa antaa lasten olla isovanhempiensa kanssa, isovanhemmat varmasti nauttivat siitä, vaikka se raskasta onkin.

Vierailija
20/23 |
31.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 17:27"]

Siitä kommentista sai sellaisen kuvan, kuin olisimme aivan avuttomia emmekä pärjäisi ilman heidän apuaan. Tai että jotenkin heidän ON PAKKO KOKO AJAN hoitaa lapsiamme jotta saan kouluni käytyä. Siksi se tuntui tosi nololta se hetki. 

 

ap

[/quote]

 

Mä olisin pokkana ollut avoimesti yllättynyt ja sanonut suoraan siellä juhlissa anopille: Aijaa? Ihanko tosi? Joka kerta olette itse lapsia pyytäneet meille. No hyvä juttu että otit asian puheeksi, voidaan sopia että lapset eivät enää hoitoon teille tule. Ja sitten iloinen hymy perään. Olisi asia hoidettu tyylikkäästi siinä kaikkien kuullen eikä tuosta mitään riitaa oli mummokaan voinut alkaa tekemään, kun itse otti asian puheeksi ja vielä kehunut heitä. ;)

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi seitsemän