Yölliset mahavaivat?
Olisiko jollakin kokemusta vauvan jatkuvista mahavaivoista? 8kk ikäinen tyttöni kipuilee joka yö ilmavaivojen kanssa. Hän herää siis keskimäärin 3-6 kertaa yössä mahakipuihin, eikä nukahda ennen kuin häntä on hytkytetty sylissä eri asennoissa pierun tuloon saakka. Tähän voi mennä tuntikin. Mahavaivaa on ollut aina. Alussa tyttö oli vain äänekäs nukkuja, 3kk tietämillä alkoi yöitkut ja kiinteiden aloitettua 5,5 kk iässä räjähti potti. Mitään tiettyä ruoka-ainetta ei ole löytynyt, joka ei sopisi tytölle. Riisi-, kaura-, ohra- ja tattaripuuro saavat pyllyn laulamaan - tai lähinnä mikä puuro vain. Ennemminkin luulen, että kyse on siitä, että suolessa on tavaraa ja se sattuu. Imetän edelleen ja vauvan atooppisen ihottuman vuoksi olen nyt lääkärin määräyksestä munattomalla ja maidottomalla dietillä. Atopia on hävinnyt dietin myötä muutamassa päivässä lähes kokonaan, mutta suolisto-oireet jatkuvat. Piereskelyä on ympäri vuorokauden, mutta vain öisin se aiheuttaa näin suurta itkua. Ilmeisesti silloin pieru ei pääse ulos. Vauvan ruokavalio on melko karsittu ja uusien ruoka-aineiden mukaanotto on haastavaa, koska ei voi tietää aiheuttaako se jotain reaktioita vai ei. Ilmavaivaa on joka tapauksessa jatkuvasti. Olemme saaneet lähetteen lastenpolille altistuksiin, mutta mietin, että riittääkö se? Onko teillä kokemusta mitä lastenpolilla tutkitaan ja voisiko syy olla jokin muu kuin allergia (esim. kypsymätön suoli) tai allergian ja jonkin muun yhdistelmä? Tutkitaanko näitäkin polilla? Voiko maitoallergia oireilla suolistokipuna vielä 1,5 viikon maidottoman dietin jälkeen vai onko kyse tosiaan jostain suolen kypsymättömyydestä? Kauanko tällasta kypsymistä täytyisi siis vielä odottaa? Vauva tarvitsisi jo lisää energiaa kiinteistä, mutta nyt menee vain melko pieniä määriä ja nekin aiheuttavat valtavat mahkivut. Olen kiitollinen jos joku oisaisi edes veikata jotain syyt oireilulle tai kertoa omista kokemuksistaan aiheeseen liittyen.
T. yöunia kaipaava äiti
Olisiko allergiaa edelleen?