Toivottavasti Vuokatissa käyneet älyävät pysyä pari viikkoa kotonaan, niin eivät aiheuta karanteeneja muille
V*tuttaa pelkkä ajatuskin, että nämä Vuokatissa käyneet ihmiset palaavat lomansa jälkeen työpaikoille, ja pari päivää myöhemmin saavat oireita ja positiivisen testituloksen.
Siinäpä sitten paukkuu karanteenia työtovereille ja muille syyttömille ihmisille, jotka eivät millään tavalla ole olleet osallisina Vuokatissa käyneiden hölmöilyssä.
Ja sama pätee kouluihin. Yksikin Vuokatti-lapsi voi aiheuttaa karanteenin koko päiväkotiryhmälle, ja silloin kaikkien perheistä toisen aikuisen on jäätävä töistä 10 päiväksi hoitamaan karanteenissa olevaa lasta.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartuntoja jo ainakin 12, ja tartunnan saaneet menneet jo ympäri Suomea. Hyvällä onnella vielä julkisilla, junat esimerkiksi ovat olleet täpötäynnä
Ei ne positiivisen testituloksen jälkeen julkisilla kotimatkaa kyllä taita. Altistuneet on toki eri juttu.
Jos on virallisesti todettu altistuneeksi, on pysyttävä karanteenissa eli julkisiin kulkuneuvoihin ei ole asiaa.
Ongelma onkin siinä, että kaikkia Vuokatin koronatartuntoja tuskin on testeillä todettu, vaan sairastuneet ovat joko oireettomia tai eivät halua testiin. He siis kulkevat ympäriinsä levittämässäs virusta, ja heille altistuneet samoin.
-ap
Tää on nyt jotenkin hauskaa, kun porukkaa menee paljon tautisemmista paikoista lomalle käytännössä taudista vapaaseen pikkukylään, jossa näiden matkailijoiden keskuudessa todetaan muutama tapaus, niin sitten kaikki siellä matkustaneet on automaattisesti saastuneita ruttotautisia, jotka tulevat levittämään tautia kotipaikkakunnilleen.
No eiköhän ne, jotka siellä nyt on sairastuneet, vieneet sen sinne alunperinkin omista kotipaikoistaan. Ymmärrän kyllä, jos vuokattilaisia vatuttaa, mutta tämä muu huutelu on taas niin irrationaalista. Ja vuokattilaisillekin turismi on vähän elinehto, joten tuskinpa ne täällä ekana huutelee.
Jossain todettiin, että ovat jo matkustaneet kotipaikkakunnilleen. Toivottavasti omin kyydein, ei julkisilla, tai altistuneita tulee entiistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne positiivisen testituloksen jälkeen julkisilla kotimatkaa kyllä taita.
Mikä oikeesti estäisi käyttämästä julkisia? Älyähän näillä ei ollut alkajaisiksikaan.
No ei sinne millään julkisilla kuljeta, haloo! Et edes pääse sinne ilman omaa autoa..
Helposti pääse julkisilla. Ensin junalla Kainuuseen, ja sieltä bussilla Vuokattiin. Ja matkailualueella liikkuu ilmainen bussi, jolla voi kulkea paikasta toiseen tartuttamassa muita.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Jossain todettiin, että ovat jo matkustaneet kotipaikkakunnilleen. Toivottavasti omin kyydein, ei julkisilla, tai altistuneita tulee entiistä enemmän.
Juuri niin. Turha se on rinteissä pitää mitään turvavälejä, kun paluumatkalla istutaan kuitenkin junassa ja bussissa kylki kyljessä vierustoverista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne positiivisen testituloksen jälkeen julkisilla kotimatkaa kyllä taita.
Mikä oikeesti estäisi käyttämästä julkisia? Älyähän näillä ei ollut alkajaisiksikaan.
No ei sinne millään julkisilla kuljeta, haloo! Et edes pääse sinne ilman omaa autoa..
Helposti pääse julkisilla. Ensin junalla Kainuuseen, ja sieltä bussilla Vuokattiin. Ja matkailualueella liikkuu ilmainen bussi, jolla voi kulkea paikasta toiseen tartuttamassa muita.
-ap
Siis tarkoitit, että junalla Kajaaniin? Kainuu on maakunta, jossa myös Vuokatti sijaitsee.
Tosin aika harvinaista taitanee olla, että Vuokattiin tullaan julksilla. Se kun ei niin tiivis kylä ole, että "kaikkialle" pääsisi helposti kävellen ja sillä bussillakaan tuskin jaksaa joka paikkaan mennä. Kyllä siellä oma auto on käytännössä pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartuntoja jo ainakin 12, ja tartunnan saaneet menneet jo ympäri Suomea. Hyvällä onnella vielä julkisilla, junat esimerkiksi ovat olleet täpötäynnä
Ei ne positiivisen testituloksen jälkeen julkisilla kotimatkaa kyllä taita. Altistuneet on toki eri juttu.
Jos on virallisesti todettu altistuneeksi, on pysyttävä karanteenissa eli julkisiin kulkuneuvoihin ei ole asiaa.
Ongelma onkin siinä, että kaikkia Vuokatin koronatartuntoja tuskin on testeillä todettu, vaan sairastuneet ovat joko oireettomia tai eivät halua testiin. He siis kulkevat ympäriinsä levittämässäs virusta, ja heille altistuneet samoin.
-ap
Mutta kukaan ei ole tarkistamassa missä ja miten liikkuvat...
Koko laskettelukeskus pitäisi nyt asettaa karanteeniin ja laittaa vaikka varusmiehet valvomaan ettei kukaan karkaa sieltä tai liiku ulkona.

kainuussa testataan todella matalalla kynnyksellä ja nytkin on altistuneita pyydetty hakeutumaan testeihin vaikka olisi oireetonkin. Ja näin on tapahtunut.
Ihan yhtälaillahan ihmiset liikkuu oireettomana paikasta toiseen kaupungeissakin. Liikkuvat julkisilla, käyvät kaupoissa, töissä, yms. Ja miksi ei liikkuisi, ennakointi on mahdotonta loputtomiin. Ei tämä ongelma pelkästään tätä vuokatin tapausta koske.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne positiivisen testituloksen jälkeen julkisilla kotimatkaa kyllä taita.
Mikä oikeesti estäisi käyttämästä julkisia? Älyähän näillä ei ollut alkajaisiksikaan.
No ei sinne millään julkisilla kuljeta, haloo! Et edes pääse sinne ilman omaa autoa..
Helposti pääse julkisilla. Ensin junalla Kainuuseen, ja sieltä bussilla Vuokattiin. Ja matkailualueella liikkuu ilmainen bussi, jolla voi kulkea paikasta toiseen tartuttamassa muita.
-ap
Junalla kainuuseen :D Kajaaniin sitä junalla mennään. Mutta julkisilla vuokattiin harva taitaa muuten mennä. Välimatkaa löytyy sen verran että kukaan ei lähde jalan niitä urheilutamineitaan kuljettamaan paikasta toiseen. Toki jos majapaikka on esim. rinteiden välittömässä läheisyydessä, mutta muuten tuskin. Kaikkialle on sen verran matkaa ettei etelän ihminen sitä kävellen taita.
Asun pienehköllä paikkakunnalla muutaman tunnin ajomatkan päässä Vuokatista.
Tämän asuinpaikkakuntani viime päivien ainoa tartunta on todettu Vuokatista tulleella. Monessa paikassa oli ehtinyt täällä kotipaikkakunnallaan asioida tartuttavuusaikana ja lisäksi on töissä hoiva-alalla. Eli jatkotartuntoja odotellen.
Mutta ei siinä, joudun kyllä itsekin asioimaan eri paikoissa ja en sano, ettenkö jossakin vaiheessa itsekin poistu jonnekin kotimaan lomalle jossakin vaiheessa, jos korona jatkuu ja jatkuu vain. Ihmiset on kyllästyneitä paikoillaan ja erillään elämiseen. Tarvitsen itsekin ehkä jossakin vaiheessa jotain pakkorajoituksia, tai muuten tosiaan mut löytää jostakin päin lomalta maisemaa vaihtamasta.
On totta, ettei tartunta tajua, ennen kuin osuu kohdalle. Pätee minunkin kohdallani.
Vierailija kirjoitti:
Koko laskettelukeskus pitäisi nyt asettaa karanteeniin ja laittaa vaikka varusmiehet valvomaan ettei kukaan karkaa sieltä tai liiku ulkona.
onko jossain sanottu että nimenomaan laskettelukeskus on ongelman ytimessä? Katinkullasta on puhuttu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä laskettelukeskuksen kanssa, paitsi samainen kylä.
Kaikki tapauksethan on nyt ollut liitännäisiä toisiinsa, parin porukan sisällä tarttuneet. Mikään valtava epidemia ei siis ole kyseessä, jossa toisilleen vieraat ihmisetkin olis sairastuneet pelkästään olemalla saman kunnan alueella.
Julkisilla? :D
Käykääpä joskus kehä 3:n ulkopuolella ihmettelemässä niitä julkisia - tai paremminkin niiden puutetta. Isoimpia kaupunkeja ei lasketa.
Sitten ehkä hoksaatte myös, miksi yksityisautoilusta luopuminen on kuolleena syntynyt ajatus. Tekisi hyvää meidän päättäjillekin tutustua aiheeseen.
Ne yksinkertaiset, jotka ovat joskus menneet mukaan näihin lomaosakehuijauksiin, eivät todellakaan jättäisi kallista lomaviikkoaan käyttämättä, vaikka olisi ebola.