En tiedä mitä haluan elämässä...

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:59"]1. Minkälaisena ihmisenä haluaisit sinua muistettavan? Mitä haluaisit muistokirjoituksessasi lukevan?

2. Mitä asiaa olisit valmis tekemään asian itsensä vuoksi, vaikka et saisi tekemisestä palkkaa ja kukaan ei tietäisi sinun tekevän sitä?

[/quote]

1. Empaattisena ja lähimmäistäni ajattelevana ihmisenä, toisaalta myös hienon uran tehneenä ja jotain alan kehityksen kannalta keksineenä asiantuntijana

2. Hoitaisin lastani. Mitään muuta ei tule mieleen.

-ap

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 17:00"][quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:48"]

Jokin asia on silloin oikea kun pelkästään sen ajattelu antaa hyvän olon sisimpään. Uskon et elämän tarkoitus on olla onnellinen. Ja onnellinen voi olla vain silloin, kun teet olosi hyväksi, joka ikinen päivä kuuntelemalla sitä mikä sun sisällä kertoo onko jokin juttu hyvä tai huono. Ole rohkea!!!

[/quote]

Ei se ole aina todellakaan noin yksinkertaista. Ihmisessä on usein ristiriitaisia kiintymyksiä ja haluja, joista ihmisen on hyvin vaikea erottaa, mikä niistä on oikeasti hyvä juttu ja mikä ei. Usein on niin että mikä tahansa niistä on mahdollinen valinta, ja vasta valitseminen tekee asiasta oman, mikään niistä ei sitä ole ns. luonnostaan.

[/quote]

Juuri näin, tämä sitä päänvaivaa ja kriiseilyä aiheuttaa. Kun olisi niin paljon kaikkea mitä haluaisi, mutta samalla tieto siitä että niitä ei jokaista vaan voi saada, pelkkä valinnan ajatteleminen tuottaa tuskaa.

-ap

Jos se yhtään sinua lohduttaa, niin voin kertoa, että hyvin normaaleja ovat tuntemuksesi. Itsellä ei ole vastaavia kokemuksia, mutta vaimollani on :(

Olet siinä tilanteessa, että voinet vielä itse vaikuttaa siihen, miten asiat etenevät. Ei kannata turhan pitkään noiden ajatusten kanssa elää, koska asioilla on taipumus kasvaa turhan suuriin mittasuhteisiin. Tärkeää on myös suunnitella, miten esität tyytymättömyytesi miehellesi. En suosittele menetelmiä, jotka saavat miehesi hakemaan avioeroa - ainakin sillä olettamuksella, että et aivan välttämättä eroa itse halua.

Ei sitä uraa niin vain valita. Ei se kaikilla onnistu, mutta helppohan se on kuvitella.

Niin mikä sun ongelma on? Sulla on jo lapsi. Ei sitä voi enää perua.

Minkä ikäinen olet?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:21"]Minkä ikäinen olet?

[/quote]

Kohta kolmikymppinen, ollaan oltu miehen kanssa yhdessä parikymppisestä asti.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:29"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:21"]Minkä ikäinen olet?

[/quote]

Kohta kolmikymppinen, ollaan oltu miehen kanssa yhdessä parikymppisestä asti.

[/quote]

Meinaan, että olisiko vanha kunnon ikäkriisi yllättänyt... Vähän vaikuttasi siltä.

Ikä- ja elämänvaihekriisi. Menee ohi itsestään kyllä... 

Mutta ei ole sellaista mikä on OIKEIN ja mikä VÄÄRIN. Sinulla on täysi oikeus tehdä elämälläsi mitä haluat. Sinulla on oikeus päättää alkaa rakentamaan nykyisen miehen kanssa taloa ja perustaa perhettä, samoin sinulla on oikeus repäistä itsesti irti koko miehestä ja alkaa elää ihan erilaista elämää. Nämä ovat päätöksiä joita joissain vaiheessa vain pitää tehdä, ja sitten elää päätöstensä seurausten kanssa. Jokaisella teistä, jotka voit valita, on omat ilonsa ja omat murheensa, yksikään niistä ei ole täydellinen eikä yksikään pelkkä virhevalinta.

Suosittelisin että annat jonkin aikaa kaikkien noiden ristiriitaisten halujen ja tunteiden vaan velloa päässäsi, mutta älä heti tee mitään isoja päätöksiä. Kyllä se siitä kirkastuu, mihin suuntaan pohjimmiltasi haluat. Sitten kun tuntuu että tiedät sen, mene sinne, silti vaikka se vaatisi itsensä repimistä irti kaikesta tutusta ja rakkaasta, tai vaikka se vaatisi luopumista joistain haaveista. JOkaisen meistä on luovuttava toisista asioista että saamme toisia. Esim. itselläni kilpaili halu rakentaa kansainvälinen ura, ja halu saada mies ja perhe. Minä valitsin miehen ja perheen, ja valinnallani tein siitä oman tieni.

Kiitos vastauksista, etenkin nro5! En ole ikinä tunnustanut ikäkriisin olemassaoloa, mutta se voineekin pitää paikkansa. Välillä tulee ihan epätodellinen olo siitä, että onko tämä edes minun elämääni - niin vieraalta se tuntuu. Ehkä en aina muista etten ole enää lukioikäinen teini, aika menee niin nopeasti. Tiedän myös joutuvani osaksi valitsemaan hyvän työuran ja yksilapsisuuden sekä kohtuullisen uran ja monilapsisuuden välillä.

Toivon vain, että tämä vaihe menisi nopeasti ohi ja näkisin taas kirkkaana sen, mitä kohti haluan suunnata. En halua tehdä hätäisiä päätöksiä, etenkään kun en tiedä mitä lopulta haluan.

Oletteko olleet tyytyväisiä valintoihinne? Vai jäikö jokin päätös kaivelemaan? Kuinka kauan tätä kriisivaihetta voi jatkua? Kauheaa jos tämä tulee viisikymppisenä uudelleen.

Niin ja edelline oli siis ap. Oikealla ja väärällä tarkoitin sitä, että tekee kokonaisuudessaan hyviä ratkaisuja itsensä ja ympäristönsä kannalta. Toisaalta myös sitä että etenee oman käsikirjoituksen mukaan eikä sen valmiin, minkä yhteiskunta antaa.

-ap

Jokin asia on silloin oikea kun pelkästään sen ajattelu antaa hyvän olon sisimpään. Uskon et elämän tarkoitus on olla onnellinen. Ja onnellinen voi olla vain silloin, kun teet olosi hyväksi, joka ikinen päivä kuuntelemalla sitä mikä sun sisällä kertoo onko jokin juttu hyvä tai huono. Ole rohkea!!!

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:48"]Jokin asia on silloin oikea kun pelkästään sen ajattelu antaa hyvän olon sisimpään. Uskon et elämän tarkoitus on olla onnellinen. Ja onnellinen voi olla vain silloin, kun teet olosi hyväksi, joka ikinen päivä kuuntelemalla sitä mikä sun sisällä kertoo onko jokin juttu hyvä tai huono. Ole rohkea!!!

[/quote]

Sehän siinä on, kun sama asia tuo toisinaan ihan rajattoman onnen tunteen ja toisinaan taas vain ahdistaa. Rohkeutta kyllä tarvitaan, että kykenisi tekemään juuri siten kuin sydän sanoo - jos ne ovat ristiriidassa ympäristön normien kanssa.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:40"]

Kiitos vastauksista, etenkin nro5! En ole ikinä tunnustanut ikäkriisin olemassaoloa, mutta se voineekin pitää paikkansa. Välillä tulee ihan epätodellinen olo siitä, että onko tämä edes minun elämääni - niin vieraalta se tuntuu. Ehkä en aina muista etten ole enää lukioikäinen teini, aika menee niin nopeasti. Tiedän myös joutuvani osaksi valitsemaan hyvän työuran ja yksilapsisuuden sekä kohtuullisen uran ja monilapsisuuden välillä.

Toivon vain, että tämä vaihe menisi nopeasti ohi ja näkisin taas kirkkaana sen, mitä kohti haluan suunnata. En halua tehdä hätäisiä päätöksiä, etenkään kun en tiedä mitä lopulta haluan.

Oletteko olleet tyytyväisiä valintoihinne? Vai jäikö jokin päätös kaivelemaan? Kuinka kauan tätä kriisivaihetta voi jatkua? Kauheaa jos tämä tulee viisikymppisenä uudelleen.

[/quote]

Älä huoli, mahdolliset neljän- ja viidenkympin kriisit on vähän erilaisia... Ei välttämättä vähemmän ahdistavia, mutta ne käsittelevät eri asioita, eri kehitystehtäviä. Esim. itsekin kriiseilin kolmissakymmenissä tuota, kuinka tuntui että maailma on avoinna joka suuntaan mutta minä en pysty valitsemaan minne mennä, koska jokainen mahdollisuus tuntui kiinnostavalta, ja silti tiesi ettei kaikkea voi saada. Mutta neljässäkymmenessä sitten angstasinkin sitä, kuinka ei enää olekaan rajattomia mahdollisuuskia, vaan elämä on asettunut uomiinsa, ja niissä uomissa pitäisi alistua kulkemaan loppuikä. Tuli olo, että ei, en tahdo, tahdon repäistä vielä, en halua harmaaksi tylsäksi keski-ikäiseksi. Mutta sekin kriisi meni ohi, vaikka en tehnyt kriisin velloessa mitään muutoksia ulkoiseen elämääni. Nykyisin ei enää ahdista tavallinen pieni arkeni, vaan rakastan sitä, enkä enää haluakaan tavoitella mitään ihmeellistä.

Tyyytyväisyydestä sanoisin että se on pitkälti oma valinta. Toki on tilanteita joissa on ulkoisessa elämässä niin suuria murheenaiheita, ettei voi olla tyytyväinen, ja joskus esim. parisuhteesta tai työpaikasta on lähdettävä eikä jäätävä siihen vaan säätämään päätään alistumaan huonoon kohteluun. Mutta mitä tulee tämmöisiin pohdintoihin yleensä kuin että olisinko minä esimerkiksi ollut onnellisempi jos olisin valinnut uran ja menevän elämän, niin en minä viitsi sellaista vatvoa ollenkaan, koska vastaus on EN TIEDÄ eikä se muuksi muutu. Minä keskityn mieluummin nauttimaan siitä mikä on hyvää nykyisessä elämässäni enkä miettimään mikä on ehkä jäänyt saamatta. 

Tyytyväisyys yleensäkin, se on minusta vain tunne mikä menee ja tulee, kuten ihmisen kaikki muutkin tunteet. Esim. minä olin valtavan onnellinen sanotaanko 38-vuotiaana, mutta sitten tuli neljänkympin kriisi ja olin ehkä vuoden tai pari suorastaan masentunut ja kaikkeen kyllästynyt. Sitten taas tuli onni takaisin. Tyytyväisyyksiä siis tulee ja menee, mutta ei niiläl ole niin merkitystä lopulta. Itse ajattelen nykyisin, että tärkeintä on elää omien arvojensa mukaan oikein ja hyvin, keskittyä siihen enemmän kuin oman tyytyväisyyden ja onnen tavoitteluun.

t.. 5

1. Minkälaisena ihmisenä haluaisit sinua muistettavan? Mitä haluaisit muistokirjoituksessasi lukevan?

2. Mitä asiaa olisit valmis tekemään asian itsensä vuoksi, vaikka et saisi tekemisestä palkkaa ja kukaan ei tietäisi sinun tekevän sitä?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 16:48"]

Jokin asia on silloin oikea kun pelkästään sen ajattelu antaa hyvän olon sisimpään. Uskon et elämän tarkoitus on olla onnellinen. Ja onnellinen voi olla vain silloin, kun teet olosi hyväksi, joka ikinen päivä kuuntelemalla sitä mikä sun sisällä kertoo onko jokin juttu hyvä tai huono. Ole rohkea!!!

[/quote]

Ei se ole aina todellakaan noin yksinkertaista. Ihmisessä on usein ristiriitaisia kiintymyksiä ja haluja, joista ihmisen on hyvin vaikea erottaa, mikä niistä on oikeasti hyvä juttu ja mikä ei. Usein on niin että mikä tahansa niistä on mahdollinen valinta, ja vasta valitseminen tekee asiasta oman, mikään niistä ei sitä ole ns. luonnostaan.

Kiitos edelleen nro5, toivottavasti olen ikäisenäsi yhtä viisas ja hyvin tieni valinnut kuin sinä :)