Mistä etsiä uusi suhde?
Kertokahaan mitä pitäisi tehdä?
Olen reilu 4kymppinen mies. Lapset on jo kasvatettu isoiksi, ovat jo melkein omillaan. Elän kulissiliitossa, erinäisistä syistä tiemme ovat kulkeneet eri suuntiin, mutta sellaista elämä on. Arki sujuu kuitenkin suht kivuttomasti ja sen puoleen olen puskenut eteenpäin, sillä ajatuksella, että lapset täytyy kuitenkin hoitaa kunnialla. Ja eroaminen on sen verran iso juttu, että en halunnut siihen ryhtyä ennen kuin on varmuus siitä, että molemmat puolisot pärjäävät suht koht hyvin tästä eteenpäin. Eli kaikkineen velvollisuudet on hoidettu hyvin.
Olen aina haaveillut isommasta perheestä. Esim neljä lasta olisi ollut minulle sopiva määrä. Ja aikoinaan, kun mentiin naimisiin sovittiin, että yritetään vähintään kolmea. Mutta vaimon jo odottaessa toista hän ilmoitti, että jos tämä on tyttö niin lapsiluku on täynnä. Ja ihanan tytön saimmekin. Ja sitä myöten lapsiluku tuli täyteen, vaikka en itse ollutkaan samaa mieltä. Pettymys on ollut suunnaton.
Vaimo on vuosien varrella ehdottanut eroa useammankin kerran, viime aikoina ehkä n kolmen vuoden välein. Tähän asti olen ollut erimieltä, mutta nyt tilanne on toinen: lapset ovat isoja, velat pääosin maksettu ja omaisuutta sen verran, että molemmilla on turvattu tulevaisuus.
Olen ajatellut, että alan tässä katselemaan ympärille, josko löytyisi naista joka haluaisi parisuhdetta ja mahdollisesti perhettä tällaisen ihan normimiehen kanssa. Voisin kuvitella, että parisuhdemarkkinoilla meikäläisellä on vielä ainakin jotain arvoa: puhun ja pussaan, olen ulospäin suuntautunut, työssäkäyvä, urheilullinen, itsevarma ja kokenut. Pituus ja painokin on ihan kohdillaan. Ei siitä ole kauaakaan, kun yksi nuori nainen teki aloitteen yllättävässä tilanteessa, siinä mielessä markkina-arvo on punnittu.
Mutta miten edetä? Haluaisin varmuutta tulevasta parisuhteesta ennen kuin laitan eron vetämään. Ero on kuitenkin sen verran iso juttu, että siihen ei tee mieli lähteä kevein perustein. Mutta toisaalta en ole avioliiton aikana harrastanut mitään syrjähyppyjä tms. Sen takia moraali ei oikein anna myöten laittaa ihan suoraa treffi-ilmoitusta tai lähteä kapakkaan katsomaan seuraa (ja kapakasta löydetty ei ehkä ole edes tyyppiäni). Eli mistäpäin alkaisin katsomaan uutta suhdetta? Ja en kaipaa ohjetta, että hoida ero ensin. Jos mitään uutta ei ole näkyvissä erokaan ei oikein kannata, ei tämä sentään niin kamalaa ole.
Kommentit (14)
Ihan kuin olisin lukenut tämän ennenkin... Usko kaikkia viisaita sanoja, mitä silloin sinulle sanottiin.
Moraalisi ei anna myöden laittaa treffi-ilmoitusta eikä mennä kapakkaan etsimään naista, mutta uuden suhteen haluaisit? Voi luoja. Tekeekö se asiasta yhtään vähemmän moraalitonta, jos uusi nainen löytyy kirjastosta? _idiootti_
Tää teksti on ollut palstalla ennenkin, vaan eri sanoin.
Erikoinen ajatusmaailma sulla. Ei muuta sanottavaa.
mene lähiräkälään,kyllä sieltä jotain irtoaa.
Kalliossa kun kävelet katuja pitkin, niin suhde löytyy varmasti.
Jos olet kaikkea tuota, luulisi sinun tietävän mistä suhteita löytyy. Vai oletko pullosta tullut?
Aloita kertomalla vaimollesi, että mielestäsi teillä on kulissisuhde. Kerro myös noista suunnitelmistasi. Sen jälkeen asiat alkavat ratketa itsekseen.
Ihan villi kysymys sinun suuntaan, mistä luulisit löytyvän?
Jos olet sellainen, jollaiseksi itsesi kuvasit, sinulla ei tulisi olemaan minkäänlaisia vaikeuksia löytää uutta naista parisuhteeseen kanssasi.
Ongelma vain taitaa olla se, että taidatkin olla peluri, jonka tarkoitusperät eivät ole vilpittömiä. Eroa, jos pitää erota, mutta on idioottimaista pitää nykyistä vaimoa varalla, sillä perusteella, että parempaa vaihtoehtoa ei löytyisikään.
Pelle, toivottavasti et löydä mistään..