Mistä voimaa jaksamiseen?
Huoh, mistä aloittaisin..
Olen 31-vuotias kahden pienen lapsen äiti ja tällähetkellä vanhempainvapaalla. Teen kotona kaiken yksin, siis aivan kaiken. Kaikki kotityöt, koiran lenkittämisen, kaupassa käynnit. Mies käy töissä eikä osallistu kotona mihinkään. Tällähetkellä elämä tuntuu tosi paljon rankemmalta koska meillä on käynnissä unikoulu kuopuksella ja olen todella väsynyt. Ja tämänkin teen siis yksin, mies ei nouse yöllä auttamaan. Kerroin hänelle miten pahalta tilanne minusta tuntuu, saatan yhtä äkkiä purskahtaa jopa lenkillä itkuun ja koira katselee kummissaan että mikä tuota naista vaivaa. Mies on sitä mieltä, että jos olen kotona niin kotityöt kuuluukin minun tehdä ja hän auttaa tarpeen mukaan, mutta todellisuudessa ei auta kuitenkaan.
Olen todella "loppu" tähän tilanteeseen, olen miettinyt jopa avioeroa :(.
onko täällä kohtalotovereita, miten teillä tilanne ratkesi?
Rakastan miestäni, tai ehkä rakastan häntä lasteni isänä, en oikein tiedä itsekään. Pelkään että masennun pian jos en keksi ulospääsyä tähän tilanteeseen..
-Ninnu-
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 15:03"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 14:44"]
Ei se avioero sinun työtaakkaasi vähennä. Sitten on ainakin 100% varmaa, että joudut yksinhuoltajana tekemään aina kaiken yksin...
[/quote]
Itse asiassa avioero puolittaa työt, koska lapset on puolet ajasta isällään, jonka silloin on pakko hoitaa sekä lapset että näiden aiheuttama sotku. Nainenyksin ei saa sillä aikaa omassa kodissaan tuotettua muutaman pölyhiukkasen laskeutumisen katselua kummempaa työtaakkaa. Päinvastoin, hän ehtii edistää uraansa ja levätä.
[/quote]
niin. Normaali fiksu mies tosiaan kantaisi lapsistaan luonnollisesti puolet vastuusta. Monesti vain tapaamisista mennään käräjille ja nainen yleensä voittaa sallien isälle joka toisen vkonlopun.
No kyllä laiska mies on ihan hyvä syy erota. Hän nyt onneksi sentään käy palkkatöissä.
Niin, sepä siinä että mies todella on maailman paras isä lapsillemme, sitä piirrettä hänessä rakastankin. Ja ei, mies ei todellakaan ole aina ollut tuollainen. Kun tapasimme hän oli hullumpi siivoamaan kun minä! Vuosien saatossa tilanne on jotenkin lipsunut tähän ja nyt varsinkin kun olen vanhempainvapaalla ollut päälle vuoden.
Ehkä annan asioiden vielä hautua ja yrittää porskuttaa positiivisesti eteenpäin. Kaunis kesä edessä niin ehkä tuosta valosta ja lämmöstä saa voimaa jaksamiseen!
-Ninnu-
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 14:50"]
Uskon kyllä että yksinhuoltajana olisi varmasti rankkaa ja asioiden hoitaminen olisi aikamoista sumplimista välillä. Sitten taas on se kääntöpuoli että ei tarvitsisi siivota toisen aikuisen jälkiä. Minun kotitöihinihän kuuluu se että siivoan mieheni jäljet, aamulla hän jättää puurolautasen ja kahvikupin pöydälle, päivällisen jälkeen lautasen ja lasin jotka minä siivoan pois, likavaatteet lattialle jne.. Lista on loputon!
Kuuluuko teille muille kotiäideille tuollaiset "työt"?
-Ninnu-
[/quote]
Yksinhuoltajana teet noiden kotitöiden lisäksi myös 8h päivässä töitä viitenä päivänä viikossa, jotta saat perheesi käyttöön rahaa. Eli sen osuuden, minkä miehesi tekee nyt. Ei helvetti, että tässä maassa on paljon vain omaan napaansa tuijottavia kiittämättömiä naisia.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 14:44"]
Ei se avioero sinun työtaakkaasi vähennä. Sitten on ainakin 100% varmaa, että joudut yksinhuoltajana tekemään aina kaiken yksin...
[/quote]
Itse asiassa avioero puolittaa työt, koska lapset on puolet ajasta isällään, jonka silloin on pakko hoitaa sekä lapset että näiden aiheuttama sotku. Nainenyksin ei saa sillä aikaa omassa kodissaan tuotettua muutaman pölyhiukkasen laskeutumisen katselua kummempaa työtaakkaa. Päinvastoin, hän ehtii edistää uraansa ja levätä.
[/quote]
Ai ihan pieni lapsi puolet ajasta isällään? Lapsihan siinä kärsii eniten. Haloo, ei tuollainen ole eron syy. Pakko on erota, jos mies on alkkis, lyö tai on pedofiili. Muuten pidän eron syitä heppoisina. Ja olen itsekin eronnut - heppoisista syistä.
Älä pese miehen pyykkejä, tee välttämättömin, puhu miehellesi. Toisaalta minusta se joka on kotona, huolehtii kodista eniten. Herää yöllä jne.
Hei, meille tuli aikoinaam ero vastaavassa tilanteessa. Kaksi lasta ja koira. Isäntä lähti töihin suoraan sängystä ja tuli iltatoimien aikana kääntymään lähteäkseen lenkille/kavereille. Ja jätti kaiken siihen mihin ne kädestä putosi. Sanomalla ei saanut kuin riidan aikaiseksi. Mä pääsin harrastamaan valitettuani tarpeeksi. Mutta mitään ei sillä välin tapahtunut. Kiva tulla lenkiltä ja aloittaa lasten iltatoimet silloin kun heidän piti jo nukkua. Käytännössä oma työtaakkani siityi vain eteenpäin.
No lopetin lenkkeilyt ja opin tekemään kaiken niin tehokkaasti, että oli minä, lapset ja koira. Mies niinku unohtui. Ei sitä kyselty mukaan mihinkään. Lopulta huomasin että vitutuskäyrä nousi taivaisiin kun herra saapui kotiin. Ei se kuulunut joukkoon. Riidat lisääntyi ja ero oli helppo toteuttaa. Lusmu pihalle ja minä, lapset ja koira jatkettiin niinkuin ennenki. Mikä ihanuus eikä vituttanut.
Lasten tapaaminen oli vapauteen tottuneelle isännälle ylivoimaisen haastavaa. Tuli ja meni miten tahtoi, suuttui kun en pomppinut hänen käskyjensä mukaan. Oli tapaamatta lapsia hetken ja sen jälkeen paranti käytöstään.
Nykyään ihan kelpo isä joka tapaa lapsiaan säännöllisesti ja ollaan kavereita. Menneet vihat on unohdettu.
Mä sanoisin et voit yllättyä kuinka ihanaa on kun ei ole aikuista kakaraa jaloissa.
Yksinhuoltajana teet noiden kotitöiden lisäksi myös 8h päivässä töitä viitenä päivänä viikossa, jotta saat perheesi käyttöön rahaa. Eli sen osuuden, minkä miehesi tekee nyt. Ei helvetti, että tässä maassa on paljon vain omaan napaansa tuijottavia kiittämättömiä naisia.
Huh, en tiennytkään että jos eroan, MINUN pitäisi töitä tehdä!? Ja ihan 8 tuntia viitenä päivänä viikossa? Sitten vielä exälle siivoamaan hänen rojunsa jotta tekisin hänen osuuden ja omani? Ei helvetti, että tässä maassa on paljon idiootteja.
-Ninnu-
Ja kyllä olen samaa mieltä että se joka on kotona huolehtii kodista eniten, mutta eihän se tarkoita että tarvisi siivota aikuisen ihmisen sotkuja tai jätöksiä?
Voi kun kuulostaa niin mun elämältä nro 27. Ilman tuota eroa siis..
Mutta ehkä tosiaan otan vielä lujemman äänensävyn kun puhun miehen kanssa ja toivon että asiat järjestyy
-Ninnu-
Oletettavasti kommunikaatiossa tökkii miehen kanssa ja pahasti. Avunpyyntösi todennäköisesti on esitetty sillä tyylillä, että mies ottaa sen vittuiluna ja/tai nalkuttamisena ja on taatusti vielä pitempään töissä paossa pahantuulista raivotarta. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
Helpoin tapa vähentää stressiä on luopua koirasta. Varmasti rakas, mutta järjellä ajatellen pelkkää lisätyötä. Eli siitä alat arjen helpottamisen.
Sitten lähetän ostoslistan miehelle töihin, joka käy kaupassa kotimatkalla. Jne pienin askelin.
Siis ootko vanhempainvapaalla vai hoitovapaalla? Ootko ollu töissä, eli saatko ansiosidonnaisen tuen, vai ootko oikeasti miehen kustantamana kotona? Eli maksaako mies todellisuudessa perheen kulut, että voi vaatia täyshoidon?
Meillä kaikki kotityöt ei jää mulle, mutta toisaalta saan kyllä kotiin melkein saman ku mies töistä, että mies ei voi vedota siihen, että tois rahat ja mulle kuuluu muu..
Mutta tuossa sun tilanteessa on kohtuutonta, että sun on vaan pakko jaksaa. Älä kysele, voisko mies hoitaa teidän yhteistä lasta, jätä se miehelle hoidettavaks. Ja vaadi tekemään edes osa kotitöistä. Missä välissä niitä kotitöitä edes ehdit tehdä, jos kerran koliikkivauva huutaa ja joudut sitä kanniskella? Pyydä apua neuvolasta. Esim perheneuvolan kautta ammattilainen voi saada miehen tajuamaan, saattaa suhtautua vaan ajatuksella nalkuttava muija ennen ku joku ammattilainen avaa silmät näkemään, että ei voi vaan odottaa, että toinen jaksaa kaiken ja tekee kaiken..
Äidit kasvattakaa niistä pojistanne kunnon miehiä, jotka osaa tehdä myös kotitöitä ja kunnioittavat naista.
Ei kannata erota, jos mies on kuitenkin hyvä isä lapsille. Kai sinä olet miehen tavat tuntenutkin, kun olet häneen sitoutunut. Voithan tosiaan palkatakin apua. Eikä se pikkulapsiaikakaan ikuista ole.