En olisi ikinä kuvitellut olevani näin iloinen siitä, että lapset aloittaa hoidossa...

Mun vanhemmat lapset menevät huomenna taas hoitoon, jatkavat siellä 2 päivää viikossa ja mä olen vauvan kanssa kotona. Meidän pelastus nämä päivät! Minä pääsen jonnekin menemään ilman kaikkia lapsia ja kotiakin ehtii paremmin pitää kunnossa. Lapstkin tykkäävät kun saavat taas tavata kavereitaan.



Kyllä subjektiivinen päivähoito-oikeus on oikeasti hyvä juttu... Ties missä tilassa minäkin muuten olisin.

Toki minuakin kovasti jännittää lasten hoitoon meno ja toisaalta oma uudessa työssä aloittaminen, mutta kuitenkin jo odotan sitä.

Tuntuu että siinä vaiheessa kun tein päätöksen mennä töihin nyt kun menen, alkoi tuntua todella hyvältä päästä eteenpäin elämässä. Luulen, että tavallaan on kaikkien etu, että lapset ovat välillä poissa kotoa ja itse myös. Mies on ollut mielissään että olin näin kauan kotona, mutta ymmärtää hyvin, että nyt on aika mennä töihinkin.



Kai se tästä, toivon että alku päiväkodissa olisi yhtä onnistunut kuin tutustuminen sinne :) Ja että en olisi täällä kuukauden päästä teille itkemässä kuinka rankkaa työelämässä taas on ;)



Tsemppiä vaan itse kullekin samassa tilanteessa!



Ap

kun ainakin meidän kunnassa jää joskus lapset ilman paikkoja näiden subjektiivisten hoitolapsien vuoksi. tai sitten esim. sisaruksille aika usein ehdotetaan paikkoja ERI päiväkodeista. Se on väärin.



Ap:n teksti oli kyllä vähän kuin omaani. Mulla on rauhalliset ja aratkin lapset, mutta silti olen jo valmis palaamaan aikuisten maailmaan kolmen kotivuoden jälkeen. meillä vaan lasten sopeutuminen ei taida olla ihan helppoa..

Ja ainakin nelivuotias ihan taatusti nauttii päiväkodista ja kaipaakin säännöllisiä kodin ulkopuolisia kontakteja. Esikoisesta olin 1,5 vuotta kotona ja saman verran aion olla nyt kuopuksesta ja kyllä se alkaa olla aika maksimi sekä äidille että lapsille. =)

Huomenna lapset päiväkotiin ja äiti aloittaa työt elokuun puolivälissä.

Olen tosissani hoitanut lapsiani ja meillä on lapsia kunnioitettu ja yritetty todella panostaa että heillä olisi turvalinen ja hyvä lapsuus. En ole halunnut olla lapsistani erossa, kun kerran ne olen " hankkinut" kasvatettavikseni. Nyt kuitenkin aika on täyttymässä ja hoitoon meno on edessä. En voinut esim. vuosi sitten kuvitella kuinka helpottavalta tämä tuntuu!! Olen ollut viime ajat ihan rättipoikki ja mielestäni masentunutkin, päivät menee kauheessa sirkuksessa aamusta iltaan.

Koko ajan kuljen imurin ja rätin kanssa ja siinä välissä sitten joudun karjumaan lapsille, kun tekevät jotain pahaa kaikesta opetuksestani huolimatta.

Ehkä nyt onkin hyvä, että pääsevät ikäistensä seuraan toteuttamaan itseään. Minulla ei riitä enää annettavaa aamusta iltaan heille, takkini alkaa olla tyhjä. Kauheaa!

Minulla on ihan samat mietteet, kotona olen ollut kahden lapsen kanssa reilut 2 vuotta.

Säännöistä on meilläkin pidetty kiinni ja pyritty vakaaseen turvalliseen kotiympäristöön. Lapset vaan eivät enää jaksa tätä. Isompi kaipaa seuraa lapsista ja pienempi taas tekee juuri niinkuin isompi...

Haluan kuitenkin pitää esim. kotini siistinä, joten mulla on kauhea stressi siitä kaikesta mitä päivän aikana pitäis tehdä. Hermot koko ajan kireellä.



Ihanaa kun työt alkaa, että voi iltapäivällä palata kotiin joka on ihan yhtä siisti kuin aamulla, kun lähdettiin...



Aikansa kutakin. Iltaisin sitten taas varmaan eri tavalla haluaa panostaa lapsiin, kun ei päivisin heitä näe :)



Tsemppiä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, kyllä se siitä.

Ihanaa saada olla vain vauvan kanssa päivät kotona. Se ei ole edes neljäsosaa niin rasittava kuin vanhemmat veljensä. Ihan kuin alkaisi loma.

Oli mukava päästä välillä töihin hengähtämään, vaikka raskas työ onkin. Nyt kun olen ollut jonkin aikaa töissä, olenkin alkanut olla rättipoikki aina. Nyt toivoisin olevani taas kotona. Tuntuu ettei mikään ole hyvä! Onneksi pääsen kohta äippälomalle..

Ikinä ei ole kukaan päivisin heitä hoitanut. Mies töissä ilman kesälomia.



Nyt toinen menee hoitoon pariksi päiväksi viikossa. Ihanaa!!!!!!!!!!!!!

Aluksi ajatteli, että ai kun voisi olla kotona kouluikäiseen saakka mutta enää ei!

Meillä on myös vilkkaat ja sosiaalista elämää todella kaipaavat lapset. Mikään nopea leikkipuistokäynti päivässä ei riitä...

VÄitän että on paljon merkitystä sillä minkä luonteiset lapset on.

Esim. naapurissa on myös 3 lasta, mutta ovat todella rauhallisia ja ujoja tyttöjä, jotka eivät halua hakeutua vieraiden seuraan itsenäisesti. Äiti aina koittaa patistella tyttöjä muiden lasten kanssa leikkeihin. Ovat mieluummin keskenään tai sitten äidin helmoissa. Tämä äiti onkin päättänyt olla kotona vielä monta vuotta. 1 tunti seurakunnan kerhoa viikossa on kuulemma tarpeeksi ohjelmaa näille tytöille, muuten viihtyvät hyvin kotona äidin kanssa kotitöitä tehden :) Se ei tulisi meillä onnistumaan viikkoakaan! Vaikka en ole heitä noin reippaiksi mitenkään kasvattanutkaan, lapset vaan ovat niin erilaisia!

Ja ehkä ei ollakaa huonoja äitejä?

Olen ollut kotona ensin liki 3vuotta , sitten n 9 kk välillä töissä ja taas

vajaa 3 vuotta kotona. Tuntui aivan ihanalta kun esikoinen meni 3,5-

vuotiaana kaksi kertaa viikossa kerhoon , 3 h kerrallaan. Puhumattakaan

siitä kun viime syksynä " pääsin" takaisin töihin.

Lapsilla menee hyvin päiväkodissa, viihtyvät siellä, on kavereita , retkiä,

kivat tädit...tai esikoinenhan aloittaa jo eskarin.

Olen itsekin paljon paremmalla tuulella nähdessäni vähän muitakin

ihmisiä, tuntui että kotona ollessa hermot oli koetuksella koko ajan.

Meillä ei ole sukulaisia täällä eikä oikein muutakaan hoitoapua. Ja mies

töissä aamusta iltaan, yksityisyrittäjä kun on.

Ap, onnea uuteen elämänvaiheeseen!

Meilläkin päivähoito kohta edessä ja äitiä jännittää.

Siis SRK:n kerho, avoin päiväkoti, MLL:n vertaisryhmät ja sitten kavereiden kanssa puistossa vierailut/ lenkit/ lounastreffit jne.



Lisäksi en jaksa yhtään stressata kodin siistiydestä, eli yritämme vaan viihtyä. Ruokaa kun laitan, niin silloin on usein päivän ainoa videohetki/ lapsi muovailee.



Mutta nyt on tulossa toinen lapsi eikä ole enää niin helppoa lähteä. Tosin onneksi meillä on auto kun mies menee yleensä pyörällä töihin! Silti uskon että parin vuoden päästä minäkin haluan töihin -tai toivonkin niin koska vielä ei ole hinkua.