En uskalla mennä katsomaan kuollutta

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu muutenkin niin pelottavalta tuo ajatus joten oon päättänyt olla menemättä. En vaan uskalla ahdistaa tää muutenkin tarpeeks.

Se, miltä sinusta tuntuu sillä hetkellä on se paras.

Ei tuossa ole yhtä oikeaa.

Eihän korona-aikaan edes ole kaikissa paikoissa vainajaa saanut nähdä.

Voi olla, että asia ratkeaa jo noin.

Ei itseään tarvitse tuolla ahdistella.

Ole armelias itsellesi.

Vainaja on vainaja.

Elävä on elävä. Eläneen ihmisen muistat joka tapauksessa, näit sitten vainajan tai et.

Muistot, ne on varmaan aapeen tapauksessa ne rakkaimmat ja tärkeimmät.

Kävin katsomassa kuollutta isääni, ja silloin ymmärsin, että ihminen on todellakin sielun ja ruumiin kokonaisuus. Sielu oli poissa ja isästä jäljellä vain kuori. Hautajaisissa oli paljon helpompaa kun tiesi, että vain se kuori laitetaan maahan.

Sen tietää pystyykö vai ei.

Mä olen nähnyt ruumishuoneella hirttojäljet isäni kaulassa, sekä ollut siskoni vierellä kun teki kuolemaa leukemian kourissa. Kumpikaan ei ollut nättiä. Isästä näin painajaisia pitkään, koska se oli vain muutama tunti kuoleman jälkeen eikä vainajaa oltu valmisteltu mitenkään.

En silti kadu, oon ihan kiitollinen mahdollisuudesta ja ne auttoi asian sisäistämisessä ja surutyössä ja ne on myös muokannut mua ihmisenä, en pelkää semmoista ja on tietty rauhallisuus noiden asioiden kanssa.

Haluaisin ehkä että itseäkin tultaisiin katsomaan ennen viimeistä lepoa, sit se ei enää ole mahdollista. Tuntuisi jotenkin kylmältä lähteä ilman hyvästejä.

Sun ei tarvitse jos et halua, monet kuitenkin kokee että se auttaa. Ukkisi on myös valmisteltu eli näyttää vain kuin nukkuisi. Ehtisit sanoa, jos on jotain jäänyt sanomatta eikä kävisi myöhemmin kaduttamaan.

Voimia teille.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei nykyisin voi mennä katsomaan vainajaa, koska ahdistaa eli omia tunteita ei haluta käsitellä ja siten koko kuolema suljetaan ulkopuolelle. Sitten kun joku todella läheinen kuolee ja oma elämä muuttuu täysin, niin ollaan kokonaan hukassa. Ei tajuta kuoleman lopullisuutta ja selitetään itsellekin, että se on vaan matkoilla.

Kun näkee vainajan, tajuaa, että tämä oli nyt tässä. Loppu.

Se, että läheinen kuolee, pistää ihmisen joka tapauksessa sekaisin, riippumatta siitä näkikö hän vainajan vai ei.

Ihan turha on ruveta syyllistämään ja kuvitella, että vainajan näkemäinen tai ei-näkeminen olisi se olennainen asia asioiden tai kuoleman käsittelyssä.

Se käsittely on psyykkinen prosessi.

Vainajan katsominen on oma valinta, jos vainaja on näytillä.

Otan osaa.

Minäkin rohkaisen menemään ja katsomaan. Siinä ei ole mitään pelottavaa. Arkussa makaava vainaja on laitettu mahdollisimman hyvän näköiseksi. Kaikki ruhjeet on peitetty ja näyttää siltä, kuin vainaja vain nukkuisi.

Toki mikään pakko ei ole mutta se voi tuoda rauhan ja auttaa käsittelemään surua.

Sinun ei ole pakko mennä. Itseäni pyydettiin, useamman kerran, ja kieltäydyin kohteliaasti. En halua viimeiseksi muistoksi sellaista vaan muistelen mieluimmin sitä elävää ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Kävin katsomassa kuollutta isääni, ja silloin ymmärsin, että ihminen on todellakin sielun ja ruumiin kokonaisuus. Sielu oli poissa ja isästä jäljellä vain kuori. Hautajaisissa oli paljon helpompaa kun tiesi, että vain se kuori laitetaan maahan.

Erittäin hyvin sanoiksi puettu. <3

Sinun ei ole pakko mennä, jos ajatus tuntuu ahdistavalta. Se on tärkeintä, että olit vaarisi kanssa hänen eläessään. Jos vähänkään tuntuu, että haluaisit mennä, kannattaa harkita. Mutta mikään pakko ei ole eikä sinun tarvitse ajatella, että se olisi velvollisuutesi. Tee juuri niin kuin tällä hetkellä tuntuu parhaalta. Se on oikea ratkaisu, etkä varmasti kadu.

Itse olen nähnyt kuolleena kaikki isovanhempani ja muita sukulaisia. Jotenkin sillä hetkellä ajatus kuolemasta konktetisoitui. Minua ei ahdistanut nähdä kuollutta. Hoitajat olivat laittaneet heidät kauniisti. Osan kohdalla pidettiin pieni rukoushetki hoitakan johdolla omaisten toiveesta. He eivät näyttäneet nukkuvilta, mutta levollisilta kuitenkin. En tiedä, uskonko tuonpuoleiseen, mutta silti tuli tunne, että sielu on poissa ja tässä on enää kuori. Ennen kuolemaa voi olla kipuja ja tuskaa, ja läheiseni nähdessäni mietin, että yhtäkkiä se kaikki on vaan ohi. Muistan heidät silti elävinä.

Voimia sinulle surun keskellä. ❤

Vierailija kirjoitti:

Moni ei nykyisin voi mennä katsomaan vainajaa, koska ahdistaa eli omia tunteita ei haluta käsitellä ja siten koko kuolema suljetaan ulkopuolelle. Sitten kun joku todella läheinen kuolee ja oma elämä muuttuu täysin, niin ollaan kokonaan hukassa. Ei tajuta kuoleman lopullisuutta ja selitetään itsellekin, että se on vaan matkoilla.

Kun näkee vainajan, tajuaa, että tämä oli nyt tässä. Loppu.

Ei vainajaa tarvitse nähdä ymmärtääkseen kuolemaa. Monelle se fyysinen kuollut ruumis on sellainen asia, mitä ei halua kohdata eikä mikään pakko ole, koska nykyaikana sen voi välttää. Eiköhän jokainen aikuinen ymmärrä mitä kuolema on ilman että sitä kalmoa pitää tuijottaa tarkasti.

Mielestäni on inhimillistä, että elävä ihminen voi jopa kammota ruumista. Vaikka kuinka olisi ollut eläissään rakas ihminen.

Ihan samalla tavalla myös hyvin vaikeasti sairaan ihmisen näkeminen voi jäädä kummittelemaan mieleen. Itse näin dementikkosukulaisen viime hetkinään enkä jälkikäteen ajatellen olisi todellakaan halunnut nähdä. En edes tunnistanut häntä, ja hän oli oikeasti jo kuolleen näköinen. Posket syvällä kuopilla, suu auki, täysin poissa maailmasta. Ainoa ajatus mikä itselleni tuli oli "tuo ei ole x". Kyllä hän oli jo lähtenyt muualle.

Tunnen ihmisiä, joille esim. vainajan viimeinen peseminen, kampaaminen ja pukeminen on tärkeä, rakas riitti. Se on ihan ok. Jos se tuntuu oikealta.

Jos ei, niin sitten ei.

Juts tuli eilen se Armanin jakso hautaurakoitsijasta. Siinäkin oli taas kuinka Suomessa vieraannuttu kuolemasta. Olen itse hoitaja ja nähnyt jo jonkin verran. Kuolleen kohtaaminen voi aluksi olla pelottavaa. Loppujen lopuksi on hyvä, että on läheisen nähnyt kuolleena. Olen itse nähyt sekä tuntemattomia potilaita sairaalassa juuri kuolleena ja sairaalan ruumishuoneella/kaapeissa sekä oman läheisen ja ystävän. En kadu yhtäkään tilannetta. Päinvastoin. Siitä oppii aina jotain ja kasvaa itse ihmisenä.

Nyt korona-aikaa ajatellen, jos et joudu julkisilla matkustamaan (ja itseä altistamaan) tai toiselle puolelle Suomea matkustamaan, niin käy ihmeessä.  Hyvää joulua.

Olen nähnyt kaksi lähimmäistäni kuolleena, ja ollut heidän luonaan myös lähdön hetkellä.

Isäni ei näyttänyt kuollessaan yhtään levolliselta. Silmät ja suu olivat ammoisen auki. Kävimme arkutuksen yhteydessä vielä katsomassa häntä sairaalan kappelissa. Silloin ilme oli levollisempi. Eli riippuu aika paljon henkilökunnasta, kuinka kauniiksi ja levolliseksi vainaja laitetaan. Suljetaan silmät ja suu.

Myös jos vainajalla on ollut kehossaan turvotuksia, nesteet ovat voineet liikkua, ja esim.kasvoihin ja muuttuneet turpeiksi yms.