3 kk hyvin sujunut imetys ja nyt loppui maidontulo kuin seinään?
Vauvani on reilu 3 kk. Imetys sujui alusta lähtien todella hyvin, maitoa tuli runsaasti ja vauva söi hyvällä imuotteella. Hän nukkui jo pariviikkoisesta alkaen monta tuntia yhteen menoon, heräsi, söi ja jatkoi vielä pari tuntia nukkumista. Reilu viikko sitten vauva alkoi yhtäkkiä heräilemään öisin. Parhaimmillaan hän herää puolen tunnin välein. Pisin unipätkä on 2 tuntia. Joskus heräämiseen/huutoon auttaa rinta tai kanniskelu. Välillä vauva vain huutaa, kunnes nukahtaa. Kaiken lisäksi rinnat tuntuvat nykyään aina tyhjiltä. Vielä pari viikkoa sitten jo parissa tunnissa rinnat tuntuivat täysiltä, mutta ei enää. Vauva on myös päivisin levoton eikä nuku kunnon päiväunia. Vatsavaivoista tuskin on kyse.
En tiedä mitä tekisin. Ei kai maito voi noin vain loppua? Olen todella väsynyt, koska en saa nukuttua öisin ja päivisin pitää hoitaa muut lapset. Muiden lasten kohdalla ei ole ollut mitään tällaista ja siksi olenkin neuvoton.
Kommentit (21)
Ei se lopu. Jatka imetystä vaan vauvan tahtiin. Painonnoususta näkee jos maito loppuu. Mutta ei se noin vaan lopu. Tiheän imun kausi tms?
Älä hätäile! Maito ei lopu kuin seinään, vaan juurikin tuossa 3kk:n kohdalla tilanne tasoittuu ja rinnat eivät siksi ole enää välttämättä niin pinkeän ja täyden oloiset. Kunhan heruminen lähtee käyntiin, maitoa kyllä tulee ihan niin kuin ennenkin, jos vauva edelleen saa vain rintamaitoa. Voi olla, että vauvalla on menossa nyt tiheän imemisen kausi eli vauva nostattaa maitomäärää itselleen sopivammaksi. Siihen auttaa vaan imettäminen silloin kuin vauva haluaa, pahimmillaan siis vaikka tunnin välein. Se ei kestä kauaa, jos annat vauvan lisätä maidontuotantoa rinnoissa.Toki hankalaa, kun on isompia lapsia, mutta koita saada vaikka hoitoapua heille jostain. Tai sitten videoita yms. kehiin avuksi, että voit rauhassa imettää pitkiäkin aikoja.
Voisiko vauvalla olla osittain myös rintaraivareita? Siis huutaako, kun tarjoat rintaa, eikä suostu ottamaan kiinni? Voisit kokeilla imettää vähän unista vauvaa tai jopa niin, että kun vauva nukahtaa, herättelet lempeästi sen verran, että ottaa rinnasta kiinni, ja tankkaat sitten vauvan kunnolla täyteen (kannattaa laittaa vauva sellaiselle sängylle, missä pääset itse helposti viereen ja mihin vauva voi jäädä jatkamaan sitten unia niin ei herää turhaan liikaa). Jos meinaa nukahtaa kesken, sormilla hierot selästä/ jalkapohjista niin, että jatkaa syömistä. Minulla oli esikoisen kanssa tuollaista ja se kyllä meni onneksi ajan kanssa ohi. Mutta oli rankkaa, joten kaikki sympatiat sinulle!!! Nyt on kolmas lapsi ja kahden muun kanssa ei tällaista ole ollut, eli hyvin on vauvakohtaista.
Ei, maito ei voi vain loppua. Luota itseesi ja vauvaasi. Vaikka rinnat tuntuvat tyhjiltä maitoa tulee kyllä, on aivan normaalia että kun maidon määrä on tasaantunut rinnat "löystyvät". Koeta olla stressaamatta maidon riittävyyttä. Anna vauvan tilata lisää. Keskity nyt vain syömiseen, juomiseen ja lepäämiseen. Pidä vauva mahdollisimman paljon rinnalla ja lähelläsi. Tarjoa rintaa joka välissä. Nuku vauvan kanssa ja anna vauvan nukkua vaikka tissisuussaVauva saa tilattua lisää maitoa ja tilanne taas normalisoituu. Käy imetystukilistan sivuilla ja googlaa tiheän imun kausi.
Minulla sama tilanne! Maidon määrä on romahtanut yhtäkkiä noin puoleen, tiedän tämän tarkasti sillä pumppaan kaiken maidon vauvalle, joka ei osaa rinnasta imeä. Vauva nyt 4kk. Elintapojani en ole muuttanut.
Imetysmafia taas jyllää! Anna korviketta tai kiinteitä, vain huonot äidit pitää lasta nälässä.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:25"]
Imetysmafia taas jyllää! Anna korviketta tai kiinteitä, vain huonot äidit pitää lasta nälässä.
[/quote]
Juu, missään nimessä ei kannata yrittää päästä yli imettämisen vaikeuksista, vaan heti kannattaa luovuttaa.
Taas tätä samaa paskapuhetta siitä, että maidon tulo ei vaan voi loppua. Kyllä voi. Vaikka sinä et ole sitä kokenut, se ei tarkoita sitä, etteikö se ole mahdollista. Sairasta syyllistämistä vain ja siitä seuraavaa lapsen huudattamista ja nälässä pitämistä.
Maidontulo ei yhtäkkiä lopu, mutta herumisrefleksi voi häiriintyä vaikka stressin seurauksena. Tämä lähinnä sille, joka pumppaa...
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:28"]
Maidontulo ei yhtäkkiä lopu, mutta herumisrefleksi voi häiriintyä vaikka stressin seurauksena. Tämä lähinnä sille, joka pumppaa...
[/quote]
Minulla ei ole stressiä. Heruminen tapahtuu yhtä usein kuin ennenkin, mutta maitoa tulee n. Puolet vähemmän per kerta. Ennen maitoa tuli todella hyvin.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:25"]
Imetysmafia taas jyllää! Anna korviketta tai kiinteitä, vain huonot äidit pitää lasta nälässä.
[/quote]
oho, vahingossa alapeukutin, piti yläpeukuttaa, sori.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:22"]Minulla sama tilanne! Maidon määrä on romahtanut yhtäkkiä noin puoleen, tiedän tämän tarkasti sillä pumppaan kaiken maidon vauvalle, joka ei osaa rinnasta imeä. Vauva nyt 4kk. Elintapojani en ole muuttanut.
[/quote] Tuotanto siis mitä tarvitsee, tuohan on ideaali hyvä ihminen. Kun lapsi tarvitsee lisää niin hetkellinen ylituotanto taas rauhoittuu. Maidontuotannossa oleellista on että vauva imee maitoa eikä niin että maito tulee liian helposti . Määrissä myös ylituotanto on siitä huono että etumatka riittää mutta takamaito pitäisi nälän paremmin. Jos lapsi pissaa 5 vaippaa päivässä kunnolla märäksi niin syö hyvin. Myös kasvua seurataan. Itselläni on 5 lasta joista kukaan ei ole puoltanut pidempään rinnalla syönyt.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:22"]Minulla sama tilanne! Maidon määrä on romahtanut yhtäkkiä noin puoleen, tiedän tämän tarkasti sillä pumppaan kaiken maidon vauvalle, joka ei osaa rinnasta imeä. Vauva nyt 4kk. Elintapojani en ole muuttanut.
[/quote] Tuotanto siis mitä tarvitsee, tuohan on ideaali hyvä ihminen. Kun lapsi tarvitsee lisää niin hetkellinen ylituotanto taas rauhoittuu. Maidontuotannossa oleellista on että vauva imee maitoa eikä niin että maito tulee liian helposti . Määrissä myös ylituotanto on siitä huono että etumatka riittää mutta takamaito pitäisi nälän paremmin. Jos lapsi pissaa 5 vaippaa päivässä kunnolla märäksi niin syö hyvin. Myös kasvua seurataan. Itselläni on 5 lasta joista kukaan ei ole puoltanut pidempään rinnalla syönyt.
[/quote]
Taisit vastata väärään viestiin, tai sitten et lukenut viestiä.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:27"]
Taas tätä samaa paskapuhetta siitä, että maidon tulo ei vaan voi loppua. Kyllä voi. Vaikka sinä et ole sitä kokenut, se ei tarkoita sitä, etteikö se ole mahdollista. Sairasta syyllistämistä vain ja siitä seuraavaa lapsen huudattamista ja nälässä pitämistä.
[/quote] Taysin samaa mielta. Maidontulo voi todellakin loppua. Nama, jotka toisin kommentoivat, eivat vain itse ole asiaa kokeneet.
Terveisin itse saman kokenut ja kaikkeni yrittanyt nostattaakseni maidontuloa
Nää
Lämpimät ilmat tejee myös sen että vauva haluaa varmasti imeä useammin, nestettä saadakseen. Sinänsä ihan normaalia että vauva pienempänä pärjää vähillä yösyltöillä ja alkaa 3-4 kk iässä taas heräillä maidontuloa ylläpitääkseen. Sulla voi myös kuukautiskierto olla kännistymässä mikä voi tilapäisesti heikentää maidontuloa jne. Anna lapselle kokeeksi vettä hörpyyttämällä josko janottaa. Käykää neuvolassa ylimääräisellä punnituksella niin näet miten se maito riittää. Tuttipullon tarjoaminen tuossa tilanteessa voi lopettaa imetyksen kokonaan joten harkitse tarkkaan tarviiko sitä.
Voi loppua. Itsekin kokenut sen yhden kanssa, mutta muistuttaisin myös, että vauvalla on ne tiheän imun kaudet n. 6vk, 3kk ja5kk iässä. Saattaa olla kyse myös siitä. Tai sitten elää öisin jotain uusia taitoja tms ja heräilee. Kyllä minullakin rinnat alkoi tuossa kohtaa jo tuntua "tyhiltä", mutta imetin silti reilu 11kk ihan onnistuneesti.
Ja pah! Maidon tuotanto ei vain lopu kuin seinään. Jos joutuisit lopettamaan imetyksen yhtäkkiä pitäisi sinun lypsää ja tehdä se asteittain tai muuten tissit räjähtäisivät. On täysin mahdotonta, että maidon tulo loppuisi, jos vauva imee hyvin ja tiheästi. Rinnat eivät enää tunnu täydeltä, sillä maidon tulo on tasaantunut. Tämä ei tarkoita sitä, että maitoa ei tulisi kuten ennenkin. Tiheä imeminen tarkoittaa vain sitä, että vauvan ruokahalu on kasvanut ja hän tilaa lisää maitoa.
Kyseessä voi olla itseään ruokkiva kierre. Väsymys vähentää prolaktiinin tuotantoa, ja nälkäinen vauva valvottaa. Muista myöt itse juoda runsaasti! Nyt ensiapuna sinun pitäisi saada NUKKUA! Päiväunetkin auttavat, pyydä miestäsi/jotakin muuta hoitamaan lapsia sen verran että saat vaikka tunnin päikkärit alkuillasta. Ja siis vaikka et olisi tottunut nukkumaan päiväunia, ja tekemistä olisi kauheasti niin siitä huolimatta! Älä unohda itseäsi. Korvatulpat korviin, huone pimeäksi ja pää tyynyyn. Voimia!
Milloin tämä menee ohi? Muistan tuon 6 viikon kohdalla tiheän imun kauden kestäneen vain pari päivää. Tämä vaihe on kestänyt jo toista viikkoa! En vain jaksa enää, kun tosiaan olisi muutkin lapset hoidettavana ja pitäisi muutakin tehdä kuin imettää ja hyssytellä kiukkuavaa vauvaa.
ap
Minulle, siis tuolle pumppaajalle, kelpaisi myös vinkit. Väsynyt tai stressaantunut en ole. Jostain syystä maitomäärä on laskenut puoleen.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 16:49"]
Minulle, siis tuolle pumppaajalle, kelpaisi myös vinkit. Väsynyt tai stressaantunut en ole. Jostain syystä maitomäärä on laskenut puoleen.
[/quote]
Koetan auttaa. Olen täysimettänyt neljää lasta ja rintapumpulla oli kuviossa suuri osuus. Maitoa ei olisi tullut riitävästi ilman sitä, ainakaan riittävän nopeasti. Nuorimpien lasten syntyessä olen synnytyssairaalassa osannut vaatia, että näyttävät missä saa käydä lypsämässä, jottei tarvita sairaalan lisämaitoja tai sinivalohoitoa.
Viimeisimmän lapsen kohdalla tuli tuommoista ehtymiskuviota tuossa kolmen kuukauden paikkeilla, vaikka olin imettänyt ja lypsänyt kohtuullisen ahkerasti. Medelan käsipumpulla en onnistunut enää saada riittävää tulosta aikaiseksi, niin hankin sitten sähköpumpun. Sellaisen mallin, jolla sai molemmat rinnat pumpattua yhtäaikaisesti. Maksoi jotain 150€, mutta auttoi.
Nuoriman kohdalla aloitin kiinteiden syöttämisen jo 4 kk iässä, koska pelkkä rintamaito ei tuntunut hänelle riittävän. Imeytyi kait liian nopeasti tms. Lapsi himoitsi luomubanaania, ja yllätyksekseni osasi nuoresta iästä huolimatta syödä sen.
Vaikka sanotaan, että vauvoja voi huoletta täysimettää 6 kk ikään ja aloittaa kiinteät vasta sitten, niin sanoisin kokemuksesta, että hyvin on yksilöllistä. Toiset tarvitsevat ruokaa jo 4 kk iässä.