Eikö se omien läskien jatkuva kauhistelu ole jo vähän out?
Siirryin miesvaltaisesta työyhteisöstä naisvaltaiseen, ja olen hämmentynyt. Naiset haukkuvat itseään ja (usein olemattomia) läskejään joka päivä, koko ajan. En vuosikausiin ole kuullut tällaista itsensä vähättelyä ja pinnallista kaakattamista (anteeksi, mutta sitä se on jos vielä kuusikymppisenäkin pitää kovaan ääneen ihmetellä miten oma peba onkin päässyt levenemään, ja siihen pitää vastata, että eihän tuo mitään, katsohan MUN persettä beibi) ja luulin jo, oikeasti, että tällainen käytös on jo vähän pois muodista. Minusta tuntuu pahalta, aina, jos joku haukkuu itseään. Kun sitä tehdään koko ajan, se ei ole enää hauskaa, se ei ole enää huumoria, vaan alistumisele. Ja jos sen tarkoitus on heittää vähän vinkkiä sille pulleammalle työkaverille, niin se on alistamisele ja sinällään vähän vastenmielistä.
Hauskintahan tässä on tietenkin se, että joka ikinen päivä kahvipöytä notkuu pullaa. Siis en ole eläessäni nähnyt näin paljon pullaa missään mitä tähän työpaikkaan kannetaan milloin minkäkin syyn varjolla. Tässä kohden on puheissa ja käytöksessä pieni looginen ristiriita. :D
Kommentit (10)
No toivottavasi on out. Sellainen ihminen on tosi rasittava, jos siis jatkuvasti pohtii omia läskejään. Ei jaksa kuunnella.
Minä olen usein miettinyt, että olenko ainoa, jota ei kauheasti kiinnosta toisten ihmisten paino? Se ei minun silmissäni määritä sitä toista ihmistä oikeastaan ollenkaan. En ole koskaan valinnut esimerkiksi ystäviäni painon perusteella tai kokenut että jonkun viehättävyys ihmisenä liittyisi painoon.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:22"]
No toivottavasi on out. Sellainen ihminen on tosi rasittava, jos siis jatkuvasti pohtii omia läskejään. Ei jaksa kuunnella.
[/quote]
Tuollainen käytös on huomion hakemista, ja se on aina rasittavaa. Oli se aihe mikä tahansa.
Ei varmasti ole out. Eikä tule koskaan olemaankaan.
Yhdessä tuntemassani porukassa on monenpainoisia ihmisiä ja pari todella lihavaakin. Kukaan porukasta ei pidä niin kovaa mölyä kiloistaan ja olemuksestaan, kuin eräs hoikka nainen, joka valittaa ruokahaluttomuuttaan, kehuskelee kuntoiluillaan ja miettii kuinka iso rako reisien väliin jää.
Monien kanssa ollaan juteltu oikeasta (siis todella tarpeellisesta) painonpudotuksesta ja ruokavalioista, jaettu vinkkejä jne. mutta kyseinen nainen jaksaa aina olla päällepäsmärinä. Lienee jotain itsetunnon pönkittämistä, en tiedä, mutta rasittavaa se on! Vaihdetaan yleensä nopeasti aihetta, loputtomiin ei moista jaksa.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:37"]
Kukaan porukasta ei pidä niin kovaa mölyä kiloistaan ja olemuksestaan, kuin eräs hoikka nainen, joka valittaa ruokahaluttomuuttaan, kehuskelee kuntoiluillaan ja miettii kuinka iso rako reisien väliin jää.
[/quote]
Nauroin viimeiselle virkkeelle :D Ei kai kukaan OIKEASTI pohdi ääneen sitä, kuinka avoimeksi saa jalkovälinsä :DDD
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:37"]
Kukaan porukasta ei pidä niin kovaa mölyä kiloistaan ja olemuksestaan, kuin eräs hoikka nainen, joka valittaa ruokahaluttomuuttaan, kehuskelee kuntoiluillaan ja miettii kuinka iso rako reisien väliin jää.
[/quote]
Nauroin viimeiselle virkkeelle :D Ei kai kukaan OIKEASTI pohdi ääneen sitä, kuinka avoimeksi saa jalkovälinsä :DDD
[/quote]
No ei ehkä ihan niin ajateltuna... :D Mutta siis kun jalat on yhdessä seistessä, niin tyyppi mittailee, että kuinka iso rako reisien väliin jää ja esittelee kaikille. (Pulleilla kun yleensä reidet hankaa vastakkain.) Sitä en tiedä mistä tuollainen reisirakojuttu tulee, ehkä joku mallien tms. juttu.
Se on kulttuuri suomessa! Auta armias jos joku hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen sanoo vaikkapa olevansa tyytyväinen omaan kehoonsa tai pitävänsä omista kasvoistaab niin Johan alkaisi kyyräily läyhäys ja turpakäräjät. Kaikki leimasivat kusipääksi vaikka hän ei olisi ollut mitenkään ylimielinen tai edes väärässä. Kaunis saa tiedostaa kauneutensa kuhan ei kerro siitä kellekkään. Tämä on se typerä itsensen vähättely kulttuuri suomessa jota erehtyneet kutsuu nöyryydeksi.
Siis joo, olen itekki läski ja mitään rakoja ei seistellä jalkoväliin jää (paitsi tietty se yks). Mutta eipä tosiaan ole tullut koskaan mieleen, että tuokin on joku meriitti :D
Mun työpaikalla on yksi, joka kolo ajan kitisi läskeistään. Eikä sillä, itsellänikin on muutama kilo liikaa, mutta olen tiedostanut ettei makkarat sula hanurinsa päällä
Istuen ja valittaen.
No, tämä naikkonen valitti, valitti ja valitti. Sanoin, ihan ystävällisesti, että tuo äkkiä terävä veitsi ja imuri niin teen sulle tässä rasvaimun ja sen jälkeen ei ole ainakaan minun kuullen valittanut. Kokeile, jos tämä
Toimisi teilläkin!