Ajoin pitkän matkan ystävälleni ja arvatkaa mitä kävi
Sovimme eilen että tulen tänään käymään hyvällä ystävälläni. Saavuin pihaan ja ihmettelin miksi autoa ei ollut pihassa. Ajattelin soittaa kuitenkin ovikelloa, mutta hän ei tullut avaamaan, niin ajattelin pirauttaa hänelle puhelun. Ei vastausta. Ihan oikeesti! Sovin hänen kanssaan että tänään klo 15.30 tavataan, mutta arvon rouva ei ollut edes kotona! Turhaan ajoin pitkän matkan, 2h..Ihmeellistä kun ei olla sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Mitä tässä nyt voisi tehdä?
Kommentit (29)
Me ajettiin kerran sukulaisille kylään monta tuntia. Oltiin sovittu että tullaan ja soitettiin sitten pihalta että mikäs se teidän asunnon numero olikaan (muistaakseni paritaloja tms) mutta oltiinkin väärässä paikassa kun olivat muuttaneet vuosi aiemmin eikä meillä ollut uutta osoitetta tiedossa, kyllä nauratti ja ajettiin oikeaan osoitteeseen :-)
Onko ap sun kaveri vielä samassa osoitteessa?
Selvisikö asiasta mitään?
Tekeekö todellinen ystävä tuollaista tahallaan? Ei olisi ainakaan minun ystäväni sen jälkeen.
mun "ystävä" teki ihan samalla tavalla.
Oli tehnyt vuosikausia ohareita, pieniä, mutta annoin ne vaan mennä, kun ei ollut hirveesti ystäviä.
No, sitten kun ystäväpiiri vakiintui, tämä pysyi taustalla, mutta kuitenkin pidin itseämme ystävinä.
Kutsui kylään, kaikki tiedossa, tulimme, eivät olleet kylässä, soitin, olivat talkoissa. Mentiin talkoopaikalle, olimme n 15 min, kun "ystäväni" sanoi heidän pitää jatkaa, oli kiva nähdä ja nähdään taas.
Ei olla sen jälkeen nähty.
Ei pyytänyt anteeksi, ei mitään.
Oli yleisesti tämän jälkeen haukkunut minua meidän yhteisille ystäville, ja joku oli kertonut miksi närkästyin. Eikä siltikään ymmärtänyt.
No, en ole kertaakaan kaivannut häntä ja nähtävästi ei hänkään minua.
Kun lapset oli ihan pieniä unohdin asioita tosi helposti jos en kirjoittanut niitä kalenteriin. Kerran sovin että Eräs kaveri tulisi lauantaina kylään ja harvoin kun nähdään oltiin iloisia asiasta molemmat. No, unohdin koko jutun. Sinä lauantaina istuttiin jossain tupareissa lasten kanssa kun puhelin soi, kaveri oli siellä soitellut ovikelloa,, Oli siinä selittäminen ja kaveri suutahti.. Onneksi asia ei saanut valtavia mittasuhteita vaikka tää ei ohareista yhtään tykkääkään, en tahallani asiaa unohtanut. Sen jälkeen olen asiat laittanut vaikka keittiön seinäkalenteriin kun ei pysy mielessä tuntia kauempaa :-D
Mä myös yrittäisin selvittää onko jotain sattunut. Tai onko ollut kyse jostain väärinkäsityksestä.
Jos on tehnyt oharit, pitäisin nolona käytöksenä. Itselle on joskus käynyt hieman vastaavasti ja kyllä ystävyyskin siihen lopahti. Voisi olla sopimattakaan tapaamista, ellei aio tavata. Aika hämmentävää aikuisilta ihmisiltä mikäli noin tekevät tahallaan.
Väärinkäsitys on kanssa mahdollinen. Meille tuli viime keväänä juhlavieraita kaksi tuntia liian aikaisin, kun olivat muistaneet ajan väärin. Emme olleet itse tulleet edes koululta vielä, iso koulu ja juhla kesti. Olivat tulleet puoli yksi, kun kutsu oli aikaisintaan puoli kolme. Mutta onneksi olivat tajunneet, ettei me sellaisessa tehdä oharia.
Ystävä voi olla hajamielinen. Olen itse esimerkiksi unohtanut mennä työhaastatteluun.
No, missä se ystävä oli? Ap, huhuu!
Ei ole reilua ainakaan. Kannattaa ilmoittaa että lähden nyt ajeleen. Täytyyhän puhelimeen vastata. Onko sitten henkitoreissa jossain?