Miksi vanhemmista miehistä pitäviä halveksutaan?

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:21"]

Seurustelin joskus itse itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Sanomattakin selvää, että se oli äärimmäisen typerää, mies oli päästään sairas (pedofiili, mutta se on toinen juttu) ja olin itse aikuisen tukea vailla. Sen vuoksi olen kaikkia pareja katsonut hiukan pitkään, koska näen vain tuon saman kuvion toistuvan joka puolella.

[/quote]

Mies voi olla pedofiili, vaikka olisikin naisensa kanssa samaa ikäluokkaa. Pedofiilejä on ihan normaaleissa perheenisissäkin. Jos mies seurustelee sukupuolikypsän naisen kanssa, ei se ole pedofiliaa. Tai siis tarkoitan, että jos on pedofiili niin se ei tarkoita, että yrittäisi hankkia itselleen mahdollisimman nuoren NAISEN. Koska pedofiilithan ovat kiinnostuneita lapsista.

Oli vain pakko sanoa, ettei nyt kukaan luule kaikkia nuoremman naisen kanssa seurustelevia miehiä pedofiileiksi.

Ehkä johtuu ns. valmiseen pöytään istumisesta? Ei vanhemmat tyhjätaskut nuoria naisia kiinnosta...

Sen sijaan oman ikäisensä kanssa elämä rakennetaan yhdessä.

Yksi kaverini seurusteli pari vuotta viiskymppisen äijän kanssa, vaikka oli itse vähän päälle parikymppinen, ja se suhde oli ihan täyttä paskaa. Itse hän väitti, että kaikki nauroivat heidän ikäerolleen vaikka ihmisiä kummastutti enemmän heidän keskinät touhunsa. Mies petti naista minkä ehti, ja yritti väistää häntä parhaansa mukaan. Nainen taas itse halusi uuden vauvan vaikka miehellä oli ennestään kolme lasta ja muuta sontaa. Tyttö parka oli sekaisin kuin seinäkello ja antoi hyväksikäyttää itseään, koska halusi vain rakkautta.

Itse ihmettelen kaikkia naisia, jotka määrittelevät kiinnostuksen kohteensa jollain demografisella kriteerillä, esimerkiksi iän, kansalaisuuden, tulojen tms. perusteella. Eikö voi vain rakastua ihmiseen? Oma mieheni on minua 15 vuotta vanhempi, mutta en ole valinnut häntä ikänsä takia vaan siitä huolimatta.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 10:43"]

Itse ihmettelen kaikkia naisia, jotka määrittelevät kiinnostuksen kohteensa jollain demografisella kriteerillä, esimerkiksi iän, kansalaisuuden, tulojen tms. perusteella. Eikö voi vain rakastua ihmiseen? Oma mieheni on minua 15 vuotta vanhempi, mutta en ole valinnut häntä ikänsä takia vaan siitä huolimatta.

[/quote]

Eihän kukaan valitse miestä ikänsä takia. Luuletko, että ne naiset, jotka seurustelevat ikäistensä kanssa, ovat valinneet miehensä vain siksi, että se nyt on sopivan ikäinen. Kai ne ovat ihan siihen ihmiseen rakastuneet. Näillä naisilla nyt vaan sattuu olemaan jonkinlainen vastenmielisyys vanhempia miehiä kohtaan, joten he eivät pysty rakastumaan mieheen "iästään huolimatta". Sulla tällaista ei ilmeisesti ole, mutta varmasti sulla on joku muu esto.

Vai rakastuisitko itse ihmiseen siitä huolimatta, että se on esim. nainen, eskimo, alaikäinen tai kauttaaltaan karvan peitossa? Eikö sulla ole itselläsi muka mitään seksuaalisia preferenssejä tai inhokkeja? Kaikki käy, kun ihminen on mukava?

Tuntuu oudolta lukea näitä juttuja, väitteitä mielisairauksista, isäsuhteen ongelmista ym. Tulee vain lähinnä tunne, että nämä voimakkaan negatiiviset ihmiset eivät todellisuudessa tiedä ollenkaan, mistä puhuvat. Vanhempiin miehiin rakastuja näkyy olevan näiden keskusteluiden puolesta enemmänkin sairas kuin ihan normaali, fiksu ihminen. Tosin, tämähän on vain subjektiivinen mielipiteeni, sillä itse pidän myös vanhemmista miehistä.

Suurimman ikäeron pariskunta, jonka tiedän, oli noin 30 vuoden ikäero. Mies kuoli sittemmin (ei käsittääkseni kuitenkaan vanhuuteen), mutta liitosta heille syntyi aivan mahtava poika, jolla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavana lapsuudenkodistaan, jos hänelle nykyään puhuu.

En lisäksi ymmärrä, miten pariskunnan elämä vaikuttaa jonkun täysin asiasta ulkopuolisen elämään. Jos kaksi ihmistä ovat toisiinsa rakastuneita, oli sitten ikäeroa kaksi tai kaksikymmentä vuotta, mielestäni heillä on oikeus olla siinä suhteessa, jossa ovat, eikä se sinänsä muille kuulu.

Ainoana poikkeuksena nostaisin tähän, jos esimerkiksi suhteen nuoremmalla TAI vanhemmalla osapuolella on oikeasti vaikkapa psyykkisiä ongelmia, joka voi vaikuttaa kyseisen henkilön päätöksentekoon suhteessa. Tämä tosin taitaa päteä ihan 'normaalin', pienen ikäeronkin suhteisiin.

Olin 20, kun tapasin mieheni, joka on itseäni kymmenen vuotta vanhempi. Jälkeenpäin ajatellen olen ollut tuolloin täysi kakara. En ole kuitenkaan missään vaiheessa kokenut olevani hyväksikäytetty tai hyväksikäyttäjä, vaan meillä on ollut tasavertainen suhde toisiimme alusta alkaen. Tapailuvaiheessa mies oli ajoittain kauhuissaan nuoresta iästäni, mutta pian se hälveni. Me rakastimme toisiamme ja halusimme yhteisen tulevaisuuden, tilannetta ei muuttanut mitenkään se, että miehellä oli omistusasunto ja vakituinen työ, kun minä vasta opiskelin. Ikinä ei olla rahasta riidelty, vaikka omat tuloni olivat mitä olivat. Opiskeluvaihe oli kuitenkin väliaikainen. 
Ikäeroamme taivasteltiin aluksi paljonkin, mutta se loppui hyvin lyhyeen, kun perhe ja muut läheiset huomasivat, miten tulemme keskenämme toimeen.
Täytyy myöntää, että mietin silloin tällöin tulevaa vanhuuttamme. Todennäköistähän se on, että mieheni lähtisi täältä ensimmäisenä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ja jos hän sairastuu niin todellakin olen hänen omaishoitajansa. En laittaisi rakastamaani ihmistä laitokseen ennen kuin en enää pystyisi itse häntä hoitamaan. Ihana sitä olisi tietysti niitä yhteisiä eläkepäiviä viettää, mutta sitä nyt ei voi missään parisuhteessa taata. Mieluummin otan tämän elämän nyt kuin keskityn pelkäämään tulevaa. Voinhan se minäkin olla, joka jää huomenna auton alle. 

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 10:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 21:05"]

Minä sain nuorena 70-luvulla oksennusreaktion,jos piti ajatella ikäistäni jätkää poikakaveriksi.Minua kiusattiin koulussa koska ajattelin asioista vanhanaikaisemmin ja kaverini olivat paremmin ikätovereideni vanhempia kuin ne ikätoverit.Odottelin että tulin täysi-ikäiseksi ennenkuin aloin kenenkään kanssa seurustelemaan,etten järjestäisi alaikäisenä toista osapuolta pulaan.Ensimmäinen vakava juttuni oli mua 16 vuotta vanhempi.Elin normaalia naisen elämää,muutamia vakavia suhteita ennätti olla,kunnes kohtasin 25 vuotta vanhemman työkaverini.Tapasimme ravintolassa,silloin vasta selvisi että ollaan samassa työpaikassa.Seurustelimme,avioiduimme,saimme tyttären ja nyt olemme moninkertaisia isovanhempia.Kaikki on hyvin.Olen tyytyväinen elämääni ja niin on käsittääkseni hänkin.

[/quote]

Ja nyt sun äijä lähestyy 80:tä, ja sinulla on vielä kymmenen vuotta työelämää edessä. Se luultavasti kuolee, ennenkuin pääset eläkkeelle. Paitsi jos se mies ihan sattumalta olikin niin varakas, ettei sun ole tarvinnut käydä töissä... Mut joka tapauksessa sulla saattaa olla edessä 30 vuotta leskeyttä ennen omaa kuolemaa.   Toi on se asia, mikä mua kaikkein eniten isoissa ikäeroissa ahdistaa. Ja myös se, että joutuisin olemaan kasikytvuotiaan kanssa viiskymppisenä. 

[/quote]

Jos sinua ällöttää olla 80-vuotiaan kanssa viisikymppisenä, niin tuskin sinä olisit. Olisit varmasti eronnut tästä vanhemmasta miehestäsi jo aiemmin, kun syystä tai toisesta et enää olisi halunnut hänen kanssaan olla. Ei ketään pakoteta hoitamaan toista ihmistä, jos siihen ei ole halua. Ja miksi muka pitäisi elää 30 vuotta leskenä? Ei me eletä enää missään vanhan ajan valtakunnassa, missä on pakko mennä naimisiin, pakko hankkia lapsia eikä nainen saa enää seurustella muiden miesten kanssa aviomiehen kuoltua. Ei millään pahalla, mutta kuulostat marttyyriltä. Jokainen päättää itse omasta elämästään. Se on täysin merkityksetön fakta, joutuuko viisikymppisenä leskeksi tai eroaako sen ikäisenä samanikäisestä kumppanistaan. Joka tapauksessa moni ihminen etsii vanhanakin vielä uutta kumppania.

Jotkut täällä kertovat olleensa jotain 18-20-vuotiaita, kun ovat seurustelleet vanhemman miehen kanssa ja kokevat tulleensa hyväksikäytetyiksi. Minusta tämä on enemmänkin luonnekymys kuin ikä kysymys. Kyllä suurin osa tuon ikäinen osaa jo puolustaa itseään. Jos tuon ikäisenä tulee hyväksikäytetyksi vanhemman miehen toimesta niin kyllä silloin olisi tullut hyväksikäytetyksi myös nuoremman miehen toimesta. Näissä tapauksissa on vaan käynyt huono tuuri ja kumppaniksi on valittu joku kiero mies. Se mies olisi yhtä hyvin voinut olla parikymppinen sälli. Kyllähän näitäkin nuorten suhteita näkee, missä se mies käyttää herkkää naista hyväkseen, kun nainen ei uskalla sanoa ei ja jotenkin on riippuvuussuhteessa poikaystäväänsä. Tämä kuvio tulee toteutumaan näillä naisilla koko elämänsä ajan, elleivät he jossain vaiheessa tavallaan kasva henkisesti ja uskalla puolustaa itseään.

2.sivu

Valmiiseen pöytään pyrkiminen. Ei suakaan kiinnosta vanhemmat miehet, jotka roikkuvat alanvaihtajina yhä yliopistolla tai firmansa pyörivät henkitoreissaan eivätkä sitten millään tahdo lähteä kasvamaan.

Jotkut ajattelee että siinä tavoitellaan valmiiseen pöytään pääsyä?

Olen kokeillut seurustella samaan ikäluokkaan kuuluvien miesten kanssa mutta ei siitä oikein mitään tule. Koen että itse oon henkisesti niin paljon vanhempi (joo olen aikuinen :D)  kuin yksikään kenen kanssa olen ollut että en jaksa pelleillä pikku poikien kanssa vaan haluan mielummin aikuisen miehen. En nyt voi sano että "ikävä kyllä" mies on riittävän kypsä minulle kun ikää on 30 vuotta tai yli, mutta kyllä minusta tuntuu, että oma ajatusmaailma ei kohtaa yhtään nuorten miesten kanssa.  Ja on myös tietyllä tavalla totta, että alle 30 miehet eivät edes kiinnostu minusta ja pitävät minua outona muutenkin. Johtuu toki monista asioita.

Eräs suhteen alku kariutui siihen, että mies josta olin kiinnostunut olikin 20 vuotta vanhempi kuin minä. Itselläni on se rajana, että jos mies voi olla isäni niin silloin EI KIITOS. Toki mieskin nauroi asialle ja sanoi että hänestäkin tämä tuntuisi jo hieman oudolta, koska tosiaan pari vuotta on ikäeroa minulla ja hänen vanhimmalla lapsella.

Tuon voi kyllä ymmärtää. Mutta yritä puhuu asiasta jollekki sulla on tullut selvästi traumoja asiasta (en kyllä ihmettele miksi).