Mies 29v miettii; ensimmäinen tyttöystävä yli 30-vuotiaana?
Enää pari viikkoa koulua jäljellä tätä lukuvuotta ja aavistuksen verran mahdollisia kesäopintoja loppukesästä. Tästä saattaa kyllä tulla elämäni pisin kesä. Viime kesänä taisin pyöräillessäni ajatella miten seuraavana kesänä minulla voisi sitten olla parisuhde ja pyöräilisimme naisystävän yhdessä siellä maalla lähes täydellisessä rauhassa ja pysähtyisimme satamissa ja uimarannoilla, kun ne pilkistäisivät esiin puiden välistä. Nyt sitä aikaa tuon ihmeen tapahtumiseen on kyllä jäljellä enää todella vähän ja tilanne vaatisi nopeita ja elokuvamaisia peliliikkeitä ja pika-aloitteita melkein missä tahansa tilanteessa.
Käytännössä ainoat mahdollisuuteni taitavat olla luokan bileet, jossa on lähes yksistään varattuja tai muuten koppavia naisia, joilla voinee heittää vesilintua. Sen lisäksi muutamia tunteja yhtä kurssia, joka perustuu fyysisyyteen ja jossa voi ehkä keretä jutella muutaman sanan parin kanssa. Minusta tuntuu että eräs nainen sieltä kurssilta on vähän kiinnostunut minusta, koska on hakeutunut parikseni enemmän kuin kerran ja muutenkin katsonut jotenkin uteliaasti, vaikka voihan se olla kuvitelmaa.
Minusta tuntuu että aloitan ensi syksynä kunnianhimoisesti kahden sukulaisalan opiskelemisen yhtaikaa eli toisen opintoja jatkan ja toisesta haen lisänäkemystä- ja sivistystä; se lohduttaa myös huomattavasti terveysongelmista, masennuksesta ja opettajien sössimisestä johtuvien ongelmien ja työelämään pääsemisen hidastumisen aiheuttaman mielipahan keskellä. Jos sitä olisi sitten joskus valmistuessa muita pätevämpi. Tämä pitää toki budjetoida ja suunnitella hyvin tarkkaan ja se ei tule onnistumaan ilman kompromisseja ja hampaidenkiristystystä.
Sitä kautta tutustun kuitenkin paljon suurempiin ihmismääriin ja naisiin ja ehkä sitten kesällä 2015 voidaan pyöräillä porukalla, ihmetellä uutta hamsteria, käydä kaupassa lukemassa lemmikkituotteiden ohjeita monella kielellä ja herkkuja ostamassa ja istua patiolla ja pihakeinussa suojaisassa maalaismaisemassa. Ehkä sitten yöpyä kesämökissä myös, varsinkin jos vanhemmat ovat kotona. Toki se parisuhde voi löytyä sitten syksyllä tai talvella tai alkukeväästä ennen synttäreitä, mutta ei se vain ole ihan sama asia kuin kesä.
Jokaisella kesälläni on myös oma teema ja teemabiisi. Seuraavan kesän nimi on kyllä päätetty mutta tunnusmusiikkia vielä ei. Onko muilla samoin?
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:29"]
Mitä annettavaa sinulla tälle naiselle olisi? Tämä on siis ihan vilpitön kysymys.
[/quote]No varmaan samanlaisia asioita kuin ihmisillä yleensä parisuhteissa on. En oikein tiedä mitä tällä kysymyksellä on tarkalleen haettu. Vai pitäisikö minun tehdä joku taito- tai ominaisuus-CV?
En ollut tietoinen tuosta kysymyksestä, vaan tulin nyt katsomaan tätä ketjua vain siksi, koska näin tuota ja muita naisia taas tänään ja ajattelin tehdä tilannepäivitystä. En siis tänään päässyt juttelemaan tämän naisen kanssa, vaikka seisoimme kyllä hetkittäin aika lähekkäin ja katselin häntä aina välillä. 'Tutustuin' myös yhteen toiseen naiseen, joka vaikutti positiiviselta ja hymyilevältä mutta ei ollut hirveän puhelias. Vastasi kyllä yksityiskohtaisesti kysymyksiini mutta ei kysynyt minusta juuri mitään ja kun tajusin hänen käyttäytyvän niin, ajattelin etten ehkä pyydä häntä minnekään kahveille, jäätelöä syömään tänä hienona kesäpäivänä ja eipä siinä toisaalta olisi ollut mitään tilaisuuttakaan.
Ja sitten kun tämä tilaisuus loppui, hain vielä ihmisten katseita ja sidoin kenkäni vasta ulkona ja mietin että kävelisiköhän minua kohti tai vierelläni joku mahdollisesti huomiostani kiinnostunut nainen mutta näin ei käynyt, vaan kaikki joko hävisivät tai olivat pyörällä. Tosin yhdet tytöt yrittivät minun jälkeeni samaan kirjastoon kuin minä mutta hekin huomasivat sen olevan kiinni. Välimatkaa välillämme oli jo liikaa.
Hortoilin siinä sitten kaupungilla yrittäen nauttia ihmisten ilmoilla olemisesta ja kävin virastolla asioimassa mutta siellä ei ollut mitään palvelua ja siinä menikin sitten ainakin 10 minuuttia hukkaan. Kuljin myös kansalaisopiston läpi etsiäkseni juttuseuraa mutta se oli kuin aavetalo, jossa oli vain yksi ihminen ja sekin joku opettajanhuoneessa hääräilevä työntekijä, jota ei todellakaan kannattaisi häiritä.
No tässä on vielä yksi tuollainen tilaisuus jäljellä tänä keväänä ja sen jälkeen voinee varautua siihen, että mitään luontevaa tutustumistilaisuutta ei synny koko kesän aikana.
-Mies 29v-
Kysymyksellä on haettu sitä, että ihmisillä on ominaisuuksia, joita rakastetaan.
Tähän aloitat varmaan jankkauksen, että eikö joku voisi rakastaa pyyteettömästi minua ihmisenä? Joo, Jumala rakastaa pyyteettömästi ja ilman odotuksia, niin sanovat ja uskovat uskovaiset. Helluntailaisilla on ihan eri termitkin ihmisen rakkaudelle ja Jumalan rakkaudelle, jälkimmäinen taisi olla Agape. Ihminen ei rakasta pyyteettömästi, ihminen odottaa että rakkauden kohteessa on jotain mitä rakastaa.
Positiivista, jota rakastetaan, ovat persoonan ja ihmisen ominaisuudet, luonteenpiirteet, taidot, ominaisuudet, yms. Joku on hauska seuraihminen, toinen hyvä kokki, kolmannella on kaunis ääni, neljäs on hyvin lähimmäisenrakas ja sen vuoksi rakastettava, joku on hyvä isä ja jotkut kaksi saavat toisensa aina nauramaan. Jos ei ole mitään annettavaa parisuhteelle, niin ei kenelläkään ole mitään mistä kiinnostua.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 19:22"]
Kysymyksellä on haettu sitä, että ihmisillä on ominaisuuksia, joita rakastetaan.
Tähän aloitat varmaan jankkauksen, että eikö joku voisi rakastaa pyyteettömästi minua ihmisenä? Joo, Jumala rakastaa pyyteettömästi ja ilman odotuksia, niin sanovat ja uskovat uskovaiset. Helluntailaisilla on ihan eri termitkin ihmisen rakkaudelle ja Jumalan rakkaudelle, jälkimmäinen taisi olla Agape. Ihminen ei rakasta pyyteettömästi, ihminen odottaa että rakkauden kohteessa on jotain mitä rakastaa.
Positiivista, jota rakastetaan, ovat persoonan ja ihmisen ominaisuudet, luonteenpiirteet, taidot, ominaisuudet, yms. Joku on hauska seuraihminen, toinen hyvä kokki, kolmannella on kaunis ääni, neljäs on hyvin lähimmäisenrakas ja sen vuoksi rakastettava, joku on hyvä isä ja jotkut kaksi saavat toisensa aina nauramaan. Jos ei ole mitään annettavaa parisuhteelle, niin ei kenelläkään ole mitään mistä kiinnostua.
[/quote]Jos ei tunne jotain ihmistä vielä, ei tiedä myöskään sen ihmisen mieltymyksiä. Jonkun rakastettavat tai hellyyttävät ominaisuudet ovat toisen inhokkeja. Hyvästä isyydestä on vähän outoa tässä kontekstissa; isäksi kun tavallisesti tullaan vasta parisuhteen oltua vakiintunut ja vaikutus on tehty ihan muilla asioilla.
Jos minä kertoisin missä olen objektiviisesti hyvä tai muuta sellaista, niin se nähtäisiin helposti lesotteluna tai liian suurina luuloina. Eiköhän sinulle riitä tiedoksi se, että olen ihan mukava ihminen ja monessakin asiassa pärjäävä.
-Mies 29v-
No toivottavasti saat sen naisen, niin loppuupa nämä jorinat.
Mitä annettavaa sinulla tälle naiselle olisi? Tämä on siis ihan vilpitön kysymys.
Sinä et koskaan tule saamaan naista, usko jo.
Ps. Perusta jo se blogi ja laita nämä turhanpäiväiset horinasi sinne.
Mitäpä, jos nyt lähestyisit sitä susta mahdollisesti kiinnostunutta naista? Olettaen tietenkin, että sua itseäsi kiinnostaa tämä nainen.
Kuinka paljon aiot laittaa rahaa tuohon toiseen opiskeluun?
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:45"]
Mitäpä, jos nyt lähestyisit sitä susta mahdollisesti kiinnostunutta naista? Olettaen tietenkin, että sua itseäsi kiinnostaa tämä nainen.
[/quote]Kyllä se käy jos on tilaisuus mutta en oikein tiedä onko sitä. Enkä nimeäkään oikein muista kunnolla.
-Mies 29v-
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:45"]
Kuinka paljon aiot laittaa rahaa tuohon toiseen opiskeluun?
[/quote]Muutamia satoja euroja.
Unohdin mainita että olen hakenut monenlaista työpaikkaa kesäksi mutta ei ole auttanut. Se vähän vaikuttaa.
-Mies 29v-
Mikä mies29ssa on vikana että ensimmäinen kommentti on lyttäystä ja sekin saa peukutuksen? Kertokaapa.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:49"]
Mikä mies29ssa on vikana että ensimmäinen kommentti on lyttäystä ja sekin saa peukutuksen? Kertokaapa.
[/quote]
Ootko lukenut sen kirjoituksia?
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:49"]Mikä mies29ssa on vikana että ensimmäinen kommentti on lyttäystä ja sekin saa peukutuksen? Kertokaapa.
[/quote]
Vanhat synnit joiden keskeinen sisältö on naisten mollaus.
Tunnetko mitään vetoa siihen tyttöön, jonka epäilet olevan kiinnostunut sinusta?
Tunnusmusiikiksi ehdotan Beckin ikivihreää klassikkoa Loser.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:52"]
Tunnetko mitään vetoa siihen tyttöön, jonka epäilet olevan kiinnostunut sinusta?
[/quote]Kyllä jossain määrin. Tarpeeksi. En tunne häntä kunnolla ja en osaa sanoa hirveästi ulkonäön perusteella.
-Mies 29v-
Minä annan sulle vinkin. Mene tanssikursseille, mieluiten sellaisille, jotka järkkää jokin tanssiseura tai jotka on jollain lavalla. Ole siellä iloinen ja reipas ja mukava. Ja ehdota, että voisitteko porukalla mennä harjoittelemaan tätä tanssimista sitten illalla tansseihin.
Eiköhän sieltä joku käsipuoleen tartu.
Mitäs jos pyytäisit jätskille sitä tyttöä, joka on hakeutunut pariksesi? Jos vaan kiertelette toisianne, niin eihän siitä mitään tule. Jätskien lopulla kysy, lähtisikö lauantaina tai sunnuntaina elokuviin. Voittehan te sitten kesän yhdessä viettää, vaikkei siitä mitään isompaa tulisikaan.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 22:54"]
Auttaisi myös asiaa, että hyväksyisit naisen kyrvän kaipuun ja halun panna. Hyväksyisit sen että nainen pitää miehen kyrpää ihanana ja haluaa sen sisäänsä mahdollisimman usein. Hyväksyisit sen, että nainen voi saada orgasmeja monipuolisemmin kuin mies. Ei kukaan nainen halua seukata miehen kanssa joka inhoaa naisen seksuaalisuutta.
[/quote]No ei se kyllä auttaisi. Ei tuollaisista asioista edes puhuta tutustumisvaiheessa joten miten se auttaisi? Ei ole mitään todisteita siitä, että naiset pitäisivät penistä ihanana samalla tavalla kuin miehet naisen vulvaa ja vaginaa. Toki naiset haluavat seksiä oman kumppaninsa kanssa syystä tai toisesta mutta se on vähän eri asia.
Jos piilotetut ajatukset jotenkin ehkäisisivät seurustelun, niin iso osa tämänkin foorumin naisista olisi sinkkuna, koska heillä on negatiivisia ajatuksia miehen värkeistä, jotka on jaettu tällä foorumilla anonyymisti.
-Mies 29v-
[/quote]
Tuo meni nyt taas ihan väärille raiteille. Ei tietenkään kukaan sano että jostain panemisesta pitäisi heti alkaa puhumaan. Etkö sinä ymmärrä sitä, että kun tutustuu toiseen ihmiseen, niin alkaa hormonit hyrrätä molemmilla, ja tekee mieli seksiä? Ja jos rakastuu, tekee vielä enemmän mieli seksiä?
Et ole mulle vastannut kun olen kysynyt monta kertaa, että miksi sivuutat rakkauden niin kuin se olisi joku täysin näkymätön outo asia, viittaat siihen vain joskus jossain sivulauseessa.
Seksi kuuluu pääasiassa rakkauteen, siksi sitä sanotaan rakasteluksi.
Ihmiset haluavat rakkautta ja kumppanuutta, eli parisuhteen jossa on seksiä.
Sinä sanot että naiset haluavat kumppaninsa kanssa seksiä syystä tai toisesta, miksi sinä et hyväksy, että naiset haluavat seksiä kumppaninsa kanssa sen takia että haluavat seksiä, ja mieluiten kumppaninsa kanssa koska rakastavat kumppaniaan? Naiset rakastavat kumppaneitaan myös fyysisesti.
Sinä vain jankutat siitä että naiset eivät tykkää peniksestä vain sen takia että se on penis, ihan sama missä se roikkuu, et sinäkään tykkää kaikista vaginoista, esimerkiksi synnyttäneistä vaginoista. Parisuhteeseen etsitään mukavaa itselle sopivaa ihmistä, ja sillä ihmisellä on yleensä jalkovälissä jonkinlainen sukupuolielin, ja oman ihanan kumppanin elimistä ja muista ruumiinosista tykätään puolin ja toisin, koska kauneus on katsojan silmässä.