Mikä tekee päiväkoti-ikäisten lasten kanssa elämisestä "rumbaa"?

Anteeksi, nyt jäi otsikko pahasti torsoksi. Siis, tarkoitin että mikä nimenomaan päiväkodissa olevien lasten kanssa elämisestä tekee haasteellista? Tuossa yhdessä ketjussa päikyn täti päivitteli, että elämä lasten ollessa pk-ikäinen oli erityisen vaikeaa, jäin sitä miettimään. Minusta elämä kotona lasten kanssa ei tosiaan ole helppoa.

Kyllä minusta se on jotenkin raskaampaa silloin kun käy itse töissä ja on se "päiväkotirumba" kuin silloin kun olin kotiäitinä. 

Se vaan jotenkin on heti aamusta alkaen melkoista menoa. Herätellä lapset "luonnottoman aikaisin", itsellä kiire töihin, lapset väsyneitä ja kiukkuisia. Siitä sitten pukemaan, aamupalalle, päiväkotiin. Sitten usein henkisesti rankka työpäivä, ja hakemaan lapset päiväkodista. Itse on väsynyt, mutta on laitettava ruoka, ja lapset kaipaavat paljon äidin huomiota oltuaan päivän päiväkodissa. Koskaan ei oikein ole sellaista rentoa aikaa vain oleilla lasten kanssa, ei aika apidempiaikaisesti rauhoittua vaan ja olla.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 14:02"]

Anteeksi, nyt jäi otsikko pahasti torsoksi. Siis, tarkoitin että mikä nimenomaan päiväkodissa olevien lasten kanssa elämisestä tekee haasteellista? Tuossa yhdessä ketjussa päikyn täti päivitteli, että elämä lasten ollessa pk-ikäinen oli erityisen vaikeaa, jäin sitä miettimään. Minusta elämä kotona lasten kanssa ei tosiaan ole helppoa.

[/quote]

No, tiukat aikataulut -pitää ehtiä bussiin ja tarhaan ja töihin- ja väsyneet ja levottomat lapset iltaisin. Viikonloppuna nautittava täysillä. 

no se kuskaaminen mennen tullen. ja kaikki kamat mukaan mennen tullen.

Jos sitä olis vaan kotona, niin aika paljon helpompaa olisi

Liittyy varmasti siihen, että tulee aamukiireitä, kiirettä töistä kotiin ja heti ruoanlaittoon jne. Siis juuri sitä jatkuvaa kiirehtimistä lapsen kanssa tai lapsia hakemaan.

Minusta kotielämä lasten kanssa oli lähinnä henkisesti rasittavaa, vähän ärsyttävää ehkä, mutta leppoisaa kuitenkin, kun aikataulut oli pääosin itsestä kiinni.

Minusta se oli ihan tavallista elämää :D

Ehkä ne aikataulut.

Kotona voi odotella sitä pukeutumista ja etsiä kadonnutta hanskaa, joka minuutti sitten oli tässä ja yhtäkkiä se löytyykin sohvan alta, vaikka tunnin. Hyvin harvoin on sellaisia tarkasti aikataulutettuja menoja, joiden mukaan on pakko päästä ovesta ulos ja matkaan.

Töissä taas joku tärkeä palaveri alkaa klo x ja siihen olis pakko ehtiä. Huomattavasti enemmän hikeä puskee etsiä sitä hanskaa, kun tietää kohta asiakkaiden jo odottelevan siellä aulassa kun olet vasta matkalla. Kerran melkein itku pääsi, kun oli sovittuna tosi tärkeä palaveri aamukahdeksaksi ja vaikka pukeutuminen sujui mallikkaasti, huomasin ulos mennessäni auran vetäneen sellaisen puolimetrisen lumivallin pihatien eteen. APUA! Aura-auto ajoi just ohi ja näki varmaan mun epätoivon hame päällä ja saappaat jalassa lapio kädessä huhkimassa sitä kasaa 20 cm kerrallaan pois. Pysähtyi, laski auran ja kippasi kerta-ajolla sen lumimassan sivuun. Avasi ikkunan ja sanoi ettö sori, mutta kun me ei saada ajaa näitä pihateiden edustoja puhtaaksi. Kiitos.

Samoin iltapäivisin on stressi ehtiä päiväkodille ajoissa, miettiä ruokatouhut ja ehtiä ehkä ajoissa harrastuksiin ja vielä ajoissa nukkumaan. Jonkinlainen kiireen tuntu tekee siitä "rumbaa".

Kotielämä on erilailla kaaosta, eikä sekään mitään lökölomaa ole todellakaan, mutta tietynlainen aikatauluihin ja kelloon tuijottaminen siitä puuttuu. Näin ainakin itse koen, molemmat kokeneena ja molemmista jo aikapäivää sitten selvinneenä.

Koululaisten kanssa on sitten ihan eri tangot tai rumbat tai humpat...Eikä se ainakaan helpommaksi noiden aikataulujen osalta mene jos yhtään harrastetaan.

Eli rumba tarkoittaa suomeksi KIIRETTÄ?

Eikös tätä voi sitten helpottaa hyvällä organisoinnilla?

Kyselee ap.

Yllämainituista syistä tein lapset opiskeluaikana. Päiväkotiin toki menivät, mutta päivät olivat lyhyitä enkä ikinä kokenut sitä rumbaksi. Kävin vain yliopistolla vähän rentoutumassa, välillä sitten luin iltaisin ja viikonloppuisin kun oli kiireisempää. Ihanaa aikaa :) nyt kun olen työelämässä, lapset ovat jo koulussa.

9, olisin minäkin "tehnyt", jos olisin ollut mieheni kanssa silloin jo parisuhteessa. Daiju!

Minä olin pitkään kotiäitinä, ja vaikka olen tietyllä lailla virkeä kun saan käydä töissäkin, niin onhan päivät aika aikataulutettuja ja olen fyysisesti tosi väsynyt. Viimeistään viideltä, ylös, lapset kuudeksi hoitoon, kotona neljältä, koira pissalle, ruoka viideltä, pyykit, kotityöt, lapset seistämältä nukkumaan, itse nukkumaan viimeistään yhdeksältä. Ei hirveästi huvita enää mitään harrastella iltaisin.

Vastaus on "ihmisten kyvyttömyys organisoida ja priorisoida".

Olisin tullut hulluksi kotona jos olisin ollut pidempään. Kaipasin jo aikuiskontakteja ja työtäni. Lapsi oli vuoden vanha kun vein kunnalliselle ryhmäpäiväkodille. Työpäiväni ovat verraten lyhyitä joten kaikki sujui mainiosti.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 18:06"]Vastaus on "ihmisten kyvyttömyys organisoida ja priorisoida".

[/quote]

Häh? Sullako ei koskaan tule aamulla kiire? Tai kiire hakea lapset hoidosta? Tai satu ylipäänsä yhtään mitään yllättävää? Sun lapset ei koskaan sairastele? Teillä ei ole ikinä mitään muuta ohjelmaa, kuin työ ja pk?

Me ollaan järjestetty elämä niin, että mies tekee paljon töitä (myös reissua ja pitkää päivää) ja minä vähän vähemmän, eli teen lyhyitä sijaisuuksia. Tämä sen takia, että koko perhe voisi paremmin. Vapaapäivinäni voin pitää lapset kotona tai vain lyhyen päivän, ole kotona, kun koululainen tulee kotiin jne. Kun lapset sairastaa, voin kieltäytyä tarjotusta työvuorosta. Silti ne sairastuu aina silloin, kun olen jo sopinut töihin menosta tai sattuu jotain muuta yllättävää...

Tiettyyn rajaan asti hyvä organisointi ja rutiinit auttaa. Mutta lapsiperheen arjessa on niin monta muuttujaa, että ihan kaikkeen ei voi varautua. 

mielestäni pahinta ovat nuo yllärit ja poikkeukset, jotka sekoittavat hyvin toimivia rutiineja. Lapsi sairastuu, keskiviikkona pitää olla eväät, torstaina hammaslääkäri, ylitöitä tulee, mummi tarvitsee apua, auto hajoaa tai lumiaura tekee vallin... 

Unohtamatta sitä, että joka ilta pitää katsoa seuraavalle päivälle uudet säänmukaiset vaatteet. Ja tarkistaa, että ulkovaatteet on helposti otettavissa ja oikeanlaiset seuraavalle päivälle. Ja että repussa ei ole likavaatteita ja siellä on kahdet vaihtovaatteet.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 14:12"]

Eli rumba tarkoittaa suomeksi KIIRETTÄ?

Eikös tätä voi sitten helpottaa hyvällä organisoinnilla?

Kyselee ap.

[/quote]

No, hyvä organisointi on ihan kaiken a ja o, eihän siitä tulisi muuten yhtään mitään.

Silti liikkuvia muuttujia on paljon, kuten just noi lumiaurat ja kadonneet hanskat, joille et voi tehdä mitään. Kuten meillä aikuisilla, myös lapsilla on parempia ja huonompia aamuja. Toisinaan asiat sujuvat mainiosti ja päiväkodin pihasta poistuu iloinen ja freesi aikuinen töihinsä ja päiväkotiin jää iloinen lapsi leikkeihin, toisinaan taas hiki päässä taistelet lapsen kanssa ja itku silmässä lähdet töihin, kun vilkutat samalla tavalla itkevälle lapselle ikkunasta. 

Tietty mitä useampi lapsi, sitä isompi rumba ja enemmän liikkuvia muuttujia, mutta se nyt on oma valinta. Kolmen alle kouulikäisen ja vaativan työn kanssa oli välillä vitsit vähissä...Mutta ihan lämpimät muistot niistä ajoista jäi. En mä nyt tuota "rumbaa" niin kauhean negatiivisena koe, se nyt oli tietty elämänvaihe ja ilokseni lapsista on tullut aika sähäköitä lähtijöitä ja toimijoita :) Kuopus taitoluistelee ja on yleinen vitsi, että vaikka hän saapuu viimeisenä koppiin, on ensimmäisenä jäällä. Luistimet menee jalkaan salamavauhtia, valmentajakin ihmettelee että miten hän sen tekee. Meillä on pukeutumisen suhteen ollut pakko oppia nopsaksi ja omatoimiseksi.

Totta kai organisointi auttaa, kun joka aamu ei nyt ihan yllärinä tule se, että pitää pukea ja ehtiä. Mutta silti aikataulut on tiukempia kuin kotioloissa.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 14:12"]

Eli rumba tarkoittaa suomeksi KIIRETTÄ?

[/quote]

Niin, rumba tarkoittaa kiirettä. Se on kyllä vähän ristiriitaista, koska rumba on hidas, intiimi viettelytanssi. Pikemminkin pikkulapsiarki on lambadaa.

Ei rumba ole sama asia kuin kiire. Voi olla hyvinkin organisoitu, mutta ei se poista sitä, että on jatkuvasti aikataulutettu ja tiukilla sen juoksemisen kanssa.

Jos on kotona lapsen kanssa ja lapsi sairastuu, niin sitten sairastetaan. Töissä ollessa taas ei voinut olla noin vaan pois, vaikka virallisesti olisi saanut, silti oli käytännössä hoidettava ne työt. Kuudeksi aamulla töihin, jotta ehtii hoitamaan kiireisimmät asiat pois aamusta, järjestelee työnsä uudestaan, siirtää tapaamiset, juoksee kotiin, jossa yrittää jatkaa töitä lapsen hoidon ohessa. Kotona taas mies hoitaa sähköposteja ja vasteilee aamusta puhelimeen, jotta voi mennä myöhemmin töihin ja on pitkään töissä illasta. Selvittelyä kotona, kumpi pystyy milloinkin olemaan kotona sairaan lapsen kanssa. Sopimisia miten järjestetään lapselle mahdollisimman lyhyt hoitopäivä, kun toinen on työmatkalla. Tai toisella onkin normaalia aiemmin/myöhemmin palaveri tms.

Ei se lapsen kanssa oleminen niin rumbaa ole, vaan töiden ja lapsen yhteensovittaminen.