Millä tavalla opetatte lastanne kohtelemaan erikoista lasta?
Siis esim. luokkatoveria, jolla on esim. erikoiset kiinnostuksen kohteet ja sosiaalista taitamattomuutta?
(Tyyliin pyrkii toisten seuraan tilanteesta piittaamatta, kommentoi erikoisesti/töykeästi, ei ymmärrä sosiaalisia pelisääntöjä, pyörii oman navan ympärillä, pompottaa muita, sotkeutuu toisten asioihin, rikkoo kaiken mihin koskee, loukkaantuu äärimmäisen herkästi, tuijottaa muita puhumatta, kiusaa, haukkuu, lyö, nauraa itsekseen, hyppii ja räpyttelee tai ei ymmärrä muiden jutuista mitään tai useampia näistä vaihdellen).
Lapsella voi olla jotain neurologista epätyypillisyyttä tai ei, voi olla temperamentiltaan erilainen tai kasvatettu ”vaikeaksi” kaveriksi. Tällä ei ole kysymyksen kannalta oikeastaan väliä. Olennaista on, että lapsesi ei haluaisi olla tämän erikoisen lapsen kanssa.
Mitä neuvot tekemään?
Vältellä ei saa. Kiusaamista.
Ei voi sanoa suoraan, että älä tee noin. Kiusaamista ja nolaamista.
Yhteinen toiminta ei onnistu, sillä erikoinen lapsi ”pilaa kaiken”.
Jos lapsi on erikoisen kanssa, muut kaikkoavat.
Miten toimia?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsensi tälläinen? tuntuu kuin hakisit vastauksa omaan tilanteeseesi
Tai oma lapsi kiusannut erikoisempaa.
Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta ystävällinen pitää olla. Ketään ei myöskään saa jättää ulkopuolelle.
Kyllä lapselle voi selittää kyseisellä lapsella olevan sellainen neurologisen sairauden takia, eikä lapsi voi itselleen siis mitään. Samanlaisia tunteita hänkin käy kuitenkin läpi, pelkoa, surua, iloa, yksinäisyyttä.. Ja siksi on tärkeää kohdella tasavertaisesti.
Eli ihan keskustelemalla ja antamalla tietoa.
Neuvon, että kenenkään kanssa ei tarvi olla jos ei halua. Mutta ei saa myöskään haukkua tai katsoa pahasti. Minusta oikeanlaiset kaverit ovat tärkeitä lapsen kehittymiselle ja tulevaisuudelle, enkä halua uhrata omaa lastani sille että "kaikkien pitää olla kavereita". Ei pidä. Opetan lastani valikoimaan oikein. Vain hyvin käyttäytyvien ja älykkäitten ihmisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta ystävällinen pitää olla. Ketään ei myöskään saa jättää ulkopuolelle.
Kyllä lapselle voi selittää kyseisellä lapsella olevan sellainen neurologisen sairauden takia, eikä lapsi voi itselleen siis mitään. Samanlaisia tunteita hänkin käy kuitenkin läpi, pelkoa, surua, iloa, yksinäisyyttä.. Ja siksi on tärkeää kohdella tasavertaisesti.
Eli ihan keskustelemalla ja antamalla tietoa.
Mikään pakko lapsellakaan ei ole kaveerata kaikkien kanssa. Jos erityinen on väkivaltainen, muita lapsia tulee suojella häneltä.
Ei ole oma lapsi kohde eikö kiusaaja, mutta tilanne askarruttaa.
Lapseni luokalla on monta hyvin erikoista lasta, joiden kanssa pitäisi tulla kärsivällisesti toimeen koko koulupäivän ajan.
Lapsi olisi välkällä mielellään kaverinsa kanssa, mutta seuraan pyrkii porukkaa.
Ryhmätöissä lapseni homma on ylläpitää tekemistä ja tunneilmastoa ja huomioida muiden keskinäiset välit, mikä on raskasta.
Tekisi mieli sanoa, että ole etäinen, mutta kohtelias, mutta sekin kai näinä päivinä lasketaan kiusaamiseksi.
Olen opettanut lapselleni, että ei saa nauraa päin naamaa. Kotona saa nauraa näille vajakeille, muttei koulussa, koska siitä seuraa jälki-istuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen opettanut lapselleni, että ei saa nauraa päin naamaa. Kotona saa nauraa näille vajakeille, muttei koulussa, koska siitä seuraa jälki-istuntoa.
Vuoden mamma -titteli sinulle.
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta ystävällinen pitää olla. Ketään ei myöskään saa jättää ulkopuolelle.
Kyllä lapselle voi selittää kyseisellä lapsella olevan sellainen neurologisen sairauden takia, eikä lapsi voi itselleen siis mitään. Samanlaisia tunteita hänkin käy kuitenkin läpi, pelkoa, surua, iloa, yksinäisyyttä.. Ja siksi on tärkeää kohdella tasavertaisesti.
Eli ihan keskustelemalla ja antamalla tietoa.
Mikään pakko lapsellakaan ei ole kaveerata kaikkien kanssa. Jos erityinen on väkivaltainen, muita lapsia tulee suojella häneltä.
Ei tarvitse kaveerata, mutta käytöstavat pitää olla. Tietenkään lasta ei saa jättää yksin selviämään, vanhempien ja aikuisten tulee toimintaan puuttua.
Neuvon välttämään mahdollisuuksien mukaan.
Jos toinen pyrkii seuraan kielloista huolimatta, niin mielestäni silloin saa reilusti sanoa, että oma lapseni ja hänen ystävänsä vietävät nyt aikaa omalla porukalla.
Samaa mieltä. Jossain juhlissa tms tulee tavattua näitä vähemmän lahjakkaita ja silloin ollaan heidän kanssa ja tullaan toimeen. Niiden kanssa ei kaveerata sen enempää koska se ei kasvata omaa lasta hyvään suuntaan eikä anna omalle lapselle hyviä ja laadukkaita eväitä elämään.
Vierailija kirjoitti:
Neuvon, että kenenkään kanssa ei tarvi olla jos ei halua. Mutta ei saa myöskään haukkua tai katsoa pahasti. Minusta oikeanlaiset kaverit ovat tärkeitä lapsen kehittymiselle ja tulevaisuudelle, enkä halua uhrata omaa lastani sille että "kaikkien pitää olla kavereita". Ei pidä. Opetan lastani valikoimaan oikein. Vain hyvin käyttäytyvien ja älykkäitten ihmisten seurassa.
Jos on väkivaltainen, pomottava tai ilkeä, rikkoo tavaroita ja tahallaan sotkee leikkejä niin opetan ettei sellaisen kanssa tarvitse olla ja jos toinen on todella aggressiivinen niin kieltäisin yhteiset leikit.
Jos taas kyse on vain räpyttelystä, tuijottelusta, naureskelusta tai motorisesta levottomuudesta tai hitaudesta tai vaikka tahattomasta huutelusta niin ohjaisin lasta leikkimään välillä leikkejä joihin toinenkin pystyy. Aina ei tarvitse leikkiä yhdessä mutta tietenkin välillä pitää joustaa, ettei toiselle tule paha mieli.
En osaisi lapselleni opettaa tämmöisestä tilanteesta, koska itsekään en tietäisi miten pitäisi oikeaoppisesti toimia.
Vaikea on olla, jos toinen ihminen on vaikea.
Otit hyvän kysymyksen esille. Kaikki osaamme yleisellä tasolla sanoa, että ketään ei saa kiusata, syrjiä jne sekä että kaikki pitää ottaa mukaan. Hienoa.
Mutta kääntäkää asia omaan työelämäänne: Entä jos kolme vuotta joka ikinen työpäivä ja sen joka ikinen tunti vieressä joku erikoisempi tyyppi pitää monotonista luentoa kaikesta korostuneella äänellä. Ei ole hiljaa, ei hiljene sekä haluaa luennoida omista erityismielenkiinnon kohteistaan nonstop. Oppimisesta ei tule mitään. Hermostuu kaikesta ja joka oppitunti on vain tämän yhden olemista.
Niinpä, vaikea olisi jaksaa. Yläkoulu kestää kolme vuotta ja tiedän nuoria, jotka valitsivat lukion niin, että tämä kolmen vuoden rasitus päättyy.
Kenen kanssa ne väkivaltaiset, ilkeät, pomottavat ja oman navan ympärillä pyörivät leikkivät?
Kun ketään ei saa jättää yksin (= syrjiä = kiusata)
Tragedioiden aikaan on helppo huudella, että ketään ei saa jättää yksin ja ketään ei saa kiusata tai loukata sanallisesti.
Mutta jos vaaditaan omaa lasta kantamaan sosiaalinen vastuu näistä tyypeistä muuttuu ääni kellossa.
Osa erilaisista lapsista löytää ystävän toisesta erilaisesta. Osa on mielellään itsekseen. Mutta osa etsii vimmatusti ystävää ja seuraa ja omalla taitamattomalla tavallaan. Vanhemmat eivät osaa ohjata, eikä koulussa riitä aikuista kaikkiin hetkiin valvomaan ja ohjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen opettanut lapselleni, että ei saa nauraa päin naamaa. Kotona saa nauraa näille vajakeille, muttei koulussa, koska siitä seuraa jälki-istuntoa.
Miksi pitää olla kotona törkeä???
Lapsillani, nyt nuoria aikuisia, on jo suvun piirissä serkkuja, joiden erityispiirteisiin on totuttu. Ei heitä tarvitse nälviä, eikä ketään muutakaan. He tulevat kaikkien kanssa toimeen.
Kiusaajille on saanut suuttua, eikä heitä ole tarvinnut mielistellä. Vammoille ei voi lähtökohtaisesti mitään.
Vaadimme usein lapsia jaksamaan koulussa sellaista aamusta iltaan sekä vuodesta toiseen, mitä itse emme töissä jaksaisi tuntiakaan: pelkoa väkivallasta, tavaroihin kajoamista, kovaa huutamista, häiriköintiä jne.
Neuvoisin tekemään samat rajat kuin itsekin tekisit töissä. Asiallinen toiminta, mutta selvä ilmaisu, että tässä menee minun rajat.
Juuri jokunen päivä sitten tapasimme puistossa tällaisen erikoisen, joka oli kovasti seuran tarpeessa. Selitin esikoiselle, että puistossa voi leikkiä yhdessä, vaikka ei parhaita kavereita oltaisikaan.
Sitten lähdimme siitä puoli tuntia myöhemmin oma kuopukseni itkien, kun erikoinen löi.
Vierailija kirjoitti:
Otit hyvän kysymyksen esille. Kaikki osaamme yleisellä tasolla sanoa, että ketään ei saa kiusata, syrjiä jne sekä että kaikki pitää ottaa mukaan. Hienoa.
Mutta kääntäkää asia omaan työelämäänne: Entä jos kolme vuotta joka ikinen työpäivä ja sen joka ikinen tunti vieressä joku erikoisempi tyyppi pitää monotonista luentoa kaikesta korostuneella äänellä. Ei ole hiljaa, ei hiljene sekä haluaa luennoida omista erityismielenkiinnon kohteistaan nonstop. Oppimisesta ei tule mitään. Hermostuu kaikesta ja joka oppitunti on vain tämän yhden olemista.
Niinpä, vaikea olisi jaksaa. Yläkoulu kestää kolme vuotta ja tiedän nuoria, jotka valitsivat lukion niin, että tämä kolmen vuoden rasitus päättyy.
Itse kuuluin sivistyneeseen luokkaan peruskoulussa ja sen jälkeen siirryin amikseen.
Hel💥ettiä se amis-aika oli minulle. Tosi vaikeita tyyppejä oli melkein jokainen luokaltani.
En osannut yhtään aavistaa, että yli 15 vuotiaat voivat olla niin pahasti kypsymättömiä. Itsestäni tuli se luokan kiusattu tyyppi. Että näin päin se itselläni meni.
Vierailija kirjoitti:
Vaadimme usein lapsia jaksamaan koulussa sellaista aamusta iltaan sekä vuodesta toiseen, mitä itse emme töissä jaksaisi tuntiakaan: pelkoa väkivallasta, tavaroihin kajoamista, kovaa huutamista, häiriköintiä jne.
Neuvoisin tekemään samat rajat kuin itsekin tekisit töissä. Asiallinen toiminta, mutta selvä ilmaisu, että tässä menee minun rajat.
Vaadimme lapsilta myös paljon muuta sellaista, mihin itse emme pysty. Lapsia vaaditaan olemaan kilttejä muita kohtaan ja samalla me aikuiset ilkeilemme toisillemme, minkä ehtii, netin keskustelupalstoilla.
Onko lapsensi tälläinen? tuntuu kuin hakisit vastauksa omaan tilanteeseesi