Alakoulun piha ja lähikadut täynnä autoja! (lakkiaisiin taas ei vanhemmat päässeet logiikka? Turku
Ajoin juuri Turussa alakoulun ohi. Onko siellä nyt pienissä tiloissa satoja vanhempia. Autoja oli valtavasti. Ei ne autoissa ainakaan istuneet.
Lapsellamme olisi ollut lakkiaiset pari viikkoa sitten. Sinne ei saaneet vanhemmat tulla, vaan tilaisuus striimattiin. Tämän ymmärrän oikein hyvin. Rehtori pahoitteli, kun tiedotettiin viime tingassa, että kaupungin sääntöjen mukaan ei saa tulla. Järkevää.
Turussa on Suomen heikoin tilanne. Silti tuollainen jojkkokokoontuminen alakoululla. Tuossakin koulussa on ollut lähiikoina tartuntoja kahteen kertaan.
Mikä järki sulloa koulu täyteen ihmisiä? Onko alakoulun syyslukukauden päätös jotenkin lakitusta huomattavasti tärkeämpi?
Kommentit (22)
Turun keskusta-alueella parkkipaikat ovat kyllä ihan jatkuvasti lähes täynnä. Onko tullut mieleen, että keskusta-alueella asuukin yli 30000 ihmistä ?
Kyseessä ihan toinen paikkakunta, mutta odotin autossa lastani. Koulupäivän pituudeksi ilmoitettiin tunti, mutta olin aikaisemmista kokemuksista varma, että max 20 min menee ja meni vartti. Se onkin sitten toinen kysymys että oliko tuossa vartiksi lauantaiaamuna koululle menossa mitään järkeä.