Jos lapsesi tulisi allergiseksi lemmikillesi

Lapsi lähtisi sijoitukseen

Meillä on erittäin rakas koira, joka on kuin yksi perheenjäsen. Koira kulkee mukana joka paikkaan. Sen kanssa harrastetaan TOKO:a, agilityä ja juostaan näyttelyissä. Joka päivä lenkitetään ja leikitetään.. ostetaan laadukkainta ruokaa mitä osataan. 

MUTTA, mikäli lapsellani todettaisiin vakava allergia, koira lähtisi. Lievän allergian tapauksessa voisi yrittää vähän aikaa, jospa menisi ohi, mutta oireiden pahentuessa ei jäisi koira pidemmäksi aikaa. Päätös olisi totta kai kauhean vaikea ja raskas, mutta kyllä lapsen etu menee lemmikin edelle. Ensisijaisesti yrittäisin varmaan löytää aktiivisen ja harrastavan perheen koiralle, mutta tarpeen vaatiessa piikkiä pyllyyn.

No jos olisi vain nuhaa ja silmien vuotoa, kokeiltais lääkkeitä. Jos perushoito ei pelais lapsen allergiaan, niin sitten pitäisi antaa kissat pois. Mutta jos olisi pienikin mahdollisuus, että kissat voitaisiin pitää, niin sitten pidettäisiin. Olisihan noista ihana seura lapsellekin.:)

Serkullani on tosi kovat allergiat ja pystyy kuitenkin käymään meillä. Yötä olo vaatisi kuitenkin sen verran lääkkeitä, että jos omalla lapsella olisi niin paha allergia, luopuisin lemmikeistä (mutta hyviin perheisiin!).

Mä olin lapsuudessani allerginen koirille ja kissoille, mutta äiti ei niistä suostunut luopumaan. Kiitti äiti. Eläinvihani on nyt pohjaton :)

Meillähän oli tuo tilanne. Mies ei suostunut siihen että lapsi lähtisi, joten ukko lähti lapsen kanssa kerrostaloon. Jäin koiran kanssa omakotitaloomme maalle, koska koira tarvitsee paljon tilaa. Hyvä ratkaisu johon kaikki olemme tyytyväisiä.

Jos mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi, niin tottakai lemmikin olisi lähdettävä. 

Mutta en ymmärrä näitä "se on vain eläin, välittömästi vaan pois!"-ihmisiä. Minulla on monta lasta ja lemmikkiä ja kaikki ovat rakkaita perheenjäseniä. Jos tuollainen tilanne tulisi, yrittäisimme ensin kaikkemme jotta kenenkään ei tarvitsisi kärsiä, ei ihmisten eikä eläinten. Siedättäminen, lääkitys, siivoamisen tehostaminen, ulkotarha jne. olisivat ne ensimmäiset asiat jotka tulisivat mieleen ja vasta ihan viimeisenä ja äärimmäisenä keinona lemmikille uuden kodin hankkiminen.

Meillä oliskin kurja tilanne, koska jokaisella syntymättömän lapsen lähipiirissä on koiria taikka kissoja. Siedätys olisi siis alkuun avainsana. Koko sydämestäni toivon, ettei lapsi olisi allerginen, koska olisi kamala ajatella luopuvansa noista koirista.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 08:59"]

En itse luopuisi, lemmikki on minulla kuitenkin ollut ennen lapsen hankkimista enkä hylkää perheenjäsentä uuden tieltä. Koirani ovat minulle enemmän kuin perheenjäseniä.

[/quote]

Enemmän kuin perheenjäseniä? Siis mitä ne oikein ovat, jotain jumalia vai?

Yrittäisin kaikkeni lemmikin pitämiseksi, mutta jos allergian oireita on mahdoton taltuttaa, niin olisi lemmikistä luovuttava :) Esimerkiksi hankkisin ilmanpuhdimen talouteen, joka puhdistaisi ilmaa mahdollisimman tehokkaasti, ja jos allergiaoireita vielä on, koettaisin siedätyshoitoa vähän aikaa.

Riippuu.. Jos lapsista joku tulisi nyt yht'äkkiä allergiseksi koirallemme niin varmaan ensi alkuun koira majailisi pari viikkoa vanhemmillani kun mietimme mitä tehdään. Siedätyshoidon mahdollisuuden tutkisin ja samoin mietittäisiin olisiko mahdollista siirtää koiran ulkotarha talon viereen siten että voisi talvellakin oleilla siellä paljon ja päästä taloon sisälle lämpimään oman "oven" kautta. Lasten ei tarvitse välttämättä alakerrassa käydä ollenkaan joten koira voisi asua siellä ja kulkea ulkona tarhassa. 

Jos oireet olisivat rajut ja pienikin määrä eläinpölyä haittaisi eikä siedätys auttaisi niin kyllä me sitten luopuisimme koirasta. Omistajaan yhteys ja hän etsisi uuden kodin kuten on ostotilanteessa sovittu. En laittaisi lastani syömään allergialääkkeitä pysyvästi tai kärsimään oireista koska ne rasittavat kehoa. 

Mun kuopus tuli allergiseksi meidän kissalle, mutta oireet eivät olleet pahoja, aivastelua ja nokkosrokkoa, jos kosketti kissaa. Ei luovuttu kissasta ja tyttö siedättyikin sille. Vuosiin ei ole enää kissasta oireita tullut.

"Ei kyse ole siitä, ettäkö ne omistajat olisivat niin mahtavia, että eläin ei sopeutuisi uuteen kotiin, vaan siitä eläimen luonteesta, jonka sen omistaja eittämättä tuntee." Ristiriitaa jonkin verran, eikös? Sopeutuu, mutta omistaja tuntee luonteen...täh. Oppii se uusikin ihminen tuntemaan.

Eihän eläintä tulekaan luovuttaa mihin sattuu, vaan sopiva koti etsitään tarvittaessa vaikka ajan kanssa, ei se välttämättä löydy viikossa. Omilla seniori-ikäisillä lemmikeillä meni parisen kuukautta, että tunsivat uuden kodin täysin omakseen ja alkoivat käyttäytyä entiseen tapaan. Nykyään ovat yhtä reippaita kuin ennenkin ja monia hyviä vuosia jäljellä, valitettavasti/onneksi jonkun muun ilona kuin meillä. Kyseiset eläimet olivat viettäneet koko elämänsä vain minun ja mieheni hoidossa, vieraitakaan ei usein käynyt, ja silloin kun kävi, eivät heidän kanssaan tuttavuutta tehneet. Tietysti, jos siedätyshoito olisi millään tullut kysymykseen, olisi se toki paras ratkaisu ollut, koska itselle luopuminen on ollut äärimmäisen raskasta.

Vieläkin muistuu välillä mieleen, kun hemmoteltu serkkuni muutti äitinsä kanssa kerrostaloon, ja joutuivat luopumaan koirasta haukkumisen takia. Koiralle ei etsitty uutta kotia, vaan vietiin piikille, koska lapsi (12v.) ei halunnut koiran olevan kenenkään muun kuin hänen kanssaan.

"Hevosmaailmassa näkee jonkin verran sitä, että ihmiset panevat suht terveitä ja nuoria hevosia monttuun, koska eivät halua niistä kiertolaisia tai panna niitä eteenpäin huonoon kotiin. Tämä etenkin pikkuvikaisten entisten ravurien kohdalla: harva kunnon hevosihminen haluaa kuvatun kaltaista hevosta itselleen, joten monesti ainoat ottajat ovat hieman epäluotettavampia tapauksia. Silloin omistaja joutuu tekemään sen vaikean päätöksen päättää hevosensa elämä."

Hevosmaailmassa näkee vähän kaikenlaista muutakin ikävää, koska valitettavan monille nuo hienot eläimet merkitsevät vain bisnestä, sama juttu vaivaa myös metsästyskoiraharrastusta. Ja kaikkien muidenkin hyötyeläinten osa on yleensä aika heikko.

Riippuisi ihan siitä, kumpi on ollut perheessä kauemmin. Toiselle sitten pyrkisin löytämään hyvän kodin.

Olisihan se ikävää, jos ei voisi lemmikkejä pitää. Lapsista tuntuu kasvavan empatiakykyisiä ja vastuullisempia, jos on jo pienestä pitäen opetettu arvostamaan ja huolehtimaan eläimistä hyvin. Sitten näistä, joilta on lapsena viety eläin pois vääristä syistä, tuntuu kasvavan kylmäkiskoisempia aikuisia eläimiä kohtaan. Kai se katkeruus on muuttunut siellä päässä esineellistämiseksi, jotta olisi helpompi päästä yli.

Luopuisin tietenkin ja olenkin luopunut kun rakastuin mieheeni joka on allerginen. En haluaisi riskeerata lapsen terveyttä. Joissakin tapauksissa on ehkä siedätyshoidolla saatu tuloksia aikaan. Ehkä olisi parempi olla hankkimatta lapsia jos ei osaa arvostaa heitä enempää kuin eläintä.

Riippuu siitä, miten paha allergia olisi. Jos ei kovin paha, niin yrittäisin siedätystä. 

Otettiin aikoinaan kaksi kissaa asuessani vanhempieni luona ja tajuttiin, että olen pahasti allerginen kissoille. En muista mitä vanhemmat tuumi asiasta, mutta mä en antanut kissojen lähteä. Kärsin pahasta oireilusta, mutta en suostunut ottamaan mitään lääkkeitä, koska pidin niitä turhana. Aluksi oli niin, ettei kissat saaneet tulla mun huoneeseen, mutta vanhemmiten kun ne oppi avaamaan ovia, niin öisin ne sai olla omassa huoneessaan. Ajan kanssa kuitenkin mun kissa-allergia väheni ja vaikka vieläkin kärsin kissa-allergiasta, niin se on kuitenkin niin pientä, ettei se haittaa. Olen niin kissarakas, että mieluummin kärsin, kun olen ilman kissoja. Siedätyshoidolla allergiaa voi lieventää.

En todellakaan luovu, jos olis vaan allerginen koottaisin siedätystä. Jos pahasti, antaisin lapsen adoptioon.

En ikinä. Koirani on tärkeämpi kuin lapseni.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 13:42"]

"Hevosmaailmassa näkee jonkin verran sitä, että ihmiset panevat suht terveitä ja nuoria hevosia monttuun, koska eivät halua niistä kiertolaisia tai panna niitä eteenpäin huonoon kotiin. Tämä etenkin pikkuvikaisten entisten ravurien kohdalla: harva kunnon hevosihminen haluaa kuvatun kaltaista hevosta itselleen, joten monesti ainoat ottajat ovat hieman epäluotettavampia tapauksia. Silloin omistaja joutuu tekemään sen vaikean päätöksen päättää hevosensa elämä."

Hevosmaailmassa näkee vähän kaikenlaista muutakin ikävää, koska valitettavan monille nuo hienot eläimet merkitsevät vain bisnestä, sama juttu vaivaa myös metsästyskoiraharrastusta. Ja kaikkien muidenkin hyötyeläinten osa on yleensä aika heikko.

 [/quote]

Se on helppo arvostella hevosbisneksessä mukana olevia ihmisiä, kun ei tarvitse miettiä sitä todellisuutta: hevosenpito on kallista. Tilat, ruoka, vakuutukset ja muut isosta eläimestä aiheutuvat kulut. Jos kyseessä on liikeyritys, josta pitäisi saada jotain voittoakin, sitä ei oikein voi hoitaa niin, että kerää tallin täyteen jotain jalkavaivaisia kopukoita eläkepäiviään viettämään. Toki niitä jalkavaivaisia kopukoita voi myydä eteenpäin, ja näin moni tekeekin, koska kyllähän siitä saa vähän rahaakin, mutta aika monessa tapauksessa tällaisten hevosten tulevaisuus ei ole kauhean häävi (meilläkin asuu tuossa parin kilsan päässä tällainen tapaus, pikkutytölle ostettu lelu, joka lähinnä seisoo yksin ulkona ilman mitään tuulen- tai sateensuojaa).

Suomessa eläinsuojeluyhdistys on perustettu aikanaan edistämään hevosenlihan syöntiä, koska loppuunkuluneet hevoset haluttiin päästää tuskistaan sen sijaan, että ne rääkättäisiin loppuun huonoissa olosuhteissa. Tämä on hyvä periaate. Mä ymmärrän, että söpskän eläimen lopettaminen tuntuu pahalta, varsinkaan jos ei osaa miettiä asiaa yhtään pitemmälle. Eläimen lopettaminen tuntuu pahalta, koska se tuntuu itsestä pahalta. Vauhkotaan eläintarhassa lopetetun kirahvinpoikasen takia ja samalla otetaan lisää makkaraa leivän päälle. (Itse olen muuten kasvissyöjä.)

Mulle tärkeintä eläintenpidossa on se, että eläimelle taataan mahdollisimman hyvät olot. Joskus mahdollisimman hyvien olojen takaaminen tarkoittaa sitä, että eläin pitää lopettaa. Eläin ei siitä lopettamisesta kärsi, ihminen kyllä voi siitä kärsiä.