Lue keskustelun säännöt.
Onko täälä isättöminä kasvaneita?
12.05.2014 |
Siis esim lesboperheiden lapsia tai muuten vaan ilman isää kasvaneita? Onko teille aikuisena ollut tästä mitään haittaa? Ja tietysti onko täälä äitejä jotka ovat kasvattaneet lapsensa ilman isää?
Ensimmäiseksi sanon että vaikka tossa mainitsin lesboperheet niin tää ei ole mikään homovastainen alotus vaan ihan todella tarkoitin isättömiä lapsia.
Niin siis oma lapseni on isätön. Isä ei halua olla tekemisissä lapseen joten kasvatan tätä yksin. Vaaria ja enoa ynnä muita mies sukulaisia riittää mutta isä puuttuu.
Eräs ystäväni on myös kasvanut ilman isää (isä pysyi kuvioissa kunnes ystäväni oli 3v, sen jälkeen ei ole tavannut kun vasta aikuisena). Tällä ystävälläni olen huomannut olevan mm vaikeuksia luottaa miehiin seurustelusuhteessa. Nyt kun on löytänyt sen yhden miehen johon luottaa ja odottaa heidän ensimmäistä lasta, olen huomannut hänellä olevan hyvin erikoisia ajatuksia isän osallistumisesta/osallistumattomuudesta lapsen kasvatukseen. Hänen mielestään isää ei voi jättää yksin pienen vauvan kanssa koska miehet eivät osaa hoitaa vauvoja (vaihtaa vaippaa yms). Hän ei myöskään ymmärrä miten jotkut miehet ovat yksin kävelyllä vaunujen kanssa tai leikkipuistossa lapsen kanssa, kuulemma yleensä äiti hoitaa nämäkin jutut ja mies voi korkeintaan tulla mukaan. Hän ei koe tarpeelliseksi kysyä miehen mielipidettä ostettaessa esim pinnasänkyä, koska eihän miehiä kiinnosta tämmöset vauvajutut. Muutenkin hän on hyvin kyyninen miehiä kohtaan ja on sitä mieltä että noin 90% miehistä pettää ja loput 10% ainakin haluaisi.
Tunnen hänen miehensä jo tietysti muutaman vuoden takaa ja olen melkovarma että häntä aidosti kiinnostaa lapsijutut ja tulee olemaan todella hyvä isä, en myöskään usko tämän ajattelevan muita naisia. Pelkään omasta lapsestani tulevan yhtä kyynisen. Ymmärrän toki tuon roolituksen lapsenhoidossa koska ystäväni ei ole käytännössä koskaan nähnyt mikä on miehen tehtävä perheessä (ajattelee että mies käy töissä ja tuo rahaa, ei paljoa muuta).
Onko teillä muilla ollut vastaavia vaikeuksia ja miten voisin ehkäistä näitä oman lapseni kohdalla?
Kommentit (7)
Minä olen oikeasti isätön siinä merkityksessä, että minun syntyessä 'tuomittiin' vain elatusvelvollinen, eikä selvitetty isää. Muita miehiä oli pappa ja äidin mies, jota ei parhaalla tahdollakaan voinut sanoa edes (isä)puoleksi.
Itsellä kuten jollakin samassa asemassa olleella kaverilla on isättömyys näkynyt huomattavasti itseä vanhempien miesten kanssa seurustelussa. Kai sitä etsi jotain isähahmoa.
Isättömyydellä ei todellakaan ollut aloittajan kaverin tapaisia seurauksia, että kuvittelisin ettei isät osaa. Lähipiirin miehet olivat niitä perinteisiä, jotka osallistuivat kasvatukseen lähinnä kurituksella. En myöskään pitänyt miehiä automaattisesti pettäjinä, kun ne omat isähahmot olivat hyvinkin uskollisia, eikä omakaan biologinen isä pettämisen vuoksi kadonnut.
Ajattelin aina, että minun lapsillani tulee olemaan oikea isä, toisin kuin minulla. On vaihtanut vaippoja, ollut lasten kanssa ja oli myös isyys- ja hoitovapaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kokemusta isättömyydestä. Mutta maalaisjärki sanoo, että voit tehdä lapsesi eteen sen, että et hauku miehiä pettäjiksi ja kyvyttömiksi vastuunpakoilijoiksi. Kyllä se varmasti lapseen vaikuttaa, jos pienestä asti aivopestään, että miehet ovat kelvottomia ja pettureita.
Elin koko lapsuuteni täysin tietämättömänä siitä kuka isäni on. Kukaan ei ikinä kertonut sitä. Mietin jatkuvasti kuka se voisi olla. Vasta 16-vuotiaana äitini kertoi sen vaadittuani tietoa. Noin 18-vuotiaana soitin yllätyspuhelun isälleni. Muutaman kerran on puhuttu puhelimessa, mutta edelleenkään ei olla tavattu. Isäni ei ole edes lähettänyt kuvaansa pyynnöstäni huolimatta. Hän on virallisesti isäni. Huomasin joskus, että hänen nimensä löytyy maistraatin tiedoistani. Pitkään jatkunut tietämättömyys isäni henkilöllisyydestä ja sitä myötä myös muista sukulaisuussuhteista on varmaan yksi syy, miksi olen aina vältellyt läheistä tutustumista suomalaisiin miehiin. Ehkä siksi olen alitajuisesti kiinnostunut vain ulkomaalaisista. Mitä kauempaa mies on kotoisin sen todennäköisemmin ei olla lähisukua. Äitinä koen surua siitä, että lapsellani ei ole elämässään ukkia ja montaa muuta sukulaista. Hassua kuitenkin, kun soitin isälleni tiedustellakseni kuulumisia, että hänkin on mennyt naimisiin venäläisen naisen kanssa.
Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että älkää salatko isän henkilöllisyyttä. Kertokaa se mahdollisimman pienenä ja ketkä muut ovat sukua, vaikkei olisi tekemisissä. Serkkuja ja muita kun voi olla luokkatovereissakin.
Koen, että saatuani tietää isäni henkilöllisyyden iso taakka putosi harteiltani.
Olen kasvanut ilman isää. Isäni asuu ihan eri mantereellakin, enkä ole nähnyt häntä ikinä kuin valokuvissa. Lieköhän enää hengissäkään, oli moniongelmainen väkivaltainen narkomaani...
En koe että minulla olisi ollut mitään ongelmia isättömyyteen liittyen. En ole harrastanut vanhempia miehiä, minulla ei ole ollut luottamusongelmia parisuhteissa (joita elämässäni on ollut 3, 2 nuoruuden vähän epämääräistä hengailuseurustelua ja sitten avioliitto joka jatkuu edelleen).
Jos etsimällä etsin isättömyyden seurauksia itsestäni niin ehkä tietynlainen kovuus ja "minähän perkele pärjään vaikka koko maailma olisi minua vastaan" asenne minulla on. Mikä ei ole minusta ollenkaan huono asia ;-)
Joo kiitos #5 että jaoit tarinasi. Olenkin ajatellut kertoa lapselle isästään mutta valitettavasti sukulaisista en osaa paljoa kertoa. Miehen sukulaiset asuivat kaikki äitiä lukuun ottamatta kauempana emmekä seurustelleet niin kauaa että olisin näitä ehtinyt tavata. Serkkuja lapselle ei ollut ainakaan silloin vielä kun olimme tekemisissä sillä puolella joten ainut mistä tyttäreni voi tunnistaa sukulaisensa on sukunimi. Tämä nimi on onneksi sen verran harvinaisempi että varmaankin kaikki sen nimiset suomessa ovat tavalla tai toisella sukua tyttärelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5:n PS: Siis vaadin tietoa isäni henkilöllisyydestä 16-vuotiaana peruskoulun loppuessa, koska minua ahdisti tietämättömyys. Ajattelin, että alan olla jo sen ikäinen, että kohta alkaa mieskuviotkin tulla ajankohtaiseksi. Moraalini ei anna periksi siinä, että ottaisin riskin mahdollisesta lähisukulaisuudesta. Eikä tieto vanhemmista ole vain oman lapsen oikeus, vaan vaikuttaa myös lapsenlapsiin jne. Ehkä tämä on yksi seikka, jonka vuoksi minulla on monessa asiassa nyky-yhteiskunnan mukaan jyrkät moraaliset mielipiteet.
Olen isätön, mutta samaa mieltä olen vain tuossa pettämisasiassa :) Nuorempana mulla oli ongelmia miehiin liittyen, juurikin luottamisen osalta, mutta en tiedä, johtuuko se isättömyydestä vai muuten nuoruuden epävarmuudesta.