Lue keskustelun säännöt.
Jätin hyvän miehen, koska väsyin
11.05.2014 |
Ahdistaa. Minulla oli mies, josta en kertakaikkiaan keksi moittimista. Paitsi ehkä sen, että hän rakasti kai minua melkein liikaa (eli en tiedä oliko jopa melkein pakkomielteistä). En osaa edes luetella, kaikki oli todella hyvin. Ja silti ahdistuin! Koska itse en ole täydellinen ja tunsin, että elän jossain kuplassa, väsyin ja tuli olo, että tahdon vain olla yksin.
Nyt mua kaduttaa, en varmaan koskaan löydä vastaavaa. En edes halua nyt parisuhdetta, mutta pelkään jääväni ikuisesti jossittelemaan tätä. Vielä voisin saada miehen takaisin, mutta tuntuu, ettei voimat riitä parisuhteeseen ja erosta sen verran vähän aikaa, etten ole saanut itseäni jaloilleni. Olen kai vähän masentunutkin. Silti, samaan aikaan tunne, että tehnyt elämäni virheen.
Onko muilla vastaavaa? Pääsenkö vain yli tästä vai jäänkö ainiaaksi entä jos -ajatuksiini? :(
Kommentit (5)
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 16:18"]
Jokin teidän parisuhteessanne on joka tapauksessa hiertänyt sinua, koska kerran jätit miehen. Koita ajatella, miltä tuntuisi olla miehen kanssa yhdessä vaikka kahden vuoden kuluttua. Jos ajatus ei tunnu mukavalta, ei varmaan kannata alkaa kysellä miestä takaisin.
Vaikka et keksisi miehestä mitään vikaa, se ei tarkoita, että mies olisi täydellinen sinulle. Ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa sen takia, että päästit käsistäsi "hyvän miehen" - jos ei vaan natsaa niin sitten ei natsaa. Parisuhteen ei pitäisi olla sellainen asia, joka vie voimat, vaan päinvastoin sen pitäisi olla voimavara.
Yhteenvetona: mieti, rakastitko miestä oikeasti. Ja mitä masentuneisuuteesi tulee, niin kannattaa käydä juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa. :)
Voimia!
[/quote]
Kiitos sinulle tästä viestistä! Hyviä pointteja. Sydäntä kai tässä on seurattava järkeilyn sijaan. Kiitos vielä!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 15:52"]
Ahdistaa. Minulla oli mies, josta en kertakaikkiaan keksi moittimista. Paitsi ehkä sen, että hän rakasti kai minua melkein liikaa (eli en tiedä oliko jopa melkein pakkomielteistä). En osaa edes luetella, kaikki oli todella hyvin. Ja silti ahdistuin! Koska itse en ole täydellinen ja tunsin, että elän jossain kuplassa, väsyin ja tuli olo, että tahdon vain olla yksin.
Nyt mua kaduttaa, en varmaan koskaan löydä vastaavaa. En edes halua nyt parisuhdetta, mutta pelkään jääväni ikuisesti jossittelemaan tätä. Vielä voisin saada miehen takaisin, mutta tuntuu, ettei voimat riitä parisuhteeseen ja erosta sen verran vähän aikaa, etten ole saanut itseäni jaloilleni. Olen kai vähän masentunutkin. Silti, samaan aikaan tunne, että tehnyt elämäni virheen.
Onko muilla vastaavaa? Pääsenkö vain yli tästä vai jäänkö ainiaaksi entä jos -ajatuksiini? :(
[/quote]
ulkosesti täydellinen/täydellinen käytös ei takaa että olis täydellisiä tunteita molemmin puolin. tämä on sitä elämän ironiaa johon jo nuorena tullaan törmäämään. :(
Jokin teidän parisuhteessanne on joka tapauksessa hiertänyt sinua, koska kerran jätit miehen. Koita ajatella, miltä tuntuisi olla miehen kanssa yhdessä vaikka kahden vuoden kuluttua. Jos ajatus ei tunnu mukavalta, ei varmaan kannata alkaa kysellä miestä takaisin.
Vaikka et keksisi miehestä mitään vikaa, se ei tarkoita, että mies olisi täydellinen sinulle. Ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa sen takia, että päästit käsistäsi "hyvän miehen" - jos ei vaan natsaa niin sitten ei natsaa. Parisuhteen ei pitäisi olla sellainen asia, joka vie voimat, vaan päinvastoin sen pitäisi olla voimavara.
Yhteenvetona: mieti, rakastitko miestä oikeasti. Ja mitä masentuneisuuteesi tulee, niin kannattaa käydä juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa. :)
Voimia!