Salassapitovelvollisuuden rajat

Tietenkin saa noin puhua... Voin aivan hyvin sanoa miehelleni että olen allapäin koska potilas kuoli mutta en voi kertoa että "nyt se Himppasen Hilimakin siirtyi ajasta ikuisuuteen".

Riippuu ihan siitä mitä salassapitosopimukseen on kirjattu. Ei se niin mene että jokainen päättää itse että enpäs nyt kerrokaan miehelle mutta kerron kuitenkin ystävälleni. Joko kerrotte kaikille tasapuolisesti tai sitten suu suppuun. Lopulta kuitenkin ne tarkat klausuulit määrittävät missä raja menee, te ette niitä rajoja itse päätä.

Sillä tavoin saa puhua, että asiakasta ei pysty tunnistamaan jutuista.

Ja kyllä, kotona miehelle saatan sanoa jotain. Jopa siten, että oikea salassapidon raja ylittyisi.

Niin kauan kun asiakasta/ potilasta ei voi puheiden perusteella tunnistaa niin asia on ok.

Mahdollisimman tarkasti rajaan. Saatan huokaista jotakin päivän sujumiseen liittyvää, mutta en edes sitä, että "tänään oli todella musertavaa hoitaa kuolevaa potilasta". Äkkiä yhdistettäisiin ihan tiettyyn ihmiseeen/ tiettyyn lehdessä olleeseen uutiseen.

Varon myöskin puhumasta esim. ambulanssihenkilökunnalle miten potilaan vointi eteni sairaalassa, koska sellaista tietoa ei saa antaa, joka ei liity enää hoitoon. Olen tosi tarkka näissä. sh

Mä taas en tunne ketään "salaisuuksia käsittelevää", joka ei puolisolle vähän puhuisi ohi suunsa. Ainakin, jos kyse on supermehevästä jutusta. Tottakai tämän palstan av-hoiturit ja -sossut on superhyviä ihmisiä, mutta oikeassa maailmassa ei asiat pyöri niin. Itse ajattelen sen niin, että ei ne silti suuremmin leviä ja valitettavasti ei ole olemassa absoluuttista salaisuutta, jos siihen liittyy ihmisiä. Pitää elää elämää niin, ettei tarvi hävetä.

Aika vapaasti puhun ja kerron niin kauan kuin ihmistä ei voi tunnistaa. Ei sillä, että kiinnostaisi kauheasti puhua työasioita työn ulkopuolella. Jos tuttuja käy erikoissairaanhoidossa, jossa olen työssä, en tietenkään kerro siitä mitään. En ole kertonut vaikka törmäisin ihan vaan käytävällä. Saatan kyllä sanoa että tuttuni oli hoidossa, mutta en kerro kuka. Ylipäätään erikoissairaanhoidossa ei ole oikeastaan riskiä, että potilas tunnistettaisiin koska ihmisiä käy tuhansia eri puolelta maata ja jopa ulkomailta. En mitään potilaiden tarinoita jaa, ne eivät kiinnosta vaan esim jos olen hoitanut hiv pos ihmistä, saatan sanoa kotona että aina jännittää pistää ettei tule pistotapaturmaa ko sairautta kantavan kanssa.

7, minäpä kuitenkin tunnen, itseni. En ikinä uskaltaisi vaarantaa omaa työpaikkaani niin, että saiisn pelätä oikeuden eteen joutumista juoruilusta. Ja ihan varmasti voin tämän sanoa, koska mm. edesmenneellä isälläni oli aluksi uteliaana tapana kysellä mitä oikeasti tapahtui jossakin lööppeihin tulleessa kolarissa/ tulipalossa/ tapaturmassa. Jouduin oikeasti tiukasti sanomaan, etten voi enkä halua puhua töistä mitään. Kyllä hän sen sitten tajusi, paljon helpompi täysi nollalinja, kuin luistava ja joustava linja.

Kun tekee tiukan rajan, on helpompaa elää itsensä kanssa. Jos et voi uskoa muiden olevan hiljaa, niin on pakko todeta: itsestään ihminen viat löytää.

Mies samassa paikassa töissä. :-) tuleehan sitä kysyttyä miten meni vuorossa ym ja puhutaan työasioista.. muttei toisten kuulen..