Aina välillä kuulee ihmisten kertovan, että "Minulla on korkea kipukynnys."

Kipukynnystä voidaan mitata. Sitä varten on sellainen mittari (dolorimetri), näyttää vähän samalta kuin joulukinkkuun laitettava mittari :) Se mittaa nimenomaan sitä kuinka herkkä on painaessa syntyvälle kivulle eli palpaatioarkuutta.

Kipua on kuitenkin monenlaista ja lääkärille tärkeintä on tietää tarkemmin miten kipu vaikuttaa potilaan toimintakykyyn. Siksi kivun mittaukseen käytetään useimmiten ns. paperisia mittareita, joihin potilas piirtää kipukohdat sekä arvoi kyselyn ja kipuviivaimen avulla kipujaan.

Kivunsieto ja kipukynnys eivät nekään ole täysin sama asia. Usein ne, joilla on usein kipua joutuvat pakosta sietämään kipua enemmän ja useammin (vaikka heillä usein on alentunut kipukynnys). Sen sijaan harvoin kipua tuntevalle voi yhtäkkiä tuleva kipua olla vaikeammin siedettävä vaikka hänellä olisi korkeampi kipukynnys.

Lisäksi kipukokemukseen vaikuttaa hyvin monet tekijät sekä lääketieteelliset että henkilön persoonaan sekä kulttuuriseen että sosiaaliseen ympäristöön liittyvät syyt. Lääketieteellisistä syistä mielenkiintoisin (ja vaarallisin) on synnynnäinen kiputunnottomuus, jossa henkilö ei tunne lainkaan voimakkaita kiputuntemuksia.

Minä olen mm. synnyttänyt ilman kivunlievitystä ja hieroja saa painella trigger-pisteitä niin lujaa, että hierojaa itseäänkin alkaa jo vähän arvelluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että mulla on korkea kipukynnys, koska synnytin täysin luomuna, enkä itkenyt enkä huutanut kertaakaan.

Mä aattelin samasta syystä näin mutta sitten onnettomuudessa meni luita aivan pirstaleiksi ja ne kivut peittosi mun nopean luomusynnytyksenmennen tullen. En tosin tällöinkään itkenyt tai huutanut mutta herran jestas en tiennyt että voi sattua niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esim. välittänyt murtumasta (josta en tiennyt) niin paljoa että olisin mennyt edes vastaanotolle, mutta toisella kerralla ei ollut murtumaa ja silti kipu oli täysin sietämätön. Ilman jälkimmäistä kokemusta saattaisin väittää että kipukynnykseni on korkea, mutta toinen kokemus osoitti luulon täysin vääräksi. Parempi olla väittämättä mitään!

Oon samoilla linjoilla. Mulla ei ole korkea kipukynnys, mutta vanhemmat ei heti tajunneet mun käden murtuneen lapsena kun leikin ihan normaalisti. :D Näköjään kaikki kipu ei ole samanlaista.

Mä luulin myös että kaikki murtumat on tämmösiä kun mulla myös murtui ranne lapsena, samoin nilkka eikä tuntunut juuri missään ja vääntämällä meni paikoilleen ja sit vaan kipsi. No sit aikuisena murtui pahassa kolarissa kyynärpää ja olkapää aivan tuhannen päreiksi. Niitä kursittiin kokoon 8h leikkaussalissa ja olin viikon sairaalassa. Ei edes synnytys ilman kivunlievitystä ole ollut yhtä kivuliasta kuin tuo. En ikinä kuitenkaan ole huutanut tai itkenyt kivusta.

Mulle pari tatskaajaa on sanonut. Uskon, koska heillä on kokemusta aiheesta.

Minulla on kyllä korkea kipukynnys eli murtumista olen selvinnyt ilman kipua, synnytykset ja repeämät sekä episiotomia menivät ilman kivunlievityksiä, korvien putkitukset menee hereillä helposti eikä hampaiden paikkauskaan aiheuttanut kipua saati rautahampaiden repiminen pois, jotta saatiin tilaa ja hampaat oiottua.

Sen sijaan taas en kestä lainkaan nähdä verta, tulehduksia, märkiviä haavoja tai piikkejä ilman pyörtymistä ja oksentamista, että ehkä ottaisin jopa mielelläni matalamman kipukynnyksen, jos vain kestäisin paremmin kaikkea muuta. Voisi elämä olla jopa hieman helpompaa. 

Minulta on hampaita paikattu ainakin pari kertaa niin, ettei ole puudutettu. En ole halunnut puudutusta. Ajattelen asian niin, että jos olen itselleni reikiä hampaisiin itse hankkinut, niin tulee seuraukset myös kestää. Vihlonta poratessa oli ikävää, muttei jatkuvaa. Toisaalta poratessa kipu tuntui sellaisena pyöreänä ja tärisevänä poranmuotoisena tuntemuksena, ei kuitenkaan pahana. Joskus on puudutettukin, mutta minusta suun puutuminen oli epämiellyttävää.

Edellä joku kommentoija osuvasti kertoi ihmettelevänsä kipua. Ehkä juuri siitä oli kyse.

Kerran on myös ollut kainalossa jonkinlainen paise ja kävin lääkärillä sen puhkomassa. Lääkäri teki reiän neulan ja ruiskun kanssa ja kysyi että imaiseeko ruiskulla paiseen tyhjäksi. Sanoin että senkus, niin tietää sitten miltä sekin tuntuu. Ei tuntunut kivalta! :D Mutta se oli vain tuntemus ja yksi kokemus.

Tämä vähän offtopic! 

Solisluun murtuma tuntui kyllä varsin ikävältä, kun vähänkin käsi liikkui esim. sänkyyn mennessä. Solisluuni murtui teini-ikäisenä ja muistan, että kipu tuntui terävänä ja pistävänä, ikäänkuin luussa käänneltäisiin tuhatpäin veitsiä tai neuloja. 

Mielenkiintoista. Jos ollaan sanatarkkoja, niin korkea kipukynnyshän tarkoittaa, että kivussa on ns. Kynnys ennen kuin sen tuntee. Eli korkea kipukynnyksen omaavat ei ole mitenkään sankareita, he vain ei tunne kipua (niin herkästi).

Toisaalta olen itsestäni huomannut, että minun kipukynnys vaihtelee ruumiinosan, kivun tyypin ja jopa tilanteen mukaa. Esim. Tuttu ja melkokova tylppä kipu jalassa ei häiritse yhtään. Mutta juuri alkanut, pieni, kirvelevä kipu esim. kasvoissa häiritsee. Näin esimerkkinä siis.

Tai esim. Migreeni on kamalaa, mutta leikkauksen jälkeinen kipu ei paljoa lääkettä vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Kipukynnystä voidaan mitata. Sitä varten on sellainen mittari (dolorimetri), näyttää vähän samalta kuin joulukinkkuun laitettava mittari :) Se mittaa nimenomaan sitä kuinka herkkä on painaessa syntyvälle kivulle eli palpaatioarkuutta.

Kipua on kuitenkin monenlaista ja lääkärille tärkeintä on tietää tarkemmin miten kipu vaikuttaa potilaan toimintakykyyn. Siksi kivun mittaukseen käytetään useimmiten ns. paperisia mittareita, joihin potilas piirtää kipukohdat sekä arvoi kyselyn ja kipuviivaimen avulla kipujaan.

Kivunsieto ja kipukynnys eivät nekään ole täysin sama asia. Usein ne, joilla on usein kipua joutuvat pakosta sietämään kipua enemmän ja useammin (vaikka heillä usein on alentunut kipukynnys). Sen sijaan harvoin kipua tuntevalle voi yhtäkkiä tuleva kipua olla vaikeammin siedettävä vaikka hänellä olisi korkeampi kipukynnys.

Lisäksi kipukokemukseen vaikuttaa hyvin monet tekijät sekä lääketieteelliset että henkilön persoonaan sekä kulttuuriseen että sosiaaliseen ympäristöön liittyvät syyt. Lääketieteellisistä syistä mielenkiintoisin (ja vaarallisin) on synnynnäinen kiputunnottomuus, jossa henkilö ei tunne lainkaan voimakkaita kiputuntemuksia.

Innostuin niin kommentoimaan, etten ollut ehtinyt lukea tätä viestiä. Tässäpä oli paremmin selitettynä se, mitä yritin mutuilla omassa viestissäni.

T. Viesti nro 29

Pakarasta (ei onneksi peräaukon läheltä) avattiin todella pahasti tulehtunut ja mätää täynnä oleva paise. Se oli erittäin kipeä ja teki kävelemisen melkein mahdottomaksi.

Lääkäri sanoi että ei voi puuduttaa, puudutusaine ei toimi ja puudutusaineen laittaminen sattuu. Noh en tiedä puhuiko totta, mutta puudutusta ei tullut.

Suuhun sain jonkun kapulan johon sitten purin hampaita. Sattui ihan tolkuttomasti se avaaminen ja tyhjennys, mutta en huutanut. Veitsellä se leikattiin auki ja sitten lääkäri käsivoimin tyhjensi sen.

Mutta se ei ole edes pahin kipu mitä olen kokenut. Pahin kipu on suonenveto pohkeesta. Tuo paiseen avaus oli siedettävän rajoissa, sillä pystyin sen kestämään keskeyttämättä operaatiota. Mutta en ymmärrä miten suonenveto pohkeesta voi olla niin kivuliasta, se menee jo minultakin siedettävän rajan yli. Onneksi olen keksinyt että tulee helpotus kun venyttää pohjetta esim painamalla jalkapohjaa seinää vasten.

Muuten en tiedä mitä tekisin, karjuisin varmaan ihan täyttä huutoa. Joskus olen herännyt keskellä yötä siihen suonenvetoon, tunnen jo miten se alkaa voimistumaan nopeasti ja noin 5 nanosekunnin kuluttua olen venyttämässä pohjetta seinää vasten ettei tarvitsisi kokea sitä kipua. Kipu on verrattavissa tuleen, laita sormi kynttilän päälle niin tiedät mistä puhun.

Meidän talossa on kyllä iso kynnys kun menee pesuhuoneeseen :D

Jos synnytyksestä selviää huutamatta, on kipukynnys korkea.

Riippuu myös kivun laadusta ja sijainnista. Esim. jouduin auton töytäisemäksi ja olisin tyynesti lähtenyt jatkamaan matkaa, mutta jalka ei kantanut ja silminnäkijä soitti ambulanssin. Polvilumpio oli mennyt p*n päreiksi ja kyynärluu irronnut, molemmat leikattiin. Varmaan siinä oli joku lievä shokki tai adrenaliinipiikki joka aiheutti sen etten tuntenut käytännössä mitään. Olin kaikkiaan 11 viikkoa sairaalassa ja ainoat kerrat kun jouduin pyytämään ylimääräistä kipulääkitystä, johtui menkkakivuista (endometrioosi). Ne on taas luonteeltaan sellaisia etten siedä niitä yhtään, tuntuu kuin mahassa olisi kiemurteleva mustekala joka kietoo lonkeronsa sisuskaluihin ja vääntää niitä solmuun, painaen johonkin hermoon joka aiheuttaa ripulin ja oksennusrefleksin, ja kipu säteilee palleasta nivusiin ja alaselkään.

Isohkon leikkauksen jälkeen olivat koko ajan tuputtamassa kipulääkettä ja selittämässä, että ei tarvitse kokea kipua yhtään. Mutta kun en tuntenut kipua! Lonkassa oli 22 cm mittainen haava ja siinä hakaset, mutta kipua en tuntenut, ainoastaan kiristymisen tunteen, kun nousin sängystä. Samanlaisessa leikkauksessa ollut huonekaveri ei kyennyt luopumaan kipupumpusta vielä silloinkaan, kun minä jo lähdin kotiin.

Niin mitä se kipukynnys tarkoittaa? Kivun kokemista vai sen sietämistä?

Jos vaikka kahdelle eri ihmiselle työnnetään neula käsivarteen sentin syvyyteen. Toinen sanoo, että vois mennä syvemmällekin, toinen taas alkaa heti hätääntyä kun neula lävistää ihon.

Onko korkea kipukynnys sitä, että sitä kipua ei tunne niin voimakkaana?

Vai onko se kivun kokemus sinällään sama, mutta korkeammalla kipukynnyksellä sen kestää paremmin?

Vaikea sanoa.

Selkärankani murtui ja vahingoittui kolmesta muusta kohdasta. Kipu oli käsittämätöntä.

Sain syöpähoitona kortisonia suuria määriä ja määrien vähentyessä minua särki koko ajan. Kaaduin ja oikea ranteeni murtui. Murtuma selvisi vasta myöhemmin otetuissa kuvissa.

Hampaani paikataan puuduttamatta, koska mitätön kipu lyhyen ajan enkä halua puudutusta ja leukaa pitkin valuvaa veristä kuolaa. 

Gynekologikäyntejä inhoan, koska ne ovat tuskallisia.

Minulla on omasta mielestäni korkea kipukynnys. Olen päätellyt sen siitä, että lääkärit ovat usein todenneet jonkun tilanteen tai vamman vakavammaksi kuin mitä siihen liittyneet oireeni ovat olleet. Olen esimerkiksi ajanut itse päivystykseen kytkinjalka murtuneena. Minulla on ollut paha tulehdus hampaassa mutta naputtelun perusteella sitä ei päätetty edes avata. Lääkärin perustelu oli, että jos hampaassa olisi tulehdus, en antaisi käsitellä sitä sillä tavalla. No, särky oli kyllä kova mutta en reagoinut hampaan naputteluun tarpeeksi voimakkaasti.

Onnettomuuksien jälkeinen kivuttomuus johtuu ihan shokkireaktiosta ja adrenaliinipiikistä. Kyllä se kipu pikkuhiljaa tulee ellei ole saanut kivunlievitystä.

Olen synnyttänyt kolme lasta luomuna, hampaita porattu ilman puudutusta jne.

Mutta ei tämä hyvä ole. Olen mm tuhonnut hampaani kun olen kestänyt kipua ja kun kipu on käynyt kipeää niin on jo ollut myöhäistä.