Kaikista helpointa olisi jäädä töistä pois ja

keskittyä satasella lasten ja kodinhoitoon. Olisin täysin tyytyväinen siihen vanhan ajanmalliinmalliin, jossa mies ansaitsee leivän ja nainen hoitaa kodin ja lapset (päivisin). Taloudellisesti ei ole vain nyt mahdollista.

Mulla on esim. ensi viikolla oma hammaslääkäri, yhden lapsen opettajan tapaaminen, kahden muun lapsen hammaslääkärit, yhden lapsen toimintaterapia... Nämä siis mun virka-aikaan eli joudun ne kaikki korvaamaan työnantajalle. Joka viikko ei ole tietenkään noin paljon kaikkea.

Tänä aamuna, kun sain lopulta kaiken siihen kuntoon että osa oli lähdössä kouluun ja yksi mun kyydissä päiväkotiin eikä auto ¤%&%¤ startannut, iski epätoivo. Meinasin ihan äkkipikaisuuksissani soittaa pomolle ja sanoa, että lyön hanskat tiskiin, ettei musta ole tähän. Vaikea selittää tässä sitä tunnetta.. Yritän aina rauhoittaa aamuja ettei mene härdelliksi mutta tänä aamuna taas vaihteeksi oli aikamoista. Sitten tuntuu niin hölmöltä, kun pääset tänne töihin ja rojahdat tietokonetuolille ja ajattelet että "Eikö sitä parempaakin tekemistä olisi?"

Puhumattakaan siitä miten mukavaa olisi, jos olisi enemmän aikaa lasten kanssa kuin se muutama hassu tunti illassa.

Meillä oli mies jonkun aikaa kotona tässä joku aika sitten ja homma toimi tosi hyvin. Koululaisten ei tarttenut lähteä kouluun yksin eikä tulla tyhjään kotiin, ruoka oli valmiina ajoissa ja koti siisti, kuopus oli vain lyhyen ajan päivästä hoidossa jne.

Mä haluaisin ihan todella sanoutua irti ja keskittyä lapsiin ja kotiin. Nyt tuntuu että hoidan kummankin vähän vajanaisesti, sekä kodin että työn.