Nuoret äidit!

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:47"]Ensimmäisen lapseni sain kun olin 17 ja toisen 21 vuotiaana. En ole koskaan katunut, että nuorena tulin äidiksi. Ammattia minulla ei vielä tuolloin ollut. Toisen lapseni ollessa puolitoista vuotias aloitin opiskelut. Valmistuin ja sain hyvän työpaikan, jossa olen ollut nyt kahdeksan vuotta. Välissä olen ehtinyt vielä saada yhden lapsen. Ja kaikilla lapsillani on sama isä jonka kanssa olen ollut naimisissa 12 vuotta.
[/quote]
Katsoin, että kylläpäs jollakin on ollut samanlaisia kuin minulla, kunnes katsoin koska viesti on lähetetty.... Tämähän on minun lähettämäni :D ilmankos kun kuulosti niin tutulta :D

Olin 25 ja ehkä muutaman vuoden olisin vielä voinut odottaa.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 13:02"]Sain esikoisen 25-vuotiaana. Oli maisteritutkinto ja pätkätyö. Määräaikaisistakin töistä maksetaan palkkaa ja sain hyvän ansiosidonnaisen vanhempainrahan, toisin kuin joku edellä epäili... Nyt teen jonkin verran etätöitä ja hoidan kotona pian 2-vuotiasta lastani. Aika harva vanhempi äiti on enää kotona, vaan päinvastoin koen olevani jonkinlainen poikkeus, kun lapseni ei ole kodin ulkopuolella hoidossa. Toki töiden takia en voi viettää kaikkea aikaa lapseni kanssa, mutta eiköhän liki jokaisella vanhemmallakin äidillä ole tässä vaiheessa jo omia juttuja.

(Avio)mies on vakitöissä ja molemmilla on hyvin säästöjä eli talous on kunnossa.

Kavereillani ei ole hirveästi lapsia, mutta olen saanut uusia, perheellisia ystäviä. 

Meille tämä sopii, mutta muille sopii jokin muu aika perustaa perhe. Live and let live.
[/quote]

Niin ja en koe, että minun olisi pitänyt odottaa lapsen saamista.

19v sain, olen nyt 20v. Ei harmita siltä kannalta että ei bilettämään pääse, opiskelu olisi ollut helpompaa ilman lasta. Rakastan silti lastani yli kaiken ja olen tyytyväinen näin.

Sain ensimmäisen ollessani 18, toisen ollessani 19 ja kolmannen ollessani 22. Arki rullaa kivasti ja on ammatti, vakityö, omakotitalo ja kaikki perusjutut. Nyt esikoisen mennessä kouluun olen vasta miettinyt että olisiko ollut parempi olla hieman vanhempi :) kavereita, yökyläilyjä, kännyköitä, vanhempainiltoja, vanhempaintoimikuntia, myyjäisiä ja harrastuksia. Kaikkea missä pitää olla täysillä mukana ja ylisosiaalinen. Itse koen nämä ponnistuksisksi, mutta varmaan vain luonnekysymys, ei niinkään se ikä :) kavereilla ja kaveripariskunnilla on nyt vauvoja tai ovat vielä lapsettomia. Olisi varmaan ollut mukavaa jos olisi tuttavia samassa tilanteessa. Muutoin en ole "katunut." Olen saanut kaiken tarvitsemani. Olemme matkustelleet maailmalla perheenä ja muutoinkin olen päässyt kokemaan ja näkemään. Tosin tietysti olen perhekeskeinen enkä ole kaivannut biletystä, yksin matkustamista tai omaa rauhaa. Tahtoisin kyllä opiskella lisää mutta sen kanssa täytyy toki laatia aika hyvä suunnitelma että saa talouden pysymään mukavalla tasolla. Eli järjestelyjä joutuu kyllä toki lasten kanssa enemmän tekemään. Olen tavannut todella eri-ikäisiä äitejä joista vanhimmat saaneet esikoisen yli 40 vuotiaina ja nuorimmat 16 vuotiaina, kaikki pääsääntöisesti ovat olleet tyytyväisiä elämäänsä ja hetkeen jolloin ovatvlapsensa hankkineet. Tietysti nämä asiat ovat niin ihmiskohtaisia, toiselle sopii jokin ja toiselle taas ei :)

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 21:01"]

Sain lapsen 19- vuotiaana ja opiskelut oli loppusuoralla. Kun lapsi oli 8kk hän oli vajaa 2kk hoidossaettä sain suoritettua loput opintoni. 21- vuotiaana sain kuopuseni ja vietin rauhassa kotiäidin elämää kunnes nuorin oli 3.v

sitten töihin sekä asuntolainahakemus:) nyt kun olen 30.v ja lapset on isoja on mukava matkustella niiden kanssa ja tehdä kaikkea kivaa. Ei tarvi tuskastella äitiyslomien kanssa ja sitä että lapsi pitää laittaa liianpienenä hoitoon kun on laina maksettavana.

minulle tämä järjestys oli oikea ja olen erittäin onnellinen:)

[/quote]

En tajua perustelujasi lainkaan.

30-vuotiaana isojen lasten kanssa matkustelu ei ole lainkaan sen helpompaa tai vaikeampaa kuin 40-vuotiaana isojen lasten kanssa matkustelu. Isojen lasten kanssa on nyt vain helpompi ja mielekkäämpikin ehkä matkustaa kuin pienten lasten kanssa.

Mitä tarkoitat äitiyslomien kanssa tuskastelulla? Itse veit 8kk:n ikäisen hoitoon saadaksesi opiskelut valmiiksi ja moni nuori äiti täälläkin kertoo, miten helppoa oli opiskella sen vauvan/taaperon kanssa. Tuo kaikki on joka tapauksessa pois siltä lapselta.

Itse koen, että paras aika hankkia lapsi iästä riippumatta on silloin, kun on jo opiskelut tehty ja mielellään vakituinen työpaikkakin odottamassa. Äitiyslomat eivät ole tuskaa sellaisille, joilla on jo työpaikka, kun äitiyspäivärahat määräytyvät tulojen mukaan. Säästössä voi olla rahaa, joten hoitovapaakin voi olla helppo pitää eikä sitä lasta tarvitse laittaa hoitoon edes siksi kahden kuukauden ajaksi, mitä itse teit.

Suurin osa perusteluista on jotenkin köyhiä. Mitä lisäarvoa on sillä, että lapset ovat isoja, kun olet itse 30-vuotias? Mitä enemmän jaksat/voit tehdä 30-vuotiaana kuin 40-vuotiaana näiden isojen lasten kanssa? Matkustaa voit ihan kaikenikäisten lasten kanssa, ja vähän vanhemmilla vanhemmilla voi sitä rahaakin löytyä säästöistä eikä tarvitse sitä uraa vääntää kouluikäisten lasten kanssa.

Sopiva lastentekoikä on sellainen, että pystyy tarjoamaan lapselleen hyvän lapsuuden. Jos se lapsuus on köyhää kituuttelua, kun vanhemmilla on ura kesken ja rahat hupenevat koko ajan peruselämiseen, olisi mielestäni ollut järkevää lykätä muutamilla vuosilla sitä perheen perustamista. Lapset eivät maksa huikeita, mutta se peruseläminen ei kyllä takaa onnellista lapsuutta. En itse koskaan osannut arvostaa sitä, että pääsin teininä matkustamaan perheeni kanssa, kun 15 vuotta olimme eläneet hyvin köyhää elämää.
[/quote]

Eli onko pointtisi, että raha takaa onnellisen lapsuuden?

Itse olen nyt 42v ja lapset jo maailmalla. Sain heidät ollessani 18v, 19v ja 21v. Hyvä ikä näin jälkikäteen ajateltuna. Tosin silloin, kun olin ainoa ystäväpiiristäni, jolla oli lapsia, niin joskus ei paljoa naurattanut. Pääsin kyllä menemään menoni, mutta ystäväpiiri vaihtui kyllä kokolailla. Nyt yksi ystäväni on kahden pienen lapsen äiti, mutta se on hänen valintansa. Itse pikemmin odottelen pienten jalkojen tapsutusta, mutta lastenlasten muodossa. Mutta aika aikaansa kutakin ja sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee!

Missähän ne on ne oikeassa elämässä olevat, jotka ovat tehneet pari lasta nuorena ja eronneet kolmikymppisinä ja sitten on se bilevaihe päällä. Heitä näkyy oikeassa elämässä tosi paljon, mutta ei aihe vapaalla

Varoitus mahdollisista kielioppivirheistä. Älä lue jos vereenpaineesi ei kestä niitä

Raskaaksi tulin 19 vuotiaana ja äidiksi 20 vuotiaana. 3kuukautta lapsen syntymän jälkeen päätimme erota, mikään ei sujunut. Sanoisin, että minä kasvoin äidiksi ja olin valovuoden edellä isää. Emme enää nähneet asioita samalla tavalla. Tyttäreni täyttää kohta vuosia enkä kadu äitiyttäni. Kaikilla on heikkoja hetkiä(jopa äideillä, silloin kyllä rukoilen isän olevan aktiivisemmin arjessamme tai ydinperheestä. Koskaan en ole toivonut etteí minusta olisi tullut äitiä) Väsyneenä ja kun tilanne tuntuu toivottomalta esim kun yksin on valvonut öitä, pitäisi vääntää koulu tehtäviä/olla koulussa mutta lapsi on saras tai kun kaveri lähtee viikonloppuna 2vkon thaimaan lomalle tyttöporukassa niin tulee mietittyä että pääsisipä itsekkin. Mutta olen varma että minun aika tulee vielä.

En usko että on oikeaa ikää tulla äidiksi, jotkut ovat henkisesti valmiimpia siihen nuorempana kuin toiset. Ketään loukkaamatta. Tilanteet kasvattaa ja ihminen mukautuu elämäntilanteiden mukaan. Esim. minulla on äitikavereita jotka ovat sanoneet ettei heistä olisi ollut tähän 20 vuotiaana (nyt35v) ja vielä yksin. Ajattelevat näin nyt, mutta jos äitiys olisi tullut vastaan nuorena saataisivat ajatella toisin. Ei se sano ettei minusta ole tai mahdollisesti sinusta olisi nuoreksi äidiksi. Kaikki on aika paljon asenteesta kiinni ja haluaako pärjätä vai valittaa... Jos asenne on että pärjää ja menee vaikka harmaan kiven toisen vuoksi niin kaikki on mahdollista.  Koulujakin voi käydä lapsen kanssa, että en nää että ammattin on oltava valmiina, itselläni oli ammatti silti opiskelen para-aikaa. Tiedän monia perheellisiä äitejä jotka opiskelee, välttämättä opiskelija riennoissa heitä ei joka kuukausi nää mutta näkyisikö heitä ilman lapsiakaan, en tiedä mutta nyt kun elämässä on muuta sisältöä ei sinne aina tarvitse mennä/voi mennä.

Mitä tulee yöuniin, olen 22 vuottias ennen pärjäsin helposti 4-5h unilla. Äidiksi tulon jälkeen 8h tuntuu olevan minimi että selviää päivästä. Nyt jos toisen lapsen saisin vielä kuitenkin nuorena en tiedä miten selviäisin :D Että tämä uni juttu on minusta aika myytti että nuoren jaksaisi, pakkohan se on kun ei ole vaihtoehtoja

Mutta siis ikää tärkeämpänä pidän "lapsenhankinassa" kumppania, kenen kanssa niitä rupeea toivomaan. Vaikka teidän parisuhteelle kävisi mitä onko hän sellainen ihminen joka olisi läsnä ja hyvä isä lapsillesi vaikka teidän kesken rakkaus ei olisi enää samanlaista. Jos olet löytänyt mielestäsi tälläisen ihmisen niin siitä vaan ;)

Mulla oli opinnot loppusuoralla ja olin ollut reilun vuoden töissä ennen esikoisen syntymää. Lukionkin kävin ahnehtien yli 90 kurssia ja kirjoittaen 7 ainetta ennen ammattikoulua. Esikoinen ei ollut täysin suunniteltu, olin juuri täyttänyt 23 kun hän syntyi. Oli ollut puhetta aviomiehen kanssa että odoteltaisiin vielä muutama vuosi, mutta kun esikoinen ilmoitti tulostaan emme miettineet hetkeäkään ettemmekö pitäisi lasta. Nyt olen toki työttömänä, mutta lapselle on sisarus "tilauksessa" joten en murehdi vielä työelämään palaamisesta. Opiskelutkaan ei ole poissuljettu jos ja kun toinen lapsi on syntynyt ja tarpeeksi vanha (n vuoden).

Mä sanoisin ennemmin niin, ettei ole oikeaa ikää saada lapsia, jos puitteet on omasta mielestä kunnossa niin kyllä silloin lapsen kanssa pärjää ja häntä pystyy kasvattamaan oikein. Hyvä parisuhde, taloudellinen tilanne, rahahan ei tietenkään kaikkea ratkaise mutta vastuuntuntoinen aikuinen haluaa lapselleen mahdollisuuden saada hyvää ruokaa ja ehjiä vaatteita. :) toisilla nää puitteet on kasassa jo parikymppisenä, toisilla kolmikymppisinä. Juhlia ehtii, ei voi sen perusteella ketään nuorta tuomita, mäkään en ole ollut vuosiin kiinnostunut baareissa/kavereilla/juhlissa notkumisesta lasi kädessä. Hyvä jos saunasiiderin juon kerran kuukaudessa, kahdessa. Ihan turhaa mun mielestä tuomita nuoria äitejä, tunnen monta naista jotka ovat saaneet lapsena 18-20 -vuotiaina ja ovat tasapainoisempia, vastuullisempia ja taloudellisesti paremmin toimeentulevia äitejä kuin useimmat tuntemani yli 30-vuotiaat äidit. Enkä yleistä, näin mun tuttavapiirissäni.

Tärkeintä kuitenkin on se, kuinka valmis on sitoutumaan lapseensa, hänen tarpeisiinsa ja kasvatukseensa. Jos tuntee olevansa valmis "uhrautumaan" ilman sen kummempia marttyyrin tunteita, on valmis äidiksi, oli ikä sitten 20 vuotta tai 40 vuotta.