Miten purat vihan ja pettymyksen tunteesi?

Olen yrittänyt saavuttaa jotain missä ne muut ovat huonompia. Tämä toimintamalli ei tosin ole riskitön, elämäni on stressaavaa. Olen yrittänyt nyt opetella vain kääntämään katseen pois. Me olemme kuitenkin vain surkeita pieniä muurahaisia tällä pallolla, ja elämä on kovin lyhyt. Nauti elämästä, heivaa kurjat ihmiset elämästäsi ja tee jotain mitä et ennen ole kuvitellut tekeväsi. Se uusi ihminen ei välitä enää sen vanhan murheista, ja muiden sikailut ovat hyttysen ininää.

Olen paljon oppinutkin kääntämään päätä pois, sulkemaan asioita pois tunnepuolelta. Mutta on tullut tunne, että se on lopulta vahingollista, jos tunteelle ei anna tilaa tai sen kieltää. Asia liittyy työhön ja työssä nwgatiiviselle tunteelle ei ole paikkaa, muuten on mustalla listalla... Aika auttaa varmaan, mikä muu...

Ap

Liikunta, juoksulenkki, huutaminen metsässä. Kirjoittaminen, kirjoita raivon vallassa ihan kynällä paperille ja revi vaikka paperi sen jälkeen.

Täällä av-palstalla.

Tekemällä töitä. Surut, murheet, vihat ja huolet on yleensä tullu hukutettua töihin. Tykkään työstäni ja tuntuu, että työt on välilli vähän liiankin helppo pakopaikka. Toisaalta. Mielummin duuni kun pullo.

En osaa purkaa vaan patoa kunnes olen räjähtämäisilläni. Viimeksi yritin lyödä miestäni joka kevyesti osasi tulla vastaan huomattavasti isokokoisempana ja kärsivällisenä miehenä.

Minulle ei ole koskaan opetettu että tunteita pitäisi purkaa. Hyveenä on pitää kaikki paska sisällään ja kärsiä. Sillä saat kirkkaimmat kruunun. Eikä hyviäkään tunteita kannata kertoa, joku voi vielä tulla kateelliseksi jne.

Varmaan saan miinuksia siitä että yritin lyödä miestä (minä 160cm ja mies 193cm mutta ei se tee sitä yhtään hyväksytympää) mutta itse asiassa mies on opettanut minulle miten purkaa vihaa  ja pettymystä. Noh, ylipäänsä mitä tunteita tahansa. Hän tietää että pidän kirjoittamisesta ja kehotti kirjoittamaan sen, mitä tunnen tai ajattelen.  Ja se on toiminut.  Välillä näytän miehelle lappua jossa kerron, miltä tuntuu kun en osaa purkaa tunteitani vaikka sanoin. Tekstin kanssa se onnistuu kun voin tavallaan itse vetäytyä kauemmaksi.

Joskus osasin oikeasti sanoa, miltä tuntuu (kasvatuksestani huolimatta) mutta eräät tapahtumat elämässäni saivat minut jälleen kuoreeni. Eli toisin sanoen, mies ei aina ole joutunut estämään minua vaikkapa heittämästä astioita tai lyömästä häntä.

Ja kyllä, terapiassa käydään. Isona apuna on edelleen mies, joka ainakin yrittää ymmärtää minua. En minä aina ole tällainen ole ollut.

Omien rajojen laittamisessa ja puolensa pitämisessä ei ole mitään väärää. Oman mielipiteensä ilmaiseminen asiallisesti ja jämäkästi on tervettä. Olen samaa mieltä että lopulta se kääntyy itseä vastaan jos yrittää vain niellä kaiken, turhautuu, masentuu ja katkeroituu. Uskallatko olla muilla elämän alueilla eri mieltä toisten kanssa? Ehkä kannattaisi miettiä mitä tuo tunne yrittää muuten kertoa sinulle itsellesi sinusta ihmisenä? Ole rohkea ja itsellesi uskollinen!

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 01:01"]

En osaa purkaa vaan patoa kunnes olen räjähtämäisilläni. Viimeksi yritin lyödä miestäni joka kevyesti osasi tulla vastaan huomattavasti isokokoisempana ja kärsivällisenä miehenä.

Minulle ei ole koskaan opetettu että tunteita pitäisi purkaa. Hyveenä on pitää kaikki paska sisällään ja kärsiä. Sillä saat kirkkaimmat kruunun. Eikä hyviäkään tunteita kannata kertoa, joku voi vielä tulla kateelliseksi jne.

Varmaan saan miinuksia siitä että yritin lyödä miestä (minä 160cm ja mies 193cm mutta ei se tee sitä yhtään hyväksytympää) mutta itse asiassa mies on opettanut minulle miten purkaa vihaa  ja pettymystä. Noh, ylipäänsä mitä tunteita tahansa. Hän tietää että pidän kirjoittamisesta ja kehotti kirjoittamaan sen, mitä tunnen tai ajattelen.  Ja se on toiminut.  Välillä näytän miehelle lappua jossa kerron, miltä tuntuu kun en osaa purkaa tunteitani vaikka sanoin. Tekstin kanssa se onnistuu kun voin tavallaan itse vetäytyä kauemmaksi.

Joskus osasin oikeasti sanoa, miltä tuntuu (kasvatuksestani huolimatta) mutta eräät tapahtumat elämässäni saivat minut jälleen kuoreeni. Eli toisin sanoen, mies ei aina ole joutunut estämään minua vaikkapa heittämästä astioita tai lyömästä häntä.

Ja kyllä, terapiassa käydään. Isona apuna on edelleen mies, joka ainakin yrittää ymmärtää minua. En minä aina ole tällainen ole ollut.

[/quote]

Niin, ja meillä ei ole lapsia eikä tule. Joten turha väsätä niitä ls-ilmoja.

Kirjota, itse teen sitä, että kirjotan ne kaikki negatiiviset tunteet paperille (vaikka 3eri tunnetta, tai yksi, kuinka monta vaan), kirjotan 30min tai tunnin tai pidempään jos siltä tuntuu. Siinä olet ihan oikeassa, että täysin niitä tunteita on huono tukahduttaa, ne tulee jossain vaiheessa esiin myöhemmin. Mutta se, ettei anna niille valtaa,on se "juttu".

Teen hengitys harjoituksia, sisään hengittäessä ajattelen "tyyneys/rauha (tai mikä muu hyvä tunne tahansa) sisään, ahdistus (tai mikä muu huono tunne tahansa) ulos", ja tuota hoen jonkun aikaa. Tai kävellessä (jos on pakko siirtyä jonnekin toiseen paikkaan) mietin joka askeleella sen negatiivisen tunteen  mielessäni (tai useamman tunteen) nimen, ja hoen niitä tunteita peräjälkeen.

Kirjoituksesta sen verran, tuolla joku puhui paperin polttamisesta, sekin on hyvä. Pääasia on se, että saat ne purettua, ilman että vahingoitat itseäsi tai toista.

Kuulemma tällaiset keinot on hyviä äärimmäisessä ahdistuksessa, syöt ihan vähän chiliä, sitruunaa, (varmaan joku curry tahna käy myön). Menet suihkuun, vuorottelet kuumalla ja kylmällä vedellä, tai upotat kasvot kylmään veteen. pidät jotain jäistä kädessä, mahan päällä tms.

Puristat koko kropan jännittyneeksi 10-30 sekunniksi, ja rentoudut.

Kumilenkkejä ranteessa, ja paukutat niitä ranteeseen.

Nuo siis kaikkein pahimpaan ahdistukseen.

Kiitos... Tämä on kiltin tytön syndroomaa. Nyt vaativa työ ja elämäntilanne ovat vieneet tiukille, että ehkä parempi, että käsittelen tunteita jotenkin hallitusti, enkä räjähtele. Olen syvästi tuntevaa persoonallisuustyyppiä ja koen myös pettymykset ja epäoikeudenmukaisuudet voimakkaasti.

Eipä kestä! Hyvä jos noista on apua, laitoin nuo rankimman fiiliksen ollessa päällä kuulemani keinot, kun luettelit tuon listan, niin ajattelin, että noista voisi olla hyötyä. Liikunta oli muuten yksi mikä siitä puuttuu. Ja nyrkkeilysäkki. N.säkkiä meillä ei ole. Ainiin, joku kotona tehty haarahyppely voi auttaa kanssa.

Olet sitten samanlainen kuin itse olen eli herkkä :/ Sellainen kirja on olemassa kuin "Tunne lukkosi- Vapaudu tunteetn vallasta" (Kimmo Takanen, meniköhän nuo nimet nyt oikein...) Ja sitten yksi kirja mikä minulla on lainassa on nimeltään "vihan voima" Tuija Virkki. Voisi olla kenties avuksi myös... ja siis googlettamalla esim illalla/yöllä puhelimella jos tunne on voimakas ja uni ei tule, se tietty tunne, olen löytänyt keskellä yötä keinoja, miten saisi nukuttua, ilman että herättää miehen.

Kimmo Takanen tai Vatanen. on ilmeiesti tosi hyvä kirja, kun kirjastossa on yli 50 varausta.. Tsemppiä! Muista, et ole yhtä kuin tunteesi, kaikki ollaan vihasia, katkeria, onnellisia, iloisia, eikä se tarkoita, että me ollaan vaan yhdenlaisia. Ja tosiaan, pura tunteet,ja se lähtee siitä, että opettelee tunnistaa mikä tunne on kyseessä. (Opettelen itse sitä juuri itsekin. Mindfullnes on hyvä keino itsensä rauhoittamiseen, siihenkin löytyy ihan varmasti kirjoja) ´Ja ennenkaikkea, anna itsellesi aikaa tuohon "opiskeluun", uusien tapojen oppiminen voi olla pitkä prosessi.

T: 10 & 12

Minut on siivutettu edellisessä ja nykyisessä työyhteisössäni jo 4 - 5 kertaa ja sitä ovat tehneet lähiesimies ja viimeksi eilen tiiminvetäjä. En tule valituksi edes pitempiaikaisia sijaisuuksia tekemään. Osa työkavereistani pitää puoliani, mutta viimeisin tapaus tehtiin silloin, kun kukaan puolustajistani ei ollut paikalla. Pitkäaikainen sijaisuus (ns. vakisijaisuus) vaan annettiin tiiminvetäjän päätöksellä eräälle toiselle sijaiselle. Normaalisti ovat menneet hakuun ja minäkin odottelin kiltisti sijaisuuden hakumenettelyä. Alan jo kypsyä koko touhuun ja mieleni tekisi sen takia lähteä koko puljusta pois. Mutta kun työtilanne huononee koko ajan ja pakko olla jossain työssä. Työkavereita tulisi myös valtava ikävä enkä yhtä ihania varmasti mistään saa. Myös asiakkaita tulisi ikävä. Työkaverit ja asiakkaat ovat tähän asti saaneet minut jaksamaan.

Tällä hetkellä teen koulutustani vastaamatonta työtä sijaisena, kun ex-esimieheni ei kelpuuttanut minua koulutusta vastaavaan työhön. Oikeastaan saan kiittää työkavereitani siitä, että ylipäätään säilytin työpaikkani. Mitään suurta virhettä en ole mielestäni tehnyt ja asiakkaita ja työkavereitani olen aina kohdellut hyvin, ystävällisesti ja reilusti. Työkavereilleni ja asiakkaille kyllä kelpaan, mutta pomoille ja tiiminvetäjälle en koskaan ole riittävän hyvä tai mieluinen.

Tekisi mieli nostaa kunnon äläkkä siitä, kun tulen aina sivuutetuksi ja haistattaa pitkät tietyille ihmisille. Mutta en oikein voi osoittaa mieltäni esimiestasolle ja tiiminvetäjälle, koska sittem menisi loputkin mahdollisuudet saada sijaisuuksia. Olen yrittänyt psyykata itseäni ja purkaa tunteitani muuten (musiikki, liikunta, lukeminen, elokuvat, kirjoittaminen, piirtäminen, ystävien tapaaminen, uusi miesystävä) mutta sekään ei kohta enää auta. Muutenkin olen saanut tarpeeksi lokaa niskaani viimeisen 10 vuoden aikana. Olisiko kenelläkään vielä mitään vinkkiä. Syyttömille ihmisille en viitsi kiukutella eikä se mitään auttaisi kuitenkaan. Pitäisikö mennä hakkaamaan halkoja tai nyrkkeilysäkkiä? 

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 03:37"]

Minut on siivutettu edellisessä ja nykyisessä työyhteisössäni jo 4 - 5 kertaa ja sitä ovat tehneet lähiesimies ja viimeksi eilen tiiminvetäjä. En tule valituksi edes pitempiaikaisia sijaisuuksia tekemään. Osa työkavereistani pitää puoliani, mutta viimeisin tapaus tehtiin silloin, kun kukaan puolustajistani ei ollut paikalla. Pitkäaikainen sijaisuus (ns. vakisijaisuus) vaan annettiin tiiminvetäjän päätöksellä eräälle toiselle sijaiselle. Normaalisti ovat menneet hakuun ja minäkin odottelin kiltisti sijaisuuden hakumenettelyä. Alan jo kypsyä koko touhuun ja mieleni tekisi sen takia lähteä koko puljusta pois. Mutta kun työtilanne huononee koko ajan ja pakko olla jossain työssä. Työkavereita tulisi myös valtava ikävä enkä yhtä ihania varmasti mistään saa. Myös asiakkaita tulisi ikävä. Työkaverit ja asiakkaat ovat tähän asti saaneet minut jaksamaan.

Tällä hetkellä teen koulutustani vastaamatonta työtä sijaisena, kun ex-esimieheni ei kelpuuttanut minua koulutusta vastaavaan työhön. Oikeastaan saan kiittää työkavereitani siitä, että ylipäätään säilytin työpaikkani. Mitään suurta virhettä en ole mielestäni tehnyt ja asiakkaita ja työkavereitani olen aina kohdellut hyvin, ystävällisesti ja reilusti. Työkavereilleni ja asiakkaille kyllä kelpaan, mutta pomoille ja tiiminvetäjälle en koskaan ole riittävän hyvä tai mieluinen.

Tekisi mieli nostaa kunnon äläkkä siitä, kun tulen aina sivuutetuksi ja haistattaa pitkät tietyille ihmisille. Mutta en oikein voi osoittaa mieltäni esimiestasolle ja tiiminvetäjälle, koska sittem menisi loputkin mahdollisuudet saada sijaisuuksia. Olen yrittänyt psyykata itseäni ja purkaa tunteitani muuten (musiikki, liikunta, lukeminen, elokuvat, kirjoittaminen, piirtäminen, ystävien tapaaminen, uusi miesystävä) mutta sekään ei kohta enää auta. Muutenkin olen saanut tarpeeksi lokaa niskaani viimeisen 10 vuoden aikana. Olisiko kenelläkään vielä mitään vinkkiä. Syyttömille ihmisille en viitsi kiukutella eikä se mitään auttaisi kuitenkaan. Pitäisikö mennä hakkaamaan halkoja tai nyrkkeilysäkkiä? 

[/quote]

Kuule, lähde vetämään sieltä. Tuollainen syö ihmistä. Itse häivyin vastaavasta paikasta ja ikävä ei ole tullut. Hajotkoot sinne. Katkeruus ja vihakin ovat kadonneet; en yksinkertaisesti välitä. 

Riippuu tilanteesta, jos on mahdollista puhua siinä tilanteessa suoraan ja avoimesti omista tunteista ja ajatuksista, teen yleensä niin, muuten alan hyppimään lopulta seinille, jos se tunne jää kalvamaan sisälle liian pitkäksi aikaa. Jos tilanne jatkuisi pitkään, esim. työyhteisössä, etsisin uuden työpaikan.

Itseäni auttaa todella rankka liikunta. Sitten se auttaa myös, että työpaikalla jos jokin asia on mielestäni epäoikeudenmukaista ja asia on minulle tärkeä, otan sen puheeksi henkilön/henkilöiden kanssa, ketä asia koskee. Toki on syytä puntaroida, mitä asioita ottaa puheeksi, mutta tuo sijaisuusasia on mielestäni sellainen. Muuten olen todella joustava, enkä tuo pieniä epäkohtia jatkuvasti esiin.

Pyydä vastausta  kysymykseesi, miksei sinua valita. Perustele kantasi, miksi juuri sinut pitäisi valita, pysy asialinjalla. Vaikket tulis valituksi, saattaa tämä jo helpottaa oloasi. Toiseksi, millaiset välit sinulla on pomoosi? Joskus henkilökemiat tai se, kuinka osaat mielistellä esimiestäsi, voi vaikuttaa tällaisiin päätöksiin, mikä on tietysti äärimmäisen epäreilua.

Koita puhua asiasta jonkun ylkopuolisen kanssa. Sekin voi tuoda uutta näkökulmaa.

Ulkoistan kaikki pettymyksen ja vihan tunteeni ex-tyttöystävääni. Kylläpä hän sitten osaakin olla mahdoton ihminen! Onneksi minun ei tarvitse käsitellä tällaisia asioita!

Lähden lenkille, treenaamaan tai rupean siivoamaan kodin "häpeäpilkkuja" eli niitä kaappeja, joihin kaikki tavarat vain tungetaan, järjestyksestä viis.

Siivoaminen on paras turhautumiseen, kun saa aikaan jotain näkyvää. :)