Lue keskustelun säännöt.
Kyttään ja stressaan, ärsyynnyn miehestäni
06.05.2014 |
Mulla on ihan hirveä kontrolloimisongelma miestäni kohtaan, ja ärsytys häntä kohtaan myös suurta. Mistä kummasta tämä johtuu, en oikeasti ymmärrä?!
Ollaan oltu 12 vuotta yhdessä ja nuoruuden jälkeen muututtu aikalailla. Lähinnä olemme tyyliltämme, asenteiltamme jne. täysin erilaisia. Lasten(kin) suhteen minä olen tarkka, haluan hoitaa perusasiat kunnolla, opettaa käytöstapoja, mieluummin lukea kuin istuttaa katsomaan videoita, haluan opettaa lapset ajattelemaan ja tekemään. Mies lähinnä, ainakin minusta tuntuu, haluaa ottaa rennosti myös heidän kanssaan - senkun katsovat telkkaria, saa itse nukkua. Ja kunhan nyt jotenkin koulussa menee, eihän hän itsekään menestynyt. Minulla nousee karvat pystyy tällaisesta ajattelusta. Itse olen korkeakoulutettu ja pidän opiskelua hyvin tärkeänä. Mies valittaa töistänsa, muttei ole valmis opiskelemaan tai etsi uutta työtä. Minä sanon, että valittaminen on todella huono malli lapsille.
Tunnen ärsytystä miestä kohtaan ja kontrolloin häntä. Kun hän on keskenään lasten kanssa, olen levoton että vahtiiko mies lapsia, muistaako antaa lääkkeet, pistääkö katsomaan koko aamupäivän telkkaria - siispä neuvon ja ohjeistan ja kyttään. Ja vihaan tällaista itseäni, todella!
Töissä, kavereiden kanssa, lasten kanssa keskenään olen iloinen ja rento mutta miehen kanssa hirveä pirttihirmu ja kärsin siitä itsekin. Koen, että arvosta enkä luota mieheeni, olemme niin erilaisia. Miten meidän arki ja tämä mun friikkiyteni tasoittuisi? Sitkeästi jätän miehen ja lapset keskenään, käyvät mökillä keskenään ja pakotan itseni olemaan stressaamatta siitä ajasta, käyn omissa harrastuksissa. Muttei se poista sitä ärsytystä ja kyttäystä, mitä kuitenkin teen kun vaikka ollaan kaikki yhdessäkin. Inhottaa kun mies ottaa vaan autolehden käteensä ja menee sohvalle, vaikka lapset tahtoisivat pelata koko perhe yhdessä. Silloin mietin, että olen valinnut todella väärän miehen, joku toinen ajattelisi mikä tärkeintä.
Mikä tähän avuksi? Kävin itsekseen pariterapiassakin puoli vuotta kun mies ei lähtenyt, hän ei näe tarvetta minkäänlaiselle kehittäiselle tai ajattelutyölle. Meillä on pienet lapset ja moni asia "hyvin", erokin tuntuu väärältä perhettä kohtaan.
Kommentit (35)
Miksi oon tällanen, mistä tää tulee? Nimen omaan miestäni kohtaan. Ärsyttää, miten suhtautuu asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun täytyy tuo itse selvittää, selvästi kontrollifriikkeyttä. Selvitä asia terapiassa, ettei tartu lapsiin. Ota rennosti, ota oppia miehestäsi! Mikä on pahinta mitä käy, jos yhden päivän katsotte telkkaria ja lelut ja vaatteet pyörii lattialla..? Aiheuttaako jo pelkkä ajatus sydämentykytyksiä..? Ota lehti, mene sohvalle, laita jalat miehen päälle, kahvikuppi viereen, - ota rennosti nainen!
No kuulostat kyllä aikamoiselta kontrollifriikiltä ja suorittajalta. Sulla nyt on tuollainen mies. Voisi olla paljon huonompikin. Isällä ei voi olla identtinen kasvatustyyli kuin äidillä. Eikä elämä saisi olla pelkkää suorittamista. Lapsillekin tekee hyvää välillä vaan olla ilman jotain suunniteltua ohjelmaa, suorittamista ja paineita. Et kai halua että niistä tulee samanlaisia kun susta?
Ei välttämättä tarvitse ottaa selvää mistä tuo johtu, vaan paneutua siihen, että alat muuttamaan omaa asennettasi ihan tietoisesti. Toista ei voi muuttaa, vain itseään. Anna miehen olla isä siten kuin hän itse haluaa. Lapset ei mene pilalle jos saavat isän kanssa katsoa telkkaa koko aamun. Lapsille voi jopa ollaa eduksi nähdä monenlaista aikuisuutta. Jospa mies onkin vastareaktiona kontrolloimisellesi passiivinen eikä halua tehdä mitään, koska sulta tulee vuorenvarmasti kritiikkiä kaikesta mitä hän tekee?
Ala tietoisesti harjoittelemaan rennosti ottamista. Meilläkin mies on rennompi lasten kanssa kuin minä mutta olen ajan kanssa oppinut että jos alan kontrolloida, siitä ei seuraa kuin pahaa mieltä kaikille osapuolille. Parasta on että lapset kokevat vanhempien olevan sovussa ja tasapainossa keskenään, erilaisina ihmisinä ja erilaisina kasvattajina.
Tulet itsekin tyytyväisemmäksi kun hellität. Seuraavan kerran kun mies ja lapset lojuvat sohvalla, mene mukaan lojumaan ja nauti yhdessä laiskottelusta edes hetki, se on yllättävän kivaa :-)
Höpö höpö. Mies vaan vaihtoon. Olette selvästi ihan eri maailmoista, mies on wt-duunari ja sinä akateeminen. Tottakai sua ärsyttää miehen velttous jos itse olet tekevä ja reipas. Sulta puuttuu rakkaus miestä kohtaan, ja siks ärsyynnyt miehen kasvatustavoista. Jos mies muuten ois menestyny ja aktiivinen, mutta lasten kaa ois rento niin tuskin se sua haittais. Sillon sä kuitenkin arvostaisit miestä - toisin kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 08:32"]
Höpö höpö. Mies vaan vaihtoon. Olette selvästi ihan eri maailmoista, mies on wt-duunari ja sinä akateeminen. Tottakai sua ärsyttää miehen velttous jos itse olet tekevä ja reipas. Sulta puuttuu rakkaus miestä kohtaan, ja siks ärsyynnyt miehen kasvatustavoista. Jos mies muuten ois menestyny ja aktiivinen, mutta lasten kaa ois rento niin tuskin se sua haittais. Sillon sä kuitenkin arvostaisit miestä - toisin kuin nyt.
[/quote]
Koen, että tässä on niin paljon totta. En arvosta miestä, hänen tyyliään, elämänasettaan, päämäärättömyyttään. Kuten sanoin, olen iloinen ja rento esim. töissä ja lasten kanssa keskenään, en pakkosuorita vaan todellakin osaan ottaa rennosti ja olen hyvin huumorintajuinen. Kaikki se katoaa mieheni kanssa. Hänen kanssa huumori on yksinkertaista, kakkapissitasoa, joka ei todellakaan naurata yhtään. Kun yritän jotain enemmän, mies ei edes tajua mistä puhun. Tunnen, ettei aitoa rakkautta olen. Ihan hirveä tilanne, kun kuitenkin haluaisin pitää perheen kasassa. Mutta on niin totta, että käytökselläni sitä koko ajan hajotan ja pilaan lastenkin arkea näin. ap
Oletko uupunut? Itselläni sama ongelma ajoittain. Meillä pitkä liitto takana ja välillä on elämä ollut todella vaikeaa. Pahimmat kaudet silloin kun olen itse uupunut ja stressaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jotakin stressiä on koska aamuöisinkin heräilen ja nukun levottomasti. Koen, että joudun olemaan vastuussa arjessa, vaikka mies tekeekin (siivoaa, laittaa ruokaa, hakee tai vie hoidosta) niin tärkeät asiat ovat vastuullani koska miehen asenne tuo että tekee mitä muistaa ja ei paineita jne. eikä osaa edes ajatella asioita huolellisesti. Lasten suhteen esim. kaikki asiat ja päätökset ovat vastuullani. ap
Oli kiva lukea, että muillakin sama ongelma.. Meillä keskusteltu erostakin, mutta haluaisin pitää perheen kasassa.. Mies on vaan sitä mieltä, että jos en muutu, hän ei jaksa katsella. Ehkä tilanne paranee kun mä meen töihin ja mies jää kotiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tilanne meni siihen että lopulta sairastuin ja olin pitkään poissa perheen vetovastuusta. Mies hoiti kaiken, mutta lopulta väsyi itse siihen etten minä tee mitään. Nykyisin olemme molemmat kunnossa ja tasavertaisia vanhempia ja kumppaneita. Parisuhteemme voi paremmin kun koskaan ja arvostamme toisiamme.
Panosta itseesi ja omaan hyvinvointiisi.
9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ei tuossa nyt kirjojen lukemiset auta. Te ette nyt vaan yksinkertaisesti ole toisillenne tarkoitetut. Itse teininä seurustelin useamman vuoden amispojan kanssa, itse olin lukiossa. Jo silloin nuorena minua hävetti jopa miehen kävelytyyli, joka oli löysää ja löntystelevää. Toki nyt ymmärrän, että tämän "häpeän" takana oli ärsytys miehen (tai pojan) erilaista persoonaa kohtaan. Tää mies ei olisi ikinä esimerkiksi opiskellut itselleen parempaa koulutusta, ja hänen kanssaan ei ikinä voinut keskustella mistään syvällisemmästä. Onneksi tajusin ajoissa, että molemmat varmasti löytävät itselleen sopivamman puolison. Vaikka sinänsä mies oli ihan kiva, niin minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta meillä ei voinut olla.
Harmi, että ehdit lapset tehdä tämän miehen kanssa. Lapsille kuitenkin on parempi kaksi onnellista kotia, kuin yksi onneton koti. Miksi tuhlaisit aikaa kyseisen miehen kanssa, et varmastikaan voi kuvitella teille onnellista tulevaisuutta? Toki yhteisiä hyviä hetkiä varmasti on, mutta kokonaisuus ei tule olemaan sellainen kuin haaveilet. Sä et voi muuttaa itseäs erilaiseks (esim. muuttaa itseäs sellaiseksi, joka ei kaipaisi älykästä keskusteluseuraa), etkä sä toisaalta voi muuttaa tätä miestä haluamaasi suuntaan (älykkääksi keskusteluseuraksi).
-7
Meillä isoja ongelmia parisuhteessa ja minulla ihan samat tunnelmat oman mieheni kanssa. Teki mies sitten niin tai näin, niin aina ärsyttää. Juuri tuollainen olo, että muiden kanssa voin olla rennosti iloinen, mutta oman miehen kanssa pitää koko ajan olla ns. taisteluvalmiudessa. Järjellä tiedostan, että hän on edelleen varmaan se ihminen, jonka kanssa viihtyisin parhaiten, mutta nyt on mennyt jo monta vuotta, että elämä on kotona pelkkää taistelua. Meilläkin yritettiin pariterapiaa, mies oli mukana siinä missä minäkin, mutta kävi mulle liian rankaksi.
Itse olen kokenut toimivaksi sellaisen, että kirjoitamme sähköpostilla ajatuksiamme jostain itse valitsemastamme aiheesta säännöllisesti. Tässä on se hyvä, että kumpikin voi keskeytyksettä sanoa mitä todella ajattelee jostain. Ja toisaalta vastaanottaja saa itse päättää, milloin jaksaa tuon kirjeen lukea. Voisitteko tekin kokeilla tuollaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:13"]
Harmi, että ehdit lapset tehdä tämän miehen kanssa. Lapsille kuitenkin on parempi kaksi onnellista kotia, kuin yksi onneton koti. Miksi tuhlaisit aikaa kyseisen miehen kanssa, et varmastikaan voi kuvitella teille onnellista tulevaisuutta? Toki yhteisiä hyviä hetkiä varmasti on, mutta kokonaisuus ei tule olemaan sellainen kuin haaveilet. Sä et voi muuttaa itseäs erilaiseks (esim. muuttaa itseäs sellaiseksi, joka ei kaipaisi älykästä keskusteluseuraa), etkä sä toisaalta voi muuttaa tätä miestä haluamaasi suuntaan (älykkääksi keskusteluseuraksi).
-7
[/quote]
Vastustan! Jos oikeasti on kyse uupumuksesta ja stressistä, on turha luovuttaa. Oma elämä kuntoon, jolloin myös miehen näkee uusin silmin. Enkä tarkoita nyt oman asenteen muutosta, vaan sitä että fyysisesti ja henkisesti saa itsensä kuntoon. Enemmän unta, enemmän mitä tahansa, jotta itsellä olisi parempi olla.
9 (kokemuksesta puhun)
Ennen eroa eksästä huomasin tuon saman asennoitumisen, jossa hän vain poimi parhaat palat perhe-elämästä, muttei halunnut ottaa vastuuta mistään tai hoitaa mitään loppuun saakka. Se meni jopa siihen, että kieltäydyin viimeisinä yhdessäolovuosina ostamasta patiolle pihakalusteita. Tajusin syyksi vihdoin sen, että puolisoni olisi vain lojunut niissä tuoleissa koko kesän, mutta ei yhtään kertaa olisi tuonut niitä pehmusteita sisään sateelta suojaan. Sekin tehtävä olisi jäänyt minulle pyytämisestä ja muistuttamisesta huolimatta. Kyllä, on oikeus erota kun toinen ei kanna osaansa vastuusta.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:22"]
Vastustan! Jos oikeasti on kyse uupumuksesta ja stressistä, on turha luovuttaa. Oma elämä kuntoon, jolloin myös miehen näkee uusin silmin. Enkä tarkoita nyt oman asenteen muutosta, vaan sitä että fyysisesti ja henkisesti saa itsensä kuntoon. Enemmän unta, enemmän mitä tahansa, jotta itsellä olisi parempi olla.
9 (kokemuksesta puhun)
[/quote]
Ihan samaa mieltä. Kun itsellä ei ole hyvä olla, niin se kumppani vituttaa vaikka se tekisi mitä, koska se on se läheisin ja paikalla koko ajan. Omat asiat ja oma pää pitää saada kuntoon. Puolisolta olisi kuitenkin hyvä saada tukea tuohon itsensä kuntoon pistämiseen, eikä se onnistu jos vain tappelette. Siksi ehdotin tuota sähköpostien kirjoittelua. T. 15
Minä ja mieheni ollaan myös hyvin erilaisia ja meillä on eri asenteet, mutta minä olen ajatellut sen olevan lapsille rikkaus että ollaan erilaisia vanhempia. Erona on tietysti se että en ole kontrollifriikki enkä ajattele että omistaisin lapset. Ja tämän miehen olen halunnut mm siksi koska hänen kanssaan on hyvä ja helppo. Ehkä teiltä puuttuu rakkaus ja sen myötä toisen arvostaminen.
Kiitos kirjavinkistä, aion lukea.
Tunnen, että tarvitsisin vahvan miehen jonka kanssa jakaa asioita henkisellä tasolla. Voisin itse olla välillä epävarmempi/heikompi, kun toinen ottaisi vastuuta, ymmärtäisi, toimisi ja ottaisi tosiaan henkistä vetovastuuta. Hänen epävarmuutensa ja luovuttamistyylinsä ahdistaa, koen olevani yksin vastuussa asioista. Kun hän ei ole paikalla, tiedän olevani aidosti yksin eikä ärsytä se henkinen yksinäisyys. Sitten olen rennompi hoitamaankin asiat.
ap
Meillä minä kirjoitan ajatuksia miehelle sähköpostilla, mutta hän ei koskaan vastaa. Sanoo, että hän ei ole mitään kirjoittajatyyppiä, ei hän osaa kirjoittaa tai että ei hänellä ole mitään sanottavaa. Hän ei vastaa edes tekstiviesteihin jos kirjoitan jotain lapsiin liittyvää. Esittää aina, ettei muista onko edes viestiä saanut. Kummasti hänellä on aikaa lukea Iltalehteä jne netissä töissä mutta ei vastata lyhyesti viesteihin. Ja tosiaan ei halua mihinkään pariterapiaan, ei tykkää mennä päviäkodin vanhempainiltoihin jne vaan mun pitäisi kaikki ne hoita, kuulemma ne paikat ahdistaa ja minä osaa paremmin puhua.
ap
Sä oot kilahtanut, sokea Reetta ei näe kuinka lapset ja mies kärsii. Pitäisikö sinun asua yksinäsi ?