Miten lapsesi 2-4vuoden ilmenee?
Miten jaksatte uhmaikäisen kanssa?
Oon kuullut et se voi olla aika tahtojen taistelua. Että juurikin tuon ikäisenä sitä kiukutellaan joka asiasta aamusta iltaan.
Nostan hattua kaikille uhmisten vanhemmille!!!♡
Kommentit (24)
Aamu alkoi niin, että raivosi, kun ei voinut laittaa uikkareita päällensä. Minä hirviö pakotin laittamaan päivävaatteet.
Aamupalalla alkoi itkeä siitä, että olisi halunnut istua ruokapöydässä eri paikassa kuin tavallisesti, eikä voinut, koska se oli isonveljen paikka.
Ulos lähtiessä hyppi tasajalkaa, huusi ja itki, koska piti laittaa kumisaappaat ja kurahousut.
Puistossa alkoi huutaa ja itkeä, koska keinut oli varattu.
Itki ja polki jalkaa, koska naapurin pojalla oli punainen lapio ja tyttö olisi halunnut sen ihan saman. Hiekkalaatikolla oli vain 12 muunväristä lapiota.
Lounaalla alkoi itkeä, koska pupulusikka oli pesussa ja joutui syömään nallelusikasta.
Polki jalkaa ja itki, kun piti mennä potalle ennen päiväunia.
Itki ja kiukutteli (huusi ja potki seinää) sen takia, ettei voinut laittaa piikkipantaa päiväunille.
Kello on jo kohta 13, enää ilta jäljellä 2-vuotiaan kanssa. Ja huominen..
Meillä on ollut tänään leppoisa päivä uhmiksella. Aamulla itki vain sitä, että ei saanut rikkoa isoveljen legoautoa. Aamupalalla heitti leikkeleet leivän päältä seinälle koska niissä oli reikiä. Sitten huuti ja itki kun en antanut uusia tilalle.
Meilläkin oli viikonloppu yhtä huutoa, kiukuttelua ja pahantekoa. Tänään on ollut aika rauhallista, onneksi. :) Lapsi 2,5-vuotias.
Onhan uhma rankkaa, mutta rauhallisemmat päivät auttaa jaksamaan! Kaikilla niitä ei tosin ole...
Pitää vaan olla tiukkana. Minua joskus naurattaa kun pieni kovasti uhmakkaana yrittää tahtoaan läpi. Pidän kyllä huolen, ettei huomaa minun nauravan hänelle.
Sillä jaksaa, kun oma lapsi on niin rakas <3 .
En muista että yhdelläkään lapsellani olisi ollut minkäänlaista uhmaikää eikä liioin murrosikäkään käyttäytymisessä näkynyt. En tiedä mitä vastaan he olisivat uhmailleetkaan kun ei meillä ole despoottejakaan ollut. Aikoinaan neuvolassa oltiin vähän huolestuneita uhmaiän merkkien puutteesta, mutta ihan tasapainoisia itseensä luottavia ja muut huomioonottavia ihmisiä lapsistani on tullut.
Meillä on nyt 3.5-vuotiaalla ihmeesti helpottanut, mutta kyllä sitä kunnon uhmaa vuoden verran kestikin. Viime syksy oli pahinta aikaa. Kerran laskin, niin poika oli herättyään klo 7.30 saanut 10 itkupotkuraivaria klo 10 mennessä. Aiheena saattoi olla esim. se, että smoothien pilli osoitti väärään suuntaan ja että ei osannut päättää, halusiko katsoa aamulla Pikku kakkosta vai ei. Myös lusikoista herran elämä meni aina pilalle: iso lusikka oli liian iso ja pieni lusikka liian pieni. Ja pukemisesta nyt ei yksinkertaisesti tullut yhtään mitään. Sitten painittiin ja puettiin, ja pari kertaa vietiin päiväkotiin ilman ulkovaatteita, kun riisui sitä mukaa mitä saatiin vaatetta päälle.
Välillä itsekin ihmettelen, että tuosta selvisi suhteellisen selväjärkisenä. Hermo kyllä meni monta kertaa, mutta ilmeisesti kannatti pitää niistä rajoista kiinni, koska nyt lapsen kanssa elämä tuntuu todella helpolta.
Todellako uhma alkaa 4-vuotiaana helpottaa? Mä olen varautunut, että kestää kouluikään. :D Vaikka yksilöllistähän se varmasti on.
Meillä 3v poika itki tänään 20 minuuttia, koska sanoin, että se on 'ihana poika'. Eihän se ole mikään ihana poika, vaan se on 'iso poika', äiti sanoi ihan väärin. Vain tytöt voi olla ihania ja poika on iso.
Jees..
Aamulla juoksi karkuun, kun piti pukea päälle. Kun sanoin "sitten sä jäät kotiin, moikka!", tuli nätisti pukemaan. Meillä asuu mörkö kaapissa, joten sen kanssa ei haluta jäädä kaksin kotiin.
Ruoalla pelleillään tai sitä ei tulla syömään ollenkaan. Silloin ruoka lentää nätisti roskiin, eikä sitä takaisin pöytään kanneta, vaikka kuinka kiukuttelisi perään. Jälkiruokaa ei heru, jos ruoka roskiin lentää.
Värikynät ovat jäähyllä (hyllyn päällä), koska piirsi pöytään ja taulutelkkariin.
Osa leluista on jäähyllä (hyllyn päällä), koska niitä heitellään tai niillä lyödään.
Nyt on onneks muutamana päivänä ollut autan äitiä -vaihe, jota voin käyttää hyväkseni oikeastaan aivan kaikessa.
Ja se nukkumaan meno. Milloin huutaa vettä, milloin sukka on huonosti, milloin peitto on huonosti, milloin nallet on lattialla, milloin rullakaihdin pitäisi olla ylhäällä - eikun alhaalla, jne.
Yksi kielto ei auta. Aina pitää uhkailla, lahjoa tai kiristää, että arki saadaan edes jotenkuten rullaamaan.
Lapsi tällä hetkellä 2v 10kk ja pahin uhmakausi kesti 3 kk. Uskallankohan sanoa, että nyt se ehdottomasti pahin on ohi, on melko seesteinen vaihe menossa. Nyt vain kerätään voimia siihen uuteen vaiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:05"]
En muista että yhdelläkään lapsellani olisi ollut minkäänlaista uhmaikää eikä liioin murrosikäkään käyttäytymisessä näkynyt. En tiedä mitä vastaan he olisivat uhmailleetkaan kun ei meillä ole despoottejakaan ollut...
[/quote]
Siis oletko oikeasti siinä uskossa että uhmaikä ilmenee vain despootteja vastaan? Ootko yhtään lukenut esim. ylläolevia viestejä? Missä niistä sinun mielestäsi esiintyvät ne despootit jotka ajavat lapset uhmaan?
Ihmeellinen käsitys uhmaiästä. :)
Lapsi:"Mennään ulos!"
Vanhempi:"No mennään vaan, puetaan vaan ulkovaatteet"
Lapsi:"EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" ja alkaa raivota
Halusi pillin ja annoin sen, hirveät raivarit koska pilli ei ollut sininen (meillä on vaan paketillinen pinkkejä pillejä, muun värisiä ei kotona ole koskaan ollut).
Halusi isän syliin, tämä otti ja kiukku kun halusikin äidin syliin. No, äiti otti ja hirveä kiukku kun halusikin isän syliin.
Joo, ihanaa aikaa...
Meidän 3 v. haluaa aamulla kiisseliä ja mysliä, no laitan sen hänelle. Johon hän alkaa kiukutella, ettei hän kiisseliä halua, kun muroja.Samoin pukeminen vaikeaa, eihän halua näitä sukkia tai alushousuja. Ja paitakin on ihan vauvamainen. Saadaan vihdostaviimmein sopivat vaatteet päälle. Jonka jälkeen riisuu kaikki pois ja lähtee pakoon meidän sänkyyn peiton alle, eikä suostu tulemaan sieltä pois. Ulos meno todella hankalaa, ylipäätään kaikki siirtymiset. Illalla uhmis iltapalalla siskonksa kanssa ja olen juuri pyykkiä laittamassa kuivumaan. Keittiöstä kuuluu naurua ja menen katsomaan, poika noussut tuolille seisomaan ja pissaa lorottaa suoraan murokulhoon. Että tämmönen yks mukava päivä.
Meidän tyttö (nyt 1 v 9 kk) on saanut raivareita 9 kk ikäisestä lähtien siitä, että asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla. Ja saa edelleen. Esim. juuri tuo, että haluaa ulos, mut kun otan ulkovaatteet esiin, raivari. Ei saa lelua uos laatikosta -> raivari. Tulen auttamaan, vielä pahempi raivari (kun olis halunnut ottaa ite) jne jne. Mistähän sen varsinaisen uhmaiän sitten aikanaan erottaa, senhän pitäis alkaa vasta yli 2-vuotiaana?! Vai paheneeko se tästä vielä potensiin miljoona?
Kestän kaikki nuo älyttömät "vääränvärinen sukka"-raivarit, mutta sitä en kestä, että uhmaikäinen 2v2kk menee tuosta noin vaan lyömään lattialla rauhassa pötköttävää 2-kuista pikkusiskoaan. On aina todella lähellä, etten vaistomaisesti tartu tuota pikkuperkelettä hiuksista kiinni. Eikä auta, vaikka esikoisen kanssa olisi touhuttu koko helvetin päivä kahdestaan, lyömistä tapahtuu silti.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:57"]
Aamu alkoi niin, että raivosi, kun ei voinut laittaa uikkareita päällensä. Minä hirviö pakotin laittamaan päivävaatteet.
Aamupalalla alkoi itkeä siitä, että olisi halunnut istua ruokapöydässä eri paikassa kuin tavallisesti, eikä voinut, koska se oli isonveljen paikka.
Ulos lähtiessä hyppi tasajalkaa, huusi ja itki, koska piti laittaa kumisaappaat ja kurahousut.
Puistossa alkoi huutaa ja itkeä, koska keinut oli varattu.
Itki ja polki jalkaa, koska naapurin pojalla oli punainen lapio ja tyttö olisi halunnut sen ihan saman. Hiekkalaatikolla oli vain 12 muunväristä lapiota.
Lounaalla alkoi itkeä, koska pupulusikka oli pesussa ja joutui syömään nallelusikasta.
Polki jalkaa ja itki, kun piti mennä potalle ennen päiväunia.
Itki ja kiukutteli (huusi ja potki seinää) sen takia, ettei voinut laittaa piikkipantaa päiväunille.
Kello on jo kohta 13, enää ilta jäljellä 2-vuotiaan kanssa. Ja huominen..
[/quote]
Kiitos tästä, mä luulin jo että mulla oli rankka päivä 2,5 -vuotiaani kera :D
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:05"]
En muista että yhdelläkään lapsellani olisi ollut minkäänlaista uhmaikää eikä liioin murrosikäkään käyttäytymisessä näkynyt. En tiedä mitä vastaan he olisivat uhmailleetkaan kun ei meillä ole despoottejakaan ollut. Aikoinaan neuvolassa oltiin vähän huolestuneita uhmaiän merkkien puutteesta, mutta ihan tasapainoisia itseensä luottavia ja muut huomioonottavia ihmisiä lapsistani on tullut.
[/quote]
Se on jännä juttu, kun tuollaiset teini-iän ylittäneiden vanhemmat eivät yleensä muista lapsillaan olleen mitään uhmäikää ollenkaan. Tämä siis on muistikuva lähes kaikilla neli-viisikymppisillä, myös omilla ja miehen sekä kaverini vanhemmilla. Kas vaan kut itse kyllä muistan vetäneeni itkupotkuraivareita...
Kiitän teitä kaikkia vastauksesta. Meillä kotona 2,5 omatahtotyyppi, joka huutaa ja kiukkuaa vääristä lusikoista ja juomalaiseista jne. Tuntuu, että meillä asuu maailman mahdottomin tyyppi, joka kiukuttelee joka asiasta, ja joka on puoleen päivään mennessä ollut kolme kertaa jäähyllä lyömisestä.
Ei se olekaan niin. Tuo lapsi on ihan normaali. Helpottaako tämä neljään ikävuoteen mennessä edes vähän? Esikoinen ei ikinä ollut tämmöinen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:53"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:05"]
En muista että yhdelläkään lapsellani olisi ollut minkäänlaista uhmaikää eikä liioin murrosikäkään käyttäytymisessä näkynyt. En tiedä mitä vastaan he olisivat uhmailleetkaan kun ei meillä ole despoottejakaan ollut. Aikoinaan neuvolassa oltiin vähän huolestuneita uhmaiän merkkien puutteesta, mutta ihan tasapainoisia itseensä luottavia ja muut huomioonottavia ihmisiä lapsistani on tullut.
[/quote]
Se on jännä juttu, kun tuollaiset teini-iän ylittäneiden vanhemmat eivät yleensä muista lapsillaan olleen mitään uhmäikää ollenkaan. Tämä siis on muistikuva lähes kaikilla neli-viisikymppisillä, myös omilla ja miehen sekä kaverini vanhemmilla. Kas vaan kut itse kyllä muistan vetäneeni itkupotkuraivareita...
[/quote]
Se on myös huvittavaa, miten AINA ne joiden lapsilla ei muka mitään uhmia tai murrosikäraivareita ole olleet, on mielestään jotenkin muita parempia kasvattajia ja aina muistetaan painottaa miten lapsi on aikuisenakin niin tasapainoinne ja rauhallinen. No, mun äiti esimerkiksi korostaa aina hirveästi sitä ettei mulla ollut mitään uhmaikää tai murrosiän ongelmia, mutta kas vain, mä olen kyllä nyt aikuisena tajunnut että mun uhmattomuus koko lapsuuden ja nuoruuden on johtunut siitä etten ole uskaltanut päästää tunteita valloilleen vaan olen padonnut ne kaikki sisääni. En ole uskaltanut uhmata. No, vuosikausia sisällä padotut tunteet ja siihen patoamiseen oppiminen ylipäätään ei luonnollisesti kovin hyvä juttu ole, joten voin kertoa että nyt aikuisena käynkin sitten mukavaa henkistä helvettiä läpi. Tietenkään äitini ei terapioistani tiedä mitään, sillä en sellaisista hänelle uskalla kertoa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:53"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:05"]
En muista että yhdelläkään lapsellani olisi ollut minkäänlaista uhmaikää eikä liioin murrosikäkään käyttäytymisessä näkynyt. En tiedä mitä vastaan he olisivat uhmailleetkaan kun ei meillä ole despoottejakaan ollut. Aikoinaan neuvolassa oltiin vähän huolestuneita uhmaiän merkkien puutteesta, mutta ihan tasapainoisia itseensä luottavia ja muut huomioonottavia ihmisiä lapsistani on tullut.
[/quote]
Se on jännä juttu, kun tuollaiset teini-iän ylittäneiden vanhemmat eivät yleensä muista lapsillaan olleen mitään uhmäikää ollenkaan. Tämä siis on muistikuva lähes kaikilla neli-viisikymppisillä, myös omilla ja miehen sekä kaverini vanhemmilla. Kas vaan kut itse kyllä muistan vetäneeni itkupotkuraivareita...
[/quote]
Se on myös huvittavaa, miten AINA ne joiden lapsilla ei muka mitään uhmia tai murrosikäraivareita ole olleet, on mielestään jotenkin muita parempia kasvattajia ja aina muistetaan painottaa miten lapsi on aikuisenakin niin tasapainoinne ja rauhallinen. No, mun äiti esimerkiksi korostaa aina hirveästi sitä ettei mulla ollut mitään uhmaikää tai murrosiän ongelmia, mutta kas vain, mä olen kyllä nyt aikuisena tajunnut että mun uhmattomuus koko lapsuuden ja nuoruuden on johtunut siitä etten ole uskaltanut päästää tunteita valloilleen vaan olen padonnut ne kaikki sisääni. En ole uskaltanut uhmata. No, vuosikausia sisällä padotut tunteet ja siihen patoamiseen oppiminen ylipäätään ei luonnollisesti kovin hyvä juttu ole, joten voin kertoa että nyt aikuisena käynkin sitten mukavaa henkistä helvettiä läpi. Tietenkään äitini ei terapioistani tiedä mitään, sillä en sellaisista hänelle uskalla kertoa.
[/quote]
Mulla on ollut aikoinaan sama juttu kotona. Nyt tajusin, että osittain tästä syystä kestin oman pojan _erittäin pahan_ uhmaiän. Eli siksi, koska se on ihan normaalia. Kuuluu kasvamiseen ja osoittaa, että lapsi tietää mun äitinä kestävän hänen kiukkunsa.
T: Vastaaja 8
Siis miten uhma ilmenee tuon ikäisillä?