Järkyttävä vauvakuume! Laittakaa tänne äityden hirveimpiä puolia!

Kukaan ei kertonut, että häpyliitos on aivan irrallaan synnytyksen jälkeen. Säikähdin aivan helvetisti, kun tunsin, miten luut muljahtelevat, kun käänsin kylkeä. Toki se siitä ajan myötä luutui takaisin. Raskausarvetkin vaalenivat. Virtsankarkailu jäi minulle pysyväksi harmiksi. Kun yskii tai aivastaa, niin aina lirahtaa, jollei muista/ehdi samalla jännittää niitä lihaksia. Vauva-ajassa pahinta oli jatkuva unenpuute. Vauva ei ollut erityisen itkuinen, mutta vähäuninen ja heräili öisin parin tunnin välein. Koti oli sotkuinen, kun ei jaksanut juuri muuta kuin nukkua silloin kun vauvakin nukkui. Muuta ikävää en osaa tähän kirjoittaa, sillä kaikki muu on minun kohdallani sujunut kuin unelma. Lapsikin on jo täysi-ikäinen eikä ole koskaan, edes murrosikäisenä, aiheuttanut minkäänlaista harmia, pelkkää iloa ja onnea vain.

En kerro. Vauvat on ihania ja isommat lapset myös! Sairastelukierteet on vähän rankkoja, mutta jos kyseessä ei mitään vakavampaa, niin kyllä niistäkin selviää. Mutta puolison tuki ja hyvä parisuhde on se ratkaiseva tekijä pikkulapsiajan nauttimisessa!

Siinä vauvassa on kiinni 24/7 ja oikeasti on kamalaa kun ei saa nukkua.

Perustervekin lapsi sairastaa ties mitä flunssia, yrjötauteja ja ripulia.

Rahaa menee aina vaan enemmän mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa...pitää olla merkkivaatteita ja ties mitä härveleitä ja harrastusmaksut pilvissä!

Jatkuvasti saa kantaa kaupasta selkä vääränä ruokaa ja kokata ja pyykkiä tulee ja siivottavaa riittää.

Meijan vauva kyllä puklaa paljon, mutta ei se mitään hirveää ole! Vauvat on ihania!

Toivottavasti apn kaltaiset ihmiset eivät erehdy lisääntymään

Mäkin haluan vauvan!!!! :) :) 

Ekat kolme kuukautta V-Ä-S-Y-M-Y-S, kun vauva itki mahavaivojaan öisin. Tuli siinä vähän väliä hyssyteltyä ja kierrettyä asuntoa ympäri. :)

Vauva imee aluksi rinnanpäät verille asti ja myöhemmin vasta imetys on mukavaakin. Kuvittele ensiksi synnytystuskat ja siihen päälle vielä imetyksenaloitustuskat. Sen päälle ihana vauva!!! Ei tannut auttaa vauvakuumeeseesi...

Meillä puskee 5!! hammasta samaan aikaan läpi ja keskiviikosta asti huutanut. Nyt sain vihdoin nukahtamaan päiväunille mutta rääky kaikuu ainavaan korvissa. Onneks oon kärsivällistä sorttia ja mieskin apuna, mutta huhhuh tätä huutamista. Imee kyllä kaiken energian ihmisestä.

Äitiys on ihan paskaa.

Koko ajan olet palvelijana muille, koskaan kukaan ei enää kysy miten sulla menee, aina vaan jauhetaan lapsista. Lapset huutaa, tappelee, vaatii ja rahaa palaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.

Et saa puhua puhelimessa enää koskaan rauhassa. Vaikka olisi ollut täysin rauhallista, niin kun puhelin soi, alkaa saatanallinen vaatimusten sarja tai sitten lapset satuttaa itseään tai toisiaan, jolloin puhelu on pakko lopettaa. Ja tämä tapahtuu taas seuraavan puhelun aikana.

Luulet että lapsien kasvaessa kaikki helpottuu (tätä hokevat sulle varsinkin ne, kenellä on jo isot lapset), mutta näin ei tietenkään käy. Jostain syystä kukaan ei uskalla kertoa totuutta siitä, ettei se helpota äideillä koskaan. Huomaat että se vauva-aika olikin sitä kaikista helpointa aikaa, sen takia se niin nopeasti meneekin.

Lopulta susta ei enää lasten teini-iässä (jos selviät sinne asti tappamatta itseäsi) ole jäljellä yhtään mitään. Ja jos ajattelet silloin, että enää ei ole kuin muutama vuosi ja lapset lähtee omilleen, niin ne vaistoaa senkin ja tekee loppuvuosista vieläkin helvetillisimpiä kuin edelliset about 15 vuotta ovat olleet.

Jos selviät hengissä siihen asti että ne todella lähtee kotoa pois lopullisesti, peilistä sua katsoo ryppyinen, väsynyt, lihava ja toivonsa menettänyt yksinäinen nainen. Mies on nimittäin poistunut kuvioista jo vuosia sitten, viimeistään siinä vaiheessa kun töistä on löytynyt se uusi parikymppinen blondi, jonka kanssa meni kahden kuukauden tuntemisen jälkeen naimisiin, vaikka 10 vuotta hoki sinulle, että naimisiin ei koskaan halua, eikä se merkitse hänelle mitään.

Tervetuloa äitiyteen.

Eroatte ja joudut jättämään lapsesi miehen nyksälle hoitoon.

Se, ettei huoli omista lapsista lopu koskaan. Heidän huolensa ja murheensa kokee ominaan vaikka olisivat aikuisiakin ja nehän vaan kasvavat sitä myötä, kun omat lapset saavat omia lapsia. Tosin ilonaiheetkin, ei sen puoleen.

Joo, kymppi kiteytti hyvin. Meillä enää hetki täysikäisyyteen vanhimmalla, huh en malta odottaa.

Vapaata saa vain jos eroaa miehestä, olettaen että mies kantaa vastuunsa lapsen hoidosta.

Kun olimme yhdessä, minä olin vastuussa lapsesta ja huushollista. Keskityin lapseen, huusholli meni rempalleen, mies alkoi nalkuttaa, minä tappelin vastaan ja suhde loppui siihen.

Nyt tajuan että ilman tätä ratkaisua olisin sidottu lapseen koko ajan samoin kuin kaikki muutkin parisuhteelliset kaverini: pariksi tunniksi voi lähteä kaverin kanssa ulos, mutta takaisin pitää olla nukuttamassa lasta/lapsia, sillä pakko on olla paikalla vaikka ei olisikaan tarpeellinen.

Jos ei eroa miehestä, ei ole vapaata ennen kuin 10 vuoden jälkeen, ehkä. Jos eroaa miehestä mutta mies on vastuuton, vapautta ei todellakaan ole, yh-tään.

Normaalissa heteroperheessä nainen on perheen äiti, ei nainen tai ihminen enää.

Mun mielestä raskausajan komplikaatioista puhutaan hämmentävän vähän. Mulle välähti vasta toisessa raskaudessa (kun lapsellisia tuttuja oli huomattavasti enemmän) että peräpukamat, suonikohjut esim häpyhuulissa ja virtsankarkailu on ihan yleisiä raskauden sivutuotteita. Ekalla kerralla olin näiltä välttynyt. Suurimmalta osalta vaivat häviää synnytyksen jälkeen, mutta ei todellakaan kaikilta.

Synnytyksessä voi revetä perseeseen saakka.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 13:09"]Mun mielestä raskausajan komplikaatioista puhutaan hämmentävän vähän. Mulle välähti vasta toisessa raskaudessa (kun lapsellisia tuttuja oli huomattavasti enemmän) että peräpukamat, suonikohjut esim häpyhuulissa ja virtsankarkailu on ihan yleisiä raskauden sivutuotteita. Ekalla kerralla olin näiltä välttynyt. Suurimmalta osalta vaivat häviää synnytyksen jälkeen, mutta ei todellakaan kaikilta.

[/quote]

Noi on tietty valitettavia juttuja, mutta raskausajan komplikaatiot on kyllä ihan jotain muuta! Verenvuodot, ennenaikaiset supistukset, etinen istukka, hepatogestoosi, toksemia, blokit, kasvunhidastumat jne. Nämä ovat komplikaatioita, suonikohjut ja raskausarvet toki ikäviä, mutta moneen ongelmaan verrattuna aika harmittomia.

Opettajana katselen teinejä päivät pitkät. Ne ovat niitä kullannuppuja, joiden äidit vaikeroivat täällä jo hyvissä ajoin ennen juhannusta, että alkaisipa jo koulu, ettei tarvitsisi katsella tuota nurkissa luuhaavaa passattavaa rahaa kinuavaa vittuilijaa viikkotolkulla.

Vauvat ovat kyllä ihania, mutta odotapas sitä, millaista se on 15 vuoden päästä.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 13:09"]Mun mielestä raskausajan komplikaatioista puhutaan hämmentävän vähän. Mulle välähti vasta toisessa raskaudessa (kun lapsellisia tuttuja oli huomattavasti enemmän) että peräpukamat, suonikohjut esim häpyhuulissa ja virtsankarkailu on ihan yleisiä raskauden sivutuotteita. Ekalla kerralla olin näiltä välttynyt. Suurimmalta osalta vaivat häviää synnytyksen jälkeen, mutta ei todellakaan kaikilta.

[/quote]

Noi on tietty valitettavia juttuja, mutta raskausajan komplikaatiot on kyllä ihan jotain muuta! Verenvuodot, ennenaikaiset supistukset, etinen istukka, hepatogestoosi, toksemia, blokit, kasvunhidastumat jne. Nämä ovat komplikaatioita, suonikohjut ja raskausarvet toki ikäviä, mutta moneen ongelmaan verrattuna aika harmittomia.

[/quote]

Ilmaisin itseni huonosti. Tarkoitin lähinnä sitä että kun noita oikeitakin ongelmia on niin monelle tulee nämä pienet todella yleiset asiat täytenä yllätyksenä. Oikeista ongelmiatakin kyllä puhutaan suht vähän ennen raskautta.

Ei se sinun miehesi hoida lasta lähestään 50 % eikä pidä muitakaan lupauksiaan vanhemmuuteen liittyen, vaikka sopisitte niin ennen lasta.