Nytkö se masennus iskee oikeasti? Pelottaa :(

Tervetuloa kerhoon, jos se nyt yhtään lohduttaa että meitä on muitakin.

Tää kuulostaa varmaan typerältä neuvolta, mutta jos sulla on yhtään aikaa, niin käy kävelyretkellä luonnossa ihan yksin. Mieluummin vaikka yöaikaan kun voi ihastella tähtiä ja silleen. KUulostaa yksinkertaiselta, mutta jos masennus ei ole vielä edennyt pitkälle, niin tää saattaa vähäks aikaa parantaa oloa. Tietenkin jos olo on oikein kamala, kannattaa puhua siitä vaikka hyvän ystävän kanssa. Varaatte sille ihan kunnolla aikaa. Kannattaa puhua jollekin, joka on itse kokenut samaa. Jos ei sellaista ystävää löydy, voi kokeilla ammattiauttajaakin, mutta ole varovainen ettei tuu lastensuojeluilmoitusta. Kaikkein tärkeintä on ettet syyllistä itseäsi huonosta olosta. Masennus ei ole kenenkään syy. Saattaa olla aika typeriä neuvoja 19-vuotiaalta, joka ei psykologiasta tiedä mitään. Olen kuitenkin samankaltaisessa tilanteessa, niin toivon voisin vähän auttaa.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 07:39"]

Vaikea saada hyvistä ajatuksista kiinni, itkettää koko ajan. Pelkään, että muut huomaavat ja lakkaavat suhtautumasta kuten normaaliin ihmiseen. Pelkään syrjäytyväni, että lapsiani aletaan kiusata ja menetän töissä lopunkin arvostukseni. Mitä tässä voi enää tehdä? Miksen voinut syntyä normaaliin perheeseen, vaan äidilläkin on masennus? 

[/quote]

Ensimmäinen askel on lopettaa hysteerisenä oleminen. Pyydä vaikka miestäsi ravistelemaan sinua kunnolla, että rauhoitut vähän.

Sama täällä..takana vaikeita juttuja, tuntuu että masennukseni on uusiutuvaa sorttia. Nyt taas jonkin aikaa mennyt huonommin.

Se, että äidilläsi lli masennusta, ei määritä sinun tulevaisuuttasi.

Pyydä ammattiapua. Turha pelätä lastensuojeluilmoitusta.

Tosin metsässä kävelykin voi hyvin lievässä masennuksessa auttaa. Opiskeluaikoina oli jakso, jolloin olin hyvin ahdistunut. Heräsin joka aamu painostavaan tunteeseen vatsassa. Yritin järkeillä itselleni, ettei ahdistukselle ole mitään syytä. Se ei auttanut. Ryhdyin tekemään pitkiä metsälenkkejä unohtaakseni hetkeksi opintojen vaatimukset ja kiireet. Vähitellen se auttoi ja tunne vatsassa ja ahdistus lakkasi noin viodn sisällä. Valmistuinkin hienosti ja sain hienon työpaikan, jossa vieläkin olen. Muistona tästä reagoin vieläkin vatsalla kaikkiin ikäviin tilanteisiin. Mutta onneksi tunne menee nykyään nopeasti ohi.