Mies ei puhu mitään..
Mun mies istuu illat telkan ääressä, toisella kädellä räplää puhelinta ja toisella pyörittää hiustupsua. Ja tätä on siis ilta toisensa jälkeen. Ei puhu eikä ole vapaa ja spontaani. Jota oli silloin kun tavattiin 10v sitten.
Olen ehdottanut eroa, mutta hän ei eroa, kun on mennyt naimisiin. Ja lapset. Mutta en mä mennyt naimisiin että mä tätä kattelisin. On ollut hoidossa psyykkisessä asioissa mm. Masennus joka johtui siitä että ei osaa puhua omista asioista. Taas sama puhumattomuus ja ilmeettömyys jatkuu.
Olen akateeminen, lämmin ja eloisa ihminen. Tuntuu, että tukehdun tähän hiljaisuuteen ja painostavan oloon, kun toinen on vaan hiljaa puhelin kädessään.
Mitä tekisitte??
Kommentit (29)
Eipä sulla kauheasti tuettavaa ole jos se mies ei itse tee töitä itsensä eteen.
Auttaa voi, mutta kukaan ihminen ei saa toista nostettua tolpilleen niin että se kanssa pysyisi sitten kun päästää irti.
En kyllä tajua tuota ihmisten puhumattomuutta, siitä ei tule kuin ongelmia! Itse ollut naimisissa 20 vuotta ja meillä kyllä puhumista riittää ihan jatkuvasti, ihan kaikesta. En voisi kuvitella iltaa että mies tai minä tuijottaisi illan televisiota, tietsikkaa tai kännykkää, puhumatta toiselle, ei onnistuisi kummaltakaan.
Mutta eipä ole sitten niitä ongelmiakaan, ei edes makuuhuoneessa!
niin otan asian puheeksi terapiassa.
ole sinä onnellinen ja kiitollinen parisuhteestasi!!
Eihän tuollaista idioottia olekaan.
Ei sitä kaikkea tiedä olevankaan, ennen kun tietääkään.
ap
Kysy saako sen kuvan julkaista niin muutkin sais nähdä minkä näkönen tuollainen toope on
Sama juttu. Eiks meidat kaikki oo huiputettu naimisiin mukavan, puheliaan ja hauskan miehen kanssa. Arki on sitten eri asia. Nainen tekee tyot ja hoitaa lapset ja mies ei puhu (on kai sitten onneton?). Pitaisko kaikkien pysya lapsettomina pareina etta jaksaisivat toisiaan??
Niin ja mahdollisuus tästä loukusta ulospääsemiseen on annettu tuhansia kertoja. Jos tässä on onneton. Mutta taitaa olla mun vastuulla ero.
Voi kun taas haaveilen romantiikasta jonkun ihanan kanssa.
Taitaa olla aika mennä nukkumaan.
kun terapia on aktiivista sillon mies on avoimempi, mutta tuntuu että tarvii ma sinne kertomaan tilanteesta. Mut pidemmän tauon aikana alkaa tää puhumattomuus. Voi mikä tilanne!!!
Ap