Saat perintöä/voitat arvassa tms 100 000€. Mitä teet?
Itse maksan auto- ja opintolainan, luottokorttilaskut ja sisustan kodin täysin uusiksi. Loput sijoitukseen.
Kommentit (74)
Maksaisin/ostaisin
1. opintolainan pois,
2. kummallekin pennulle yksiön sijoitusasunnoksi,
3. plastiikkakirurgisia palveluita, niin että vihdoin ja viimein pääsisin eroon muutamasta pienehköstä, mutta omaa elämänlaatuani merkittävästi alentavasta epäkohdasta,
4. juristin palveluita niin, että tämä laatisi minulle ja aviopuolisolleni avioehdon ja lasten huoltajuus- ja elatussopimuksen kaiken varalta, niin että en mahdollisessa erossa jäisi nuolemaan näppejäni saati saisi puolisoni velkoja maksettavaksi.
Tossa noin alkuun. Ja ai niin, etsisin käsiini osaavia käsityöläisiä, joille maksaisin laadukkaiden, edustavien ja istuvien vaatteiden tekemisestä, ihan aluspaidoista ulkokenkiin asti.
Lisäksi alkaisin tehdä vain joitakin näennäistöitä (esim. vuokratyöntekijänä kauppojen kassoilla), joita voisin tehdä vain ns. silmänlumeeksi (jos jättäytyisin kokonaan työttömäksi, herättäisi se vaihtelevasti joko epäilyksiä tai sääliä, ja tuollaisen rahapotin päällä istuessani en haluaisi itseeni kohdistuvan minkäänlaista huomiota) ja vain silloin kun itseä sattuisi hotsittamaan. Ottaisin oikein nautinnon kannalta sen, että irtisanoutuisin milloin mistäkin työpaikasta per heti, jos vaikka yksikin ilmapiirinpilaaja-luonnehäiriöinen alkaisi haitata elämääni. Kyllä, velkoisin tällä menetelmällä kokemiani vääryyksiä...
Dr. Fun kirjoitti:
Maksaisin/ostaisin
1. opintolainan pois,
2. kummallekin pennulle yksiön sijoitusasunnoksi,
3. plastiikkakirurgisia palveluita, niin että vihdoin ja viimein pääsisin eroon muutamasta pienehköstä, mutta omaa elämänlaatuani merkittävästi alentavasta epäkohdasta,
4. juristin palveluita niin, että tämä laatisi minulle ja aviopuolisolleni avioehdon ja lasten huoltajuus- ja elatussopimuksen kaiken varalta, niin että en mahdollisessa erossa jäisi nuolemaan näppejäni saati saisi puolisoni velkoja maksettavaksi.Tossa noin alkuun. Ja ai niin, etsisin käsiini osaavia käsityöläisiä, joille maksaisin laadukkaiden, edustavien ja istuvien vaatteiden tekemisestä, ihan aluspaidoista ulkokenkiin asti.

Kerro toki mistä saa kaksi sijoitusasuntoa niin edullisesti, että riittää vielä plastiikkakirurgiaan, juristin palveluihin ja säästöön jotta voi jättäytyä kokopäivätöistä pois :D
Maksaisin asuntolainaa 70t€ pois, autolainan 10t€ ja lopuilla tekisin taloon kylppärirempan ja etelänmatka tehtäisiin (heti kun mahdollista).
Sitten pienentäisin jäljellä olevan asuntolainan maksueriä jotta voin vähentää työntekoa.
-Kotiin remontti, mutta lähinnä lattioiden uusiminen ja jotain pientä pintaremonttia.
-Joku luksuskesämökki ensi kesälle vuokralle meren rannalta koko kesäksi
-Hotelli Kämpiin muutamaksi yöksi
- Hyväntekeväisyyteen pari tonnia
Jos ei olisi koronaa, sitten tietysti pari ulkomaanmatkaa. Loput säästöön.
Dr. Fun kirjoitti:
Maksaisin/ostaisin
1. opintolainan pois,
2. kummallekin pennulle yksiön sijoitusasunnoksi,
3. plastiikkakirurgisia palveluita, niin että vihdoin ja viimein pääsisin eroon muutamasta pienehköstä, mutta omaa elämänlaatuani merkittävästi alentavasta epäkohdasta,
4. juristin palveluita niin, että tämä laatisi minulle ja aviopuolisolleni avioehdon ja lasten huoltajuus- ja elatussopimuksen kaiken varalta, niin että en mahdollisessa erossa jäisi nuolemaan näppejäni saati saisi puolisoni velkoja maksettavaksi.Tossa noin alkuun. Ja ai niin, etsisin käsiini osaavia käsityöläisiä, joille maksaisin laadukkaiden, edustavien ja istuvien vaatteiden tekemisestä, ihan aluspaidoista ulkokenkiin asti.
Lisäksi alkaisin tehdä vain joitakin näennäistöitä (esim. vuokratyöntekijänä kauppojen kassoilla), joita voisin tehdä vain ns. silmänlumeeksi (jos jättäytyisin kokonaan työttömäksi, herättäisi se vaihtelevasti joko epäilyksiä tai sääliä, ja tuollaisen rahapotin päällä istuessani en haluaisi itseeni kohdistuvan minkäänlaista huomiota) ja vain silloin kun itseä sattuisi hotsittamaan. Ottaisin oikein nautinnon kannalta sen, että irtisanoutuisin milloin mistäkin työpaikasta per heti, jos vaikka yksikin ilmapiirinpilaaja-luonnehäiriöinen alkaisi haitata elämääni. Kyllä, velkoisin tällä menetelmällä kokemiani vääryyksiä...
Laskepa nyt uudestaan. Kyseessä siis 100 000e.
Laitoin korkeakorkoiselle tilille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostan kesämökin. Haaveillut jo kauan.
Oliko tämä minun vastaukseni? Samaa olin sanomassa. Sopiva on jo kiikarissa.
Sama täällä!
Enpä mitään erikoisempia tekisi....miksi pitäisi. Minulla/meillä on kaikki mitä haluamme. Sinne se pankkiin joutaisi entisten jatkoksi.
Kissalle jotain voisi, mutta silläkin on kaikkea mitä saatavilla on, ja sen parempaa ruokaa ei löydy, mitä nytkin jo syö.
Eläintaloon lahjoitus olisi yksi vaihtoehto....sinne menee kaikki sitten kun aika on.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo säästötilillä noin 110 000 joten varmaan ne menee edellisten jatkoksi. Ei ole mitään lainoja tai luottokorttilaskuja maksamatta ja omistan jo kaiken mitä haluankin omistaa. Kotikin on viihtyisä ja hyvä sellaisena kuin se on.
Johonkin todelliseen elämänmuutokseen pitäisi saada vähintään kymmenen miljoonaa.
Kuka pitää säästötilillä tuollaisia summia kun sijoittamalla saisit summan paljon suuremmaksi??
Mä oon saanut perinnön, enemmän kuin tuo summa, yli 10v sitten. Silloin maksoin autolainan veke, ei oikein muuta ihmeellistä. Helpottavaa kun ei tarvitse miettiä kauheesti onko varaa johonkin. Asuntolainaa esim siis ei ole, eikä perillisiä mille jättäis.
Hakisin keväällä kattomaalit taloon n. 850e.
Ostaisin heti varalle uuden ja laadukkaan kiertovesipumpun puukattilaan n. 400e.
Itseäni hemmottelisin uudella Stihl ammatti laadun moottorisahalla n. 900e.
Frouvalle joulu lahjaksi laittaisin Ällyy puhelimen n. 150e
Loput tilille pahan päivän varalle.
Maksaisin opintolainan pois. Hommaisin ajokortin ja auton. Lopettaisin työni siivoojana.
Jään elämään niillä rahoilla ja parantelen mt-ongelmani rauhassa ilman, että täytyy jatkuvasti yrittää selviytyä milloin missäkin työkokeilussa tms. "kuntouttavassa".