Lue keskustelun säännöt.
Mitä minulla on lapsille annettavaa?
29.04.2014 |
Tuntuu niin turhalta kaikki lasten kanssa oleminen. Hoidan ja huollan, syötän ja vaatetan, panen nukkumaan ja sitä ennen hoidetaan iltapesut. Mitään henkistä kontaktia en tunnu lapsiin saavan. Keskustelut päätyvät kummallisiin umpikujiin tai lapsi vain häipyy kun ei enää kiinnosta. Harvoin kyselevät mitään, meillä ei tosiaan vanhemmalla tieto lopu kun se ei edes kiinnosta.
Koululaista ei kiinnosta pahemmin koulu ei harrastukset, kilttinä lapsena menee minne käsketään, mutta eihän siinä järkeä ole ketään väkisin missään pitää. Pleikalla pelaisi mielellään koko ajan jos saisi, ei saa. Seuraava ei edes ole kiltti perässähiihtäjä, sitä ei voi pakottaa oikein mihinkään. Pääsee erityisopetukseen, mutta mitä hyötyä siitä on, jos haluaa vain hölmöillä joka paikassa. Nuorimmasta ei vielä tiedä, mitä siitä tulee. Samanlainen kaiketi.
Meillä on uusperhe, jossa kaikki pyörii sen ehdoilla, että minä joustan. Olen lasten kanssa aina kun se ei kellekään muulle sovi, teen työni kun pystyn, en moiti ketään ettei miesparoille tule paha mieli ja toimin koko konkkaronkan sihteerinä, itse kukaan ei muista mitään eikä osaa hoitaa mitään.
Isänsä luona lapset ovat ihan mielellään, ja miksipä ei. Siellä saa pelata niin paljon kuin huvittaa, katsoa mitä vaan leffoja eikä kukaan pakota vaikka ulos leikkimään. Ruokakin on hyvää, pizzaa ja nuudeleita. Äiti vain on tylsä, joka aina karjuu ja keksii kummallisia asioita kuten telkkarin ajankohtaisohjelmat. Onneksi sen aikaa voi vaikka pelata jotain.
Kun aloin lapsia laittaa, en odottanut kovin paljon. Ajattelin, että lapsi voi olla sairas, allerginen, valvottaa, voi olla oppimishäiriöitä, kiusaamista ja muita ongelmia. Kun ero tuli, ajattelin että mitenhän tämä tästä lähtee. Kaikkien muiden mielestä asiat tuntuvat olevan ihan hyvin, minä vain kysyn että mitä järkeä tässä on. Passata tyyppejä, joiden kanssa ei oikeastaan ole paljonkaan yhteistä. Tuntuu, että jos minä en tsemppaa, ne saavat keripukin ja lamaantuvat lopullisesti pelikoneidensa ääreen. Eikä kukaan huomaa mitään, koska sellaista se vaan nykyaikana on.
Pitäisikö minunkin luovuttaa? En haaveile lapsineroista tai akateemisuudesta, kunhan edes jokin vihje kiinnostuksesta johonkin pilkahtaisi noiden silmissä. Pelaamalla voi kuulemma elättää itsensä, mutta jokin tavoitteellisuus jossain olisi tarpeen. Yritän saada jonkinlaista palkitsemisjärjestelmän ajatusta juurtumaan, mutta ei se onnistu kun isänsä luona saavat kuitenkin sen mitä en anna ja muut sukulaiset ostavat loput.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Kommentit (2)
Aika hyödyttömän kuuloisia lapsia. Eivätkö he voisi muutta pysyvästi isänsä luokse asumaan? Et tunnu saavan lasten kasvattamisesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on pienemmät lapset, joten en osaa koululaisista oikein sanoa, mutta olen kyllä huolissani pelaamisen tärkeydestä ja peliriippuvuudesta. Jari Sinkkonen kertoi luennollaan yhdestä peliriippuvaisesta teinipojasta, joka oli sanonut että kaikki muu elämä on lusimista ja pelaaminen on oikeaa elämää.... Hui.
onhan pelaamisessa varmaan hyviäkin puolia, mutta jos kaikki muu elämä alkaa olla turhanpäiväsitä eikä mikään muu kiinnosta, niin silloin aletaan olla jo pahasti riippuvaisia. Mielestäni vanhemmilla on velvollisuus rajoittaa pelaamista ja seurata millaisia pelejä pelataan sekä huolehtia siitä että lapsi harrastaa muutakin, että vietetään enemmän aikaa ihmisten, eikä koneiden kanssa.
Sinun kannattaisi varmaan jutella lasten isän kanssa peliajoista. Ravitsemuskin on tärkeää, mutta jos lapsi viettää enemmän aikaa sinun kuin isänsä luona, niin hän varmaan saa silti tarpeeksi monipuolista ravintoa koulun ja sinun tarjoamasta ruoasta.
muistan kyllä että itsellänikin oli samankaltainen pakokeino tästä maailmasta, kirjojen lukeminen! Ehkei se ole niin haitallinen kehittyville aivoille kuin tietokonepelit, mutta pakoa todellisuudesta se oli ja olin selvästi riippuvainen lukemisesta.
Pelaamisella äärimmäisen harva itseään elättää, kuten ei romaanien lukemisellakaan. Kyllä koulu ja opiskelu on hoidettava ja jossain vaiheessa kaksittävä mitä haluaisi ja kykenisi työkseen tehdä.
en nyt osaa oikein lohduttaa, mutta älä liikaa stressaa! Sulla taitaa olla liikaa vastuuta perheessä, voisitko jakaa sitä miehellesi ja lapsille itselleen? Helposti se vastuu lapsista on äidillä....Eikös kaikilla lapsilla ole älypuhelimet nykyään? Eikös niihin saisi kalenterit ja muistutukset ja jopa perheen yhteiset ajankäytöt näkyville?