Amkilaiset sekosivat YTHS:n maksusta
Yliopisto-opiskelijat ovat jo 20 vuotta maksaneet lukuvuosittaisen maksun YTHS:lle.
Maksulla pääsee osalliseksi kattavasta terveydenhuollosta.
Amkilaiset ovat pitkään itkeneet, kun heillä ei ole vastaavaa, yhtä kattavaa terveydenhuoltoa.
Ensi vuoden alusta alkaen on, mutta tämäkään ei kelpaa, kun siitä joutuu maksamaan sen saman mitä yliopisto-opiskelijat.
Mitä te rakkaat amk-opiskelijat oikein haluatte?
Kommentit (97)
Ulkomailla asun enkä kuulu Suomen sosiaaliturvaan ja silti pitää maksaa. Noita palveluita en voi käyttää edes Suomessa.
Aloitin yliopisto-opinnot v. 1979 ja kyllä se piti jo silloin maksaa.
Ainakin kokemukseni YTHS:n hammashoidosta on kiitettävä. Myöskin labroja otettiin kitsailematta.
Siis pitääkö minunkin tuo muka maksaa kevätlukukauden ajalle, vaikka olen valmistumassa jo maaliskuussa?
On kyllä naurettavaa itkemistä AMKilaisilta.
YTHS on oman kokemuksen mukaan ainakin parempi kuin työterveys. Mehiläiseltä yritettiin ohjata kalliiseen magneettikuvaukseen, YTHS tutki ilmaiseksi ultralla ja sain kuntoutusohjeita.
Pelksätään hammaslääkärin takia YTHS maksu on erittäin edullinen, saa paremmin aikoja kuin kunnallisella eikä paikkaus maksa paljon mitään.
Lisäksi tietenkin kaikki lääkäripalvelut jos sairastuu, rokotukset jne.
En ole enää opiskelija mutta maksaisin mielelläni YTHS maksun jos voisin vielä käyttää heidän palveluita.
AMKia hilataan yliopistotasolle, kuten ovat aina halunneet. Mutta kitinä alkaa kun siihen kuuluukin myös velvollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Siis pitääkö minunkin tuo muka maksaa kevätlukukauden ajalle, vaikka olen valmistumassa jo maaliskuussa?
Luuletko, että saat tähän parhaiten vastauksen vauvapalstalta?
Vai miten olisi jos kysyt YTHS:ltä.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä naurettavaa itkemistä AMKilaisilta.
YTHS on oman kokemuksen mukaan ainakin parempi kuin työterveys. Mehiläiseltä yritettiin ohjata kalliiseen magneettikuvaukseen, YTHS tutki ilmaiseksi ultralla ja sain kuntoutusohjeita.
Pelksätään hammaslääkärin takia YTHS maksu on erittäin edullinen, saa paremmin aikoja kuin kunnallisella eikä paikkaus maksa paljon mitään.
Lisäksi tietenkin kaikki lääkäripalvelut jos sairastuu, rokotukset jne.
En ole enää opiskelija mutta maksaisin mielelläni YTHS maksun jos voisin vielä käyttää heidän palveluita.
Sama juttu täällä.
Työterveyteen ei juuri missään kuulu hammaslääkärin palvelut, YTHS maksu sen sijaan sisältää nekin.
YTHS on jo aloittanut erillisten odotustilojen rakentamista yliopisto-opiskelijoille ja amkilaisille.
Vierailija kirjoitti:
YTHS on jo aloittanut erillisten odotustilojen rakentamista yliopisto-opiskelijoille ja amkilaisille.
Rahvas omalle puolellee. Ja puiset penkit odotustilaan.
Tämän pitäisi olla niin, että maksat = saat käyttää palveluja, et maksa = et saa käyttää palveluja. Tosiasia myös on koko vuoden ollut että mitään aikoja ei saa.
Ärsyttää monimuoto opiskelijana ja eri paikkakunnalla asuvana.
Ei mitään mahdollisuuksia käyttää ja silti maksan.
Vierailija kirjoitti:
Siis pitääkö minunkin tuo muka maksaa kevätlukukauden ajalle, vaikka olen valmistumassa jo maaliskuussa?
Pitää maksaa, saat käyttää palveluita lukukauden loppuun vaikka valmistut kesken. Itse joudun maksamaan sekä ylioppilaskunnan että YTHS:n maksun, jotta voin valmistua tammikuussa. Noh, saanpahan vielä elokuuhun asti hyödyntää opiskelija-alet ja YTHS:n palvelut.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää monimuoto opiskelijana ja eri paikkakunnalla asuvana.
Ei mitään mahdollisuuksia käyttää ja silti maksan.
Onko asuinpaikkakunnallasi YTHS:n toimipistettä? Voit asioida muuallakin kuin opiskelupaikkakunnalla.
Tuskinpa he sekosivat.
He ovat kuitenkin enemmistönä niitä, jotka ovat tottuneet ihan tavalliseen elämään.
Ei mihinkään yliopistoelämään ja vielä vähemmän minkään akateemisuuden harjoittelemiseen.
Suurimmat valittajat tässä ovat yliopisto-opiskelijat.
Kaikkihan tämän käsittää.
Vierailija kirjoitti:
YTHS on jo aloittanut erillisten odotustilojen rakentamista yliopisto-opiskelijoille ja amkilaisille.
Loistava juttu. Mietinkin vähän, että olisi julmaa heikentää palvelutasoa näin paljon, kun kyseessä on pakollinen maksu.
Vierailija kirjoitti:
Tämän pitäisi olla niin, että maksat = saat käyttää palveluja, et maksa = et saa käyttää palveluja. Tosiasia myös on koko vuoden ollut että mitään aikoja ei saa.
"Tämä maksu ei ole sidoksissa palveluiden käyttöön. Se on luonteeltaan vero, jonka kaikkien tutkinto-opiskelijoiden tulee maksaa."
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa he sekosivat.
He ovat kuitenkin enemmistönä niitä, jotka ovat tottuneet ihan tavalliseen elämään.
Ei mihinkään yliopistoelämään ja vielä vähemmän minkään akateemisuuden harjoittelemiseen.
Suurimmat valittajat tässä ovat yliopisto-opiskelijat.
Kaikkihan tämän käsittää.
Miksi ihmeessä yliopisto-opiskelijat valittaisivat, kun heidän kohdallaan mikään ei muutu?
Maksu tuli yllätyksenä, koulun ohjeistuksia selaillessa lähinnä luki vaan että maksa tämä tai menee perintään samalla kun tarkasteli ensimmäisiä tietoja siitä että opiskelut alkaa, mitä se tuossa koulussa ja tuolla alalla ylipäänsä tarkoittaa.
Maksoin mutta minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä palveluita YTHS tarjoaa ja kuinka saavutettavia ne käytännössä ovat oman lähiterveyskeskuksen tai työterveyshuollon palveluihin nähden ja tulenko tarvitsemaan niitä.