Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on heti puhunut murhasta. Eli kyse on suunnitellusta teosta. Eli todennäköisesti paikka on valittu tietoisesti ja suunnitelma on tehty ilman päihteiden vaikutusta. Sairasta!
Murhan kriteerit eivät aina vaadi etukäteissuunnittelua. Teon raakuus, kesto ym. vaikuttavat myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä saa yhdenkään edes etäisesti normaalin tytön ihailua, sicko!
Minäkin olin joskus teinipoika. Ja näin ja elin sen maailman. Ja tunsin teinityttöjä. Teinityttöjä, jotka ihailevat tällaisia poikia kuin tässä on nyt kyseessä.
Vai niin. Murhaajateinejä on kuitenkin ollut yhteiskunnassamme hyvin vähän.
Jännää, että tunnet oikein monikossa tyttöjä, jotka ihailivat murhaajateinejä.
Totta kai sellaisiakin sekopäitä jossain kivenkolossa luuraa. Joka lähtöön hulluja.
Mutta älä nyt hitto vie ala väittämään, että keskiverto teinityttö ihailee tappajia. Olet todella, todella, todella väärässä siinä väitteessä.
Ei varmaan keskiverto, mutta kaikki tytöt eivät ole keskivertoja. Tuskinpa linnavenkulatkaan harmittelevat ettei keskivertonainen heistä kiinnostu, kun rakkauskirjeitä kuitenkin tulee ovista ja ikkunoista.
Mene vankilaan, jos käy noin kateeksi.
Ne on ne jotkut, jotka saa yhteydenottoja, ja naisten tasoa tuskin tarvitsee miettiä.
Usein se on toinen vanki.Olen nainen ja ei käy kateeksi. Pointti olikin että tämä ilmiö (raakoja rikoksia tehneiden rikollisten ihailu) on kyllä olemassa ja "naisten taso" tuskin kiinnostaa paatuneita rikollisia. En usko että nuorisorikollisiakaan kalvaa jos ei justiinsa jotain kivaa perhetyttöä saa, kun omissakin porukoissa on niitä tyttöjä joiden huomion ja ihailun kyllä saa olemalla kova jätkä.
Kyllä, mutta sitä liioitellaan. Pitää ottaa huomioon, että vankiloissa on enemmän miehiä kuin naisia. Niinpä miehet saavat kirjeitä, eivät naiset.
Miesfanit taputtavat selkään, muistavat rikollisten saavutukset kuin musiikki -tai urheiluhullut ja keskittävät mielenkiintonsa rikoksilla spekuloitiin.
Ilman miesfaneja ei moni muistaisi Daltonien kaltaisia henkilöltä.
Vierailija kirjoitti:
Tappaja on kiusannut uhria päiväkoti ikäisestä asti.
Uhrilla vain yksi fb-kaveri, yksi tekijöistä?
Ruma kielenkäyttö ja turha uteliaisuus kirjoitti:
Silmäilin vähän täällä olevia kommentteja. Huh, huh, mitä kielenkäyttöä onkaan VAUVA-lehden sivuilla! Melkein rumempaa ja raaempaa, kuin ns. sensaatiolehtien keskustelupalstoilla.
Mikä ihmeen tarve on koittaa urkkia tai tuoda julki kaikki mahdollinen tieto noista 16-vuotiaista? Pahantahtoista uteliaisuutta, ei mitään muuta. Kyseessä ovat lapset!
Hyvähän se on vain tietää keitä nämä psykopaatit ovat, niin tietää tulevaisuudessa kiertää kaukaa.
Heidän perheenjäsenensä eivät tietenkään kuulu keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaiset taistelulajit ja niiden harrastus pitäisi pistää ikärajoihin 18v tai kieltää kokonaan. Meillä on Suomessa terveydenhuolto, oikeuslaitos ja turvajoukot. Mitään lyömis tai potkimiseen liittyviä taitoja ei tarvita. Piste. Tuon ikäiset ovat kaikista vaarallisimpia fyysisesti. Yksi teini vastaa kolmea aikuista keski-ikäistä miestä energioiltaan. Hyvin vaikeasti taltutettavia. Jos tällainen nulikka oppii jostain taistelutaitoja, hän on erityisjoukkoihin verrattava tapaus, mutta berserkki.
Jokainen muistaa miten vaarallisia sotureita berserkit olivat historiassa.
Eihän heille kuolema merkinnyt mitään. Nuoret eivät tajua kuolevaisuuttaan.
Järkyttävää mukilointia. Tässä kuoli ihminen taistelulajien liikkeisiin.
Sitä on turha kiistää.
Höpö höpö. Itse harrastin taistelulajeja koko nuoruuteni ja päällimmäisin muisto on se, että salilla oli todella tiukka kuri eikä minkäänlaista perseilyä sallittu. Tehtiin myös selväksi että jos kamppailutaitoja lähtee "testailemaan" salin ulkopuolella niin lentää seurasta ulos saman tien, ja niin taisi parille junnulle käydäkin kun oli pitänyt alkaa kavereille rehennellä.
Taistelulajeihin kuuluu vahvasti myös henkinen puoli jossa korostetaan itsekuria ja itsehillintää. Enemmänkin olen nähnyt että ns. ongelmanuoret tai sitä kohti ajautuvat ovat löytäneet uuden suunnnan elämälle kun harrastuksessa pääsee purkamaan sitä ahdistunutta energiaa ja on auktoriteettihahmo pitämässä kuria, joskus se valmentaja on ensimmäinen kunnollinen isä- tai äitihahmo joka näiden nuorten elämässä on koskaan ollut.
Ihmisillä taitaa myös olla aika vääristynyt kuva katutappeluista. Ei se ole mitään elokuvaa jossa mätkitään menemään puoli tuntia ja vielä molemmat ukot ovat pystyssä sen jälkeen. Ihminen on hauras ja putoaa yleensä ensimmäisestä päähän tulevasta iskusta ja kehoonkin tulevat iskut sattuvat niin pirusti ettei siinä kauaa pysty tappelemaan. Jos väkivalta on jatkunut useita KYMMENIÄ minuutteja ja tässä on ollut kolme yhtä vastaan, niin kyllä se uhri on maannut maassa sen ensimmäisen viiden minuuten jälkeen viimeistään ja sitten on hakattu menemään silmittömästi maassa makaavaa. Ei sillä ole mitään tekemistä taistelulajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
minusta piti tulla astronautti kirjoitti:
Kyllä nämä ikävät tapahtumat on sattuman kauppaa. Ei näihin kasvatuksilla tai millään voi vaikuttaa. Se heijastuu sitten jossain muualla toisenlaisena reaktiona.
Tämäkin tapaus on kuin lumimyrsky tai tornado kuten toinen maailmansota.
Ihmisiä on turha rangaista ja vangita. Jokainen tekijä ja roolinsa näyttelevä on uhri tässä elämässä.
Kun meistä jokainen vanhana miettii omaa elämäänsä rehellisin silmin, niin aika hyvä tuuri on ollut ja hella, että ei ole samoihin tilanteisiin joutunut. Kaikilla on ollut lähelläpiti tilanteita, eikä niitä edes tiedäkään.
Olisi voinut käydä ja olisi voinut mennä. Tuuria oli ja hella oli lämpöisenä, mutta ei syttynyt asunto tuleen.
Minä kerran meinasin jäädä rekan alle. Olin tulossa pyörällä lumituiskussa ja liukastuin kesäkumeilla. Olisi pitänyt vaihtaa talvirenkaat alle samalla viikolla, mutta laiskuus teki etten vaihtanut. Rekka tuli valoissa suoraan päin liikennetolppaa. Siinä missä olisin odotellut, jos en olisi kaatunut kesärenkailla.
Elämässä ei voi vaikuttaa mihinkään. Me kuljemme täällä täysin automatisoituneina eteen päin ja valehtelemme itsellemme uutena vuotena aloittavamme tipattoman tai laihduttavamme.
Eikä se onnistu koskaan, vaikka niin uskomme.
Kamalaa että tässä elämässä tapahtuu näitä tekoja, mutta ei kukaan ole niihin syypää.
Parempi antaa vain anteeksi kuten Jeesus meidän neuvoi tekemään. Annetaan anteeksi myös itsellemme tästä itsepetoksesta jossa elämme.Nolo.
Saitko voimakkaita myötähäpeän tuntemuksia?
Mistä täällä joku tietää, että kuoli taistelulajien liikkeisiin?
Poliisin mukaan tekotapoja oli useita. Mietin, mikä rooli sillä raksan materiaalilla mahtoi olla. Tai siis yritän olla miettimättä.
tämä menee yli mun sietokyvyn. Poikaparka. Ei tällaista saisi tapahtua.
Ns. kamppailulajien seuroista saa lähdöt välittömästi jos alkaa leikkimään jotain ninjaa kaduilla eli pahoinpitelemään muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä täällä joku tietää, että kuoli taistelulajien liikkeisiin?
Poliisin mukaan tekotapoja oli useita. Mietin, mikä rooli sillä raksan materiaalilla mahtoi olla. Tai siis yritän olla miettimättä.
tämä menee yli mun sietokyvyn. Poikaparka. Ei tällaista saisi tapahtua.
Jos on lyöty tai potkittu, niin kyllähän ne on perinteisesti löydettävissä myös kamppailulajeista.
Joku mainitsi fight club elokuvan. Onko tästä mitään viitteitä enempää?
Siinähän juuri käytetään kamppailulajien liikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vetää vertoja niille tapauksille jenkeissä, joissa tyypit ovat houkutelleet yhden "kaverin" jollain verukkeella syrjäiseen paikkaan ja käyneet sitten joukolla kimppuun. Tosin niissä aika usein oli kyse tyttöporukoista ja motiivikin oli löydettävissä jostain ihmissuhdedraamasta, epäilystä siitä, että uhri jotenkin vikittelee toisen poikaystävää tmv.
Kyllä tähän tapaukseen liittyy jotain suunnitelmallisuutta. Väkivalta on sitten ollut todella silmitöntä jos jostain sanaharkasta on yhtäkkiä käyty käsiksi. Myöskään mitään rajaa sille, että jossain kohdin on syytä lopettaa ei ole tullut vastaan?
En usko että kyseessä on ollut eskaloitunut sanaharkka. Tuo alue jolta uhri löytyi on pimeä, kylmä ja märkä eikä siellä ole yhtään mitään, ei nuoret siellä vietä aikaa eikä kukaan muukaan. Ei nuoret huvikseen mene seisoskelemaan tyhjän sairaalapuistikon pimeään nurkkaan työmaan katveeseen. Sinne on varta vasten menty jotta väkivalta saadaan toimitettua niin ettei kukaan näe tai puutu asiaan. Ehkä myös koska siellä on tiiliä, metalliputkiloita yms. astaloita. Pikaistuksissa tehdyt tappelut tapellaan vaikka keskellä katua, tässä on suunniteltu tuo paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä saa yhdenkään edes etäisesti normaalin tytön ihailua, sicko!
Minäkin olin joskus teinipoika. Ja näin ja elin sen maailman. Ja tunsin teinityttöjä. Teinityttöjä, jotka ihailevat tällaisia poikia kuin tässä on nyt kyseessä.
Vai niin. Murhaajateinejä on kuitenkin ollut yhteiskunnassamme hyvin vähän.
Jännää, että tunnet oikein monikossa tyttöjä, jotka ihailivat murhaajateinejä.
Totta kai sellaisiakin sekopäitä jossain kivenkolossa luuraa. Joka lähtöön hulluja.
Mutta älä nyt hitto vie ala väittämään, että keskiverto teinityttö ihailee tappajia. Olet todella, todella, todella väärässä siinä väitteessä.
Ei varmaan keskiverto, mutta kaikki tytöt eivät ole keskivertoja. Tuskinpa linnavenkulatkaan harmittelevat ettei keskivertonainen heistä kiinnostu, kun rakkauskirjeitä kuitenkin tulee ovista ja ikkunoista.
Mene vankilaan, jos käy noin kateeksi.
Ne on ne jotkut, jotka saa yhteydenottoja, ja naisten tasoa tuskin tarvitsee miettiä.
Usein se on toinen vanki.Olen nainen ja ei käy kateeksi. Pointti olikin että tämä ilmiö (raakoja rikoksia tehneiden rikollisten ihailu) on kyllä olemassa ja "naisten taso" tuskin kiinnostaa paatuneita rikollisia. En usko että nuorisorikollisiakaan kalvaa jos ei justiinsa jotain kivaa perhetyttöä saa, kun omissakin porukoissa on niitä tyttöjä joiden huomion ja ihailun kyllä saa olemalla kova jätkä.
Kyllä, mutta sitä liioitellaan. Pitää ottaa huomioon, että vankiloissa on enemmän miehiä kuin naisia. Niinpä miehet saavat kirjeitä, eivät naiset.
Miesfanit taputtavat selkään, muistavat rikollisten saavutukset kuin musiikki -tai urheiluhullut ja keskittävät mielenkiintonsa rikoksilla spekuloitiin.
Ilman miesfaneja ei moni muistaisi Daltonien kaltaisia henkilöltä.
Niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei etsi 16-vuotiasta lasta, joka ei ole tullut kotiin pe-la yönä?
Eikös täälläkin kannateta vapaata kasvatusta...?
MItäs sinä haluat jotain natsia autoritääristä valtaa? vastakohtana hylkäämistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä täällä joku tietää, että kuoli taistelulajien liikkeisiin?
Poliisin mukaan tekotapoja oli useita. Mietin, mikä rooli sillä raksan materiaalilla mahtoi olla. Tai siis yritän olla miettimättä.
tämä menee yli mun sietokyvyn. Poikaparka. Ei tällaista saisi tapahtua.
Jos on lyöty tai potkittu, niin kyllähän ne on perinteisesti löydettävissä myös kamppailulajeista.
Joku mainitsi fight club elokuvan. Onko tästä mitään viitteitä enempää?
Siinähän juuri käytetään kamppailulajien liikkeitä.
Tää Fight Club -juonikuvio on nyt kyllä hyvin lapsellinen. Miten irti pitää olla todellisuudesta että alkaa tämmöisiä keksiä?
Pois tämä ketju, turha jauhaa hulluista tappajista sivutolkulla.
Kaava menee niin, että pojat luulee olevansa koviakin hemmoja nyt. Lyhyen lusimisen jälkeen yhdestä tulee työmies, yksi kuolee muutaman vuoden sisällä päihteisiin ja yksi tekee vielä muutakin pahaa ja elää pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vetää vertoja niille tapauksille jenkeissä, joissa tyypit ovat houkutelleet yhden "kaverin" jollain verukkeella syrjäiseen paikkaan ja käyneet sitten joukolla kimppuun. Tosin niissä aika usein oli kyse tyttöporukoista ja motiivikin oli löydettävissä jostain ihmissuhdedraamasta, epäilystä siitä, että uhri jotenkin vikittelee toisen poikaystävää tmv.
Kyllä tähän tapaukseen liittyy jotain suunnitelmallisuutta. Väkivalta on sitten ollut todella silmitöntä jos jostain sanaharkasta on yhtäkkiä käyty käsiksi. Myöskään mitään rajaa sille, että jossain kohdin on syytä lopettaa ei ole tullut vastaan?
En usko että kyseessä on ollut eskaloitunut sanaharkka. Tuo alue jolta uhri löytyi on pimeä, kylmä ja märkä eikä siellä ole yhtään mitään, ei nuoret siellä vietä aikaa eikä kukaan muukaan. Ei nuoret huvikseen mene seisoskelemaan tyhjän sairaalapuistikon pimeään nurkkaan työmaan katveeseen. Sinne on varta vasten menty jotta väkivalta saadaan toimitettua niin ettei kukaan näe tai puutu asiaan. Ehkä myös koska siellä on tiiliä, metalliputkiloita yms. astaloita. Pikaistuksissa tehdyt tappelut tapellaan vaikka keskellä katua, tässä on suunniteltu tuo paikka.
Nuoret todellakin kokoontuvat viikonloppuisin puistoihin, koulujen ja päikkyjen pihoihin ryypiskelemään, mihin muualle luulet heidän voivan mennä alaikäisinä? Samanlaisia porukoita liikkuu Koskelan ja Käpylän koulujen pihoilla (monta koulua ja päiväkotia), koska siinä ei ole koskaan asutusta ihan vieressä, saavat rauhassa istua iltaa ja soittaa musiikkia yms remeltää. Poliisille soitin jo kesällä, koska potkiseklevat ja sotkivat niitä päiväkotien pihoja, kuulemma ei ole rikosta, no nyt on. Valitettavasti, kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Ruma kielenkäyttö ja turha uteliaisuus kirjoitti:
Silmäilin vähän täällä olevia kommentteja. Huh, huh, mitä kielenkäyttöä onkaan VAUVA-lehden sivuilla! Melkein rumempaa ja raaempaa, kuin ns. sensaatiolehtien keskustelupalstoilla.
Mikä ihmeen tarve on koittaa urkkia tai tuoda julki kaikki mahdollinen tieto noista 16-vuotiaista? Pahantahtoista uteliaisuutta, ei mitään muuta. Kyseessä ovat lapset!
16-vuotias on biologisesti nuori aikuinen ja on kiakin puolin täysin vastuussa teoistaan.
Samaa mieltä siitä että ihan täysin on vastuussa teoistaan, ja saakin kyllä rangaistuksensa tässä tapauksessa ja siihen ei tarvita uteliaiden korppikotkien spekulointeja ja nimien levittämistä. Milläs perustelet sen, ettei edes uhrille suoda yksityisyyttä?
(Aivojen kehitys ei muuten 16-vuotiaalla ole vielä läheskään aikuisen tasolla, aivot ne kai tässä asiassa ovat se olennaisin biologinen tekijä.)
Vierailija kirjoitti:
Pois tämä ketju, turha jauhaa hulluista tappajista sivutolkulla.
Aha. Toisessa ketjussa saatiin jauhaa sivutolkulla vainajaa loukaten. Mutta nyt pitäisi olla äkkiä hys-hys ja pää puskaan piiloon, ettei herkkistekijöiden herkkismutsit saa pahaa mieltä?
Mikä sai heidät oirehtimaan kuvatulla tavalla? Toivottavasti heillä on palomuurit kunnossa, jotta voivat ottaa yhteyttä eri viranomaisiin ilman pelkoa pidättämisestä.
Tappaja on kiusannut uhria päiväkoti ikäisestä asti.