Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö kertoa läheisille että harkitsen itsemurhaa?
Kommentit (27)
Tai sitten alat vaan elämään ja lopetat nuo jonninjoutavat höpötykset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hyötyä kertomisesta olisi? Haluaisitko että joku puhuisi sinut olemaan tekemättä ratkaisuasi? Haluaisitko aiheuttaa huolta ja tuskaa läheisillesi kertomalla? Mahdollisesti turhaa huolta jos et kuitenkaan sitä toteuta. Itsarilla uhkailu on henkistä väkivaltaa. Jos aiot sen varmasti tehdä, eiköhän omaiset sen huomaa sitten kertomattakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Ei kannata stressata läheisiä. Teet vaan sen, mitä tarvitsee tehdä. Seuraukset eivät kuulu sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Tee itsellesi lupaus odottaa (mielellään vaikka vuosi ainakin) ja koettaa vaikka joitain kriispuhelimia, seurakunnan diakonia, terveyskeskusta, kuntosalia, uimahallia, maratoonia, ostaa kissa tai koira, (jos ei ole varaa omaan, lainaa joltain,) lukea ainakin kolme klassikoteosta (kirjaa), käydä konsertissa, sellaisessa ihan oikeassa, kutoa sukat tms.
Voi hyvin olla kun olet kaiken tuon tehnyt, jostain loytyy se "langanpää" jonka avulla löydät tien takaisin elämään.
Terveyskeskus on ensiaskel terapiaan.
Tää on muuten hyvä. Itse tein joskus näin, annoin itselleni vuoden aikaa yrittää, sit saan hyvällä omallatunnolla lähteä. Poistuu iso osa stressistä jo siinä ja tuli semmonen "mitä täs on muka menetettävää enää"-fiilis, mä sain rohkeutta, epäonnistumisia ei tarvinnut hävetä.
Vuoden päästä olinkin sit koulussa, parisuhteessa ja saanut uusia ystäviä, ei tehnyt mieli enää.
Hae aapee jutteluseuraa, sitä saa netistäkin anonyymisti. Omassa päässä pohtien ne möröt kasvaa liian isoiksi ja vie mukanaan, joskus pelkkä juttelu jonkun kanssa keventää oloa.
Mulle oli iso apu myös ystävästä joka ei kaihtanut aihetta ja sain puhua aivan niillä sanoilla kun halusin, välillä jopa vitsailtiin esim hautajaisista yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olisin sitä mieltä, että olisi hyvä kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää kertoa, jos harkitset. Silloin läheiset ja asiantuntijat voivat auttaa sinua ja pystyvät tuomaan esille kuinka paljon sinulla on asioita ympärilläsi, joiden vuoksi kannattaa elää ja ottaa kaikki irti tulevista vuosista.
Jos olet päättänyt tehdä sen, niin älä kerro, vaan kirjoita jäähyväisviesti.
En mä ainakaan. Teen jos teen, turha niitä etukäteen on asialla vaivata.
Mitä tukee avun hakemiseen. On käyty psykoterapiat ja lääkitykset koitettu löytää suunta elämälle mutta ei ku samaa sontaa tää on, en vaan jaksa tätä maailmaa ja meekityksetöntä paskaa elämää. Itsari on aina tuntunu mun kohtalolta jota vaan epätoivosesti yritän viivyttää. Viivytän vielä mutta kuinka kauan enää, en tiedä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli haluat että sinua autetaan? Otappa yhteys paikkakuntasi ensiapuun, saat sieltä tukea huonoon oloosi. Nimittäin, arvaappas miltä siitä läheisestä tuntuu kun kerrot suunnitelmistasi? Voin vaan kuvitella miltä sinusta itsestäsi tuntuu, mutta hae ensin apua. Joulukin tulossa....
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä kertomisesta olisi? Haluaisitko että joku puhuisi sinut olemaan tekemättä ratkaisuasi? Haluaisitko aiheuttaa huolta ja tuskaa läheisillesi kertomalla? Mahdollisesti turhaa huolta jos et kuitenkaan sitä toteuta. Itsarilla uhkailu on henkistä väkivaltaa. Jos aiot sen varmasti tehdä, eiköhän omaiset sen huomaa sitten kertomattakin.
Itse olisin ollut onnellinen jos isäni olisi uskaltautunut puhumaan olostaan ennenkuin päätti päivänsä. Siitä on 20 vuotta ja vaikka olin itse vasta lapsi niin kannan edelleen syyllisyyttä siitä että miksi emme huomanneet.
Se puhuminen voi auttaa. Ehkä läheinen saa hoitoon.
Olen menettänyt myös ystäväni joka puhui aiheesta paljon. Ensimmäisellä kerralla olin auttamassa, toisella en ja siitäkin kannan syyllisyyttä. Voi kunpa olisin tiennyt.
Uhkailu on väkivaltaa "jos et tee tätä niin tapan itseni" mutta miksi kiellät tunteistaan puhumisen?
Tuommoisen kiellon mentaliteetti takia niitä turhia kuolemia tapahtuu kun ihmiset eivät uskalla puhua tuomitsemisen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olisin sitä mieltä, että olisi hyvä kertoa.
Se riippuu oikeastaan läheisistä. Oman kokemukseni mukaan vastaanotto on joko "älä höpötä, mitä nyt taas?!" tai kuten ylläoleva sanoi, koetaan, että uhkaillaan ja että se on henkistä väkivaltaa.
Laita kirjeellä tai maililla ainakin syyt ja sitten toiveet hautapaikasta ja miten perintösi jaetaan. Säästyy heiltä vaivaa. Se kettumaista miettiä että miksi joscei oo jättänyt mitään viestiä.
t: kokemusta on
No ei mitään koiran tai kissan hankintaa jos itsestäänkään ei pysty huolehtimaan. Ei se eläin ole sinun huoltaja.
Itsellä oli vaikea masennus ja luulin haluavani kuolla. Halusin vain pois tuskasta. Meinasin hyppää liikkuvasta autosta.
Nyt ne ajatukset kauhistuttaa. Pahin kesti 3v. Se menee ohi, niin kuin kaikki elämässä.
Voithan kertoakin, mutta tuskinapua saat. Esimerkiksi metsästystä harrastavana en voisi kuvitellakaan jättäväni haulikon ja patruunan käyttöösi.
Jos on oikeasti päättänyt tehdä niin kannattaa kertoa.
Tee itsellesi lupaus odottaa (mielellään vaikka vuosi ainakin) ja koettaa vaikka joitain kriispuhelimia, seurakunnan diakonia, terveyskeskusta, kuntosalia, uimahallia, maratoonia, ostaa kissa tai koira, (jos ei ole varaa omaan, lainaa joltain,) lukea ainakin kolme klassikoteosta (kirjaa), käydä konsertissa, sellaisessa ihan oikeassa, kutoa sukat tms.
Voi hyvin olla kun olet kaiken tuon tehnyt, jostain loytyy se "langanpää" jonka avulla löydät tien takaisin elämään.
Terveyskeskus on ensiaskel terapiaan.