hukattu nuoruus?

Mitä tarkoitat hukatulla nuoruudella? Estääkö vakiintunut (hyvä, toimiva) parisuhde todella kokemasta itseäsi vapaaksi tai itsenäiseksi? Estääkö tapaamasta uusia ihmisiä? Tietenkin jos haikalet uusien kumppaneiden ja seksuaalisten kokemusten perään, vakituinen parisuhde on ongelma. 

Kypsässä parisuhteessa pariskunnalla on yhteinen elämä, mutta molemmilla on myös se oma elämä. Ehkä et ole vielä löytänyt sitä omaa tapaa elää parisuhteen sisällä. Ehkä olet käsittänyt parisuhteen nuoruuttasi vielä kovin ahtaasti?

Muutin rohkeasti omilleni 16 vuotiaana. Ehdin asua ulkomaillakin. Menin avioliittoon 19 v iässä puolen vuoden seurustelun jälkeen. Minullekin tuli tuollainen vaihe noin 23 vuotiaana. Mietin, että miltä tuntuisi olla jonkun toisen kanssa. Sitten huomasin, että olinkin niin syvästi rakastunut ja vielä syvemmin rakastumassa lisää, että olisin haunnut sitä ennen vain tunteitani karkuun tutustumalla muihin. Onneksi jäin! Olen ajatellut kypsästi ja tehnyt hyviä päätöksiä. Koenkin, että ei jäänyt kaduttavaa nuoruudesta. Hienoa, että menin naimisiin niinkin nuorena, sillä kaikki eivät kykene yhtä syviin tunteisiin ikinä. Olen yli 40 v, joten aikaa katua olisi jo olut,  tarvetta vain ei.

Jos mahdollista, lähde vähäksi aikaa ulkomaille yksin. Ei hyvä parisuhde siihen kaadu.

Minulla ollut samansuuntaisia tunteita, välillä katson haikeana osaa ystävistä jotka elävät villiä ja vapaata elämää. Mietin, mille tuntuisi olla jonkun toisen kanssa, voisi laittaa vaan oven kiinni kotoa lähteissä, ei kukaan kyselisi minne menen ja milloin tulen. Saisin olla täysin vapaa. Meillä oli vähän aikaa sitten pitkä pätkä niin, että riideltiin ja nahisteltiin vaan kokoajan (joskus oli niitä ihan kivoja hetkiä), en ollut tyytyväinen mihinkään ja olisin halunnut lähteä lasten kanssa omilleni asumaan. Mutta sitten puhuttiin miehen kanssa avoimesti asioista, ja se näyttäisi helpottaneen tilannetta ainakin nytten.

Mutta kun syvällisemmin asioita mietin, ja mietin sitä nuoruutta kun olin villi ja vapaa en vaihtaisi silti perhettäni mihinkään.

T:24v mamma.

Minulla ollut samansuuntaisia tunteita, välillä katson haikeana osaa ystävistä jotka elävät villiä ja vapaata elämää. Mietin, mille tuntuisi olla jonkun toisen kanssa, voisi laittaa vaan oven kiinni kotoa lähteissä, ei kukaan kyselisi minne menen ja milloin tulen. Saisin olla täysin vapaa. Meillä oli vähän aikaa sitten pitkä pätkä niin, että riideltiin ja nahisteltiin vaan kokoajan (joskus oli niitä ihan kivoja hetkiä), en ollut tyytyväinen mihinkään ja olisin halunnut lähteä lasten kanssa omilleni asumaan. Mutta sitten puhuttiin miehen kanssa avoimesti asioista, ja se näyttäisi helpottaneen tilannetta ainakin nytten.

Mutta kun syvällisemmin asioita mietin, ja mietin sitä nuoruutta kun olin villi ja vapaa en vaihtaisi silti perhettäni mihinkään.

T:24v mamma.

Mulla ihan samanlaiset fiilikset ja olen saman ikäinenkin. Aloin seurustelemaan 16 vuotiaana, erosin silloisesta poikaystävästäni vuosi sitten kun rakastuin nykyiseen. Rakastan nykyistä poikaystävääni aivan älyttömästi, mutta tuntuu että joku kehitysvaihe on jäänyt kokematta. Ihan suoraansanoen olisin halunnut elää sitä villiä sinkkuelämää ja iskeä baarista miehiä yhdeksi illaksi. Nykyinen poikaystäväni eli juuri tuollaista elämää ennen minua ja tavallaan olen kateellinen hänelle siitä.

Tunteet ovat ristiriitaiset, toisaalta haluaisin erota, mutta sitten en kuitenkaan. Ja itsekin toivon että olisimme tavanneet vasta joskus myöhemmin.

" Onko tää joku ohimenevä vaihe vai pitäisikö tehdä isoja päätöksiä?"

Se on ihan vapaa valinta. Itse tein jo siinua nuorempana päätöksen sitoutua kumppaniini loppuelämäksi, kunnes kuolema erottaa. Ja olen iloinen että tein, minulla on ollut hyvä elämä näin nelikymppisenä ajatellen.

Mutta ei ole myöskään mitään pahaa siinä, jos päättää että ei haluakaan vielä sitoutua ja haluaa elää yksikseen. Toki se kannattaa muistaa että oikeasti itselle sopivia ja hyviä miehiä ei sitten välttämättä tulekaan vastaan jos joskus paljon myöhemmin alkaa haluta vakiintua... Eli jos tämä nykyinen on ihan kultakimpale, todellinen sielunkumppani, niin kannattaa tarkkaan harkita heittääkö suhteen menemään kokeiluhalun takia. Jos taas on vain ihan ok suhde, niin eiköhän sen tilalle toisen ihan ok:n löydä myöhemminkin.

Mutta eipä se nuoruus mihinkään hukkaan mene, teit niin tai näin, koska ei ole mitään sääntöjä miten nuorena pitäisi elää. Esim. itseäni ei koskaan ole kiinnostanut mitkään menemiset eikä juhlimiset, nuorenakaan, eikä kiiinosta nyt vanhemmitenkaan.

Minulla on ollut myös kriisi tästä aiheesta. Tein isoja uhrauksia vuosien ajan parisuhteen takia ja olimme lähellä eroakin välillä. Itse en ole kaivannut sinkkuutta sinänsä, mutta vapautta esimerkiksi matkustella, lähteä ulkomaille opiskelemaan jne senkin edestä. Onneksi elämässäni on paljon myös hyvää ja olen onnellinen, ettei suhteeni kaatunutkaan.

Pisti silmään otsikko "hukattu nuoruus". Ap, se jos olet löytänyt rakkauden jo nuorena on kaikkea muuta kuin hukattua aikaa. Nyt vain katsot, ettet hukkaa tätä ihmistä myöhemminkään. Kaikkea hyvää toivotan teille, t. myös pitkässä suhteessa jo nuoresta asti ollut.

Aika samanlaista vuodatusta kuin poikaystävältäni. Näitä keskusteluja tosin käytiin vasta sen jälkeen kun oli ensin laittanut tylysti suhteen poikki. Pitkään pohdittuaan oli sitten päättänyt valita "vapauden". Kerrot, että teillä on mennyt hyvin, tasaista arkea. Jos päätät erota ja kerrot asiasta yhtäkkiä niin varaudu, että vastaanotto ei välttämättä ole mitään kovin kevyttä.

Mistä löydätte noin nuorena rahaa matkusteluun, bilettämiseen yms? Yksin asuminenkin on kallista, ja kämppiksen kanssa asumisessa omat ongelmansa. Ei sitä miesseuraakaan joka puun oksalla kasva jos on vaatimuksia esimerkiksi keskustelun tasolle, hyväsydämisyydelle, ulkonäölle.