THL: Omaehtoiseen karanteeniin 10 pv ennen sukujoulua ikääntyneen kanssa
Ihan järkevää että antoivat ohjeen, koska moni on joka tapauksessa viettämässä joulua ikäihmisten kanssa.
HS.fi: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee omaehtoista 10 päivän karanteenia ennen ikääntyneen perheenjäsenen tai sukulaisen tapaamista jouluna.
THL:n suosituksen mukaan 10 karanteenipäivän aikana lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin tulisi välttää huolellisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei karanteenin aikana voi mennä kauppaan, töihin tai harrastuksiin.
Vierailua tulisi harkita vain siinä tapauksessa, että ikääntynyt perheenjäsen itse sitä toivoo. Vähäisin tartuntariski vallitsee ulkona ja kun vähintään kahden metrin turvaväli toiseen ihmiseen toteutuu.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niillä tule mieleen että ei onnistu lapsiperheiltä ? Eikä se että joulua vietetään monessa sukupolvessa yhdessä?
Tässä ei ole nyt kysymys siitä, että jokaisen pitää saada sukujoulu. Vaan siitä, miten sellaisen voi turvallisesti järjestää. Minusta hyvä ja selkeä ohjeistus, vaikka emme mummolaan pääsekään.
Kyllä vaan on paljon ihmisiä, joiden on pakko saada sukujoulu. Pakko, vaikka joltakin voi mennä henki sen seurauksena.
Olen joutunut kuuntelemaan monien vuosittaisia " perinteitä" joulunvietosta ja mitään ei saa muuttaa eikä mikään saa sitä muuttumaan.
Entäs kun joku tai jotkut sairastuvat koska ei voi edes yhtenä jouluna joustaa? Ei voi syyttää kuin itseään.
Ihan sama, millaisia rajoituksia laitetaan, kun kaikki eivät niitä kuitenkaan noudata. Samat ihmiset noudattaa, olipa suosituksia tai määräyksiä. Loputko pitäisi sulkea lukkojen taakse niin kuin Kiinan karanteeneissa, laittaa jalkapannat tai määrätä tuhansien eurojen sakot?
THL:n höpötyksiä taas,
me eletään ja tavataan kiinkuin
ennen koronaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Miten ihmeessä joidenkin joulun vietto olisi THL:n vika?
Tämä koko revanssi on THLn syy . Jos olisivat helmikuussa sanoneet, että nyt on pahat ajat edessä, rajat kiinni, niin voitaisiin viettää joulua hyvillä mielin.
Kyllä: tässä on matkan varrella nähty todella löperöä toimintaa THL:n ja STM:n suunnalta. THL:n Mika Salminen oli Hesarin mukaan syyskuun alussa sitä mieltä, että "Suomessa ei ole koronavirusepidemiaa". No silloin olikin vaihteeksi parempi tilanne, ja ihmettelen kovasti, miten ja miksi tartuntojen määrän annettiin taas kasvaa. Alkuvuoden viivyttelyistä ei ole opittu yhtään mitään.
Suomessa on koko pandemian ajan ollut Euroopan paras koronatilanne.
Silti ihmisiä sairastuu ja kuolee. Taiwanissa 24 miljoonaa ihmistä, mutta tähän mennessä vain 7 koronaan kuollutta ja jotain 720 sairastunutta. Muitakin esimerkkejä löytyisi. Mutta just tuo on se väärä asenne, että ei meidän tartte tehdä mitään paremmin, kun Ruotsissa ja muualla Euroopassa menee huonommin. Siis suomalaisia kuolee ja sairastuu nyt ihan turhaan, joka päivä. Heitä ja heidän omaisiaan tuskin lohduttaa "Euroopan paras koronatilanne".
Myös raskaus on yksi riskitekijä.

Jos meillä kerran on hyvä tilanne, miksi Turku siirtyi tänään leviämisvaiheeseen? Jos tilanne on hyvä, miksi varoitellaan näin joulunvietosta?
Nimenomaan verrattuna muihin maihin. Ja sehän kertoo siitä, että meillä on asioita tehty oikein. Leviämisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa sitä, että nyt pitää olla erityisen tarkkana, kaikki varotoimet otetaan käyttöön. Julkisia paikkoja on vältettävä, älä mene minnekään, mikä ei ole välttämätöntä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niillä tule mieleen että ei onnistu lapsiperheiltä ? Eikä se että joulua vietetään monessa sukupolvessa yhdessä?
Tässä ei ole nyt kysymys siitä, että jokaisen pitää saada sukujoulu. Vaan siitä, miten sellaisen voi turvallisesti järjestää. Minusta hyvä ja selkeä ohjeistus, vaikka emme mummolaan pääsekään.
Bääääää....
Vierailija kirjoitti:
Saakohan tähän ohjeeseen vedoten myös lapsille lomaa koulusta?
Miksi pitäisi vedota johonkin? Koulusta voi olla pois ilman erillistä todistusta hyvin helposti ja loma-anomus hyväksytään käytännössä aina.
No muuten helppoa, mutta töissä pitää käydä, ja siellä tavata ihmisiä. Töissäkin eristäydyn niin paljon kuin voin - syön aina yksin, juon kahvit yksin, istun kaiket päivät omassa huoneessani ovi kiinni.
Kun asiakkaita tulee tänne huoneeseeni, istun 4 m päässä heistä ja kaikilla maskit päässä.
Kunnon sosiopaatti minä :D
Vierailija kirjoitti:
No muuten helppoa, mutta töissä pitää käydä, ja siellä tavata ihmisiä. Töissäkin eristäydyn niin paljon kuin voin - syön aina yksin, juon kahvit yksin, istun kaiket päivät omassa huoneessani ovi kiinni.
Kun asiakkaita tulee tänne huoneeseeni, istun 4 m päässä heistä ja kaikilla maskit päässä.Kunnon sosiopaatti minä :D
Laittakaa mitali tulemaan postissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Miten ihmeessä joidenkin joulun vietto olisi THL:n vika?
Tämä koko revanssi on THLn syy . Jos olisivat helmikuussa sanoneet, että nyt on pahat ajat edessä, rajat kiinni, niin voitaisiin viettää joulua hyvillä mielin.
Kyllä: tässä on matkan varrella nähty todella löperöä toimintaa THL:n ja STM:n suunnalta. THL:n Mika Salminen oli Hesarin mukaan syyskuun alussa sitä mieltä, että "Suomessa ei ole koronavirusepidemiaa". No silloin olikin vaihteeksi parempi tilanne, ja ihmettelen kovasti, miten ja miksi tartuntojen määrän annettiin taas kasvaa. Alkuvuoden viivyttelyistä ei ole opittu yhtään mitään.
Suomessa on koko pandemian ajan ollut Euroopan paras koronatilanne.
Silti ihmisiä sairastuu ja kuolee. Taiwanissa 24 miljoonaa ihmistä, mutta tähän mennessä vain 7 koronaan kuollutta ja jotain 720 sairastunutta. Muitakin esimerkkejä löytyisi. Mutta just tuo on se väärä asenne, että ei meidän tartte tehdä mitään paremmin, kun Ruotsissa ja muualla Euroopassa menee huonommin. Siis suomalaisia kuolee ja sairastuu nyt ihan turhaan, joka päivä. Heitä ja heidän omaisiaan tuskin lohduttaa "Euroopan paras koronatilanne".
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pitää olla tarkkana, jatkaa rajoituksia, pitää maskia, pestä käsiä jne. Vastasin noille valittajille, jotka haukkuvat THL.:ta. Tautitilanne on koko ajan ollut varsin hyvä Suomessa, viranomaiset ovat tehneet voitavansa ja onnistuneetkin. Suomessa on pitkälti pysytty suosituksissa, vedottu kansalaisiin.
Mutta osa kansasta ei välitä, kaiken maailman salaliittoteorioita ja muuta typeryyttä saa lukea koko ajan. Eilinen MOT oli pohjanoteeraus ihmisten typeryydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan tähän ohjeeseen vedoten myös lapsille lomaa koulusta?
Miksi pitäisi vedota johonkin? Koulusta voi olla pois ilman erillistä todistusta hyvin helposti ja loma-anomus hyväksytään käytännössä aina.
Ja tällaisissa poikkeusoloissa varmaan helposti. Tietysti vanhemman vastuulla on huolehtia lapsensa oppimisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan tähän ohjeeseen vedoten myös lapsille lomaa koulusta?
Miksi pitäisi vedota johonkin? Koulusta voi olla pois ilman erillistä todistusta hyvin helposti ja loma-anomus hyväksytään käytännössä aina.
Meillä oli ainakin ihan ilmoitusluontoinen asia. Sovittiin, että lapset tekee projektikansion, johon tulee mm. kuvistöitä, pari kirjoitelmaa itse valitusta aiheesta, itse keksitty tarina tai runo, parista elokuvasta ja kirjasta tehtyjä tehtäviä, jne. Itse mietittiin lasten kanssa, että ehdotetaan tällaista. Ettei menisi vaan lomailuksi.
Koulukinon sivuilla oli noita elokuviin liittyviä tehtäviä. Kumpikin lapsi lukee kaksi kirjaa ennen joulua ja tekee niihin liittyen tehtäviä. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Miten ihmeessä joidenkin joulun vietto olisi THL:n vika?
Tämä koko revanssi on THLn syy . Jos olisivat helmikuussa sanoneet, että nyt on pahat ajat edessä, rajat kiinni, niin voitaisiin viettää joulua hyvillä mielin.
Kyllä: tässä on matkan varrella nähty todella löperöä toimintaa THL:n ja STM:n suunnalta. THL:n Mika Salminen oli Hesarin mukaan syyskuun alussa sitä mieltä, että "Suomessa ei ole koronavirusepidemiaa". No silloin olikin vaihteeksi parempi tilanne, ja ihmettelen kovasti, miten ja miksi tartuntojen määrän annettiin taas kasvaa. Alkuvuoden viivyttelyistä ei ole opittu yhtään mitään.
Ai THL:kö käski ihmisiä käyttäytymään miten sattuu ja elämään kuin koronaa ei olisikaan? Kokoajanhan THL on rummuttanut, ettei tämä tauti ole ohi, sosiaalisia kontakteja tulee välttää jne. huomioda korona. Ihmisistä itsestä se lähtee.
Opettajana ei pysty kuvittelemaankaan pitävänsä 10 päivän karanteenia ennen joulua. Palkattomalle virkavapaalle pitöisi jäädä jo ensi maanantaina, kun koulua on vielä puolitoista viikkoa jäljellä. Ja kiitos ovtes:n, tuon palkattoman karanteenin myötä myös koko joululomasta tulisi palkaton. Yritä siinä sitten tehdä joulua, kun koko kuukauden palkka jää saamatta muutaman karanteenipäivän takia.

Täällä on taas vauhdissa nämä toimistotyöntekijät, jotka luulevat että etätyö on muillekin selviö. Kiihkeimmät vaativat lapsiltaan samaa.
Onneksi tuli tämä. Mulla on riskiryhmään kuuluva äiti (hän ei ole yksin, on puoliso), joka ei millään ole ymmärtänyt ettei me voida tulla viettämään joulua heidän kanssaan tänä vuonna.
Ollaan mieheni kanssa opettajia, ja meillä on neljä lasta kouluissa Helsingissä, joissa kaikissa koronaa tällä hetkellä leviämässä. En mitenkään uskalla lähteä äitini luokse, mutta hän ei itse ole sitä millään ymmärtänyt, nyt ehkä tuon THL:n suosituksen ansiosta voi hieman alkaa asiaa ymmärtämään.
Jo nyt on aikoihin eletty. Meillä se omaishoidettva varmaan kuolee jos lähiperhe eristäytyy. Mitä se THL siitä väliää, että se on viimeinen joulu hänelle. Tähän asti hän on tehnyt kaikille joulun ja koko lähiperhe on ollut lapsineen läsnä. Mutta nyt pidetään jo spitaalisena , vaikka on vaan saanut saanut sairauden äkisti, eikä se tartu. Nyt alkaa mennä jo joukkopsykoosin puolelle tuo ohjeistus. Sittenhän ei sillä omaishoitajalkaan ole oikeutta jouluun. Kosto jo siitäkin että haluaa potilaan olevan kotona vielä onnellinen kerran. Kolkkoa tekstiä, ei mennä mökille. THL on riidan kylväjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Miten ihmeessä joidenkin joulun vietto olisi THL:n vika?
Tämä koko revanssi on THLn syy . Jos olisivat helmikuussa sanoneet, että nyt on pahat ajat edessä, rajat kiinni, niin voitaisiin viettää joulua hyvillä mielin.
Aivan joo. Siitähän se on pelkästään kiinni. J as THL:llähän tosiaan on valtuudet laittaa rajat kiinni. Millään muulla asialla sen jälkeen ei ole ollut vaikutusta, eikä ihmisillä omaa vastuuta käyttäytymisestään. Kuten myöskään ei ole vastuuta kiinalaisilla, jotka pitävät epämääräisiä torejaan. Pelkästään THL:n vika.
Näin kaupan työntekijänä voin kertoa, että ikäihmiset pitävät hyvin maskeja. Nuo ul ko maalaisen näköiset nuoret miehet ja jotkut suomalaiset nuoret eivät käytä maskia.
Tähän meidän helsinkiläiseen lähikauppaan tulevat samat tyypit aina ilman maskia.