THL: Omaehtoiseen karanteeniin 10 pv ennen sukujoulua ikääntyneen kanssa
Ihan järkevää että antoivat ohjeen, koska moni on joka tapauksessa viettämässä joulua ikäihmisten kanssa.
HS.fi: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee omaehtoista 10 päivän karanteenia ennen ikääntyneen perheenjäsenen tai sukulaisen tapaamista jouluna.
THL:n suosituksen mukaan 10 karanteenipäivän aikana lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin tulisi välttää huolellisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei karanteenin aikana voi mennä kauppaan, töihin tai harrastuksiin.
Vierailua tulisi harkita vain siinä tapauksessa, että ikääntynyt perheenjäsen itse sitä toivoo. Vähäisin tartuntariski vallitsee ulkona ja kun vähintään kahden metrin turvaväli toiseen ihmiseen toteutuu.
Kommentit (75)
Saakohan tähän ohjeeseen vedoten myös lapsille lomaa koulusta?
Saako lapset ottaa pois päiväkodista ja koulusta siksi aikaa? Pitääkö pysytellä koko ajan lukkojen takana? Saako naapuria katsoa ovisilmästä?
Elämä menee aivan tolkuttoman vaikeaksi näillä säännöillä. "Ei voi mennä kauppaan" - no paastotako pitäisi tai vetää purkkihernaria puolitoista viikkoa?
Kiva kun koulut tukevat tätä osaltaan - not.
Voisi edes 21.-22.12. olla etäpäiviä mutta ei.
Ei niillä tule mieleen että ei onnistu lapsiperheiltä ? Eikä se että joulua vietetään monessa sukupolvessa yhdessä?
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Vierailija kirjoitti:
Ei niillä tule mieleen että ei onnistu lapsiperheiltä ? Eikä se että joulua vietetään monessa sukupolvessa yhdessä?
Tässä ei ole nyt kysymys siitä, että jokaisen pitää saada sukujoulu. Vaan siitä, miten sellaisen voi turvallisesti järjestää. Minusta hyvä ja selkeä ohjeistus, vaikka emme mummolaan pääsekään.
Koulusta voi aivan hyvin olla pois. Näinä viimeisinä päivinä ei siellä tapahdu juuri mitään sen ihmeempää.
Jaa, vai että ihan THL alkaa ohjeistaa miten ihmiset viettää joulua, joukkopsykoosi sen kun jatkuu :))
Muuten onnistuisi mutta miehen on käytävä töissä. Itse voisin jo jäädä joululomille ja lapset pois hoidosta ja koululaiselle anoisin lomaa tai ilmoittaisin sairaaksi. Mies koirankoppiin asumaan siks aikaa?
No kiitos vaan vinkistä, enpä olisi itse tuota tullut ajatelleeksi!
Kuka oikeasti tarvitsee näitä THL:n "ohjeita"? Esikoululainenkin osaa tuon verran itse päätellä.
Meillä vanhus on aloittanut jouluvierailun odottamisen jo kuukausi ennen joulua. Todellakin menen. Olen nyt jo ostanut tarpeeksi ruokaa ettei tarvitse edes kaupassa enää käydä ennen joulua. Olen onnekas, koska en ole lähitöissä, mutta muutenkin olen koko vuoden elänyt niin etten turhaan kuormita terveydenhoitoa tai muita lähityöskentelijöitä. Voi olla, että vuoden päästä vanhusta ei enää ole tai muistisairaus on jo vienyt omiin maailmoihin. Muita menoja todennäköisesti on tarjolla myöhemminkin.
Jokainen, joka välittää niistä vanhuksistaan, noudattaa näitä ohjeita, jos kerran tapaavat jouluna. Tai muulloinkin.
13, vanhukset ei välitä oikesti yhtään ,heille on tärkeämpää nähdä läheisiään koska kuolema voi tulla muutenkin ihan koska vaan.
Ei onnistu koska en saanut lomaa siihen. Mummi sitten viettää joulun yksin.
Vierailija kirjoitti:
Saakohan tähän ohjeeseen vedoten myös lapsille lomaa koulusta?
Saat lapsille lomaa vetoomatta mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Saako lapset ottaa pois päiväkodista ja koulusta siksi aikaa? Pitääkö pysytellä koko ajan lukkojen takana? Saako naapuria katsoa ovisilmästä?
Elämä menee aivan tolkuttoman vaikeaksi näillä säännöillä. "Ei voi mennä kauppaan" - no paastotako pitäisi tai vetää purkkihernaria puolitoista viikkoa?
Mitä ne lapset siellä tarhassa on jo voisit pitää kotonakin?
Vierailija kirjoitti:
Pesevät kätensä sukujoulujen seurauksista
Miten ihmeessä joidenkin joulun vietto olisi THL:n vika?
Me aloitimme jo. Olen itse etätöissä, lapset jäi maanantaina pois koulusta. Opettaja ymmärsi hyvin, kun sanoin, että teemme näin, lapset on koulussakin puhuneet, että on isovanhempia ikävä. Näin saamme viettää viikon ennen joulua jo isovanhempien kanssa.
Tosin isovanhemmat käy itsekin kaupassa, aamuisin ennen klo 8. Joten aiomme käydä aikuiset ruokakaupassa kyllä.
Ja mikähän se raja on ikääntyneelle tossa?
THL voi tehdä mitä huvittaa, moni kuitenkin elää elämäänsä täysin nauttien.