Koronavilkusta ei ole mitään hyötyä. Aivan turha sovellus.
Meidän perheessä on nyt marraskuun alusta lähtien, eli reilussa kuukaudessa tullut kolme altistumisilmoitusta Koronavilkusta. Kaksi tullut lapsille (yläkoulu ja lukio) ja yksi minulle (alakoulun opettaja).
Ensimmäinen ilmoitus tuli minulle. Soitin Koronavilkussa olleeseen palvelunumeroon (koska näin vilkku ohjeisti tekemään). Sieltä vastattiin, että töihin voi mennä, mutta pidä maskia. No, pidin muutenkin. En tiedä, missä altistuin. Menin töihin ja ilmoitin rehtorille. Altistumisilmoitus ei aiheuttanut siis mitään toimenpiteitä.
Seuraava tuli lukiolaiselleni. Koulussa oli todettu koronatartunta ja monen kännykkä ilmoitti altistumisesta. No, toisella asteella oli jo maskit kaikilla, joten ketään ei asetettu karanteeniin. Vain tartunnan saaneen perhe.
Kolmas ilmoitus tuli viime viikolla yläkoululaiselleni. Luokassa koronatartunta. Rehtorilta tuli viesti, että epidemiologinen toiminta ottaa yhteyttä, jos on tarve. Ilmeisesti ei ollut tarve, koska mitään ilmoitusta ei ole tullut.
Eli mikä hyöty tuosta Koronavilkusta on?
Kommentit (37)
Pari viikkoa pidin sovellusta ja sitten uutisoitiin että siinä on jotain bugeja eikä reagoi luotettavasti. Poistin!
Sen huomasin että puhelimen virran kulutus lisääntyi merkittävästi.
Nythän on huomattu että siitä ei ole juuri hyötyä. Vilkku vilahtaa päiviä sen jälkeen kun altistus on jo muutenkin tiedossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko huolinut sellaisen seikan, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa kuin te? Osa pystyy jättäytymään etätöihin ja ottamaan lapset esimerkiksi hoidosta pois. Osa myös vähentää tuon perusteella työn ulkopuolella tapahtuvia kontakteja, vaikka etätyö ei onnistuisi.
Ainakin meillä kyllä koululainen jäi omaehtoiseen karanteeniin ja koulustakin pois koronavilkun hälytettyä. Ihan samalla tavalla onnistui kuin vaikka sairaana ollessa. Ei siihen virallista karanteenia tarvita.
Koulumaailmassa ongelmaksi muodostuu se, että jos ei virallista karanteenia ole, omaehtoinen karanteeni (eli altistumisilmoituksen takia) on palkaton. Koululaisille ei järjestetä etäopetusta, ellei kyseessä ole määrätty karanteeni. Jos jää omaehtoiseen karanteeniin, opetusta ei anneta, vaan pitää itse opiskella asiat ja tehdä läksyt. Sama siis kuin sairaanakin.
Etätyömahdollisuutta kaikilla ei ole ja sehän tässä järjetöntä onkin. Kouluissa liikkuu valtava määrä altistuneita, koska virallisia karanteenimääräyksiä ei tule, eikä etätyömahdollisuutta ole omalla ilmoituksella.
ap
Kuvailit etäopetuksen mitä se monille oli. Palkattomasti me muutkin olemme jos jäämme omaehtoisesti pois. Itse asiassa monille se tarkoittaa irtisanomista sen lisäksi. Virallisia karanteeneja ei jaella ihan niin vaan kenellekkään.
Eli koska sovellus ei hyödyttänyt AP:n tapauksessa, se on hyödytön? Muutenkin, eikö se saanut teitä vähentämään kontakteja harrastuksissa yms? Jos nämä kontaktit ovat jo valmiiksi minimissä, niin sehän on hienoa. Ihan tiedossahan on ollut, että se ei todellakaan määrä ketään karanteeniin. Tässäkin tarvitaan vastuullisuutta, eli kontaktien vähentäminen tapahtuu omaehtoisesti. Vaikka töistä ei voisi jäädä pois, niin muiden kontaktien vähentäminen on jo askel oikeaan suuntaan. Mieluummin 100 kuin 200 altistunutta.
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan on se että kun tietää altistuneensa niin ihminen menee vielä normaalia alemmalla kynnyksellä testeihin ja välttää kaikkia ylimääräisiä ja tarpeettomia kontakteja. Vaikka osa ihmisitä toimii näin elämässään muutenkin, läheskään kaikki eivät ja koronavilkun ilmoitus on juuri näitä ihmisiä motivoiva toimi.
Tämä aloitus on juuri tyypillinen nykyajan valitus jonka pointti on että koska minä en ole kokenut jotain hyödylliseksi niin se ei voi sitten olla sitä kenellekään muulle tai millään muulla tavalla.
En tajunnut, että ihmiset ovat niin tyhmiä, että tarvitsevat jonkun altistumisilmoituksen toimiakseen suositusten mukaisesti. Pitäisi muutenkin nyt välttää kaikkia ylimääräisiä kontakteja, mennä matalalla kynnyksellä testiin, pestä käsiä ja käyttää maskia - ei siihen mitään sovellusta tarvita!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan on se että kun tietää altistuneensa niin ihminen menee vielä normaalia alemmalla kynnyksellä testeihin ja välttää kaikkia ylimääräisiä ja tarpeettomia kontakteja. Vaikka osa ihmisitä toimii näin elämässään muutenkin, läheskään kaikki eivät ja koronavilkun ilmoitus on juuri näitä ihmisiä motivoiva toimi.
Tämä aloitus on juuri tyypillinen nykyajan valitus jonka pointti on että koska minä en ole kokenut jotain hyödylliseksi niin se ei voi sitten olla sitä kenellekään muulle tai millään muulla tavalla.
Eli hieman yksinkertaisemmille yksilöille suunnattu sovellus.
Nimenomaan näin. Yksinkertaisille idiooteille muistutukseksi, että kannattaa vähentää sosiaalisia kontakteja, jos et sitä aiemmin ole ymmärtänyt tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko huolinut sellaisen seikan, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa kuin te? Osa pystyy jättäytymään etätöihin ja ottamaan lapset esimerkiksi hoidosta pois. Osa myös vähentää tuon perusteella työn ulkopuolella tapahtuvia kontakteja, vaikka etätyö ei onnistuisi.
Ainakin meillä kyllä koululainen jäi omaehtoiseen karanteeniin ja koulustakin pois koronavilkun hälytettyä. Ihan samalla tavalla onnistui kuin vaikka sairaana ollessa. Ei siihen virallista karanteenia tarvita.
Koulumaailmassa ongelmaksi muodostuu se, että jos ei virallista karanteenia ole, omaehtoinen karanteeni (eli altistumisilmoituksen takia) on palkaton. Koululaisille ei järjestetä etäopetusta, ellei kyseessä ole määrätty karanteeni. Jos jää omaehtoiseen karanteeniin, opetusta ei anneta, vaan pitää itse opiskella asiat ja tehdä läksyt. Sama siis kuin sairaanakin.
Etätyömahdollisuutta kaikilla ei ole ja sehän tässä järjetöntä onkin. Kouluissa liikkuu valtava määrä altistuneita, koska virallisia karanteenimääräyksiä ei tule, eikä etätyömahdollisuutta ole omalla ilmoituksella.
ap
Nimenomaan, sama kuin sairaana. Kymmenen päivää eli kuusi koulupäivää ei normikoululaiselle ole mikään ylitsepääsemätön suoritus, ja tuollainen poissaolomäärä voi tulla jo ihan sitkeän flunssan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain lokakuussa ilmoituksen altistumisesta ja jäin samantien etätöihin ja muutenkin omaehtoiseen karanteeniin. Kolmen päivän päästä kurkku tuli kipeäksi ja menin testiin ja positiivinenhan sieltä tuli. Minun tapauksessani siitä oli ainakin se hyöty, että ilman sitä olisin altistanut koko työyhteisön, mutta nyt yksinasuvana altistuneita oli pyöreä nolla.
Ohjeet ovat muuttuneet. Vielä keväällä asetettiin koko luokka karanteeniin, jos luokasta löytyi tartunta. Syksyn alussakin taisi vielä olla näin. Nykyään ei aseteta ketään. Sama työpaikallakin. Töihin vaan ja maski päähän, niin kaikki ok. Vasta oireiden ilmaannuttua testeihin.
ap
Ahaa, etäkouluhullu asialla. Vastataan asian vierestä ja jankataan samaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain lokakuussa ilmoituksen altistumisesta ja jäin samantien etätöihin ja muutenkin omaehtoiseen karanteeniin. Kolmen päivän päästä kurkku tuli kipeäksi ja menin testiin ja positiivinenhan sieltä tuli. Minun tapauksessani siitä oli ainakin se hyöty, että ilman sitä olisin altistanut koko työyhteisön, mutta nyt yksinasuvana altistuneita oli pyöreä nolla.
Ohjeet ovat muuttuneet. Vielä keväällä asetettiin koko luokka karanteeniin, jos luokasta löytyi tartunta. Syksyn alussakin taisi vielä olla näin. Nykyään ei aseteta ketään. Sama työpaikallakin. Töihin vaan ja maski päähän, niin kaikki ok. Vasta oireiden ilmaannuttua testeihin.
ap
Miten tämä liittyy ylläolevaan viestiin?
No siten, että vielä keväällä ja varmasti alkusyksystäkin minutkin olisi määrätty kotiin altistumisilmoituksen saatuani. Enää ei. Eli vilkulla ei ole mitään hyötyä niille, jotka eivät palkattomalle noin vaan jäädä.
ap
Etkö siis vähennä muitakaan kontakteja ilmoituksen saatuaan?
Yhteiskunta ei voi pakottaa ihmisiä karanteeniin pelkän altistumiaepäilyn perusteella. Jokainen järkevä ja vastuuntuntoinen kuitenkin ymmärtää omaehtoisesti jäädä karanteeniin jos on aihetta epäillä altistuneensa koronalle.
Olisi varmaan ihan kummallinen ajatus toimia järkevästi ilman ylhäältä saneltuja ohjeita? Eikö ihmiset osaa toimia muuten kuin jos joku on käskemässä mitä pitää tehdä?
"Virallisia karanteeneja ei jaella ihan niin vaan kenellekkään."
Minusta taas tuntui, että virallisen karanteenin sai todella helposti kun harrastusryhmässä (yksilölaji) oli tartunta. Tila toki oli aika pieni ja maskeja ei liikuntalajin aikana ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain lokakuussa ilmoituksen altistumisesta ja jäin samantien etätöihin ja muutenkin omaehtoiseen karanteeniin. Kolmen päivän päästä kurkku tuli kipeäksi ja menin testiin ja positiivinenhan sieltä tuli. Minun tapauksessani siitä oli ainakin se hyöty, että ilman sitä olisin altistanut koko työyhteisön, mutta nyt yksinasuvana altistuneita oli pyöreä nolla.
Ohjeet ovat muuttuneet. Vielä keväällä asetettiin koko luokka karanteeniin, jos luokasta löytyi tartunta. Syksyn alussakin taisi vielä olla näin. Nykyään ei aseteta ketään. Sama työpaikallakin. Töihin vaan ja maski päähän, niin kaikki ok. Vasta oireiden ilmaannuttua testeihin.
ap
Miten tämä liittyy ylläolevaan viestiin?
No siten, että vielä keväällä ja varmasti alkusyksystäkin minutkin olisi määrätty kotiin altistumisilmoituksen saatuani. Enää ei. Eli vilkulla ei ole mitään hyötyä niille, jotka eivät palkattomalle noin vaan jäädä.
ap
Etkö siis vähennä muitakaan kontakteja ilmoituksen saatuaan?
No mielelläni vähentäisin, mutta milläs opettajana vähennän kontakteja? Samat oppilaat ne on edelleen opetettavana ja kontaktoitavana. Perhe myös. Ei minulla ole ollut aikoihin mitään muita kontakteja. Kuljen työmatkat kävellen. Ruoka tulee tilattuna kauppakassipalvelusta kotiin.
Mitä kaikki muut sitten tekevät? Riekkuvat baareissa ja halailevat mummoja? Lopettavat vasta, jos joku käskee?

Onko sovellus hyödyllinen vain jos se auttaa ihan kaikkia? Sitäpaitsi oletko ajatellut että vilkku voi olla hyödyllinen myös niin että jos sinä sairastut, sen kautta saa tiedon joku sellainen joka voi jäädä pois töistä ilmoituksen takia. Jos sinulla ei ole vilkkua, tuo toinen ihminen ei saa tietoa siitä. että sinä olet sairastunut.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei voi pakottaa ihmisiä karanteeniin pelkän altistumiaepäilyn perusteella. Jokainen järkevä ja vastuuntuntoinen kuitenkin ymmärtää omaehtoisesti jäädä karanteeniin jos on aihetta epäillä altistuneensa koronalle.
No tätähän ajoin takaa aloituksellani. Luulin, että omaehtoiseen karanteeniin voisi ja pitäisi jäädä, mutta tämä ei ilmeisesti koskekaan kaikkia. Varsinkaan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa, opiskelijoita ja oppilaita. Vilkun voisi siis poistaa koulumaailmasta kokonaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain lokakuussa ilmoituksen altistumisesta ja jäin samantien etätöihin ja muutenkin omaehtoiseen karanteeniin. Kolmen päivän päästä kurkku tuli kipeäksi ja menin testiin ja positiivinenhan sieltä tuli. Minun tapauksessani siitä oli ainakin se hyöty, että ilman sitä olisin altistanut koko työyhteisön, mutta nyt yksinasuvana altistuneita oli pyöreä nolla.
Ohjeet ovat muuttuneet. Vielä keväällä asetettiin koko luokka karanteeniin, jos luokasta löytyi tartunta. Syksyn alussakin taisi vielä olla näin. Nykyään ei aseteta ketään. Sama työpaikallakin. Töihin vaan ja maski päähän, niin kaikki ok. Vasta oireiden ilmaannuttua testeihin.
ap
Miten tämä liittyy ylläolevaan viestiin?
No siten, että vielä keväällä ja varmasti alkusyksystäkin minutkin olisi määrätty kotiin altistumisilmoituksen saatuani. Enää ei. Eli vilkulla ei ole mitään hyötyä niille, jotka eivät palkattomalle noin vaan jäädä.
ap
Etkö siis vähennä muitakaan kontakteja ilmoituksen saatuaan?
No mielelläni vähentäisin, mutta milläs opettajana vähennän kontakteja? Samat oppilaat ne on edelleen opetettavana ja kontaktoitavana. Perhe myös. Ei minulla ole ollut aikoihin mitään muita kontakteja. Kuljen työmatkat kävellen. Ruoka tulee tilattuna kauppakassipalvelusta kotiin.
Mitä kaikki muut sitten tekevät? Riekkuvat baareissa ja halailevat mummoja? Lopettavat vasta, jos joku käskee?
ap
Edelleen koko valituksesi pointti on se että kun sovellus ei sinulle itsellesi ole hyödyllinen, se ei sitten ole sitä yleisestikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei voi pakottaa ihmisiä karanteeniin pelkän altistumiaepäilyn perusteella. Jokainen järkevä ja vastuuntuntoinen kuitenkin ymmärtää omaehtoisesti jäädä karanteeniin jos on aihetta epäillä altistuneensa koronalle.
No tätähän ajoin takaa aloituksellani. Luulin, että omaehtoiseen karanteeniin voisi ja pitäisi jäädä, mutta tämä ei ilmeisesti koskekaan kaikkia. Varsinkaan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa, opiskelijoita ja oppilaita. Vilkun voisi siis poistaa koulumaailmasta kokonaan.
ap
Oletko todella noin itsekäs? Etkö tajua että sinun vilkustasi on se hyöty että sinun sairastuttuasi se varoittaa muita joita olet tavannut? Kyse ei siis ole vain hyödystä sinulle vaan hyödystä muille.